Artikkeli arkistot - Sivu 28 53:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

JORI MÄNTYSALO

Nimitys vapaa-ajattelija ei kerro, mistä on kyse, ja liiton nimen muuttamista on esitetty usein. Yleisin ehdotus taitaa olla Uskonnottomien liitto, toiset taas haluavat meidän kutsuvan itseämme humanisteiksi tai ateisteiksi. Itselläni ei ole tähän selvää kantaa puoleen eikä toiseen. Nimihän on jo kerran vaihdettu, aikanaan olimme siviilirekisteriyhdistyksiä.

Jokin aika sitten yllättävässä yhteydessä käännyin taas hiukan nykyisen nimen kannalle: katsoin Mielensäpahoittaja-elokuvan.

Mielensäpahoittaja on parodia entiseen jämähtäneestä miehestä, jolle vanha on hyvää ja uusi ei. Aamulla kuuluu juoda kahvia eikä mate-teetä, nainen kuuluu keittiöön eikä auton rattiin. Illalla kuuluu katsoa televisiosta puoli yhdeksän uutiset. Huumeitakin kutsutaan mainiossa elokuvassa lättähattujen huimausaineiksi.

Elokuvan eräs yksityiskohta tuntui virheeltä: Mielensäpahoittaja ei kuulu kirkkoon. Sehän ei sovi kuvaan lainkaan. Parodiassa 50-luvun asenteista olisi pitänyt ehdottomasti kuulua kirkkoon ja kastattaa lapset, toki ilman että uskosta puhutaan tai jumalanpalveluksissa käydään. Todellisuudessakin 80 täyttäneistä suomalaisista kirkon jäseniä on enemmän kuin neljä viidestä.

Vanhaan jämähtäminen on kuitenkin aina suhteellista. Joku jää 1950-luvulle, toisen ajattelu on 1980-luvulta. Vuonna 2080 tullaan valittamaan, miten jonkun ajatukset ovat niin 2020-lukulaisia. Mielensäpahoittaja ei käyttänyt kännykkää, mutta toki ”tavallista” lankapuhelinta, sitä mistä tuli tavallista vasta sotien jälkeen. Uutiset piti katsoa televisiosta, vaikka radio oli ennen sitä.

Tunnettu vapaa-ajattelija, myös liittomme puheenjohtajana toiminut Väinö Voipio määritteli vuonna 1963 näin:

”Vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan. Hän pyrkii vapautumaan ennakkoluuloista, jotka kahlehtivat henkeämme ja pitävät silmämme sokeina. Historiallisesti ottaen on vapaa-ajattelijain tehtävänä ollut ja on yhä edelleen erityisesti uskontojen kriittinen tarkastelu, ihmisten uskontosidonnaisuudesta vapauttaminen ja täyden uskonnon- ja ajatuksenvapauden vaatiminen.”

Ei meillä ole kantaa kannabiksen vapauttamiseen, mutta vapaa-ajattelun periaatetta sopii noudattaa myös kun pohtii ”huimausaineita”. Nato-jäsenyyden kannatuksen huima nousu kertoo pari vuotta sitten monen ajatelleen vapaasti puolustuspolitiikasta, samoin tietysti toiseen suuntaan reservistä eroamisen lisääntyminen.

Vapaa-ajattelija on ainakin meitä itseämme haastava sana. Jumalia ei ole, tietenkään ei ole. Mutta ajattelenko vapaasti vai olenko kiinni vanhempien, koulun ja koko yhteiskunnan syöttämissä ajatuksissa? Kuinka vapaasti ihminen edes voi ajatella? Kääntäen, en kai kuvittele koronaa huijaukseksi tai Butšan joukkomurhaa Ukrainan lavastukseksi vain siksi, että väite on vastoin niinsanotun valtamedian kertomaa?

Elokuvassa mielensäpahoittaja lopulta huomasi miten esimerkiksi uutisia voi katsoa myös tietokoneen ruudulta. Hän vapaa-ajatteli, näki mikä on oikeasti olennaista ja mikä vanhaan takertumista.

Olkoon nimityksemme mikä tahansa, toivottavasti jatkamme vapaa-ajattelijoina muunkin kuin uskontojen suhteen.

•

TANJA LAINE

Olin Tampereella katsomassa Perjantai-Dokkaria G Livelabin klubilla. Dokkari kertoi Liljasta, joka pelkää helvettiä ja rakastaa Jeesusta. Jakson nimi on Lilja ei halua helvettiin.

Olihan aihe niin mielenkiintoinen, että hetkessä olin varannut junaliput, tämä on nähtävä. Ohjelmassa oli myös Tuomas Enbuske, aiemmin kai profiloitunut enemmän tai vähemmän tunnetuksi ateistiksi ja sittemmin kääntynyt uskoon.

Lilja oli kasvanut uskonnollisuuden ympäröimänä ja lapsen tavoin käsittänyt asioita tavallaan. Lilja oli ajatellut, että ellei suorita tietynlaisia rituaaleja tietyllä tavalla, voi helvetti kutsua.

