Skip to main content

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Uskonnoton kristillisesti hautaan

KESKUSTELUA

Yki Räikkälä kehottaa tekemään hautaustestamentin ajoissa jotta hautajaiset toteutuvat oman elämänkatsomuksen mukaisesti.

USKONNOTON KRISTILLISESTI HAUTAAN

Äitini kuoli muutama kuukausi sitten. Hän oli jo varsin iäkäs ja ollut pitkään muistisairas. Itse olin jo jonkun aikaa ajatellut, ettei äitini elämä enää ollut ihmisen elämää. Sikäli kuolema oli itselleni ja sisaruksilleni helpotus, vaikka aina tuollainen yllättää. Olin eräitä lääkkeitä hänelle noutamassa, kun sain tiedon. Pääsin itse paikalle vain noin 15 minuuttia kuoleman jälkeen. Hän näytti rauhalliselta.

Äitini ei ollut uskossa. Olin sen jo pitkään tiedostanut, vaikka ei näistä puhuttu. Parin vuoden ajan kuljetin häntä kerran viikossa muistisairaiden päiväkerhoon ja kerran sitten tiedustelin häneltä hänen omien vanhempiensa uskoa. Kuten olin jo itse päätellyt, eivät he olleet uskovia. Kirkossa käytiin harvoin ja lähinnä vain suvun yhteydessä siirtymäriiteissä.

Kun kokoonnuimme sisarusteni kanssa, ehdotin, että järjestetään uskonnoton muistotilaisuus. Muut kolme olivat heti samaa mieltä ja vanhempi veljeni kysyi, josko minä selvittäisin käytännöt. Minä siihen, että ilman muuta. Meni pari päivää, ja sain häneltä viestin, jossa hän ”tarkemmin mietittyään” totesi, ettei se käy. Mitä sukulaisetkin ajattelisivat? Ja kun äitimme kuului kirkkoon koko elämänsä ajan, niin kyllä äitimme toivomus olisi, että papin sanoin siunataan. Äitini kun oli tapaluterilainen ja tottunut tiettyihin kaavoihin ja rituaaleihin, niin ehkä olisikin. En katsonut tarpeelliseksi tuoda omaa kantaani sen enempää esille, joten normaalit kristilliset siunausmenot vietettiin Porin isossa kappelissa (jonka salissa muuten ei uskonnotonta muistotilaisuutta voi viettää ilman papin läsnäoloa). Papin kanssa etukäteen keskustellessamme toin esille äitini uskonnottomuuden. Hän sivuutti sen neutraalisti, mutta totesi, että kun hän seurakuntaan oli kuulunut, niin kyllä siunaus kuuluu asiaan. En siihenkään puuttunut, mutta virsien kohdalla ilmoitin, että ei yhtäkään veisuuta ja tämä sopi.

Itse siunaustilaisuudessa pappi kävi läpi äitini elämää niin kuin oli sovittu ja luki normaalit kaavan mukaiset sanat ja loitsut. Lyhyt ja koruton tilaisuus. Itselläni oli ollut mielessä kysyä äidiltäni hänen toiveitaan, miten toimitaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta muistisairauden takia en voinut, eikä hän itse ollut maininnut sanallakaan näistä. Ainoa, mikä asiaan viittasi, oli hänen esittämänsä toiveensa päästä pian Matin viereen, kahdeksan vuotta sitten kuolleen isäni viereen. Tämä toteutuikin sitten 28.10. läheisten läsnä ollessa, kun laskimme uurnan hautaan. Suntio oli kytkeä ns. kuolinkellot päälle, mutta ilmoitin, ettei ollut tarpeen.

Papin ammatillisesta toiminnasta minulla ei ole mitään nurisemista. Mutta jos äitini poismeno olisi järjestetty hänen katsomuksensa mukaan, ei kristillinen siunaus olisi ollut paikallaan. Äitini puoleinen suku on enimmäkseen uskonnotonta. Äitini kasvoi uskonnottomaksi ja ominaisuus lienee ollut hänellä perimässään. Isotätini ilmoittikin aikanaan suoraan olevansa puolipakana ja inhoavansa pappeja. Puolipakana -sanalla hän lienee tarkoittanut agnostista uskonnotonta. Mutta niin vain hänetkin saatettiin papin loitsujen saattelemana hautaan. Ajat muuttuvat hitaasti ja luterilainen tapakulttuuri on vielä voimissaan ja kirkolla valta-asema kuoleman jälkeisissä proseduureissa. Porissa lähes kaikki uskonnottomat siunataan edelleen kristillisin menoin. On siis syytä tehdä hautaustestamentti ajoissa.

Yki Räikkälä

Uskonnonvapaus on lapsen oma oikeus

KESKUSTELUA

Lauri Ojalan artikkeli uskonnon vakiintuneesta roolista lasten oikeuksien polkemisessa.

USKONNONVAPAUS ON LAPSEN OMA OIKEUS

Uskonnonvapaus on kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla turvattu ihmisoikeus. Muita vastaavia ihmisoikeuksia ovat muun muassa sananvapaus sekä oikeus elämään ja terveyteen. Suomea sitovista ihmisoikeussopimuksista merkittävimmät ovat YK:n ihmisoikeuksien julistus ja Euroopan ihmisoikeussopimus.

Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, perustavanlaatuisia, jakamattomia ja luovuttamattomia. Yleismaailmallisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeuksia ei voida jättää toteuttamatta esimerkiksi kulttuuriin tai resurssien puutteeseen vedoten. Perustavanlaatuisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet ovat erityisen tärkeitä oikeuksia. Jakamattomuudella puolestaan tarkoitetaan, että kaikki ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä ja toisistaan riippuvaisia. Luovuttamattomuus tarkoittaa, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle, eikä niitä voida ottaa tai luovuttaa pois. (www.ihmisoikeudet.net/yleisesti)

Lasten erityinen asema on huomioitu erikseen YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa. Tämä on laadittu muun muassa siitä lähtökohdasta, että lapsilla on tarve saada erityistä fyysistä ja henkistä suojelua, sillä lapset ovat erityisen alttiita ihmisoikeusloukkauksille ja loukkaukset koskettavat heitä vakavammin kuin aikuisia. Lapsen oikeuksien sopimuksella taataankin lapsen edun ensisijaisuus, oikeus saada näkemyksensä huomioon otetuksi ja oikeus erityiseen suojeluun.

Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmat ovat lähtökohtaisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta ja vanhempien pitää toimia lapsen edun toteuttamiseksi. Heidän on otettava huomioon lapsen näkemykset ja lapsen kehittyvä itsemääräämisoikeus. Lapsen oikeuksien sopimus takaa vain oikeuksien minimitason ja Suomen kaltaisen vauraan maan tulisi panostaa lapsen oikeuksien toteutumiseen sopimusvelvoitteita laajemminkin. (www.ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet/lapsen-oikeudet/)

Ihmisoikeussopimusten mukaisesti on selvää, että ihmisoikeudet kuuluvat myös lapselle itselleen ja lapsen ihmisoikeuksia koskevissa asioissa lapsen etu tulee aina asettaa etusijalle. Vaikka vanhemmat käytännössä ohjaavatkin lasta koskevaa päätöksentekoa, he ovat vastuussa siitä, että tekevät päätökset lapsen edun mukaisesti ja lasta turvaten.

Uskontoa lukuun ottamatta muiden ihmisoikeuksien kohdalla pidetään itsestään selvänä, että vanhemmatkaan eivät saa tehdä lapsen puolesta aktiivista valintaa, joka voi vaarantaa lapsen ihmisoikeuksien toteutumisen. Vanhemmat eivät esimerkiksi saa evätä lapselta tämän tarvitsemaa hoitoa tai teetättää lapselle lääketieteellisesti perusteetonta operaatiota, vaikka aikuinen itse voisikin tehdä saman valinnan omalla kohdallaan. Tällaisen valinnan voi lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti tehdä vain lapsi itse, kun hän on riittävän kypsä tekemään tällaisen valinnan.

Ilmeisen historiallisista syistä uskonnonvapauden kohdalla jopa lapsen oikeuksien sopimuksen kirjaukset ovat epämääräisemmät ja tulkintakäytäntö vanhempien oikeuksia korostavaa. Vanhemmilla onkin vakiintuneen tavan mukaan oikeus indoktrinoida lapsensa haluamaansa uskontoon ja osallistaa myös ulkopuoliset tähän ”uskonnolliseen kasvatukseen” lapsen mielipidettä selvittämättä. Samoin kuin perusteettomien lääketieteellisten operaatioiden tai seksuaalisten tekojen kohdalla pitäisi olla selvää, ettei lapsen suostumusta tällaiseen ole eikä sitä edes ole mahdollista saada pitkään aikaan ennen kuin kasvaessaan lapsi alkaa hiljalleen kyetä ottamaan itse kantaa häntä koskeviin päätöksiin.