Opettaja oli opettanut Liljalle, että mikäli tekee syntiä, antaa saatanalle tilaa. Luokkakaverit olivat kertoneet kohtaamisistaan enkeleiden kanssa, joita Lilja ei ollut kokenut. Tämähän oli vienyt pienen tytön yöunet, helvetin pelko ja riittämättömyyden tunne.

Tämä on yksi puoli vahvasta uskonnollisesta kasvatuksesta ja opetuksesta, riippuen toki, miten kuka uskoo tai mihin. Helvetin pelko, synnin pelko, kadotus. Voin vain kuvitella ahdistuksen määrää, jos joku todella ajattelee, pelkää joutuvansa helvettiin, ikuiseen kiirastuleen tehtyään jotain syntistä?

Itselleni mielenkiintoisin osuus alkoi ohjelman loppupuolella. Lilja ja Tuomas esittävät toiveen uskonnottomille, että olkaa suvaitsevampia uskovaisia kohtaan. Tuomas kertoo kansalaisten tuoneen ilmi hänelle, etteivät he kehtaa kertoa olevansa uskovaisia, koska heitä voitaisiin pitää hölmöinä. Lilja taas kertoi, että uskonnolliset kokevat syrjintää ja heitä oudoksutaan.

Suomalaisista yhä yli puolet kuitenkin kuuluu vielä kirkkoon, eli tilastollisesti uskonnottomat ja muihin uskontokuntiin kuuluvat ovat vielä vähemmistöä. Vai onko nyt tapahtunut niin, että vakaumuksesta riippumatta ei löydy ymmärrystä tai kunnioitusta muun vakaumuksen edustajia kohtaan?

Itse uskonnottomana olen kokenut ja ajattelen asiaa toisin päin. Äitini ei tohtinut esittää minua elämänkatsomustiedon eli ET:n tunneille. Tuskin opetus olisi toteutunutkaan, olisin varmaan ollut ainoa koulustani. Syynä tähän, että äitini halusi suojella minua ja pohti ET-tunneille siirtymisen altistavan ehkä kiusaamiselle.

Myöhemmin aikuisiällä, jos uskonnottomuuteni tuli esille jossain asiayhteydessä, suurin osa ei siihen kiinnittänyt mitään huomioita, mutta melko useat kuitenkin osoittivat välitöntä paheksuntaa. Äsken olin mukava hyvä ihminen, ja nyt uskonnottomuuteni esille tullessa en ollutkaan.

Muutama mieleen painunut kokemus sattui, kun olin töissä myyjänä. Asiakas kutsui minut johonkin ilta-aikaiseen uskonnolliseen tapahtumaan ja kun ei lopettanut pyytelyä, kerroin olevani ateisti. Siitähän riemu repesi. Hän kädet ylhäällä huusi, miten olen saatanan tytär. Melkoista.

Eräs asiakas oli työtovereilleni eri työpaikassa todennut minun olevan epäkelpo, kun uskonnottomuuteni oli tullut esille. Ymmärrän toki, ettei tämä ole uskonnollisille tyypillistä, kuten ei uskonnottomillekaan ole sen enempää uskonnollisiin kohdistuva epäasiallisen käytös.

Hyvä paha ateisti?

Myönnän, että tietyissä tilanteissa nuorempana välttelin uskonnottomuuden esille tulemista, vaikka ikinä asiaa en ole salannut. Ajan kanssa ikä ja kokemus on rohkaissut olemaan avoin asiassa ja edistämään yhdenvertaisuutta uskonnottomien näkökulmasta.

Tässä sitä ollaan, 2014 liityin Vapaa-ajattelijain jäseneksi ja nyt kirjoitan liiton varapuheenjohtajana. Eli aikamoinen harppaus siitä, että uskonnottomuuttani en tohtinut tuoda esille ja nyt olen tässä upeassa liitossa mukana edistämässä asioita. Vau ja kiitos.

Suomi maallistuu ja sekulaarinen tapakulttuuri tulee tutummaksi, enkä usko, että uskonnottomuutta hämmästellään enää yhtä lailla kuin vaikka 90-luvulla. On varmaan myös alueellisia eroja.

Joten terveiseni Liljalle, Tuomakselle ja eri vakaumuksen omaaville on, että suhtautukaa tekin empaattisesti ja hyväksyvästi. Ammatista tai vakaumuksesta riippumatta joka joukkiosta löytyy epäkohteliaita ja asiattomia ihmisiä. Kohteliaisuus ei maksa mitään ja hyvistä käytöstavoista on hyvä aika ajoin meitä kaikkia yhteisesti muistuttaa.

Viestini arvoisille vapaa-ajattelijoille on tällä kertaa: Te, jotka koette tai olette kokeneet väheksymistä, paheksumista tai muuta asiatonta uskonnottomuuden vuoksi, niin älkää antako sen määritellä teitä. Järjestäkää nimiäisiä, vaikka joku sukulainen paheksuu, viettäkää sellaisia juhlia kuin haluatte, juuri teidän näköisiänne. Jatketaan synnitöntä elämää.

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton varapuheenjohtaja

RISTO K. JÄRVINEN

Kutsuin itseäni etsijäksi, kun nuorena poikana hain paikkaani maailmassa. Istuin kveekareiden kanssa ympyrässä toisiamme käsistä kiinni pitäen, kävin kaatumassa kirkossa Seppo Juntusen ja Pirkko Jalovaaran tilaisuudessa ja meditoin buddhalaisessa keskuksessa tavoitteenani valaistuminen. Opettelin jopa kansalaisopistossa japania, koska suunnittelin lähtöä zen-luostariin.

Jossain vaiheessa sain päähäni osallistua hypnoosikurssille. Vakuutuin. Tuntui, että hypnoosi on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Saisin sen avulla hallintaan levottoman mieleni, voisin saavuttaa mitä vaan ja pystyisin auttamaan myös muita eksyneitä.

Eräänä päivänä kurssin osallistujat vaivutettiin entisiin elämiinsä. Joku löysi itsensä faaraoiden Egyptistä, joku toinen kuningas Arthurin hovista. Minä näin vain jotain valkoista lepattavan kuvitteellisen näkökenttäni oikeassa yläkulmassa. Sitten valkoinen suureni ja selkeni. Äkkiä tajusin lentäväni vihreän metsämaiseman yllä. Se ei ollut mielikuvitusta, se oli todellista kuin… uni. Tajusin, että olen lintu.

”Mä oon lokki!” huusin kovaan ääneen. Ilmeisesti en ollut tarpeeksi ylevä siivekäs, kuningasmerikotka, tai sitten minun epäiltiin pilailevan, sillä kurssin vetäjä Pasi Koivunen keskeytti harjoituksen tähän.

Kurssin jälkeinen kausi ei ollut elämäni kunniakkainta aikaa. Ryhdyin osa-aikapuoskariksi. Tein hypnoosikasetin synnytystä jännittävälle tuttavalleni, hoin itsetuntoa kohottavia lauseita vaimon työkaverin anoreksiaa sairastavalle tyttärelle, taioin mummon jalkakivut vuodeksi pois. Onnistumiseni sai minut laittamaan lehteen ilmoituksen, jossa tarjosin apuani maksua vastaan. Vieläkään en ole päässyt yli siitä häpeällisestä hetkestä, jolloin luokseni saapui rintasyöpää sairastava nainen, jonka rentoutin ja jolle sitten luin salaa paperista henkiparantaja Matthew Manningin kirjasta poimimiani suggestioita.

Hypnoosi johdatti minut myös NLP-kurssille, jota veti Angelika Oinaanvaara. Kurssilla neurolingvistisestä ohjelmoinnista puhui myös koomikko Ismo Leikola, Angelikan tuleva aviopuoliso. Kurssilla mainittiin usein tunnettu hypnotisoija ja Suomen NLP-opiston perustaja Sami Minkkinen, joka opetti ihmisiä menestymään hypnoosin avulla ja oli menestyjä itsekin.

NLP ei ollut minun juttuni. Eikä hypnoosikaan enää maistunut. Minusta tuli skeptikko ja ateisti. Tuohduin, kun huomasin, että Nelosella on alkamassa tv-sarja Mitä tuli tehtyä, jossa Sami Minkkinen hypnotisoi julkisuuden henkilöitä, laittaa heidät tekemään hassuja asioita ja unohtamaan kaiken. Studio-osuudessa julkkis arvailee myöhemmin, miten on hypnoosissa käyttäytynyt. Päätin soluttautua studioyleisön joukkoon ja tsekata, kuinka eettistä Minkkisen toiminta on.

Ei se kovin eettistä ollut. Skeptikko-lehdessä 1/2012 totesin muun muassa, että kaikki hypnoosiin liittyvät kliseet oli ohjelmassa otettu käyttöön: spiraalikuviot, savukone ja hypnotisoijan heiluri, tuijottava katse sekä sormennapsautukset. Näin kuinka uimari Jani Sievinen naureskeli studiossa hämillään, kun hänelle esitettiin videoita, joissa hän hypnotisoituna juo vettä ja humaltuu, luulee soittavansa Bruce Springsteenille ja saunovansa naisten vuorolla.

Tieteellinen Hypnoosi ry ilmoitti, että ohjelmassa esitetty hypnoosin käyttö on terveydenhuollon näkökulmasta täysin tuomittavaa ja mahdollisesti myös vaarallista.

Nykyään Minkkisellä on lehtitietojen mukaan lähes 200 000 euroa velkaa ulosotossa, liiketoimintakielto ja petostuomio. Viime kesänä hän tuli kertomansa mukaan uskoon.

Kävikö niin, että tämä mielen manipuloinnin mestari hypnotisoi itsensä uskoon, nollasi kätevästi kaiken ja alkaa kohta rakentaa itsestään karismaattista ja taloudellisesti menestyvää evankelistaa? Vai kävikö niin, että pyhä henki pelasti hänet? En olisi uskonut, että löydettyäni tien ateistiksi tulen ikinä kirjoittamaan näin, mutta toivon, että se oli ”pyhä henki”.