Kun lapsen omaa näkemystä ei ole mahdollista selvittää, tulisi johtavana periaatteena olla välttää mahdollisia ihmisoikeusloukkauksia. On täysin mahdollista, että lapsi kasvaessaan haluaa ympärileikkauksen tai haluaa toteuttaa seksuaalisuuttaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jopa lapsi itse saattaisi haluta tällaista, mutta ei ole mitään keinoa selvittää asiaa luotettavasti. Samoin pitäisi olla selvää, että lapsi saattaisi haluta uskonnollisen kasvatuksen, mutta kenelläkään ulkopuolisella ei ole mitään mahdollisuutta varmistua tästä luotettavasti.

Lukemattomat konkreettiset esimerkit kirjoittaja mukaan lukien osoittavat kiistatta, että ainoa tapa välttyä uskonnonvapauden loukkaamiselta on suojella lasta uskonnoilta siihen saakka, kun tämä kykenee itse tekemään omaehtoisen valinnan asiasta. Vanhempien auktoriteettiasema huomioiden tämä on mahdollista käytännössä vasta lapsen itsenäistyttyä täysin, eli käytännössä muusta lainsäädännöstä johtuen yleensä lapsen tullessa täysi-ikäiseksi ja saavuttaen siten oletusarvoisen vallan päättää kaikesta itseään koskevasta. Muun muassa lääketieteellisten operaatioiden kohdalla tämäkin periaate toteutuu eikä Jehovan todistajien alaikäisen lapsen ole mahdollista kieltäytyä esimerkiksi verensiirrosta, ellei hoitohenkilökunta kykene todella varmentumaan lapsen vakaumuksen aitoudesta.

Suomessa lapsiasiavaltuutettu on ottanut kantaa lasten uskonnonvapautta koskeviin kysymyksiin. Lapsiasiavaltuutettu on todennut esimerkiksi Jehovan todistajien yhteisössä rikottavan lasten uskonnonvapautta ja samaa tapahtuvan myös muissa uskonnollisissa yhteisöissä. Lapsiasiavaltuutettu ei kuitenkaan tehnyt asiasta selvää linjausta, vaan on päinvastoin todennut ongelmien keskittyvän suljettuihin fundamentalistisiin uskonyhteisöihin. Valtuutettu on edelleen todennut, ettei hänen ole mahdollista antaa yleistä tulkintaa siitä missä tilanteissa uskonnonharjoitus muuttuu lainvastaiseksi tai lapsen edun vastaiseksi.

On surullista, että länsimaisessa sivistysvaltiossa ei löydy tahoa, joka toteaisi, että vanhempien päätösvalta lapsen uskonnonvapautta koskevissa asioissa olisi edes periaatteellisesti ongelmallinen. Puhumattakaan siitä, että lapsen uskonnonvapautta alettaisiin todella suojella sellaisella pieteetillä, jolla ihmisoikeuksia tulee suojella ja jolla kaikkia muita lapsen ihmisoikeuksia jo suojellaan.

Yksi julkisvallan tärkeimmistä tehtävistä on suojella erityisesti heikoimmassa asemassa olevia. Kaikki lapset ovat tällaisia ja ansaitsevat turvallisen kasvuympäristön myös omassa kodissaan. Julkisvalta suojelee jo lapsia näiden omilta vanhemmiltaan fyysiseltä väkivallalta ja valikoiden myös henkiseltä väkivallalta. Valitettavasti tässä suojelussa on oman kulttuurihistoriallisen viitekehyksemme kokoinen ja kristinuskon muotoinen aukko.

Kaikkien lasten mielenterveyden ja viime kädessä elämän suojelemiseksi olisi korkea aika ottaa vakavasti myös lasten suojeleminen näiden vanhempien uskonnonvapautta koskevilta ihmisoikeusloukkauksilta. Maailmassa on paljon meitä omien vanhempiemme uhreja, osa rikkinäisinä elossa ja osa oman käden kautta kuolleina.

Lauri Ojala

Kommentti Jape Lovénille

KESKUSTELUA

Risto Puumalainen korostaa Vapaa-ajattelijoiden puoluepoliittista sitoutumattomuutta.

KOMMENTTI JAPE LOVÉNILLE

Jape Lovén kirjoitti Vapaa Ajattelijassa 3/2023 lauseen, josta olen eri mieltä. Lovén kirjoitti, että nykyisen hallituksen arvopohja ei osu ihan vapareiden kanssa yksiin. Olen ollut vapaa-ajattelija muutaman vuoden, enkä ole nähnyt liitollamme olevan yhteistä arvopohjaa Suomen puoluepolitiikkaan. Sitä vastoin liittomme sääntöjen 2 §:ssä on selkeästi ilmaistu, että liitto on uskonnottomien henkilöiden puoluepoliittisesti sitoutumaton keskusjärjestö.

Itse olen mukana Vapaa-ajattelijoiden liitossa vain niin kauan kuin puoluepoliittinen sitoutumattomuus toteutuu. Siksi Lovénin lause loukkasi arvostamaani vapaata ajattelua. Vapaa-ajattelijat eivät ole ottaneet virallista kantaa nykyisen hallituksen arvoihin, eikä mielestäni saakaan ottaa. Otamme kantaa vain uskonnottomuuteen liittyviin asioihin.

Oletan vahvasti, että vapaa-ajattelijoissa on myös nykyisen hallituksen kannattajia, joten jäsenistömme arvopohja on siltä osin erittäin monipuolinen. Muilta osin olen samaa mieltä Jape Lovénin kirjoituksen kanssa. Liittomme toimii uskonnottomien ison joukon puolesta.

Yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa jatkaen, vain uskonnottomuutta edustaen

Risto Puumalainen
Vapaa-ajattelijain liittohallituksen jäsen

Neutraalin valtion uskonnollinen pluralismi

KESKUSTELUA

Julkaisemme otteita VTT, dosentti, erikoistutkija Pasi Saukkosen artikkelista Kirkko ja valtio moninaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa.

TOIMITUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Julkaisemme otteita VTT, dosentti, erikoistutkija Pasi Saukkosen artikkelista Kirkko ja valtio moninaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Saukkonen myös alusti aiheesta Helsingin seudun vapaa-ajattelijain VAbaarissa syyskuussa 2023. Keskustelu jatkuu.

”Valtion tulee olla neutraali toimija siinä mielessä, että se ei lähtökohtaisesti suosi yhtäkään uskontoa, filosofiaa tai elämänkatsomusta. Sen lainsäädäntöä tai poliittisia linjauksia perustellaan elämänkatsomuksellisesti puolueettomilla rationaalisilla argumenteilla, eikä esimerkiksi jonkin uskonnon perinteisillä normeilla. Tätä neutraalisuutta ei kuitenkaan kannata viedä liian pitkälle eikä sitä pidä ulottaa uskontovastaisuuteen saakka.

Neutraalisuutta tasapainottamaan ja sisällöllisesti rikastamaan voidaan luoda elementtejä, jotka ensinnäkin vahvistavat yhteiskunnan sisältämien uskonnollisten yhteisöjen ja monien kansalaisten oman uskonnollisuuden julkista tunnustamista. Toiseksi nämä elementit voivat luoda kytkentöjä sekä eri uskontojen ja elämänkatsomusten välille että näiden yhteisöjen ja valtion välille. Tuomalla yhteen erilaisia ihmisiä, aatteita, kulttuureja ja kulttuuriperintöjä voidaan edistää eettisesti kehittyneen ja moniarvoisen kansalaisuuskäsityksen rakentumista.

Uskonnollisesti neutraalin, mutta pluralistisen Suomi-valtion mallissa olisi näistä lähtökohdista käsin tarkasteltuna neljä pääelementtiä, jotka sisältävät lainsäädännöllisiä, hallinnollis-taloudellisia ja symbolisia ulottuvuuksia.

1. Valtion tulee olla tunnustuksellisesti ja elämänkatsomuksellisesti puolueeton. Yhdelläkään kirkkokunnalla tai uskonnollisella yhdyskunnalla ei tule olla sitä valtioon kiinnittävää erityistä juridista asemaa, vaan kaikki uskonnollis-elämänkatsomukselliset yhteisöt ja yhdyskunnat kuuluvat eri tavoin organisoituinakin samanarvoisina kansalaisyhteiskuntaan.