TIMO KARJALAINEN

ÄKKISELTÄÄN voi kuulostaa kummalliselta ateistin suusta, mutta ei pitäisi. En tietenkään tarkoita mitään tonttuja tai henkiolentoja. Vaan mitä?

Palastellaan otsikko ensiksi sana kerrallaan, missä merkityksessä kutakin sanaa käytän.

Uskominen tarkoittaa tässä olemassaoloon luottamista, siinä hengessä kuin tieto määritellään todeksi uskomukseksi. En siis puhu väljemmästä toiveajattelu-uskomisesta siten kuin uskonnolliset ihmiset usein sanaa käyttävät: luottamus että jokin uskomisen kohde lopulta pelastaa kiipelistä, jos sattuu joutumaan pulaan.

Näkymätön viittaa tässä sellaiseen, mitä ihmissilmä ei havaitse.

Voima puolestaan on jotakin mikä kykenee aikaansaamaan vaikutuksia ympäristöönsä.

Voima-sanaa käytetään fysiikassa ilmiöistä, jotka ovat lähtökohtaisesti näkymättömiä. Painovoimaa ei voi nähdä muuten kuin sen vaikutusten kautta, mutta vaikutuksia on vaikea olla huomaamatta.

Toinennykyaikana jatkuvasti kohdattava näkymätön voima on sähkö, tieteellisemmin sähkömagnetismi. Auton akku näyttää ihan samalta olipa se ladattu täyteen tai purkautunut. Mutta näkymätön voima saa polttomoottorinkampiakselin pyörimään virta-avainta käännettäessä (tai starttinappulaa painettaessa) – siis jos akku ei ollut purkautunut.

Sähkömagnetismin pieni siivu itse asiassa sisältää sen, miten mikään ylipäätään voi olla näkyvä, nimittäin sähkömagneettisten aaltojen aallonpituusalueen suunnilleen 400 ja 700 nanometrin välissä. Ihmissilmä näkee reagoimalla noihin aaltoihin. Lyhyempiä tai pitempiä aaltoja silmä ei tunnista.

Näkemisen luonnetta ajatellen olisikin varsin hassu asennoituminen uskoa vain sellaisten asioiden olemassaoloon, jotka voi nähdä omin silmin. Rannalla polttaa itsensä nopeasti rapeaksi pekoniksi, jos ei usko ultraviolettisäteilyyn. Ja viereiseltä huovalta raikaa musiikki radiosta noin kolmen metrin pituisten radioaaltojen tuomana, vaikkei niitä silmin näe.

Sen, että jotakin näkymätöntä ”on olemassa”, päättelemme sen näkyvistä seurauksista ja selitämme seuraukset näkymättömällä ilmiöllä. Selityksen tulee antaa kuvaus, miten ilmiö käyttäytyy erilaisissa olosuhteissa ja selityksestä seuraavien ennusteiden on osoittauduttava oikeiksi.

Painovoima on hyvin yksinkertaisesti käyttäytyvä ilmiö: sen suuruus on verrannollinen kappaleiden massoihin ja kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Sähkömagnetismin sääntö on hyvin samanlainen, kun vaihdetaan massan tilalle sähkömagneettinen varaus –erona on vain se, että sähkömagneettista varausta on kahta erilaista, ja samanlaiset hylkivät toisiaan ja erilaiset vetävät puoleensa.

Periaatteessa ei ole syytä, miksi luonnonilmiöiden pitäisi toimia yksinkertaisten sääntöjen mukaisesti. Teoriassa voisi olla ilmiö, joka noudattaa hyvin mutkikkaita sääntöjä. Tällaisen ilmiön ”kesyttäminen” voisi olla huomattavan haastavaa: hypoteesi toisensa perään kaatuisi, kun ilmiö käyttäytyisi ennusteen vastaisesti jonkin monimutkaisen sivuvaikutuksen takia, jota ei ole huomattu eristää tai vakioida koejärjestelyssä. Tällaisella ilmiöllä voisi vaikuttaa olevan ”oma tahto” ja se ”oikuttelisi” ja ”kieltäytyisi tottelemasta tutkijoita”.

Käytännössä ei-yksinkertaisesti käyttäytyviä ilmiöitä ei ole havaittu. Tällaiseen toki vedotaan hyvin usein paranormaalien kykyjen testeissä, mutta yksinkertaisin selitys on toistaiseksi aina ollut, että ilmiötä ei oikeasti ole olemassa.

Tietenkään missään nimessä en väitä, että kaikki olemassa olevat ilmiöt jo tunnetaan. Päinvastoin uusia on löytynyt aivan viime aikoinakin, kuten pimeä aine ja pimeä energia. Mikään ei olisi kiinnostavampaa kuin löytää hyvin monimutkaisesti käyttäytyvä ilmiö – joka siis kuitenkin olisi olemassa eli aiheuttaisi todennettavissa olevia vaikutuksia.

Tarkkaillaan ilmiöitä, ja varotaan ultraviolettisäteilyä keväthangilla!

ESA YLIKOSKI

Uskontokuntiin kuulumattomien vanhempien vertaistukiryhmä internetissä on toiminut useita vuosia. Hyvin moderoitu ja jäsenilleen suojattu ryhmä tarjoaa neuvontaa ja vertaistukea lapsiin liittyviin uskonnon ja katsomuksen vapauden sekä yhdenvertaisuuden ongelmiin.