2. Valtio takaa yksilöille vapauden kuulua uskonnolliseen yhteisöön tai olla sellaiseen kuulumatta ja sekä harjoittaa uskontoaan tai ilmaista elämänkatsomustaan. Uskonnon harjoittamista, uskonnollisen identiteetin julkista osoittamista tai uskontokuntien toimintaa voidaan rajoittaa vain erityisen perustellusta syystä kuten lainvastaisuudesta rikkomalla esimerkiksi ihmisoikeuksia tai vaarantamalla kansallista turvallisuutta.

3. Valtio tunnustaa uskontojen ja elämänkatsomusten merkityksen monien ihmisten identiteetille ja toiminnalle sekä uskonnollisten yhdyskuntien potentiaalisesti suuren hyödyllisen panoksen yhteiskunnan toiminnalle. Tämä tunnustaminen voi tapahtua esimerkiksi taloudellisen tukemisen muodossa tai erilaisissa symbolisesti merkittävissä tilanteissa tai yhteyksissä.

4. Valtio tunnustaa yhtäältä yhteiskunnan uskonnollis-elämänkatsomuksellisen moninaisuuden ja toisaalta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisen merkityksen suomalaisen kansakunnan historiallisessa rakentumisessa ja valtiollisessa historiassa.

Ensimmäisessä kohdassa muutokset vallitsevaan järjestelmään olisivat suurimmat, koska ne tarkoittaisivat nykyisten kansankirkkojen virallisen aseman purkamista ja siten lukuisia lainsäädännöllisiä uudistuksia. Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskeva maininta perustuslaista tulisi poistaa.

Toisessa kohdassa muutokset olisivat vähäisempiä, ja ne liittyisivät osin edellisestä asiakokonaisuudesta seuraaviin asioihin. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamisen jälkeen muut uskontokunnat ja elämänkatsomukset olisivat niihin nähden tasa-arvoisemmassa asemassa, ja uskonnonvapaus lisääntyisi siinä mielessä. Esimerkiksi koulujen katsomusaineiden opetus olisi erikseen ratkaistava kysymys, mutta joka tapauksessa olisi vaikea nähdä, että evankelis-luterilaisilla ja ortodokseilla olisi enää nykyisenkaltaista velvollisuutta osallistua oman uskontokuntansa opetukseen.

Kolmannessa kohdassa asiat ovat suurelta osin niin ikään lähtökohtaisesti järjestyksessä. Valtion tunnustus uskonnollisille yhdyskunnille konkretisoituu ennen muuta vuodesta 2009 lähtien haettavissa olleeseen yleisavustukseen. Avustusten tavoitteena on ollut edistää uskonnonvapauden toteutumista parantamalla mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen. Avustustoiminta pitäisi toki järjestää uudelleen, mikäli myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko tulisivat hakijoina sen piiriin.

Neljänteen kohtaan liittyvät uudistukset edellyttävät enemmän pohdintaa, eikä eri vaihtoehtoja ole tässä yhteydessä mahdollista käsitellä kovin yksityiskohtaisesti. Jos Suomen perustuslaissa olisi erillinen esipuhe, evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko voitaisiin mainita tässä esipuheessa – mielellään yhdessä ylipäätään uskonnollisen ja elämänkatsomuksellisen moninaisuuden tunnustamisen kanssa – ilman, että siitä seuraisi erityisiä juridisia vaikutuksia. Valtion osallistuminen kirkollisesta kulttuuriperinnöstä kuten kirkkorakennuksista huolehtimiseen olisi myös vahva symbolinen osoitus kansakunnan tälle perinnölle antamasta arvostuksesta.

Vahva symbolinen uskonnollisen moninaisuuden julkinen tunnustaminen voisi toteutua esimerkiksi valtion edustajien kuten tasavallan presidentin tai eduskunnan puhemiehen julkisissa esiintymisissä. Mallia voisi ottaa esimerkiksi Norjan kuningas Haraldista, joka eräässä puheessaan luetteli erilaisia tapoja olla norjalainen. Hänen mukaansa norjalaisuus ei ole kiinni ihmisten taustoista, arvoista tai olemisen tavoista, ei myöskään uskonnosta: ”Norjalaiset uskovat Jumalaan, Allahiin, maailmankaikkeuteen, ja jotkut norjalaiset eivät usko mihinkään.”

Lähteet

  • Saukkonen, Pasi 2023. Kirkko ja valtio moninaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Isto Peltomäki & Veli-Matti Salminen (toim.) 2023.
  • Kirkko yhteiskunnassa: suhteet ja rajapinnat: Uskonnonvapauslaki 100 vuotta. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 143, Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja. Sivut 87-110.

Jihad: Tappamisen pyhä riemu

KOLUMNI - JUMALHARHAT

HAMASIN 10-7-terroristihyökkäys Israeliin ja sitä seurannut Israelin armeijan operaatio Gazassa ovat herättäneet paljon keskustelua ja polarisaatiota ympäri maailman.

ROBERT BROTHERUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

HAMASIN 10-7-terroristihyökkäys Israeliin ja sitä seurannut Israelin armeijan operaatio Gazassa ovat herättäneet paljon keskustelua ja polarisaatiota ympäri maailman. Jako Israelin ja Palestiinan kannattajien välillä raivoaa kiihkeänä somessa ja tuntuu vaikeasti sovitettavalta. Toki vielä vaikeammalta tuntuu keksiä realistinen ja kestävä ratkaisu itse konfliktiin ja sille ominaiseen epäluottamuksen ja koston kierteeseen, joka on vellonut alueella jo 1920-luvulta lähtien.

Kriisiä on käsitellyt myös monelle vapaa-ajattelijalle tuttu Sam Harris, joka nousi 2004 End of Faith -kirjallaan yhdeksi uuden aallon ateismin ”neljästä hevosmiehestä” Richard Dawkinsin, Christopher Hitchensin ja Daniel Dennetin kanssa. Harris on monien muiden aiheiden lisäksi analysoinut urallaan laajasti Islamia ja sen Pyhää Sotaa Jihadia mm. 2015 kirjassaan Islam and the future of tolerance.

Harris tuo Making Sense -podcastissaan esiin sen, miten Hamasin terrorismissa palestiinalaiseen nationalismiin yhdistyvät erottamattomasti Koraanin opetukset Jihadista.Gazan Hamasin 10-7-hyökkäyksessä Israeliin oli terroristien tietoisena tarkoituksena tuhota siviilejä. Hamas-taistelijat surmasivat 1400 miestä, naista, vanhusta, lasta ja vauvaa suunnitelmallisesti lähietäisyydeltä ja usein brutaalin kidutuksen jälkeen, joissain tapauksissa leikkaamalla pään irti.

Kuvaava on erään Hamas-taistelijan innostunut WhatsApp-puhelu perheelleen kesken hyökkäyksen:

”Isä! Avaa WhatsApp-sivuni nyt, niin näet kaikki, jotka olen tappanut. Mene katsomaan, kuinka paljon olen tappanut omilla käsilläni! Sinun poikasi kädet tappoivat juutalaisia! Minä soitan sinulle juutalaisen naisen puhelimesta. Minä tapoin hänet ja hänen miehensä. Heidän kätensä ovat heidän omassa veressään. [Isä toivottaa Allahin siunausta, äiti tulee puhelimeen.] Äiti, minä tapoin kymmenen omilla käsilläni, vannon sen! Äiti, sinun poikasi on sankari! [Veli tulee puhelimeen.] Ei tästä ole paluuta, se on kuolema tai lopullinen voitto! Äitini synnytti minut tätä uskontoa varten.”

Israelin kokemaa 10-7-hyökkäystä on verrattu USA:n 2001 kokemiin 9-11-hyökkäyksiin: molemmat olivat Jihadisti-terroristien iskuja siviilejä kohtaan. Mutta joissakin suhteissa Israelin 10-7-iskut olivat näistä pahempia: murhatut 1400 siviiliä ovat väestön kokoon suhteutettuna 15-kertainen määrä 9-11-iskujen 3000 uhriin. Ja siinä, missä 9-11-terroristit eivät koskaan olleet henkilökohtaisessa kontaktissa uhreihinsa, Hamasin terroristit katsoivat monia Kibbutsien perheitä silmästä silmään ennen kuin kylmäverisesti surmasivat heidät.

Robert Brotherus istuu valkoisella keittiöjakkaralla ja katsoo vasemmalle yläviistoon. Kuvan ylempi puolisko on oranssin värinen.

 

Tätä kirjoittaessani 10-7-iskuista on kulunut yli kuukausi ja uutisvirtaa dominoi iskujen käynnistämä Israelin vastaoperaatio Hamasin tuhoamiseksi. Aivan kuten 9-11-iskujen jälkeinen USA:n terrorismin vastainen sota Afganistanissa, on Israelinkin operaatio äärimmäisen vaikea: siviiliuhreja on vaikea välttää ja vaikka Hamas tuhottaisiinkin, voi Palestiinalaisten keskuudessa syntyä aina uusi Jihadisti-ryhmä. Monet Israelin tukijatkin ovat pitäneet operaatiota virheenä tai vähintään ylimitoitettuna.

Ei pidä kuitenkaan harhautua ajattelemaan, että osapuolten keskinäistä moraalista pahuutta voitaisiin vertailla pelkästään siviiliuhrien määrällä: tarkoitusperällä on pahuuden moraalissa suuri merkitys. Hamasin 10-7-hyökkääjien tarkoituksellinen siviilien murhaaminen lähietäisyydeltä ja sen ylpeä ilakointi edustavat pahuutta puhtaimmillaan. Israelin operaatiossa Hamasia vastaan sen sijaan siviiliuhrien tuottaminen ei ole tarkoitus, vaan sodan valitettava seuraus, jota Israel pyrkii minimoimaan mm. tiedottamalla pommitusten kohteista etukäteen. Hamas sen sijaan yrittää estää tällaista minimointia käyttämällä Palestiinalaisia ihmiskilpinä rakentamalla tukikohtiaan pakolaisleirien, moskeijoiden ja sairaaloiden alle.

Niin 9-11 kuin 10-7-iskussakin jihad-terroristit tiesivät pian kuolevansa. Tällaiset itsemurhaterroristit on helppo leimata hulluiksi, mutta valitettavasti mieleltään aivan terveetkin ihmiset voivat toimia sanomattoman ilkeästi ollessaan valheellisen uskon vallassa. Tarvitaan vain järkähtämätön usko Pyhään Sotaan, siihen että tuhoamalla vääräuskoisia terroristi onkin Allahin silmissä sankari. Ja että hän pääsee marttyyrikuolemiensa jälkeen suoraan paratiisiin, jossa saa palkinnoksi ikuisen onnen ja 60 neitsyttä. Rauhaa on vaikea saavuttaa tällaisen uskonnon vaikuttaessa vahvana.

Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmästä

Kuvaelma näytelmästä. Neljä naista istuu vuodevaatteiden peittämällä lattialla toisiinsa nojaten. Näyttämön taustalla punasävyinen kukallinen verho. Kuva: Kansallisteatteri

Esa Ylikoski kommentoi Kansallisteatterin Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin -näytelmää.

ESA YLIKOSKIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Kuvaelma näytelmästä. Neljä naista istuu vuodevaatteiden peittämällä lattialla toisiinsa nojaten. Näyttämön taustalla punasävyinen kukallinen verho. Kuva: Kansallisteatteri
Kuva: Kansallisteatteri

Syksyn alussa tuli Kansallisteatterin suurelle näyttämölle teos, jonka näytökset ovat nyt loppuunmyytyjä maaliskuun loppuun asti. Näytelmä on dramatisoitu Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen kirjan Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY, 2022) pohjalta. Kirjoitin siitä Vapaa Ajattelijassa (4/2022) kiittävän arvion, jonka lopussa totesin, että kirjalla oli tärkeä viesti meille valkoisille feministeille.

Etukäteen pikkuisen pelkäsin, vesitetäänkö näytelmässä kirjan sanomaa jollain lailla. Onneksi ei näin tapahtunut, vaan sisällölliset pointit ja pääpointit olivat mukana – ja vieläpä tosi hienosti näyttämölle toteutettuna. Kiitokset myös ohjaaja Satu Linnapuomille, kaikille näyttelijöille ja koko työryhmälle.

Väkivalta on väkivaltaa, eikä ole oikein vaieta siitä, vaikka tekijänä olisivatkin ruskeat miehet ja naiset ruskeita tyttöjä ja naisia kohtaan. Sitä ei saa hyväksyä kulttuurin tai uskonnon verukkeella. Itä-Helsingin somaliyhteisön koraanikoulun imaamin julma toiminta samoin kuin äitien painostus tehdään näkyväksi.

Näytelmässä tuli esiin myös somalialaisen kulttuurin toisenlainen perinne ennen sisällissotaa. Oli aika, jolloin naiset kävivät uimassa, elokuvissa ja tanssivat, opiskelivat koulussa ja yliopistoissakin. Oli aika, jolloin olkapään paljastava hame oli somalialaisen kulttuurin tavanomainen vaate. Peittämisen ja huivin vaatimisen perinne onkin peräisin enemmän Saudi-Arabiasta kuin Somaliasta.

Siilitien metroasema oli raja, jonka jälkeen tytöt alkoivat uskaltaa riisua huiveja pois. Näytelmä tuo hyvin esiin myös Tyttöjen talon työn samoin kuin tanssin merkityksen itsenäistymisessä. Yhtenä teemana on myös Ujuni Ahmedin työ tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan.

Tässä joitakin lähinnä sisällöllisiä noteerauksia teatteri-ilmaisultaan hienosta näytelmästä. Jäin kaipaamaan ehkä vain pientä avausta siihen psykologiseen mekanismiin, jolla ruskeat pojat saadaan niin innokkaasti vahtimaan sisariaan.

Kirjan lisäksi nyt myös näytelmä on terävä heräte meille valkoisille feministeille. Kun vuonna 2007 Voima-lehti julkaisi Ujuni Ahmedin ensimmäisen haastattelun kokemastaan kaltoinkohtelusta, seurauksena olikin hiljaisuus solidaarisuuden sijaan. Edistyksellisen ihmisoikeusväen ja median vaikeneminen ja väistely vuosia on ollut paha pettymys Ujunille.

Vaikeneminen oli ja on tietenkin yhä väärin. ”Ei saa antaa aseita vihollisten käsiin” -ajatus ei vaan ole oikea tapa suhtautua vääryyksiin – aivan kuin se ei ole ollut taannoin toisissakaan yhteyksissä.

Tutustuminen toi yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä

Lahden Vapaa-ajattelijat

Yhdistyskierroksen esittelyvuorossa Lahden Vapaa-ajattelijat

MILA PALMIAAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Tänä vuonna tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran osallistuin Lahden Vapaa-ajattelijoiden kokoukseen. Bongasin netistä ilmoituksen toimistopäivystyksestä, ja houkuttelin äitinikin mukaan katsomaan, että mitä siellä Vapaa-ajattelijoissa oikeastaan tehdään. Yllätyimme hieman, kun käynnissä olikin yhdistyksen hallituksen kokous ja toimisto oli täynnä väkeä.

Vastaanotto oli ystävällinen, ja pääsimme keskustelemaan vapaa-ajattelusta ja toiminnasta mukavasti pullakahvien äärellä. Saimme mukaamme myös aikoinaan aktiivisesti toimineen askartelukerhon puutuotteita tervetuliaislahjana. Puinen, possun muotoinen leikkuulauta on minulla edelleen jatkuvassa käytössä.

Lahden Vapaa-ajattelijain toimistoTämän ensimmäisen käynnin jälkeen olemme osallistuneet mahdollisuuksiemme mukaan jokaiseen kokoukseen, ja olemme molemmat myös hallituksen jäseniä. Hallituksessa meitä toimii pieni mutta aktiivinen ja monipuolinen joukko.

Vuosien varrelle on mahtunut monenlaista toimintaa ja tapahtumaa. Ennen koronan tuomaa taukoa pyrimme järjestämään suurin piirtein vuosittain yleisötilaisuuden yhdistyksen aihepiiriin sopivista aiheista. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi eutanasia, uskomuslääkintä ja uskonnottomuus koulumaailmassa. Tilaisuuksissa on saatu aikaan hyvää keskustelua osallistujien ja yleisön kesken, ja näkyvyyttä myös yhdistykselle.

Koronarajoitusten myötä toiminta painottui enemmän kansalaisaloitteisiin, mielipidekirjoituksiin ja markkinointiin, mutta olemme edelleen osallistuneet myös vuosittain järjestettävään Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan Lahden satamassa, sekä tehneet kouluvierailuja uskonnon- ja elämänkatsomustiedon oppitunneille.

Viime jouluna osallistuimme myös paikallisen koulun joulukirkon rinnakkaistilaisuuteen. Vaikka pienenä yhdistyksenä resurssimme edellä mainitun kaltaiseen toimintaan ovatkin rajallisia, oli ilo huomata, että olemme ainakin siinä määrin paikallisten toimijoiden tiedossa, että meiltä osattiin kysyä ideoita kyseiseen rinnakkaistilaisuuteen. Tätä on varmasti edesauttanut se, että jaamme joka vuosi stipendejä elämänkatsomustiedossa menestyneille opiskelijoille.