Vanhempien keskustelut ja jakamat tiedostot liittyvät pääasiassa päiväkotien ja peruskoulujen toimintaan. Joskus aiheena on myös lukio, ammatilliset oppilaitokset tai varusmiespalvelus. Keskusteluihin usein nostetaan kertyneestä tietoarkistosta nopeasti esille avuksi asiaan liittyviä säädöksiä.

Useina vuosina ja yhä uudestaan myös kuluvan lukuvuoden aikana ryhmän jäseniltä nousee esiin koulujen ja päiväkotien syrjivä tapa liittää päiväohjelmaan evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisia tilaisuuksia.

Toinen asiaryhmä on elämänkatsomustiedon opetuksen järjestelyihin, oppimateriaaleihin ja opetukseen liittyvät asiat. Niiden osuus jäi viime vuonna aiempaa vähemmäksi. Ehkäpä et-oppilaiden osuuden kasvu ja tiedon lisääntyminen tukevat rehtoreita entistä paremmin välttämään syrjintää. Kaikkialle tieto ei silti kulje.

Eniten esillä olleisiin päiväkotien ja koulujen kirkollisiin tilaisuuksiin sivustolla saa neuvoja ja henkistä tukea. Miten vaatia asianmukaista vaihtoehtoista ohjelmaa ja siitä tiedottamista sekä aitoa valinnan mahdollisuutta kaikille? Kohtuuttoman paljon on säädöksistä piittaamattomuutta. Siksi säädösarkistolla on käyttöä.

Vertaistuella saa myös neuvoja kanteluiden tekemiseen. Kovin usein kerrotaan tapauksista, joihin ei tunnu tehoavan muu kuin oikeudelliset toimet. Vaikuttaa siltä, että ryhmäläiset tätä nykyä avittavat asioissa, joita aiemmin vietiin enemmän eteenpäin Kantelupukin kautta.

Aluehallintoviraston eli AVI:n päätökset eivät tunnu tehoavan tai ainakaan leviä edes saman kunnan tai naapurikunnan alueella. Kunnanhan pitäisi levittää yhden koulun saaman ratkaisun linjauksia opastukseksi muille kouluille. Hävetä toki saa, mutta kanteluratkaisuista pitäisi ottaa laajempi hyöty.

Uutena piirteenä kanteluissa on yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston roolin ja toiminnan vahvistuminen. Sen johtamaan sovitteluun on liitetty myös hyvitysmaksun mahdollisuus. Ja kyllä, pienikin rahakorvaus tehostaa johtopäätöstä, että tuli tehtyä väärin ja nyt oikeasti parannetaan tätä.

Ryhmän sivuilta ilmenevä kentän kokemus vahvistaa yleiskäsitystä, että ns. kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli ei toimi. Siihen liittyvät ongelmat ovat loputon suo. Ihmisoikeusperustaisesti kestävä ratkaisu onkin se, mihin ainakin Joensuun varhaiskasvatus on päätynyt: toimintaan ei enää liitetä mitään uskonnollisia tilaisuuksia.

Henkilöstöllä on muutakin tekemistä kuin valmistautua jakamaan lapsia kahteen rinnakkaiseen tilaisuuteen; suunnitella, tiedottaa, kysellä kodeilta, toteuttaa ja valvoa.

Julkisen vallan ei ylipäätään pitäisi pakottaa perheitä paljastamaan lastensa kautta suhtautumistaan valtakirkon uskonnollisiin tilaisuuksiin. Eiväthän koulut vaadi vanhempia puoluekantaansakaan paljastamaan. Uskonto on yksityisasia kuten vaalisalaisuus. Voi kertoa, ketä äänesti tai mihin uskoo, mutta päiväkodin ja koulun ei pidä pakottaa kertomaan.

Kun vanhemmat, perheet eivät kuitenkaan yksin mahda mitään sille, että ev.-lut. kirkon uskonnollisia tilaisuuksia yhä ympätään päiväkodin ja koulun toimintaan, sitten pitää vaan vaatia ja vahtia, että niihin ja vaihtoehtoiseen ohjelmaan liittyviä kaikkia ohjeita noudatetaan. Mieluiten viimeisen päälle. Siihen saa verratonta vertaistukea vanhempien nettiyhteistyöllä.