Lahden Vapaa-ajattelijoiden 87-vuotiaan historian varrella yhdistyksen toiminta on ollut kooltaan ja aktiivisuudeltaan vaihtelevaa. Parhaimpina vuosina jäsenmäärä on ollut useita satoja, kun taas esimerkiksi sotavuosina toiminta lamaantui lähes täysin. Tänä päivänä toiminta on vakaalla pohjalla, ja jäsenmäärä on pysynyt vuosien ajan melko tasaisena, noin 70 jäsenessä. Jäseniä poistuu ja liittyy suurin piirtein yhtä paljon, mutta pyrimme tietysti siihen, että vaaka kallistuisi tulevaisuudessa enemmän plussan puolelle.

Toiminnan jatkuvuuden ja kehittymisen kannalta on tärkeää, että saamme aktiivisia jäseniä niin hallitustoimintaan kuin erilaisten tapahtumien ideoimiseen ja järjestämiseen. Haluankin kannustaa kaikkien paikallisyhdistysten jäseniä tutustumaan oman yhdistyksensä toimintaan ja tekijöihin, ja osallistumaan siihen itselleen sopivimmalla tavalla. Omalta osaltani olen erittäin iloinen tuosta kahdeksan vuoden takaisesta päähänpistostani lähteä tutustumaan Lahden Vapaa-ajattelijoihin.

Koen tekemämme työn tärkeäksi, ja olen sen kautta saanut elämääni paljon mielenkiintoista sisältöä ja tavannut lukuisia samanhenkisiä ihmisiä. Voisinkin tiivistää kokemukseni yhdistystoiminnasta kolmeen yyhyn: yhteistyö, yhteisöllisyys ja ystävyys.

 

Piispa Martti Luttisen kirkas hetki

Harmaanruskeaksi palanut pensas josta nousee harmaa savukiehkura.

Mika Korkeen humoristinen pakina piispan kääntymyksestä.

MIKA KORKEEAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Kaikkivaltias ja kaikkivoipa Jumalani. Uskon, että tunnet minut sisältä ja ulkoa. Siitä huolimatta haluan esitellä itseni ja kerrata tarinani tähän asti tapahtuneet käänteet.

Olen Suomen evankelisluterilaisen kirkon Mikkelin hiippakunnan piispa ja nimeni on Martti Luttinen. Minulla on vaimo ja kaksi lasta ja elämäni on eksistentiaalisessa kriisissä.

Kun menimme naimisiin, oli yhteinen ja sanomaton sopimus, että vaimoni Päivi jää kotiäidiksi. Siitä ei edes keskusteltu. Oma tieni oli selvä. Lupasin Päiville tuolloin, että hänestä tulee vähintään papin rouva, joka saa elää hienossa työsuhdeasunnossa. Ja totisesti Jumalani, sinun silmiesi alla olen lunastanut lupaukseni ja ylittänyt ne. Kaikkihan oli siis kunnossa!

Kun lapsemme Jeremias ja Rakel menivät yläasteelle, jokin muuttui. Päivi halusi lähteä ja lähti opiskelemaan itselleen ammatin. Minulta ei kysytty mitään. Neljän vuoden kuluttua hän oli valmis anestesia- ja leikkaussalihoitaja. Ja sen jälkeen Päivi alkoi totisesti muuttua.

Kerran iltapalaa syödessämme Päivi puhui siitä, kuinka hienoa on olla töissä ammatissa, jossa voi aivan oikeasti auttaa ihmisiä. ”Tiesitkö, että nykyaikaisella tekniikalla ja tietämyksellä voi parantaa ihmisen hyvään elämään tilanteesta, joka vielä muutama vuosikymmen sitten olisi voinut johtaa vammautumiseen tai jopa kuolemaan”, hän kertoi minulle aivan kuin en olisi asiasta tietoinen. Sitten hän kysyi minulta, mitä edistyksellistä me piispat olimme saavuttaneet kirkolliskokouksen viidenteen päivään mennessä.

”Mitä te olette päättäneet?” hän kysyi samalla, kun selasi vasemmalla kädellään pöydällä olevaa Sairaanhoitajalehteä. Vaikutti, että hän ei edes odottanut vastausta, joten vaikenin. Jätin kertomatta, että olimme keskustelleet viisi päivää siitä, onko piispoilla liikaa valtaa, jos he toimivat valiokuntien puheenjohtajina ja samalla johtavat myös käsikirjavaliokuntaa tai perustevaliokuntaa. En kertonut, että emme päässeet asiasta yksimielisyyteen, vaan siirsimme tämän ongelmallisen asian seuraavaan kirkolliskokoukseen.

— Miksi rukoukset eivät tuota tulosta?

Kun naapurimme ja ystävämme Marjaana joutui pahaan kolariin hänen törmättyään autollaan moottoritiellä rekan perään, ilmoitin heti, että rukoilen Marjaanan puolesta. Lisäsin vielä panoksia kertomalla, että pyydän myös piispa kollegoitani yhtymään rukoukseen. Sillä tavalla vahvistaisin rukouksen voimaa. ”En silti peru leikkaussalia”, Päivi sanoi ja katsoi minua. En tiedä kuvittelinko minä, mutta aistin hänen katseessaan huvittuneisuutta, jopa halveksuntaa. Hyvä Jumalani, eikö vaimoni pidä piispan rukousta minkään arvoisena?

Päivi muuttui entistä itsevarmemmaksi, kun hän peri erittäin varakkaan isänsä Anteron, appiukkoni. Päivin isä oli ansainnut omaisuutensa yksityisyrittäjänä omistamassaan kohtuullisen kokoisessa rakennusfirmassa. Hän oli laajasti arvostettu mies ja häntä pidettiin umpirehellisenä ja ahkerana. Hän korosti aina, että ei pidä luulla tai olettaa mitään, vaan pitää tietää. Ja jos ei tiedä, pitää ottaa selvää. Hengellinen hän ei ollut missään määrin ja ehkä siksi ystävyytemme jäi varsin etäiseksi.

Yhden ainoan kerran Päivin ja minun seurustelumme alkuvaiheessa puhuimme hänen isänsä kanssa toistemme työtehtävistä. Kesämökillä saunan jälkeen Antero kysyi minulta, mitä papin työni pitää sisällään. Kerroin hänelle, että papin tehtävänä seurakunnassa ovat jumalanpalveluksien ja sakramenttien toimittaminen ja jakaminen, kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi. ”Jaa”, Antero sanoi. ”Minä rakennan ihmisille koteja. Koteja, joissa ihmisen on hyvä ja turvallinen asua ja joiden arvo vain nousee ajan myötä, ja jotka kestävät ihmisiän ja yli. Sillä tavalla ne turvaavat ihmisen koko elinkaaren aina vanhuuden päiviin asti. Katsos Martti, jokaiselle ihmiselle löytyy yleensä kykyjä vastaava työ”, hän sanoi, hörppäsi oluestaan ja meni takaisin löylyihin.

Ja Jumalani, viime perjantaina pelkoni alkoivat muuttua todeksi. Luulen, että paluuta entiseen ei ole. Päivi on maallistumassa ja se tuntuu vahvistavan häntä ja hänen itsetuntoaan. Hän ei enää tottele minua, eikä ole nöyrä. Ei sinne päinkään. Jo aamulla Päivi oli aika ilkikurinen. Kun pukeuduin kirkolle lähtöä varten, Päivi sanoi, että siinä se meidän perheen isi lähtee taas liperit kaulassa seurakuntiin tekemään piispantarkastuksia ja vaalimaan kirkon ykseyttä.

Palava pensas josta nousee harmaa savupatsas kipinöiden kera oranssille taustalle.Illalla sitten, kun joimme vähän viiniä, padot alkoivat lopullisesti murtua. ”Pelastimme eilen leikkaussalissa kahden ihmisen hengen. Äiti ja viisivuotias tyttö olivat joutuneet autokolariin. Leikkaukset kestivät seitsemän tuntia kumpikin. Kolmen päivän päästä he pääsevät sairaalasta kotiin ja he voivat jatkaa elämäänsä myöhemmin normaalisti”, Päivi kertoi työpäivästään.

”Saitko sinä piispakavereittesi kanssa jo päätettyä, kuka saa mennä naimisiin ja kenen kanssa? Ja mitä se teille edes kuuluu? Aikuisten ihmisten kahden välisiä asioita vatvotte. Ja sehän ei ole lain mukaan edes teidän päätettävissä oleva asia. Voiko tyhjänpäiväisempään ihminen elämäänsä tuhlata! Eikö sua jumalauta hävetä! Entäs oliko seurakunnassa kaikki kunnossa? Toruitko työpaikkakiusaajat ja irstaimmat rippipapit, että voivat jatkaa hommiaan? Seurakunnissahan kiusataan oikein urakalla. Ehtiikö siellä muuta edes tekemään? Eikö olekin niin, että seurakunta on sen suhteen pahin kaikista työyhteisöistä?” Päivi jatkoi riidanhaluisesti.

Ja Jumalani, sitten hän kaatoi lisää viiniä ja avautui tavalla, jollaiseen en ollut valmistautunut. Tilanne kärjistyi entisestään.

”Tiedäthän, että kirkon ulkopuolella kaikkia uskovaisia pidetään vähän yksinkertaisina tai vähintään kummajaisina. Ja monesti uskovaiset vain ovat harhaisia ja sekaisin. Niitähän on ollut aivan eduskuntaan asti. Mutta kun sinä vedät helvetin kalliit piispan vermeet päälle ja painat hullunkurisen hatun päähän ja killuttimet kaulaan, niin se onkin sitten aivan eri asia. Niinkö?” En tiennyt, mitä vastata, joten olin hiljaa. Mutta Päivi jatkoi.

”En ole saanut vielä selvyyttä, oletko sinä tosiaan hihhuli, joka uskoo kaiken kirkon tarjoaman höpsismin, vai kyynisen laskelmoiva opportunisti, joka pystyy kertomaan ihmisille satuja totena, kun vain saa siitä korvaukseksi kovan palkan, hulppeat edut ja huolettoman ja helpon työn vailla mitään vastuuta mistään tai kenestäkään. Kai se on niin, että kun opiskelee jotain, missä ei tarvitse oppia mitään hyödyllistä, niin valmistuu ammattiin, missä ei tarvitse tehdä mitään hyödyllistä.”

”Ja niin teistä kirkonmiehistä tulee yhteiskunnan paapottavia aikuisia, joiden jokaista ulostuloa, missä on edes pieni järjen häivä, juhlitaan suurena saavutuksena. Niin kuin se sinun Hesarin artikkelisi, missä viisaasti julistit, että eheytyshoidot ovat epäterveitä. Tiedätkö, sen tietävät kaikki kirkon ulkopuolella elävät ihmiset ja jopa tapauskovaiset. Perkele, jopa lukutaitoinen peruskoululainen, joka ei ole se luokan pösilöin ymmärtää, että eheytyshoidot ovat henkistä väkivaltaa. Mutta niin vaan Hesarin päätoimittaja piti artikkeliasi viisaana puheena, vaikka olit sotkenut sitä uskontoasikin jutun väliin sekoittamaan selvää asiaa. Jos jutun olisi kirjoittanut kukaan muu, kuin piispa, niin kaikki olisivat vaan olleet, että no höh, tuosta nyt kirjoittamaan, päivänselvästä asiasta.”

”Ei kai kukaan järkevä ihminen usko noita Raamatun höpinöitä. Neitseestä syntyminen ja sikiäminen pyhästä hengestä ja Jumalan muuttuminen ihmiseksi! Älä nyt viitsi, kuitenkin aikuinen ihminen. Täytyykö sanoa, että se kuulostaa typerältä ja se on typerää? Ja eikös se Raamatun päähenkilö, Jeesushan se oli, inhonnut juuri rikkaita ja kirjanoppineita, tuollaisia kuin sinä”, Päivi sanoi, hörppäsi viinistään ja nauroi sydämensä kyllyydestä. ”Raamattu on satukirja, kai sinä sen ymmärrät”, Päivi lopetti tylyhkön monologinsa. Itse ounastelin, että avioliittomme olisi ohi, jos se ei olisi ikuinen, kunnes kuolema meidät erottaa. Ja sinun, minun Jumalani säätämä. Ja voiko piispa edes erota?

Hyvä Jumalani, kaiken tämän jälkeen ymmärrän… olen jäämässä vähemmistöön omassa perheessäni. Poikani Jeremias kutsuu minua toisinaan Jeesuksen pojaksi. En ymmärrä, mitä hän sillä tarkoittaa. Rienaako hän ja kumpaa: minua vai Jeesusta vai molempia? Hän soittaa bassoa meteliyhtyeessä, jonka nimi on Juudas Papin Opetuslapset.

— Ehkä serkkuni Veijo, vapaa-ajattelija, on oikeassa

Miten voin vakuuttaa seurakuntani, jos epäonnistun perheeni kanssa? Vai voisiko olla niin… en uskalla edes ajatella, koska tiedät ajatukseni. Tiedäthän. Olet kaikkivaltias ja mitään ei tapahdu ilman sinun tahtoasi. Siitä huolimatta lapsia, naisia, mummoja ja vaareja ja siviilejä raiskataan, kidutetaan ja tapetaan Ukrainassa ja Lähi-idässä tälläkin hetkellä. Tuhansissa seurakunnissa ympäri maailmaa rukoillaan sotien lopettamiseksi. Voisitko toimia… miksi rukoukset eivät tuota tulosta?

Olen uhrannut tälle koko elämäni. Kunpa voisin olla varma, että se, mitä opetan kirkossa, on totta. Muutenhan tämä kaikki vaikuttaa hyvin… epärehelliseltä. Huijaukselta. Eihän niin voi olla! Etkö Jumalani, voisi antaa edes pientä merkkiä olemassaolostasi? Tiedän, että se on paljon pyydetty. Vai onko sittenkään? Raamatun aikaan tapahtui kaikenlaista ihmeellistä; palava pensas, Punaisen meren aukeaminen, Jeesuksen ihmeteot sun muuta. Miksi enää ei mitään!? Miten olisi Jeesuksen toinen tuleminen? Sitä on lupailtu jo aika kauan. Mutta kun oikein ajattelee – ihmisen muuttuminen jumalaksi, niin eihän sellaista voi tapahtua. Oikeasti ei vaan voi.

Ehkä vapaa-ajattelija serkkuni Veijo on oikeassa. Ja tietysti onkin. Ihan pelleilyä tämä kaikki on. Vaimoni miljoonaperintö tuli hyvään aikaan. Meillä ei ole avioehtoa. Tietenkään ei ole. Voin jatkaa yltäkylläistä elämääni sen ansiosta. Huomenna ilmoitan kirkossa, että väärässä ollaan ja minua tämä touhu ei enää huvita. Vihdoinkin voin elää niin kuin järkevät ihmiset. Ei enää valehtelua, eikä valheessa elämistä. Jättimäinen apina tipahti lopultakin harteiltani.

 

Kuvitellut uskonnot tieteisfiktiossa

Kuvitellut uskonnot tieteisfiktiossa

Kirjallisuudentutkija, kriitikko ja tieteiskirjailija Markku Soikkeli analysoi tieteiskirjallisuuden suhdetta uskontoihin.

MARKKU SOIKKELIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Uskonto esiintyy tieteisfiktiossa eli scifissä niin usein, että olisi helpompi luetella teoksia, joista ei löydy jotain metafyysiseen vivahtavaa. Scifin suosiman maailmankuvan taustalla on 1800-luvun lopulla virinnyt tieteen ihannointi, skientismi. Tieteeltä odotettiin käytännöllisiä ratkaisuja ihmiselämän kivuliaisuuteen ja lyhyyteen, kaikkiin niihin ongelmiin, joita uskonnot olivat pitäneet toissijaisina. Skientismin perintönä monet scifi-kirjailijat ovat suhtautuneet suorastaan vihamielisesti ajatukseen, että uskontoja voisi kuvata niiden omilla arvoilla. Yleensä uskonto esiintyy hyödyllisenä vain milloin se on täydellisen vilpillistä ja välineellistä.

Skientistisen optimismin ansiosta scifi-kirjoittajat ovat olleet varmoja siitä, että ennen pitkää ihmiskunta hylkää uskonnot. Uskonnoista vapautuneissa tarinoissa ei kuitenkaan ole päästy eroon uskonnollisista myyteistä. Vanhatkin uskomukset kerrostetaan toistensa päälle eräänlaiseksi metamytologiaksi, jota ihmiskunta joutuu analysoimaan oppiakseen tuntemaan mitä ihmisyys on pohjimmiltaan.

Uskonto hyvänä vihollisena

Kamppailu tieteellisen ja uskonnollisen maailmankatsomuksen välillä on heijastellut etenkin amerikkalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Näin se on välittynyt myös tieteisfiktioon, jonka juuret ovat tukevasti amerikkalaisessa lehtiscifissä.

Suhtautuminen uskontoon on näkynyt scifissä kahtena vastakkaisena trendinä. Toisaalta tieteistarinat ovat antaneet mahtipontisia ideoita materiaalisen maailman hylkäämiseksi, innostaneet aikamatkojen kuvaamiseen tai apokalyptisten tulevaisuudenkuvitelmien laatimiseen. Toisaalta yleisempi trendi on ollut pulp-lehdistön aikakaudella, 1920-1950-luvuilla kehittynyt materialistinen asenne kulttuuriin ja erityisesti uskontoon.