TOIMITUS

”Outoa todellakin, ettet ole aavistanut että maailmankaikkeutemme ja sen sisällys ovat vain unia, näkyjä, sepitettä! Outoa, koska ne ovat niin avoimesti ja hysteerisellä tavalla hulluja – niin kuin kaikki unet: Jumala, joka voisi tehdä kilttejä lapsia yhtä helposti kuin pahoja, ja kuitenkin teki mieluummin pahoja: joka olisi voinut tehdä joka ainoan heistä onnelliseksi eikä koskaan tehnyt yhtään ainoata onnellista: joka pani heidät pitämään kalliina katkeraa elämäänsä ja kuitenkin niin saidasti lopetti sen lyhyeen: joka antoi enkeleilleen ansaitsemattoman ikuisen onnen ja kuitenkin vaati muita lapsiaan sitä itse ansaitsemaan: joka antoi enkeleilleen tuskattoman elämän, mutta kirosi muita lapsiaan syövyttävillä sielun ja ruumiin taudeilla ja piinalla: ja keksi helvetin – saarnaa kultaisista säännöistä, ja että on annettava anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa, ja keksi helvetin: joka saarnaa moraalia muille ja on itse moraaliton: joka paheksuu rikoksia ja itse tekee ne kaikki: joka loi ihmisen kenenkään kehottamatta ja sitten syytää vastuun ihmisen töistä ihmisen niskoille, sen sijaan että kunniallisesti panisi sen sinne mihin se kuuluu, omille hartioilleen. Joka vihdoin kerrassaan taivaallisella typeryydellä vaatii palvontaa tältä poloiselta häväistyltä orjalta!”

Mark Twainin novellista ”Salaperäinen vieras”, 1972.
Kuvassa Mark Twain vuonna 1907. Lähde: US Library of Congress.

ESA YLIKOSKI

Turun taidemuseossa ihastuin hienoihin valokuviin ja myös tietoon suomalaisista luonnonmetsistä. Valokuvaajien Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon näyttely Pohjoistuulen metsä kertoo pohjoisesta havumetsästämme, joka ylläpitää monimuotoista elämää ja on kymmenientuhansien eliöiden koti. Kannattaa käydä läheltä ja kaukaa. Kuvat puhuvat enemmän kuin satatuhatta sanaa.

Näyttelyä taustoittaa valokuvataiteellinen tietokirja Pohjoistuulen metsä (Hiilinielu, 2023), joka perustuu Kovalaisen ja Sepon monivuotiseen kuvaustyöhön luonnonmetsissä, tieteellisiin julkaisuihin, raportteihin, kaunokirjallisiin metsäkuvauksiin, vuoropuheluun tutkijoiden ja aktivistien kanssa sekä eri foorumeilla käytävään metsäkeskusteluun. Julkaisu oli ehdolla vuoden 2023 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämällä oli tarjolla Lou Salomé, helmikuussa Turun ensi-iltansa saanut Aina Bergrothin näytelmä. Se kertoo nimihenkilön elämänvaiheista, opiskelusta, oman identiteetin haltuunotosta ja ajattelusta ennen ammatillista uraa. Lou Salomé (1861-1937) oli aikanaan tunnettu runoilija, filosofi ja uraauurtava psykoanalyytikko, joka eli piittaamatta naiselle varatusta kulttuurisesta roolista.

Hän oli Friedrich Nietzschen ja runoilija Rainer Maria Rilken rakastettu sekä Sigmund Freudin häikäissyt kollega. Lou Salomén näkemys erotiikasta ja seksuaalisuudesta kokonaisvaltaisen onnen lähteenä uhmasi silloisten sovinnaisuuksien rajoja. Näytelmä protestoi Salomén unohtamista oppihistorioiden miesvaltaisessa kaanonissa. Ensiesitys unohdetusta anarkistista oli Kom-teatterissa vuonna 2021.

Taiteellisesta työryhmästä voisi mainita kaikki, mutta ohjaaja Liisa Mustosen lisäksi erityisesti noteerasin videosuunnittelija Sanna Malkavaaran osuuden. Pääroolissa kasvoi Linda Hämäläinen hyvin. Muut näyttelijät muuntuivat useiksi eri henkilöhahmoiksi. Kaikkiaan ehkä vähän rauhallisempi ja filosofisempi tahtikin olisi riittänyt.

JARI PAPUNEN

Tarmo Kunnas: Mikä mieli uskonnoissa? Pohdintaa uskonnon, moraalin ja pyhyyden nykyisestä olemuksesta. Basam Books, 2021.

Tarmo Kunnas on kirjoittanut upean kirjan uskontojen olemuksesta, niiden kehityksestä ja nykytilanteen taustoista. Kahdeksankymppinen kulttuuri- ja maailmanmies Kunnas on toiminut kirjallisuuden professorina ja tutkijana Jyväskylässä, Marburgissa, Münchenissä, Freiburgissa, Moskovassa, Yalessa, Göttingenissä ja Sorbonnessa Pariisissa, missä hän toimi Suomen Ranskan instituutin johtajana 1990-1995.

Kunnas on laajassa tuotannossaan (yli 20 teosta) käsitellyt uskonnon, moraalin, pyhyyden ja pahuuden olemusta sekä rakkautta, kotiseudun ideaa ja fasismia suomeksi, saksaksi ja ranskaksi ja hänen teoksiaan on käännetty usealle eri kielelle, jopa japaniksi ja ukrainaksi. Fasismia käsittelevän, ranskaksi 1972 kirjoittamansa väitöskirja sai erittäin hyvän vastaanoton erityisesti Italiassa. Nietzschestä hän on kirjoittanut viisi kirjaa, joista viimeisin on vuodelta 2022 (Nietzsche ajattelijana. Aamuruskosta epäjumalten hämärään).