Amerikkalaisen scifin asenteita tarkastellessa on syytä muistaa Yhdysvaltojen muuttuneen vain näennäisen juridisesti uskonnoista vapaaksi yhteiskunnaksi. Käytännössä amerikkalainen koululaitos on voimakkaasti torjunut tieteellisen tietämyksen opettamisen. 1920-luvun evoluutiokiistat ajoivat fundamentalistit marginaaliin, mutta siellä ne institutionalisoituivat ja muodostavat edelleenkin äänekkään vastapoolin tieteelliselle maailmankatsomukselle.

Tieteisfiktion liberalisoituminen, varsinkin 1960-luvulla, johti siihen, että uskonnosta tuli amerikkalaisten tieteiskirjailijoiden ”hyvä vihollinen”, tieteelle ja teknologialle vihamielisen primitivismin edustaja.

Tieteiskirjallisuuden sisällä on kuitenkin edelleen nähtävissä uskontoa muistuttava idealismi siitä, mihin kaikkeen tiede pystyy. Luottamus tieteen tuleviin saavutuksiin on nykypäivän skientismiä, mikä osaltaan näkyy scifin suosimissa juonissa. Ihmeellinen keksintö, tulevaisuuden totaalinen sota tai fantastinen matka paratiisimaiselle planeetalle ovat tarjonneet mahdollisuuden käsitellä uskonnon myyttejä tieteen valepuvussa.

Kuvitellut uskonnot tieteisfiktiossa

 

Muukalaisten jumalat ja uskonnot

Uskontojen mahdolliseen universaaliuteen on otettu scifissä harvoin kantaa. Silloinkin, kun tieteiskirjailijat ovat käsitelleet vieraita kulttuureita antropologien tavoin objektiivisesti ja kriittisesti, kirjailijoiden huomio on keskittynyt pikemminkin myyttejä aktualisoiviin rituaaleihin kuin uskon sisältöön.

Kristinuskon vaikutusalueella suosituimpia myyttejä ovat olleet messiashahmot ja elittämättömien ilmiöiden olioiminen. Tieteiskirjallisuudesta löytyy lukemattomia tarinoita, joissa ihmiset tulkitsevat muukalaisolennon jumalaksi tai joissa muukalainen tulee esiintyneeksi jumalana, koska ihmisillä ei ole parempaakaan käsitettä ja käsitystapaa ihmistä voimakkaammille olennoille.

Arthur C. Clarken romaanissa Lapsuuden loppu (1953) ”lapselliseksi” osoittautuvaa ihmiskuntaa järkytetään ensin muukalaisten ylivoimaisella älykkyydellä. Myöhemmin tarinassa viitataan olentoon, jonka paremmuutta ei voi mitata edes älyllisellä ja kulttuurisella välimatkalla.

Scifin kultakaudella ilmestyneeksi romaaniksi Clarken romaani on poikkeuksellisen optimistinen. 1940-50-lukujen tieteisfiktiota leimasi useimmiten pessimistinen asenne uskontoon, elettiinhän vielä käydyn maailmansodan ja uhkaavan ydinsodan varjossa. Uskonto esitettiin kaiken rationaalisen ajattelun rappiotilaksi, johon sivilisaatiot sortuisivat kehityttyään yli materiaalisten rajoitusten.

Koska scifi-tarinoille on ominaista tuhansienkin vuosien aikajänne, niissä on väistämätöntä päätyä kysymyksiin, voisiko kulttuuri kehittyä moraalisesti korkealle ilman uskontoa ja käsitystä jumalasta. Kulttuurievoluutionhan ei tarvitse merkitä älyllistä uskonnon hylkäämistä, vaan sitä, että uskonnon kaltaisia asioita ei vain enää pohdita. Uskonnoista tulee yhdentekeviä tai ne käsitetään arvokkaiksi pelkkinä kulttuurisina jäänteinä. Vanhoissa scifitarinoissa uskontovapaa muukalaisten rotu on edustanut kulttuurievoluutiota, jossa uskonto on hylätty juurikin irrationaalisuutensa takia. Suoraa kannanottoa ihmisuskontojen mielettömyyteen ei ole tarvittu.

Siihen nähden, kuinka keskeinen osuus uskonnoilla on ihmisyhteisöissä, ovat muukalaismaailmojen uskonnot useimmiten pelkkää taustakoristetta. Kokonaista planeettaa edustaa tyypillisesti vain yksi kulttuuri ja yksi uskonto.

Scifissä on kuitenkin säilynyt eräs kolonialististen viihdetarinoiden karikatyyri: maallistumistaan pelkäävä lähetyssaarnaaja. Lähetyssaarnaaja voi tutustua vieraaseen sivilisaatioon niin kuin poliisi, journalisti tai kauppias. Hän rohkenee esittää käytännöllisiä kysymyksiä vieraalle kulttuurille, vieläpä vaikeissakin olosuhteissa, mutta erillään kirkosta alkaa epäillä omaa kutsumustaan.

Lähetyssaarnaajan hahmo on scifi-tarinoissakin kuvattu sisäisesti ristiriitaiseksi. Tunnettu esimerkki on Mary Doria Russellin romaani Sparrow (1996), tosin kirjan painotukset ovat pikemminkin teologisissa ja filosofisissa pohdinnoissa, joille ensikontaktin juoni toimii kehyksenä. Päähenkilö on jesuiitta, jonka kidutus muukalaisten planeetalla perustuu seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja ihmisten kannalta absurdiin moraalijärjestelmään. Tarina käsittelee uskon menetystä olosuhteissa, joissa ihmiskunnan omat uskonnot osoittautuvat lapsellisiksi ja mielettömiksi.

Tulevaisuuden uskonnot

Uskonnollisia varoitustarinoita noudatellen scifin perinteestä löytyy paljon kertomuksia, joissa varoitetaan opin muuttumisesta harhaopiksi. Keinotekoiset ihmiset, robotit muiden muassa, on esitetty uhkarohkeaksi yritykseksi jäljitellä luomistyötä. Robottien kuvaamisessa alkuperäänsä pohdiskeleviksi olennoiksi on taustalla paitsi kristillinen perinne myös juutalaiset kansanlegendat golemista, savesta muovatusta apulaisesta.

Ikuisuudesta paasaavien uskontojen riippuvuus historian solmukohdista käy ilmi vaihtoehtohistorioissa. Niistä erikoisimpiin kuuluu Keith Robertsin romaani _Pavane_ (1969). Robertsin kirjassa historia lähtee uuteen suuntaan, kun kuningatar Elisabeth I saa surmansa jo vuonna 1588. Seuranneen sisällissodan jälkeen katolinen kirkko saa Englannissa täydellisen tyrannian. Kirkko kieltää teknologisen kehityksen ja museoi yhteiskunnan vuosisadoiksi; inkvisitio on voimissaan vielä 1900-luvun lopulla.

Näin Robertsille avautuu tilaisuus verrata kahden kehityslinjan eroja: teknologisen ja kulttuurisen kehityksen vaikutusta toisiinsa. Vaikka esimerkiksi viestintä perustuu kömpelöihin semaforiverkostoihin ja liikenne pelkkiin höyrykoneisiin, niiden merkitys kumuloituu yhteiskunnassa niin voimakkaasti, että edes kirkko ei pysty jarruttamaan teknologisen kehityksen voittokulkua.

Fundamentalismin ohella myös uskontoja muistuttavat utopistiset liikkeet, kuten transhumanismi ja uuspakanuus, ovat antaneet scifille parodioitavaa materiaalia. Transhumanistit ovat korvanneet sielujenpelastuksen kuvitteellisella teknologialla, jolla persoonat voidaan ladata talteen tietokoneelle. Fiktiossa tällaisen persoonatallenteen kopiovirheillä voidaan vitsailla loputtomiin viittaamalla kopioijan epäonnistumiseen jumalana.

Uuspakanuus on puolestaan vaikuttanut tarinoihin, joissa tiedettä ja magiaa ei voi täysin erottaa toisistaan. Suomennetuista romaaneista tällaisia edustaa Sheri Tepperin Portti naisten maahan (1988). Myös kotimaisesta kirjallisuudesta löytyy naismystiikan hallitsemia maagisia utopioita, vahvalla ironialla sävytettynä. Tällaisia ovat olleet Pepi Reinikaisen Pimeän pesä, paratiisi (1990) ja Marjaana Aumaston Rikas, laiha ja kaunis (1996).

Aikamatkat ja mysteerien tulkinta

Kosmologiset ajatusleikit, kuten idea jumalan sähköpostivastaajasta, ovat meidän aikamme sovelluksia kristillisistä myyteistä. Mitä abstraktimpi aihe, sitä konkreettisempia sovelluksia scifissä on keksitty. Dan Simmonsin Hyperion-romaanissa (1989) tehdään pyhiinvaellus paholaiselta vaikuttavan hirviön hallitsemalle planeetalle. Ihmisten apuna on ruumiiseen asennettava loinen, joka mahdollistaa isäntäolentojen henkiinherättämisen. Sielu ei olekaan identiteetin ydin, vaan sen ideologinen liitännäinen.

Aikamatkatarinoissa otetaan leikisti vakavissaan kristillisen aikakäsityksen nollahetki ja juliaaninen kalenteri, vaikka kilpaileviakin käsityksiä löytyisi, mistä ja miten aikaa voisi laskea.

Kuuluisin ajanlaskun alkuun tehdyistä aikamatkoista on Michael Moorcockin pienoisromaani Katso ihmistä (1969). Jo kirjan alulla lukija voi arvata, että Jeesusta etsivästä aikamatkaajasta tulee itsestään ristiinnaulitsemisen absurdi uhri. Päähenkilö uhrautuu, jotta kristinusko ei menettäisi tarkoitustaan, mutta aikamatkaajan motiivina on se, että hän haluaa antaa omalle ahdistukselleen sosiaalisesti arvokkaan merkityksen. Messiaaninen sanoma ei synny vilpittömästä solidaarisuudesta vaan väsähtäneestä narsismista.

Luonnontieteen kamppailu uskontojen metafysiikkaa vastaan on heijastunut scifiin Moorcockin tarinan tapaan epäsuorasti. Yllättävää on se, miten vähän evoluutioteorian ja kreationismin vastakkainasettelu on näkynyt scifissä, ja saanut silloinkin lähinnä ironisia tulkintoja.

Tieteen kannalta mysteerit ovat tietysti erilaisia kuin uskontojen mysteerit. Kuten uskontokritiikin esitaistelija, tutkija Richard Dawkins on todennut, vaarallisinta uskonnoissa on se, että niissä pidetään hyveenä sitä, jos ihminen tyytyy olemaan ymmärtämättä jotakin. Uskontojen kannalta maailmankaikkeus on ensisijaisesti mysteeri, joten siitä kertyvä data ei kumminkaan riittäisi lisäämään ihmisen ymmärrystä merkittävästi. Tieteessä taas mysteeri tarkoittaa sitä, että meillä ei ole vielä tarpeeksi dataa selittämään, onko maailmankaikkeudessa muita älyllisiä olentoja tai rinnakkaisia todellisuuksia.

Käsitellessään uskonnoista tuttuja mysteereitä ikään kuin ne olisivat tieteen mysteereitä tieteiskirjailijat liikkuvat niin isojen käsitteiden keskellä, että tarinat tuottavat positiivisen huimauksen, ihmeen tunnun. Huimauksen jälkeen ajattelu toimii kirkkaammin ja kriittisemmin.

Juha Hurme kasvoi irti mystisistä uskomusjärjestelmistä

Juha Hurme

”Ei Jumalaa voi pilkata”, sanoo Finlandia-palkittu kirjailija, teatteriohjaaja ja biologi Juha Hurme, 64, Vapaa Ajattelijan haastattelussa.

RISTO K. JÄRVINENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Moi! Mikä mies?
Kirjailija, eläkeläinen.

Mitä on työn alla?
Näytelmäkäsikirjoitus Kansallisteatteriin.

Mikä mietityttää juuri nyt?
Näytelmäkäsikirjoitus Kansallisteatteriin.

Supervoimasi?
Pitkä pinna.

Kryptoniittisi?
Olen hurahtanut niin vakavasti ikivanhaan kirjallisuuteen, etten ehdi lukea riittävästi uutta kirjallisuutta.

Mitä ajattelet uskonnoista?
Uskonnollinen vakaumus on eräs todellisuuskäsitys, jossa selittämättömälle on annettu ratkaiseva merkitys. Kun tieto ei riitä, tarvitaan uskoa, uskoa esimerkiksi siihen, että aurinko nousee huomenna, vaikka asiaa ei voi varmuudella tietää. Uskonnolliset ajatusrakennelmat ovat lujittaneet yhteisöjä yhdenmukaistaen elämän käytäntöjä ja luoden muutoskestäviä perinteitä.

Entä kristinuskosta?
Kristinusko on kiintoisa sekoitus juutalaista mystiikkaa ja kreikkalaista rationalismia. Kristinuskon historia sisältää sekä erittäin arvokkaita asioita että pöyristyttävää riistoa ja väkivaltaa, kuten kaikki tämän suuruusluokan ”historiat”.

Entäpä Jumalasta?
Olen kristillisen perheen lapsena uskonut lujasti 11-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen olen kasvanut irti mystisistä uskomusjärjestelmistä.

Mitä mieltä Jeesuksesta?
Todella kiintoisa ja kunnioitusta herättävä henkilö evankeliumien kertomusten mukaan. Jos hän kävelisi kadulla vastaan, en sanoisi mitään, mutta lähtisin seuraamaan häntä.

Oletko kokenut yliluonnollisia?
Olen, joulukuussa 2009 Auroran sairaalan suljetulla osastolla. Kun paranin psykoosista tammikuussa 2010, yliluonnolliset kokemukset loppuivat seinään.

Mitä rakastat?
Luonnontilaista metsää.

Mitä vihaat?
Golkenttiä.

Minkälaista palautetta olet saanut tuoreesta kirjastasi Kenen Kalevala (SKS, 2023)?
Ihan reipasta.

Miten vertaisit Kalevalaa ja Raamattua?
Molempia kiintoisia ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä teoksia on käytetty törkeällä tavalla väärin milloin mitäkin asiaa pönkittämään.

Mikä on merkittävin teoksesi?
Puun monologi, joka julkaistaan Suomen Metsämuseo Luston uudistetussa näyttelyssä toukokuussa 2024.

Tunnetko vapaa-ajattelijoita?
Tunnen, mukavia ihmisiä.

Lempiateistisi?
Denis Diderot.

Millainen olisi huono ateisti?
Juntti.

Onko Vapaa-ajattelijain liitto tuttu?
Jollain lailla.

Miltä yhdistyksen meno näyttää?
Jatkakaa samaan malliin.

Mitä mieltä yhdistyksen tavoitteesta. Pitääkö evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisoikeudellinen erityisasema purkaa?
Ilman muuta.

Mitä sanot ET-opetuksesta?
Ihan jees.

Mitä ajattelet julkisista Koraanien repimisistä ja polttamisista?
Erittäin huono juttu. Typerää provosoimista ja huonoa käytöstä.

Jumalanpilkkalaista?
Ei Jumalaa voi pilkata.

Tuleeko Suomesta koskaan sekulaari valtio?
Tuskin.

Saako seuraava presidentti toivottaa uudenvuoden puheessaan Jumalan siunausta?
Saa toivottaa. Se on ihan käypä symbolinen ele.

Oletko aina tosissasi vai tykkäätkö provosoida?
Olen aina tosissani.

Mikä on ikävin palaute, minkä olet saanut uskontoihin liittyvistä kirjoituksistasi?
En ole saanut ikävää palautetta.

Entä paras?
Kirjoitin ja ohjasin vuonna 2004 Teatteri Telakalle ateistisen näytelmän Telakan Kristus. Isä Ambrosius kävi katsomassa esityksen ja toimitti ystävänsä kautta minulle palautetta: ”Kristinuskolla ei ole mitään hätää, kun tällaisia näytelmiä on olemassa.”

Mikä on elämässä tärkeää?
Uteliaisuus.

Mikä on elämän tarkoitus?
Tutkia kaikenlaista.

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
Biologina ajattelen, että kaikenlainen elämä jatkuu kuolemani jälkeen.

DENIS DIDEROT

Denis Diderot (1713-1784) oli ranskalainen valistuksen ajan filosofi, taidearvostelija ja kirjailija, joka on tunnettu erityisesti toimittamastaan tietosanakirjasta Encyclopédie. Diderot kävi jesuiittakoulua, mutta muutti 15-vuotiaana pois kotiseudultaan päästäkseen irti sen konservatiivisuudesta. Tällöin hän omaksui ateistisen näkemyksen ja säilytti sen elämänsä loppuun, vaikka kaikista hänen teoksistaan sitä ei juuri havaitse. Kun Diderot’ta syytettiin ateistiksi, hän totesi, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta Jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi: ”On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan, mutta ei lainkaan uskooko vai ei Jumalaan.”

Lähde: Wikipedia

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehden numerossa 4/2023.