Mikä mieli uskonnoissa -kirjassa Kunnas pyrkii näkemään uskontojen ja varsinkin moraalin ja pyhyyden olemuksen uudella tavalla. Hän arvioi uskontojen merkitystä ihmiskunnalle ja sen historialle kaikista teologisista tai uskonnollisista näkökulmista riippumatta.

Keskeinen käsite on pyhyys, jota Kunnas avaa hienosti. Hänelle pyhyys on eräänlainen myyttivarasto, josta yhtä hyvin ”primitiiviset” uskonnot kuin kulttuuriuskonnotkin ammentavat omia pyhän muotojaan.

Kirja on jaettu neljään päälukuun: Uskonto eksistentiaalisena mahdollisuutena, Uskonto ja moraali, Moraalin universaalisuus ja Pyhyys.

Kunnas aloittaa tarkastelunsa nykyhetkestä: Notre Damen palosta 2019. Hän toteaa sen olleen tyrmistyttävä kokemus ei vain kristityille tai gotiikan ihannoijille, olettamuksensa mukaan jopa sivistyneille uskonnottomille tai ainakin useimmille heistä. ”Se ei ollut vain kiveä, vaan kaikille paljon enemmän: jonkinlainen yli inhimillisen kokemuksen kohoava transendentaalinen ilmestys. Notre Damessa tuntui piilevän jotain kätkettyä, arkipäiväisen kokemuksen yli kohoavaa.”

Hän etsii nykyuskonnoista niiden miltei kadonnutta ihmisyyden ulottuvuutta, ”jotain syvältä tulevaa”. Ja tätä ”jotain” Kunnas siis etsii tässä 314-sivuisessa, ulkoasultaankin kauniissa kirjassaan hetkellä, jolloin tiedämme, että kristillisen kirkon jäsenmäärä on romahtanut uskontojen ollessa kriisissä. Hän siteeraa Hararia, joka on esittänyt, että ihmiset eivät ole vain menettäneet uskoaan Jumalaan tai jumaliin vaan pitävät niitä jopa harharetkinä ihmiskunnan historiassa (Homo Deus. Ihmisen lyhyt historia 2019).

Kiintoisasti Kunnas erittelee ateismin lajeja: synnynnäinen ateisti, tieteellinen ateisti, pettynyt tai tuohtunut ateisti, vaikeneva ateisti, mutta hänen mukaansa on myös pyhiä ateisteja, jota ”kieltävät Jumalan tai jumalten olemassaolon, mutta myöntävät kaipaavansa jumalia ja pyhää elämäntunnetta” mainiten esimerkkeinä Heideggerin, Nietzschen, Baudelairen, Georges Bataillen ja Eino Leinon. Kunnas jopa toivoo kirjansa ”auttavan joitakin ateisteja korjaamaan traumoja, joita he ovat saaneet taistelussa yksioikoista uskonnollisuutta vastaan.” Voisi siis olettaa, että kirja kiinnostaa tämän artikkelin lukijaa, sillä monella suomalaisella on Kunnaksen kaltainen tausta, josta hän kertoo syntymäpäivähaastattelussaan näin: ”Kotona oli tavattoman ankaraa, meillä vallitsi maallistunut kristillinen puritaanisuus.”

Kunnas pohdiskelee nietzscheläisittäin moraalin ja uskonnon suhdetta, ”pakkoavioliittoa”, todeten uskonnon antaneen moraalille vasta jälkikäteen siunauksensa, minkä vuoksi myytti moraalin yliluonnollisesta alkuperästä vahvistui. Hän tekee kuitenkin ”pesäeron” Nietzscheen siinä, että moraali olisi kauttaaltaan opittua – Nietzsche aliarvioi Kunnaksen mielestä ihmisen omatuntoa.

Moraalin universaaliutta Kunnas tarkastelee historiallisesti ja jopa maailmanlaajuisesti sisällyttäen tarkasteluunsa myös Hans Küngin maailmanetiikan.

Pyhyyttä ja pyhän käsitettä sekä valepyhyyttä ja väkivaltaa Kunnas erittelee liki sadan sivun verran. Hän omistaa kymmenkunta erittäin mielenkiintoista sivua Leni Riefenstahlin dokumentin analyysille Nürnbergin kansallissosialistien puoluepäivistä, ”Tahdon riemuvoitto” 1934 esimerkkinä valepyhyydestä.

Luvussa Taide pyhän ilmentäjänä Kunnas erittelee toistakymmentä taiteen mestariteosta suurenmoisesti ja asiantuntevasti.

Koko kirjalle on tunnusomaista syvällinen paneutuminen aiheeseen ja suuri oppineisuus sekä ymmärtämys. Kieli on erinomaista ja selkeää suomea. Toivoa sopii, että mahdollisimman moni tästä tematiikasta kiinnostunut sen lukee.

•

ESA YLIKOSKI

Kirkkohistorian dosentti Juha Meriläinen työskentelee arkkipiispa Luoman kansainvälisten ja ekumeenisten suhteiden erityisavustajana. Työnsä puolesta hän on tavannut Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirillin sekä Venäjällä että kirkkojen maailmanneuvoston kokouksissa.

Raflaavasta nimestään huolimatta kirja on laaja 381-sivuinen katsaus, kirjallisuuteen perustuva selvitys. Vaikka viitteitä on 34 sivua ja lähdeluettelo 30 sivua, varsinainen tutkimus se ei ole. Aiheina ovat Venäjän ja ortodoksisen kirkon historia, niiden lähimuutokset sekä Putinin ja Kirillin yhteistoiminta ”länttä” ja Ukrainaa kohtaan.

Venäjän ortodoksisen kirkon taloudellinen ja valtiollinen asema alkoi vahvistua Neuvostoliiton lopun jälkeen jo vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Runsas kymmenen vuotta sitten sen ideologinen rooli voimistui myös valtiollisesti, Putinin jälkimmäisillä presidenttikausilla.

Kun suhteet länteen kylmenivät, venäläinen nationalismi ja ortodoksinen vanhoillisuus, ”venäläisen maailman” ja oikeaoppisen kirkon Rusin idea ruokkivat toisiaan ja alkoivat kietoutua yhteen. Moskovan ja koko Rusin patriarkan toimipiirihän periaatteessa ylittää Venäjän rajat.

Ukrainaan kohdistuvien sotatoimien lisäksi kysymys on sodasta saatanallisen lännen sodomiaa ja perversioita vastaan. Kyse ei ole vain kirkollisesta vaan nyt myös valtiollisesta homovastaisesta propagandasta ja politiikasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa homoseksuaalien ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien vastaisia lakeja Venäjällä sekä ”lännessä” tapahtuvan anti-gender-toiminnan rahoittamista. Tähän LGBTIQ+ -vastaiseen toimintaan Euroopassa käytettiin 10 vuodessa yli 700 miljoonaa dollaria. Euroopan sisäisen rahoituksen lisäksi rutkasti rahaa on tullut Yhdysvaltojen herätyskristillisiltä ja katolisilta sekä siis myös Venäjän ortodoksikirkollisilta oligarkeilta.

Nimensä mukaisesti kirja käy läpi Ukrainan erilliskehitystä sekä monimutkaista kirkkohistoriaa. Meriläinen esittelee tavanomaista laajemmin Putinin ja Kirillin puheita ja niiden yhteyttä Venäjän uskonnollisen nationalismin tarinaan. Samalla hän sanoo niiden yhteyksien todellisuuteen olevan monessa kohtaa ohuita erityisesti Ukrainaan liittyen.

Sodan seurauksena ukrainalaiset ja muutkin slaavilaiset ortodoksit näyttävät karanneen patriarkka Kirillin aiemmasta kirkollisesta vaikutuspiiristä, kuten Suomi ja Ruotsi Putinin Venäjän valtiollisesta vaikutuspiiristä.

Päivi Sappinen: Pete Poskiparta. Mies ja mieli. readme.fi, 2023.

RISTO K. JÄRVINEN

Mentalisti Pete Poskiparta ei usko jumalaan, ei kohtaloon, ei henkiolentoihin eikä tuonpuoleiseen. Hänelle elämä on tässä ja nyt. Muun muassa tämä selviää Poskiparran tuiki rehellisestä elämäkerrasta, jossa käydään läpi mentalistin tie pikkukaupungin kapinoivasta koulupudokkaasta sujuvasanaiseksi show-mieheksi.

”Toisaalta olen uskonut niin pitkään kuin muistan, että kuljemme sekä tiedostaen että tiedostamatta niitä päämääriä kohti, jotka tuottavat meille mielihyvää ja ovat kiinnostuksemme sekä intohimomme kohteita”, Poskiparta kertoo.

Tasaisin väliajoin Poskiparta saa eri kautta viestejä henkilöiltä, jotka pitävät hänen kykyjään yliluonnollisina tai mentalismia nykyajan noituutena. Usein viestit sisältävät lainauksia Raamatusta ja varoituksia paholaisen voimia käyttävän esiintyjän tulevaisuudesta. Erityisen paljon viestejä tipahteli, kun hän esiintyi Haagan seurakunnan tilaamana Huopalahden kirkossa Helsingissä keväällä 2022. Kaikki eivät hyväksyneet ajatusta, että kirkossa ihmeitä tekisi joku muu kuin Jumala.

Aiemmin Poskiparta vastasi viesteihin hanakammin, mutta on huomannut, että se on turhaa. Jos joku luulee, että mentalistilla on yliluonnollisia kykyjä, harvoin pystyy enää hänen päätään kääntämään.

Mielenkiintoista luettavaa myös vapaa-ajattelijoille.

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Mielensäpahoittaja

Kohteliaisuuden ja asiallisuuden puolesta

Hyvä paha ateisti?

Pim! Olet uskossa?

Uskon näkymättömiin voimiin

Verratonta vertaistukea vanhemmille

Sekulaari sitaatti

Turussa bongattua

Apua ateistien traumoihin?

Ortodoksikirkon patriarkan ja Putinin kimppa

Ihmeitä ilman jumalaa

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi