Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Vapaa-ajattelijain liitto ry

Uskonnottomien edunvalvonta-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Uskonnon oppikirjoista opittua – Kummallista kerrottavaa lapsille

Huolestuttavinta on oppikirjojen vähäinen sitoutuminen tietoon ja erityisesti tiedonhankintaan. Osittain niiden tavoite näyttää suorastaan päinvastaiselta.

Uskonnon oppikirjat on hyvä ottaa tarkasteluun nyt, kun opetussuunnitelman perusteiden (2014) muutosten tulisi jo sujuvasti toteutua käytännössä. Oppikirjat ovat hyvä muutoksen tarkkailun väline, koska ne useimmiten ohjaavat vähintään jossain määrin opettajan otetta kunkin aineen käsittelyssä. Olen aiemmin perannut WSOY:n Suuri Kertomus. Elämä edessä -oppikirjan (1.-3. painos 2007) käyttäen sisällön analyysiä (Kovanen 2017).

Kiinnostuin tuolloin aiheesta, koska opetuksen sanottiin olevan ei-tunnustuksellista ja siksi kaikille soveltuvaa hyvän elämän evästä. Päätelmä oli kuitenkin päinvastainen, eli oppikirja oli hyvin ev.lut.painotteinen ja tunnustuksellinen sisältäen runsaasti niin rukouksia kuin virsiäkin.

Nyt tutkailen kahden uskontokirjasarjan alaluokkien (1-3) oppikirjojen sisältöä niiden yleisen lähestymistavan mukaan. Kirjat ovat Aarre 1, 2 ja 3 sekä Sydän 1, 2 ja 3 (osassa II).

Pelottelua, harhaanjohtamista, lahjontaa

Aarre-uskontokirjojen ensimmäisessä osassa (ekaluokkalaisten uskonto) on 28 tekstisivua, joita voidaan pitää yleisesti elämään ja sen ohjenuoriin – kaverisuhteisiin, tapoihin ja sääntöihin – liittyvänä (eettisenä) osuutena. Näitä käsittelevät tekstiosuudet on otsikoitu seuraavasti: Yhdessä on mukavaa, Yhteinen maailma ja Ole hyvän puolella. Tällä viimeisellä otsikolla haluttanee vinkata jo ekaluokkalaisille, että uskonto johtaa väistämättä kohtaamaan myös pahan.

Aarre 1:n uskonnollinen tekstiosuus sisältää yhteensä 34 sivua, jotka on otsikoitu: Elämää Palestiinassa, Matka jouluun, Matka kirkkoon ja Matka pääsiäiseen. Kukin näistä luvuista on kirjoitettu tarinaksi, jossa toisiinsa kietoutuvat lapsille tutut, arkipäiväiset kokemukset ja uskonnolliset tarinat rituaaleineen. Kappaleiden rakenteissa on ilmeistä myös muun kuin kristillisen opin pois sulkeminen. Esimerkiksi Matka kirkkoon alkaa tarinalla Jeesuksesta (s. 43-44) ja saman luvun kappale Kristitty kertoo vain kasteesta ja liittymisestä kristittyjen joukkoon, ei nimen saamisesta, muista nimen antamisen tavoista puhumattakaan (s. 52). Aarre 1:ssä Jeesus mainitaan 49 ja Jumala 2 kertaa.

Aarre 2 sisältää yhdeksän lukua. Niistä neljä on etiikan osuutta (24 tekstisivua) ja neljä niin sanotun oman uskonnon tekstejä (28 tekstisivua). Yksi luku on otsikoitu Kirkkoja ja uskontoja (5 sivua), ja se sisältää kappaleet, jotka kuvaavat luterilaista, ortodoksista ja katolista kirkkoa sekä islamia. Lisäksi on kappale Uskontojen maailma, joka toistaa edellä mainitut kristilliset kirkot ja islamin sekä nimeää niiden pyhät paikat ja kirjat.

Uskontojen maailma kertoo myös (s. 64): ”Maailmassa on myös paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontoon. Heitä kutsutaan uskonnottomiksi.” En ymmärrä, mitä tässä tarkoitetaan uskontoon kuulumisella ja uskonnottomalla. Jotta näin voi sanoa, olisi ehkä ensin kuvattava laajemmin erilaisia maailmankuvia ja -katsomuksia, uskomuksia, uskoa, uskontoa, uskonnollisia ja ei-uskonnollisia yhteisöjä jne. Esimerkiksi kristillisyyttä kuvataan yhtenäisenä yhteisönä, vaikka sillä on huima määrä lokeroita, joissa kussakin usko ja uskonto ilmenevät eri tavalla.

Aarre 2:n sisällöstä otan esiin vielä muutaman havainnon. Luku Yhdessä (s. 6) kuvaa kouluun palaamista kesäloman jälkeen, ja siihen on sisällytetty niin sanottu kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. Kultaisen säännön juuret ja sisältö on tässä selvästi yhdistetty kristilliseen oppiin, vaikka ne löytyvät niin itäisistä kuin läntisistäkin uskonnoista ja filosofioista.

Luvussa Kristinuskon pyhä kirja kerrotaan tarinaa maailman synnystä eli Jumalan luomistyöstä. Sivulla 26 viitataan Raamatun tekstiin, ja sen mukaan maailma syntyi ”Jumalan tahdosta”. Lisäksi todetaan, että ”Tiedemiehet tutkivat jatkuvasti, miten kaikki on saanut alkunsa”. Sivu 28 jatkaa: ”… Jumala loi maailman.” Kun tiedemiehet on laitettu näiden Jumalan töiden väliin, se tarkoittanee lapsen mielessä, että tiedemiehet tutkivat Jumalan luomistöitä.

Aarre 2:ssa on kaksi lukua, jotka keskittyvät tunteisiin ja niiden käsittelyyn: Puhutaan tunteista ja Tunteesta toiseen. Puhutaan tunteista -lukuun on sisällytetty kateus ja pettymys sekä siitä seuraava kiukku ja suuttumus. Tunteesta toiseen puolestaan keskittyy pelkoon, suruun ja myötätuntoon. Tämä painotus ei vastaa tieteen (psykologian tutkimuksen) nimeämiä ihmiselle, ja osin eläimillekin, yhteisiä tunteita – pelko, viha, ilo, suru ja yllättyneisyys. Tuntuisi loogiselta, että tätä jaottelua noudatettaisiin ja että näiden tunteiden tunnistaminen sekä itsessä että toisessa olisi eettisen opetuksen perustana. Lisäksi voinee ihmetellä, miksi korostus on ikävissä tunteissa, ja mitä tällä painotuksella mahdollisesti tavoitellaan.

Ja vielä, luvussa Kirkkoja ja uskontoja kuvataan luterilaista kirkkoa sen rituaalien kautta eli kaste, rippikoulu ja avioliitto. Olennaista kaikissa näissä on lapsiin vetoava maininta: lahjat. Kaikkiaan Aarre 2:ssa mainitaan Jumala 21 kertaa ja Jeesus 40 kertaa. Sekä Aarre 1 että 2 mainitsevat kirkon pyhänä paikkana.

Aarre 3 jatkaa paljolti edellisten Aarteiden tapaan, eli kytkee uskonnollisen aineksen lapsille tuttuihin tapahtumiin. Aiemmista poiketen Aarre 3:ssa on piirrettyjen kuvituskuvien rinnalla enemmän valokuvia, jotka esittävät uskonnollisia tapahtumia ja tilanteita, erityisesti uskonnollisia rituaaleja. Sivulla 48 esitetään vuodenkierto korostaen kristillisiä joulun ajan juhlapäiviä, esimerkiksi joulupäivä, Jeesuksen syntymä ja uusivuosi, Jeesuksen nimen päivä. Vastaavasti sivulla 80 esitetään pääsiäisen ajan juhlapäivät. Tällä tavalla syklisesti esitettynä vuosi näyttää lähes täydellisesti kristillisyyteen sidotulta.

Patriarkat-osuudessa kerrotaan Abrahamista. Abrahamilla ja vaimollaan Saaralla ei ollut lasta, joten Abrahamin lapsen synnyttäjäksi valittiin toinen nainen, Hagar. Hagarin synnyttämä poika sai nimen Ismael. Vuoden kuluttua Saarakin kuitenkin synnytti pojan, ja pojan nimeksi tuli Iisak. Jos tekisin tässä Päivi Räsäset, niin uskoisin Raamatun kertomaa Abrahamin ja Saaran puuhista totuutena, jonka mukaan vieraissa käyminen ja siitä seuraava sijaissynnyttäminen on kristityille suositeltava toimintatapa. Lopulta kuitenkin Hagar ja Ismael karkotettiin Abrahamin kodista. Sivulla 19 todetaan: ”Ismaelia pidetään islamin uskon kantaisänä”. Näin islam käytännössä ohjataan sivuraiteelle verrattuna kristinuskoon, minkä tarkoitus lienee pitää islamia vääränä valintana.

Aarre 3:n sivulla 81 alkaa tarina Jumalan luomistöistä. Alussa todetaan asiaankuuluvasti, että nämä tarinat ovat ihmisten luomia, ja että niitä kutsutaan myyteiksi. Raamatun luomiskertomuksen sanotaan kuvaavan, kuinka maailma syntyi ja miten paha tuli maailmaan. Näistä kertomuksista ovat lähtökohtaisesti peräisin niin ihmisen kaikkivoipaisuus (”lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne”) kuin käärmeen pahansuopaisuus (”käärme houkutteli ihmiset rikkomaan Jumalan käskyä”).

Jeesus mainitaan kirjassa 43 kertaa, Jumala 93 kertaa. Myös vastaavat nimikkeet ovat toistuvasti käytössä (isä, poika, herra, Kristus).

Artikkelin toinen osa julkaistaan Vapaa Ajattelija 3/2022:ssa. Siinä arvioidaan Sydän 1, 2 ja 3 -kirjat sekä tehdään loppuyhteenveto.

Päivi Kovanen, KT

LÄHTEET

Aarre 1, Sanoma Pro Oy 2013 (1.-2.painos). Tekijät Koivukoski Titta, Kortekangas Vuokko, Nisonen Riitta, Parviola Jarno, Töllinen Markku ja Vaaramo Riitta.

Aarre 2, Sanoma Pro Oy 2017 (1.-4.painos). Tekijät Koivukoski Titta, Kortekangas Vuokko, Nisonen Riitta, Parviola Jarno, Töllinen Markku ja Vaaramo Riitta.

Aarre 3, Sanoma Pro Oy 2021 (1.-9.painos). Tekijät Koivukoski Titta, Nisonen Riitta ja Töllinen Markku.

Kovanen, Päivi 2017. Näin oppikirja manipuloi ekaluokkalaisia. Vapaa Ajattelija 2/2017, s. 8-10.

Perunka, Eero 2020. Joulupukki, tuhatvuotinen arvoitus.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, e-perusteet.opintopolku.fi (luettu 4.4.20022)

Pulkkinen, Risto 2014. Suomalainen kansanusko, samaaneista saunatonttuihin, Helsinki:Gaudeamus.

Suuri Kertomus, Elämä edessä WSOY (1.-3. painos 2007). Tekijät Nisonen Riitta, Pyysiäinen Markku ja Töllinen Markku.

(lisää…)

Tapakulttuuri monimuotoistuu maallistumisen myötä

Elämän käännekohtia vietetään yhä useammin ilman kirkollisia toimituksia. Avoliitot, nimiäiset, siviilivihkimiset, uusperheet, exät ja nyxät ovat nykypäivää. Myös siviilihautajaiset yleistyvät hiljaa perässä.

Yhteiskunnan maallistuminen muuttaa tapakulttuuriamme. Elämän käännekohtia vietetään yhä useammin ilman kirkollisia toimituksia. Avoliitot, nimiäiset, siviilivihkimiset, uusperheet, exät ja nyxät, koulun elämänkatsomustiedot ja vaihtoehtotilaisuudet, nuoren Protu-leirit ja alokkaan sotilasvakuutukset ovat nykypäivää. Myös siviilihautajaiset yleistyvät hiljaa perässä.

Tässä kaikessa on niin opettelua nuorille kuin totuttautumista seniorikansalaisille kenties niin oman suvun kuin ystävienkin piirissä, perhejuhlissa ja laajemmin. Enää ei ole kohteliasta ihmetellä vauvan nimiäisissä, missä pappi viipyy. Maallistumisen kasvu ilmeisesti jatkuu Suomessa samoin kuin muissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopassa.

Evakelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on pudonnut alle 2/3 määräenemmistön, kun se oli vuodenvaihteessa 66,5 prosenttia. Helsingissä kirkon jäseniä on enää alle 49 prosenttia väestöstä. Tapakulttuuri uudistuu omaa tahtiakin, mutta toisaalta sitä voidaan ja on syytä tukea hyvillä palveluilla.

Elämän käännekohtia uskonnottomasti

Avoliitot ovat hyvin yleisiä, ja seurustelukumppani tuodaan usein näytille perhejuhliin ennen kuin on muutettu yhteen. Tupaantuliaiset voivat olla sukulaisille ja kaveripiirille erikseen. Monessa perheessä esikoinen on syntynyt jo avoliiton aikana. Toisissa perheissä lasten hankkiminen viipyy viipymistään – joko omasta tahdosta tai tahtomatta.

Vauvan nimiäiset voidaan pitää kotona tai isommassa tilassa. Siviiliseremoniaan voi hankkia myös juhlapuhujan, mutta yleisimmin puhujia riittää perhepiiristä. Monet kuitenkin tilaavat Pro-Seremonioista ainakin kivoja todistuksia siviilikummeille ja isovanhemmille annettavaksi.

Avioliittojakin solmitaan, ja tilastojen mukaan siviilivihkimisten osuus niistä on jo liki 60 prosenttia. Siviilivihkijän saa myös virka-ajan ja -paikan ulkopuolelle, omanlaisen hääjuhlan yhteyteen. Useimmiten vihkiminen hoidetaan virastossa etukäteen, vaikka varsinainen hääjuhla olisi kuinka komia kotona, työväentalolla, kartanossa tai vaikka rannalla.

Yhä useammat päiväkotilapsen perheet valitsevat ei-uskonnollisen vaihtoehdon, jos vanhempien eteen asetetaan valinta, osallistuuko lapsi uskonnollisiin tilaisuuksiin vai uskonnollisesti sitouttamattomaan ohjelmaan. Sama tilanne on esiopetuksessa ja peruskoulussa. ”Pikkukirkko” ja ”koululaisjumalanpalvelus” eivät ole pakollisia. Niiden tyrkyttäminen kuitenkin rikkoo varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelman säätämää uskonnollista ja katsomuksellista sitouttamattomuutta.

Opetushallituksen ohjeissa todetaan, että varhaiskasvatuksen/perusopetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, että toimikauden/lukuvuoden ohjelmaan ei sisällytetä uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia. Koronarajoitusten vuoksi tämä on paljolti toteutunutkin.

Mikäli tuohon ratkaisuun tartutaan päiväkodeissa ja kouluissa, henkilöstön ei tarvitse järjestää ja valvoa kahta rinnakkaista ohjelmaa eikä huoltajien tarvitse tehdä valintaa, jonka osa kokee arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan kannalta kiusallisena.

Peruskoulussa uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden ensisijainen katsomusaine on elämänkatsomustieto (ET) eikä uskonto. Osa uskonnottomista vanhemmista on kokenut elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyt eka luokalla niin haasteellisena, että ET:n sijaan katsomusaineeksi on otettu uskonto. ET:ssä on nyt noin 10 prosenttia oppilaista, Helsingissä 25 prosenttia. Uskonnosta voi kuitenkin vaihtaa ET-opetukseen peruskoulun aikana, jos on siihen oikeutettu.

Elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi uskonnon rinnalla eli kirkon jäsenten ET-kiellon poistamista on vaadittu monelta taholta. Edes lukiolainen ei voi suorittaa opinnoissaan ET:n pakollisia kursseja, jos on kirkon jäsen. Peruskoulun ja lukion todistuksesta ei tätä nykyä ilmene, onko suorittanut uskonnon tai elämänkatsomustiedon opinnot.

Nuorille on katsomuksellisesti tunnustukseton Protu-leiri eli Prometheus-leiri vaihtoehtona kirkon rippileirille. Siihen osallistuu vuosittain noin 1 000 nuorta.

Erilaisilla järjestöillä on myös muita uskonnollisesti sitoutumattomia leirejä eri ikäisille lapsille ja nuorille, ja ne soveltuvat myös 15-vuotiaille.

Osa uskontokuntiin kuulumattomista nuorista ei osallistu millekään leirille, mutta silti vanhemmat ja isovanhemmat voivat juhlistaa nuoren ”aikuistumista”, tavanomaista paremmilla lahjoilla. Myös nuoren ikioma matka yhdessä isovanhempien kanssa voi olla erityinen kokemus, olipa varsinainen synttäripäivä sitten alku- tai loppuvuodesta.

Varusmiespalveluksessa nuori joutuu jo alokkaana päättämään, osallistuuko kirkolliseen ohjelmaan vai sille vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Alokaskauden lopussa annetaan joko uskonnollisesti sitoutumaton sotilasvakuutus ”kunniani ja omantuntoni kautta” tai uskonnollisesti julistuksellinen sotilasvala ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän edessä”. Isovanhempien, setien, enojen ja tätien on hyvä muistaa, että uskonnoton sotilasvakuutus on myös perinteikäs eikä mitenkään sotilasvalaa huonompi.

Siviilihautajaiset monimuotoistuvat

Siviilihautajaisten yleistyminen on osa hautauskulttuurin monimuotoistumista. Siviilihautajaisten saattotilaisuus ei päällisin puolin eroa yleensä kovin paljoa kirkollisesta siunaustilaisuudesta paitsi, että papin tilalla on uskonnoton hautapuhuja. Puhujia kysytään esimerkiksi siviilijärjestöjen palvelukeskuksesta Pro-Seremonioista.

Hautajaisiin kuuluvat yleisesti jäähyväis-/saattotilaisuus, jossa vainaja on arkussa, ja sen jälkeen muistotilaisuus, joka perinteisesti on samana päivänä tai pian jäähyväis- tai saattotilaisuuden jälkeen. Tästä perinteisestä kaavasta saatetaan poiketa, mikäli hautausmaan kappelia ei saa käyttää siviilihautajaisiin tai sitä ei haluta käyttää.

Hautaustoimilaki säätää yleisen hautaustoimen seurakuntien hautausmaiden hoitoon. Siihen myönnetään rahoitusta valtion budjetista. Kun laki ei säädä hautausmaiden tai krematorioiden kappeleista, tilanne niiden osalta on Suomessa kaksinainen. Monien seurakuntien hautausmaiden kappeleita voidaan käyttää siviilihautajaistilaisuuksiin, mutta yhtä monien seurakuntien kappeleissa sitä ei sallita.

Mikäli kappelia ei ole voitu käyttää, lähiomaiset ovat saattaneet hyvästellä vainajan esimerkiksi sairaalan hiljentymishuoneessa, ja vasta muistotilaisuudessa ja mahdollisesti sitä edeltävässä uurnanlaskutilaisuudessa on enemmän hautajaisväkeä.

Arkkuhautauksissa saattotilaisuus puheineen ja lauluineen voidaan pitää haudalla. Kun vainaja tuhkataan, voidaan hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa, pitää myös hautausmaan ja sen kappelin ulkopuolella.

Kirkon hautausmaiden ulkopuoliset tilaisuudet yleistynevät lähitulevaisuudessa, kun uusia, kokonaan uskonnottomia tiloja siviilihautajaisten saattotilaisuuteen on alettu hankkia. Esimerkiksi uusi hautaustoimisto MemorDesign on tehnyt sopimuksia uusien hautajaistilojen tarjoajien kanssa pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa.

Varsinkin kaupungeissa tuhkausten osuus on kasvanut. Tuhka voidaan sirotella myös hautausmaiden ulkopuolella maa- tai vesialueen omistajan luvalla. Merikaupunki Kotkassa jo yli 10 prosenttia vainajista päätyy tuhkana mereen.

Joskus uskonnottoman vainajan omaiset saattavat pyytää pappia pitämään siunaustilaisuuden kappelissa. Hautaustoimilaki kuitenkin velvoittaa toimittamaan hautauksen vainajan vakaumusta kunnioittaen, joten pappi ei voi suorittaa siunausta vain sen takia, että se olisi joistakin omaisista kätevää.

Hautaustoimistoista, Pro-Seremonioilta sekä Vapaa-ajattelijain liiton yhdistyksiltä ja Humanistiliitolta voi saada neuvoja siviilihautajaisten käytännön järjestelyihin. Helsingissä on Hietaniemen tunnustukseton krematorion kappeli, jota käytetään myös espoolaisten ja vantaalaisten vainajien hautajaistilaisuuksiin ennen tuhkausta.

Maallistuminen ilmenee ennen muuta kantasuomalaisessa väestössä. Samaan aikaan tapahtuu monikulttuuristumista; islaminuskoisten määrä on lisääntynyt. Kuitenkin huomattava osa maahanmuuttajistakin on maallistuneita, ei-uskonnollisia, joten uskontoa tai katsomusta ei voi päätellä ulkonäöstä. Tarvitaan ja on syytä jakaa tietoa uskonnonvapaudesta, maallisesta suomalaisesta tapakulttuurista ja esimerkiksi elämänkatsomustiedosta islamin uskonnon vaihtoehtona.

Esa Ylikoski
FM, yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsen
Tietoisku

Siviilihautajaisten jäähyväis-/saattotilaisuuksia voidaan pitää esimerkiksi Helsingin, Vantaan, Kirkkonummen, Nurmijärven, Sipoon, Hyvinkään, Riihimäen, Tampereen ja Turun seurakuntien hautausmaiden kappeleissa.

Sen sijaan siviilihautajaistilaisuuksia ei saa pitää esimerkiksi Espoo, Keravan, Järvenpään, Tuusulan, Lahden, Lappeenrannan, Jyväskylän ja Porin seurakuntien hautausmaiden kappeleissa.

Tiedon pimityksen ja yksityisyyden suojan paradoksi

”Ei tipu!” Viime vuonna ilmeni yllättäen, että Tilastokeskus ei enää julkaissut valtakunnallisia tilastoja katsomusaineiden oppilasvalinnoista. Vapaa Ajattelija -lehti alkoi harjoittaa tutkivaa journalismia ja pyysi suoraan kunnista tietoa lukuvuoden 2021-22 tilanteesta.

Viime vuonna ilmeni yllättäen, että Tilastokeskus ei enää julkaissut valtakunnallisia tilastoja katsomusaineiden oppilasvalinnoista. Viimeiset tiedot ovat syksyltä 2018. Seuraavan tiedon piti tulla syksyn 2020 tilanteesta, julkaistuna vuoden 2021 aikana. Tietojen julkaisua kuitenkin siirrettiin kaksikin kertaa ja lopulta kerrottiin, että ei tipu.

Tietoa ei ole sen jälkeen saanut myöskään Opetushallituksen tietopalvelu Vipusesta.

Asiaa selvitettäessä on ilmennyt, että jonkinlaisena perusteluna tiedon kätkemiselle vedotaan yksityisyyden suojaan. Että tieto elämänkatsomustiedon tai jonkin uskonnon opiskelusta koulussa rikkoo yksityisyyden suojaa. Tämä on kuitenkin hyvin paradoksaalinen ja omituinen juttu.

Vaikka yksittäistä oppilasta koskevan tiedon julkaisu ehkä rikkoisikin yksityisyyden suojaa, eihän koko kuntaa koskeva tilastotieto sitä voi tehdä. Sehän koskee ainakin kymmeniä tai satoja, jopa tuhansia oppilaita. Oppilas- ja koulukohtainen tieto, jota kunta kerää oppilaitoksistaan, on viranomaistiedoksi; eihän kuntakohtainen eikä valtakunnallinen tieto riko yksityisyyden suojaa.

Sinänsä on hyvä, että uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yksityisyyden suojan näkökulmaa kouluissa ajatellaan. Voisi ajatella enemmänkin. Eikä ehkä ole huono asia, että oppilaiden todistuksesta ei enää ilmene, onko suorittanut elämänkatsomustiedon vai uskonnon. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei alle- tai yliviivata todistuksessa.

Kuitenkin tieto esimerkiksi elämänkatsomustiedon oppilasmäärien kehityksestä kunnissa ja valtakunnallisesti on tarpeellista tietoa muun muassa opettajankoulutuksen sekä täydennys- ja lisäkoulutuksen näkökulmista. Niinpä Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysryhmä esittääkin, että sekä oppilaita ja opiskelijoita että opettajia koskevaa katsomusaineiden valtakunnallista tilastointia tarkennetaan, tarvittaessa erillisellä lisätiedonkeruulla.

Tiedon tarpeellisuutta korostaa tilanteen nopea kehitys. Elämänkatsomustiedon valinnat ja oppilasosuudet ovat voimakkaassa kasvussa. Tätä koskeva oletus sai vahvistuksen, kun Vapaa Ajattelija -lehti alkoi harjoittaa tutkivaa journalismia ja pyysi suoraan kunnista tietoa lukuvuoden 2021-22 tilanteesta. Tämä tieto on tärkeä myös tulevaisuutta koskevassa keskustelussa.

Kuten oheisesta luettelosta ilmenee, vuodesta 2028 vuoteen 2021 elämänkatsomustiedon oppilasosuus kasvoi reipasta vauhtia. Ja kun viime vuosina vauvakasteiden määrä on vähentynyt, peruskoulun aloittavissa ET-opetukseen oikeutettujen osuus kasvaa lähivuosina joka vuosi. ET:n kasvu jatkuu.

Paradoksi – kirkolliset tilaisuudet rikkovat yksityisyyden suojaa

Katsomusainevalintoja koskeva yksityisyyden suojan ylikorostus tuntuu eriskummalliselta, kun samaan aikaan kouluissa – jopa päiväkodeissa – lasten huoltajia pakotetaan ottamaan julkisesti kantaa lastensa kautta koulu- ja päiväkotipäiviin liitettyjä evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisia tilaisuuksia koskien. Eikö ihmisten ja perheiden pitäisi saada pitää uskonnollinen tai uskonnoton katsomuksensa omana tietonaan niin että sitä ei tarvitse paljastaa koko koulun ja kylän edessä?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin on ratkaisuissaan todennut, että julkisen vallan ei pitäisi aiheuttaa tilannetta, joissa ihminen joutuu vasten tahtoaan tuomaan julki uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksensa. Kun siihen nyt pakotetaan kouluissa ja päiväkodeissa lasten kautta, tilanne on hyvin epämieluisasti painostava ja yksityisyyden suojaa rikkova. Sekä paradoksaalinen.

Jos yksityisyyden suojaa halutaan aidosti parantaa, siihen on tarjolla kaksi keinoa:

  1. Siirretään uskonnolliset tilaisuudet, kuten kirkkojumalanpalvelukset sekä hartaudet kouluissa, koulutyöpäivien ulkopuolelle. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, koska opetussuunnitelman linjaus on ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus”. Eihän kouluissa ole puoluetilaisuuksiakaan.
  2. Avataan kaikille mahdollisuus elämänkatsomustiedon opiskeluun niin, että rehtorin ei tarvitse valvoa ja kontrolloida, kytätä ja estää kirkkoon kuuluvien lasten pääsyä elämänkatsomustiedon opiskeluun. Katsomusaineen valinta uskontokuntien jäsenyyksistä riippumatta ei silloin olisi arkaluontoista tietoa, koska kaikkien oppiaineiden opetuksenhan pitäisi olla sitouttamatonta ja tunnustuksetonta. Aikuislukiossahan opiskelijat jo pitkään saaneet valita uskonnon/elämänkatsomustiedon välillä ilman että sitä on pidetty ongelmallisena.

ET-opiskelun kasvu vuodesta 2018 vuoteen 2021-22

Viimeiset valtakunnalliset tilastotiedot ovat siis vuodelta 2018. ET:n oppilasmäärä on kuitenkin jatkanut kasvuaan merkittävässä määrin. Vapaa Ajattelija selvitti elämänkatsomustiedon oppilasosuutta syksyllä 2021. Kolmessa vuodessa 2018-2021 ET:n oppilasmäärä on kasvanut niin suurissa kuin pienissäkin kunnissa.

Oheisessa taulukossa on esitettynä ET:n oppilasosuuksien kehitys vuosina 2018-21. Juuri päättyneen lukuvuoden tiedot on pyydetty suoraan kaupungeilta.

Vauvojen kastaminen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi on vähentynyt viimeisen kuuden vuoden aikana. Lähivuosina peruskouluun tulee vuosi vuodelta ikäluokkia, joissa on yhä enemmän ET-opetukseen oikeutettuja oppilaita ja yhä vähemmän uskonnonopetukseen velvoitettuja oppilaita. On myös mahdollista, että koulun alussa uskonnossa aloittaneita oppilaita siirtyy elämänkatsomustiedon opetukseen.

 

Ihmisoikeusloukkauksia ei pidä katsoa läpi sormien

Samaan aikaan Venäjän ortodoksinen kirkko seisoo patriarkkansa Kirillin johdolla vahvasti valtionjohdon tukena ja siunaa – jopa aivan kirjaimellisesti – sotatoimet Ukrainassa. Patriarkalla on tietysti asiassa omakin valtapiiri ojassa.

Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt laajalti sitä käsitystä, joka suurella osalla meistä on maailmasta ja sen tilasta ollut. Piittaamattomuus kansainvälisistä sopimuksista ja kansainvälisen oikeuden perusperiaatteista sekä toistuvat, törkeät ja ilmeisen tahalliset ihmisoikeusloukkaukset – tätä tuskin kukaan meistä haluaisi uskoa nykyhetken todellisuudeksi, etenkään kun hyökkäävänä osapuolena on rajanaapurimme. Venäjän valtion toiminta on täysin vastoin sekulaarihumanistisen etiikan periaatteita, ja presidentti Vladimir Putinin päätökset rationalistille mahdottomia ymmärtää.

Samaan aikaan Venäjän ortodoksinen kirkko seisoo patriarkkansa Kirillin johdolla vahvasti valtionjohdon tukena ja siunaa – jopa aivan kirjaimellisesti – sotatoimet Ukrainassa. Patriarkalla on tietysti asiassa omakin valtapiiri ojassa, Ukrainan ortodoksinen kirkko kun on jo Krimin valtauksesta lähtien pyristellyt pois Moskovan patriarkaatin alaisuudesta. Hänen virallisesti ilmoittamansa syyt tosin eivät ole sen parempia: ’erikoisoperaatio’ kun on kuulema välttämätön muun muassa ’gay pride’ -paraatien torjumiseksi.

Jälleen kerran joudumme näkemään, miten kirkkoruhtinaat ovat valmiit avosylin hyväksymään mitä epäinhimillisimmät ja ihmisarvoa loukkaavimmat, jopa maailmanrauhaa järkyttävät keinot omaa valta-asemaansa ja vanhakantaisia, syrjiviä näkemyksiään pönkittääkseen. Venäjän ortodoksikirkon sisällä ei ole juuri haluttu tai uskallettu asettua patriarkan näkemyksiä vastaan. Muualla toki on.

Ukrainan tapahtumat toimivat surullisena, mutta tärkeänä muistutuksena siitä, että ihmisoikeuksien hyväksi tehty työ, jota niin jäsenyhdistyksemme paikallisesti, liitto valtakunnallisesti kuin kattojärjestömme European Humanist Federation (EHF) ja Humanists International (HI) kansainvälisillä areenoilla tekevät, tulee tuskin koskaan olemaan täysin valmis. Vuosienkin työ ja kehitys voi pahimmillaan tulla yhdessä yössä pois pyyhkäistyksi, ja kello kääntyä vuosikymmeniä taaksepäin, kuten kansainvälisissä suhteissa tapahtui 24. helmikuuta tänä kuluvana vuonna.

Se, että maailmalla tapahtuu törkeitä ihmisoikeusloukkauksia, joiden tekijät näyttävät pääsevän kuin koira veräjästä ilman ainakaan välittömiä seuraamuksia, ei saa johtaa meitä ajattelemaan, että pienet loukkaukset omalla takapihallamme olisivat suhteessa merkityksettömiä. Päin vastoin, ihmisoikeuksista – myös uskonnottomien oikeuksista – täytyy pitää kiinni aina ja kaikkialla, eikä niiden loukkauksia pidä katsoa läpi sormien niin pienessä kuin suuressakaan mittakaavassa. Juuri
Venäjän esimerkki osoittaa, mitä siitä seuraa.

Voimme vain toivoa, että Venäjän valtion epäinhimilliset toimet, niin Ukrainassa ukrainalaisia kuin Venäjällä omia kansalaisiaan kohtaan, herättäisivät päättäjät niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa näkemään demokraattisten kansalaisjärjestöjen työn arvon ihmisoikeuksien, rauhan ja vapauden vaalijoina.

Jape Lovén ja Antti Värri
Kirjoittajat ovat Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja

Mielen maantiede

”Tajusin, että ripari oli minulle vain leikkiä ja lavastetta, ja olin täällä tuhlaamassa muiden aikaa. Olin väärässä paikassa, aivan vääristä syistä ja tarkkailin kaikkea jotenkin ulkopuolisena.”

TV:stä tuttu juontaja Jenni Pääskysaari kuvailee ”Mielen maantieteessä” lapsuus- ja nuoruusvuosiaan 1975-1991. Vantaan Korsossa kasvanut Jenni kertoo pelottavasta koulumatkasta betonisen alikulun läpi, Kiss-bändistä ja Gene Simmonsista, koviksista ja kunnon pojista. Suhteestaan uskontoon hän kertoo tavalla, johon moni voi helposti samaistua.

Kahdeksanvuotiaana Jennin luokanopettajana oli syvästi uskonnollinen ortodoksi. Hänen johdollaan Jennistä tuli hurskas tokaluokkalainen, jonka päivät alkoivat ja päättyivät rukouksella. Kolmannella luokalla Jenni vaihtoi koulua, ja ihmetteli kun luokkatoverit eivät nousseetkaan aamulla pulpetin viereen seisomaan ja ottaneet kasvoilleen teennäisen harrasta ilmettä.

Jennin luokalla oli Maija, jonka perhe oli ”hellareita” eli aktiivisia helluntaiseurakuntalaisia. Kun Maijan äiti kaatoi huumorimielessä mehua Maijan päähän, Jenni päätti ryhtyä taas itsekin uskovaiseksi.

”Pyysin vanhemmiltani oman pienen Raamatun ja vaadin saada julistaa jouluaattona kaksiomme olkkarissa jouluevankeliumin. Äiti ja iskä eivät vaikuttuneet paatoksellisesta tulkinnastani, vaikka minä olin joulun todellisen sanoman äärellä ja feikkiuskossani järkkymätön.”

Jenni palasi pian potentiaalisesta raamattupiiriläisestä takaisin Suosikki-lehden Bees&Honey -palstan lukijaksi.

Viisitoistavuotiaana hän löysi itsensä keväisenä sunnuntaiaamuna Korson kirkon takarivistä vuoroin torkkumasta ja tirskumasta. Hänen oli käytävä jumalanpalveluksissa ja kerättävä leimoja riparipassiin. Motivaatio ei ollut tapissaan, sillä hän ei ollut uskossa.

”Olin menossa leirille, koska ei ollut muutakaan tekemistä, perheemme kuului kirkkoon eikä vaihtoehtoisten itsensäetsimisleirien ja siirtymäriittien olemassaolosta oltu Korsossa kuultukaan. Vaihtoehdot olivat rippikoulu tai -leiri.”

Leirikeskus sijaitsi parin tunnin bussimatkan päässä Korsosta. Leirillä Jenni tunsi itsensä huijariksi.

”Tajusin, että ripari oli minulle vain leikkiä ja lavastetta, ja olin täällä tuhlaamassa muiden aikaa. Olin väärässä paikassa, aivan vääristä syistä ja tarkkailin kaikkea jotenkin ulkopuolisena. Niin varmasti suurin osa muistakin leiriläisistä, mutta ei siitä kukaan puhunut. Kuuliaisesti haukottelimme ja tärisimme syväjäässä kartanon pihan lipunnostossa ennen kukon pieraisua ja tekonauroimme iltanuotioilla ’rennolle’ nuorisopastorille, joka vaikutti löytäneen todellisen kutsumuksensa, puskasketsihuumorin. Kukaan meistä ei kapinoinut eikä kysynyt kertaakaan Miksi?.”

Kymmenestä pitkästä tekopyhästä päivästä Jennin käteen jäi vain pari uutta ystävää, ripariraamattu, pussillinen vadelmakarkkeja ja leirin ”Hanipuppelin” titteli.

”Kotiin palattuani pohdin vakavasti, menisinkö lainkaan konfirmoitavaksi ja ehtoolliselle tunnustamaan olematonta uskoani seurakunnan eteen. Hiljensin sisäisen skeptikkoni uskottelemalla, että leirikaverini tuskin miettivät asiaa niin syvällisesti. Heitä tuntui lähinnä kiinnostavan, maistuuko öylätti sipsiltä ja tuleeko ehtoollisviinistä känniin.”

Jenni kertoo tekohymyilleensä koko päivän muiden mukana. Hän tarkkaili toimintaa kirkon katosta, eikä tunnistanut itseään.

”Useita vuosia jatkuneesta teatteriharrastuksesta oli kerrankin hyötyä, ja ainakin lahjasekkien markkamäärien perusteella koko show meni sukulaisille täydestä.”

Kiva, pieni kirja. Suosittelen.

Varovaisuus ET:n avaamisessa pettymys

Elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavaksi toivovat joutuivat pettymään katsomusaineiden selvitysryhmän tuloksia tavaillessaan. Varsinaisissa suosituksissa ET:n avaaminen peruskoulussa jää puuttumaan, vaikka se selvitysosan tekstissä todetaankin hyvin perustelluksi.

Elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavaksi toivovat joutuivat pettymään katsomusaineiden selvitysryhmän tuloksia tavaillessaan. Varsinaisissa suosituksissa ET:n avaaminen peruskoulussa jää puuttumaan, vaikka se selvitysosan tekstissä todetaankin hyvin perustelluksi.

Lukiolaisille ET:n valinnan vapautta sentään suositellaan, mutta hämmennystä herättää yllättävä ajatus juuri hyväksytyn lukion opetussuunnitelman avaamisesta. Se pitkittäisi uudistusta, joka voitaisiin toteuttaa nopeasti ja helposti nykyisillä opetussuunnitelmilla.

Selvitys katsomusaineiden opetuksen uudistamisesta julkaistiin huhtikuun lopulla (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164015/OKM_2022_13.pdf). Opetusministeriön kaksihenkiseen työryhmään kuuluivat dosentti, yliopistonlehtori Eero Salmenkivi ja lehtori Vesa Åhs.

Uskonnon ja ET:n yhteisopetusta lisättäisiin

Selvityksessä kuvataan ja arvioidaan katsomusaineiden opetuksen uudistamisen erilaisia vaihtoehtoja, niin aiemmin paljon esillä olleita kuin uudempiakin. Päälinjaukseksi muodostuu, että nykyiset katsomusaineet – elämänkatsomustieto ja eri uskonnot – yhtäältä jatkavat ja toisaalta niiden sisällöistä osa opetettaisiin yhteisesti katsomusaineiden kesken.

Tällaisen hybridimallin yhteisopetuksen kokeilu ja kehittäminen tulisi ensi vaiheessa olla selvästi rajattua ja perustua nykyisiin opetussuunnitelmiin, mutta kokeilu voisi myöhemmin edetä myös opetussuunnitelmien uudistamisen kautta.

Käytännössä esitys tarkoittaisi yhteisopetuksen tuloa useisiin kuntiin ja kouluihin, joissa se ei ole käytössä. Toisaalta tarkemmat valtakunnalliset ohjeet voisivat rajata eräin paikoin kovin pitkälle menneitä järjestelyjä. Sekä aluehallintovirastot että eduskunnan oikeusasiamies ovat todenneet, että elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma ei ole yhteisopetuksessa toteutunut esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla ja paikoin Turun seudulla.

Tämä kehitys mahdollistaa elämänkatsomustiedon opetuksen laajentumisen ja vahvistumisen lähivuosina, vaikka ET:n avaaminen viivästyisikin. Vuosi vuodelta koulun eka luokalle tulee enemmän ET-opetukseen oikeutettuja oppilaita. Samalla myös uskonnonopetuksessa koulunsa aloittaneita siirtyy ET-opetukseen.

Opetussuunnitelmien sisällön pohjalta olisi mahdollista, että eri uskontojen piirissä olisi yhteisopetusta enemmän kuin uskontojen ja elämänkatsomustiedon kesken.

Tilannetietoa tarvitaan

Työryhmä esittää, että tiedon saanti katsomusainevalinnoista on järjestettävä. Nyt valtakunnallista tilastotietoa ei ole julkaistu vuoden 2018 tilanteen jälkeen. Tietoa oppilaista ja opettajista tarvitaan muun opettajankoulutuksen järjestämistä varten. Lehtemme hankkiman ajankohtaistiedon lisäksi myös selvitystyöryhmä oli hankkinut tietoa kuluvan lukuvuoden tilanteesta ja huomannut, että elämänkatsomustiedon oppilasosuus oli kasvanut kolmessa vuodessa selvästi.

Selvitysryhmä esittää katsomusaineiden opetuksen kehittämisryhmän muodostamista. Se toimisi pitkäjänteisesti myös kokeilujen ja tutkimuksen ohjausryhmänä. Se on ilmeisesti tarkoitus muodostaa jo tällä hallituskaudella.

Esa Ylikoski

 

Olivera – Thank God I’m an Atheist

Olivera eli Katriina Ullakko on 27-vuotias espoolainen laulaja ja lauluntekijä. Suuremmalle suomalaisyleisölle hän tuli tutuksi Uuden Musiikin Kilpailussa, jossa hänen omakustanteena julkaisemansa Thank God I’m an Atheist -kappale sijoittui neljänneksi jättäen taakseen useita isojen levy-yhtiöiden artisteja. Oliveran kappaleet keräävät Spotifyssa noin sata tuhatta kuuntelijaa kuukaudessa. Soolouransa ohella hän kirjoittaa kappaleita myös muille kansainvälisille artisteille

Kuva: Tiina Salminen, Kuvaileva

Kerro lukijoillemme aluksi, kuka on Olivera ja miten Olivera eroaa Katriinasta?

Taiteilijanimi on minulle pelastusrengas. Alusta asti oli selvää, että minulla pitää olla nimi, jolla erotan eri roolini toisistaan, eli milloin olen artisti, esiintyjä, kirjoittaja ja milloin äiti, puoliso tai ystävä.

Kun tein Thank God I am an Atheist -kappaleen ajattelin, että voisin julkaista sen jollain toisella artistinimellä. Tämä siksi, että kuvittelin, että voin loukata jotain, jos julkaisen kappaleen Oliverana. Nämä ajatukset saivat tajuamaan, että minulla on oikeasti ollut blokkeja – olen huolehtinut siitä mitä oma äiti, jotkut sukulaiset tai tietyt ystävät sanovat tai ajattelevat joistain teksteistäni. Ajattelin jopa, että kehtaanko mennä tämän kappaleen kanssa valtakunnalliseen TV-lähetykseen!

Mutta kun lopulta päätin julkaista kappaleen Oliverana, olin todella positiivisesti yllättynyt siitä kuinka positiivista palaute oli. Odotin saavani negatiivisen kommenttiryöpyn, suoraan naamalle, mutta sellainen on jäänyt oikeastaan kokonaan keskustelupalstoille, joita en ole seurannut, mutta lähipiirini mukaan sielläkin on pysytty asialinjalla.

Toivon, että tämä johtuisi ainakin osaltaan siitä, että artistina minua pidettäisiin ehkä helposti lähestyttävänä, enkä arsytä yleisesti. Ainahan joku provosoituu, mutta tarkoitukseni oli tällä kappaleella herättää keskustelua ja se näyttää onnistuneen.

Miksi juuri tämä teema ja kappaleen nimi?

Jumala on sellainen asia, josta meillä kaikilla oikeastaan pitäisi olla jonkinlainen käsitys. Kun joku kysyy Ricky Gervaisilta uskooko hän jumalaan, on hänellä tapana vastata osuvasti ”Mihin niistä?”. Fanitan Rickyä muutenkin melkolailla ja hän muuten tykkäsi Twitterissä UMK-julkaisustani, mistä olen äärettömän otettu!

Perheeni oli melko perustapakristitty suomalainen, luterilainen perhe ja itse olen ollut mukana uskonnontunneilla ja käynyt rippikoulun, kuten suurin osa. Luterilaisuushan on sinällään aika hajutonta ja mautonta, verrattuna esimerkiksi katolisen – tai ortodoksisen kirkon mahtipontisiin ja upeisiin rituaaleihin. Siksi on helppoa ymmärtää, miksi Keski- ja Etelä-Euroopassa kirkko pitää paremmin pintansa kuin täällä meillä.

Tavallaan ajatus siitä, että voisi olla osa jotain suurta kertomusta on kiehtova. Minussa alkoi joskus rippikoulun jälkeen herätä sellainen ajatus, että olisiko ikuinen elämä edes kiva juttu. Käynnistyi filosofinen pohdinta, joka toivottavasti jatkuu läpi elämäni. Aloin lukea laajemmin ihmiskunnan historiasta, ja uskonnoista sen osana. Minua on aina kiinnostanut elämän tarkoitusta enemmän se, miksi meillä ihmisillä on niin suuri pakkomielle keksiä elämälle tarkoitus. 

Kuinka sinun tekstisi ja kappaleesi syntyvät?

Kirjoittaminen on minulle aina erityinen prosessi. Pop-lyriikat yleensä käsittelevät romanttista parisuhderakkautta – ”Olis ihanaa olla sun kanssa”, ”On ihanaa  olla sun kanssa” ja ”Ei ole enää ihanaa olla sun kanssa”. Tälle konseptille on olemassa valmis teema, mutta minusta se on liian helppoa. Itse haluan lähteä aina isommasta tarinasta ja vaikka pop-lyriikan pitää olla aika yksinkertaista ja vetää mutkia suoriksi, pyrin saamaan teksteihini isompia ja tärkeämpiä teemoja ja sanoja.

On hienoa, että myös muille artisteille kirjoittaessa saan yleensä aika vapaat kädet, vaikka erityisesti elektronisen tanssimusiikin saralla aiheiden kavalkadi on usein suppea. Haluan teksteissäni vangita mielentiloja ja tunnelmia ja tuoda ne kuuntelijoille elämyksinä. Sanojen kautta esittäjän ääni toimii soittimena muiden joukossa ja yksinkertaisillakin elementeillä pystyy rakentamaan jotain erityistä, jonka jokainen voi kokea omalla tavallaan. Oliverana esiintyessäni ja itselleni kappaleita tekiessäni saan sitten tuoda hiukan enemmän minulle tärkeitä sisältöjä mukaan myös teksteihini.

Taide ja musiikki ovat omiaan täyttämään sitä tilaa, jota joillakin ihmisillä täyttävä uskonnot. Kun tarjolla on paljon erilaisia tekstejä ja musiikillisia elämyksiä, ihmiset voivat tavallaan valita isosta buffet-pöydästä juuri niitä sisältöjä, joita itse haluavat elämäänsä. Myös kirkon sisällä nousee toisinaan kritiikkiä niin kutsuttua supermarkettihengellisyyttä kohtaan. Mielestäni on ainoastaan fiksua jättää mädät omenat kauppaan. Historiassa on tarpeeksi esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun ihmiset hotkaisevat kokonaisen ideologian pureksimatta.

Mitä tiedät vapaa-ajattelijoista?

Muistan joskus lukeneeni Vapaa Ajattelija -lehteä ja olen jopa harkinnut jäseneksi liittymistäkin. Yksi tärkeä asia vapaa-ajattelijoiden asialistalla on uskonnottomien elämänkaaritapahtumien järjestämisen tukeminen. Esimerkiksi hautajaisissa tietty kaavamaisuus auttaa omaisia käsittelemään suruaan ja seremoniat ovat hyvä keino alleviivata elämän suuria hetkiä myös iloisissa asioissa. Yhä maallistuvammassa yhteiskunnassa tälle on myös kasvava tarve. Omat ihanat hääni järjestin Helsingin Kasvitieteellisessä puutarhassa, mutta tilaisuuden sumpliminen vaati kyllä aika paljon kekseliäisyyttä ja oma-aloitteisuutta – puutarha kun ei tarjonnut valmista vihkimispakettia.

Maailmassa on merkityksiä myös ilman uskoa yliluonnolliseen. Yleinen mielikuva ateistista tuntuu olevan, että he näkevät maailmassa vain molekyylejä ja tapahtumia vailla merkitystä. Se on hassua – itse kun olen tämmöinen elämän mystisen luonteen ikuinen ihmettelijä. 

Twitter ja Facebook: @helloimolivera, Instagram: @oliveramusic

 

Putin ja Kirill ja Pyhä Sota

Moskovan patriarkka Kirillille Ukraina on ristiretki: oikeauskoinen slaavilaisortodoksisuus vs. läntisiä arvoja tukeva harhautunut Ukraina. Soditaan länsimaisia vääriä arvoja, sateenkaariaatetta ja homouden syntiä vastaan. Mutta myös Kiovan patriarkaatin nujertamiseksi. Kirillille Kiovan patriarkaatti on ollut kivi kengässä pitkään, eikä hän panisi pahakseen sen häviämistä maan päältä.

Ukrainassa on toiminut kolmekin eri ortodoksikirkkoa. Yksi on kuulunut Moskovan patriarkaatin alaisuuteen jo vuodesta 1686. Toinen on ekumeenisen patriarkaatin autokefaaliseksi tunnustama Ukrainan ortodoksinen kirkko. Ukrainan itsenäistyttyä perustettiin Kiovan patriarkaatti. Mutta se ei saanut kanonista tunnustusta yhdestäkään ortodoksisesta kirkosta. Vain Moskovan patriarkaatin alainen kirkko oli muun ortodoksisen maailman tunnustama. Uskonnot ovat osa politiikkaa ja kirkot seuraavat vallanpitäjien talutusnuoraa.

 

Sotiin liittyy lähes aina uskonnollinen ulottuvuus. Aseiden siunaamisia ja niiden ”pyhällä” vedellä pirskottamisia, Jumalan nimeen valan vannomisia ja Jumalan asian julistamista. Hyökkäyssodan perusteleminen on aina hankalaa. Hitler totesi, että valtion väkivaltaa, aseellista hyökkäystä, on mahdotonta perustella kansalle, ellei sitä perustele uskonnolla. Natsi-Saksan kellokkaista osa oli kristittyjä uskovia, osa ateisteja ja loput okkultistisia uskovia.

 

Presidentti Putin julisti hyökkäyksensä alla omia harhaisia perustelujaan paitsi fasistien ulosajamisella ja muulla huuhaalla myös Ukrainan kuulumisella Pyhän Venäjän yhteyteen. Krimin ”jälleenyhdistämistä” vuonna 2014 hän perusteli sillä, että siellä ruhtinas Vladimir antoi kastaa itsensä vuonna 988 pyhäksi ortodoksiksi ja kastoi sitten puolestaan koko itäslaavilaisen alkuvaltio Rusin. Tosin tämä lienee tapahtunut Kiovassa. Mutta sitä ei Putin eikä myöskään Moskovan patriarkka Kirill muistele, että sama Vladimir Pyhä murhautti Krimin, muinaisen Korsunin, hallitsijapariskunnan ja pakotti näiden tyttären itselleen vaimoksi. Sitä ennen hän raiskasi tämän pariskunnan edessä. Näin legendan mukaan, jota ei muistella.

 

Kiova oli alkuperäisen kristillisen Venäjän pääkaupunki. Tuhat vuotta sitten Venäjän ortodoksisuus lähti liikkeelle Vladimirin kasteesta, nykyinen Vladimir haluaa Kiovan takaisin. Eikä Kirill pane pahakseen. Venäjän kaksipäinen kotka on peräisin Bysantista, jonka kanssa Kiovan Rus oli liitossa. Kirkko hengasi vallan liepeillä, kuten aina. Kirkko oli alisteinen keisarille, mutta keisari kirkon opille. Maallisen ja hengellisen vallan suhde oli kaunis, kuten Venäjällä nykyisinkin ja itse asiassa myös kommunismin aikaan. Vuonna 1943 Stalin tarvitsi kirkkoa sotamoraalin nostattajaksi natsi-Saksaa vastaan. Mielenkiintoisesti Stalin yritti heti jatkosodan jälkeen myös taivuttaa Suomen ortodoksit Moskovan patriarkaatin alle.

 

Tuhot mittaamattomat kuin Moskovan patriarkaatin arroganssi

 

Moskovan patriarkaatti ja Kirill ovat siis Putinin uskollisia tukijoita. Kirill kuuluu Putinin pajaristoon, lähipiiriin. Hänen isänsä muuten kastoi Putinin. Krimin valtaus jo kaiketi oli Kirillille mieleen, vaikkei hän sitä julkisesti osoittanutkaan. Itä-Ukrainan miehitystä patriarkka on kyllä tukenut ja siunannut avoimesti. Ortodoksipapit ovat huiskineet vihkivettä Donbassiin ja Luhanskiin lähteneiden sotilaiden aseille. Mielenkiintoisesti Kirill onnitteli Putinia ”isänmaan puolustamisen päivänä”, juuri päivää ennen hyökkäystä Ukrainaan. Samalla Kirill kertoi asepalveluksen olevan osoitus evankeliumin mukaisesta rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan.

 

Erään seurakunnan kannustuskirje sotilaille kertookin hyvin lähimmäisenrakkauden sanomaa:

”Sinä olet venäläinen sotilas. Tehtäväsi on puolustaa Isänmaata ukrainalaisia nationalisteja vastaan. Tehtäväsi on pyyhkäistä Ukrainan kansa pois maan päältä. Vastustajanasi on ideologia, joka aiheuttaa syntistä tuhoa ihmisten sielulle.” Kirill itse on ilmoittanut tällä sodalla pelastettaman koko ihmiskunta. Niin se käy.

 

Mutta korruptio ei pelasta ketään. Patriarkka Kirill on niin syvästi korruptoitunut, ettei edes ymmärrä olevansa korruption ytimessä, eikä hän ehkä siksi näe mitään väärää toimissaan. Tai sitten hän on paatunut opportunisti. Hän on kehottanut kansalaisia elämään vaatimattomasti, mutta itse hän lomailee Gelendžikin noin 250 miljoonan euron residenssissä Mustanmeren rannalla. Mädän hän näkee vain siellä, missä sitä ei ole. Esimerkiksi Pussy Riotissa.

 

Feministinen punkaktivistiryhmä Pussy Riot oli jo pitkään vastustanut kirkon ja valtion yksituumaista tyranniaa. Muutama ryhmästä meni 21.2.2012 ”Kristus vapahtajan katedraalin” alttarille, pyhälle paikalle, johon ei naisilla ole mitään asiaa, ja huusi: ”Jumalan äiti, aja Putin pois!” Kirill tietty vaati ankaraa rangaistusta näille häpeällisille naisille. Oikeus piti kuitenkin viisaampana tyytyä lyhyeen vankilatuomioon. Sillä kertaa.

 

Oli Pussy Riotin jäsenillä uskoa tai ei, heidän sanomansa on tärkeä, ja on myös uljasta tuoda se pelottomasti esille. Tällaista liikehdintää olisi Venäjällä tarvittu enemmänkin jo kauan. Maan kulttuuriin on vain syvään juurtunut idea vahvasta Jumalan valitsemasta johtajasta ja kaiken ylhäältä tulevan kyseenalaistamattomuus. ”Putinin aikakausi on Jumalan ihme.” – Patriarkka Kirill.

 

Kirillin mielestä feminismi on vaarallista ja se tuhoaa Venäjän. Feminismi kun tarjoaa naisille illuusion vapaudesta, eräänlaisen pseudovapauden, jossa naiset toimivat avioliiton ja perheen ulkopuolella, kun naisten pitäisi keskittyä perheisiinsä ja lapsiinsa. Venäjällä muuten perheväkivalta on dekriminalisoitu. Patriarkan mielestä perheen sisäisiin asioihin ei saa puuttua. Hieno mies. Entinen KGB-mies. Jumalan oikealla puolella.

 

Tätä kirjoitettaessa (8.5.) Ukrainan jäätävä sota on muuttumassa jäätyneeksi konfliktiksi. Kukaan ei voita tuota absurdia sotaa. Voitettavaa on sangen vähän, mutta hävittävää on tullut katastrofaalisesti. Järjettömyyden tuhot Ukrainassa ja Venäjän omat tappiot ovat mittaamattomat kuin Moskovan patriarkaatin arroganssi. Jos tuhoa ja kuolemaa on kylvetty Ukrainassa, on Venäjä hävinnyt myös poliittisesti. Putin on tuhonnut maansa maineen ja Kirill kirkkonsa maineen.

Vapaaklubi syntyi Tampereelle

Uuden ja upean Vapaaklubin avajaisia vietettiin huhtikuussa Tampereella. Paikallisyhdistyksen toimistotilat kokivat mullistuksen, kun pienelle käytölle jääneet toimistokalusteet saivat lähteä ja tilalle rakennettiin paremmin nykyistä käyttöä palvelevaa. Myös osa pinnoista sai uutta väriä ja tietysti huolella mietittyjä sisustuselementtejä.

– Idea syntyi, kun järjestimme koronarajoitusten aikaan silloisella toimistolla ”baari-iltoja”, joissa osa väestä oli paikan päällä ja osa etänä. Oma kokoontumistila koettiin hyväksi ajatukseksi, mutta koska se oli kovin toimistomainen, päätettiin sitä hieman ehostaa. Samalla tuotiin myös vapaa-ajattelijuutta enemmän esille toimiston ulkopuolisille käyttäjille, kommentoi Tampereen vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Riku Salminen projektin alkuperää.

Puheenjohtajan mielestä tärkeää on, että tilaa pystytään edelleen käyttämään kokouksiin ja että se on myös suhteellisen helposti muokattavissa, esimerkiksi siirrettävillä pöydillä.
– Ajatuksena oli, että kokousten lisäksi tilaa voidaan käyttää myös viihtyisiin illanistujaisiin, luentoihin ja etänä seurattaviin keskusteluihin.
Ensimmäinen Vapaaklubi Live -lähetys nähtiinkin klubilta jo 5. toukokuuta. Live-striimiin saatiin vieraaksi uskonnoton juhlapuhuja Laura Mäntysalo Pro-Seremonioista, joka kertoi perhejuhlien merkityksestä ja vinkkejä niiden järjestämiseen uskonnottomasti. Tallenne on katsottavissa Tampereen vapaa-ajattelijoiden Youtube-kanavalta.

Talkoilla tehty

Yhdistyksen aktiivi Leena Muranen oli yksi Vapaaklubin rakentamiseen osallistuneista.
– Remontti ei ollut erityisen työläs omasta näkökulmastani. Mutta tietysti toiset kiskoivat hyllyjä seiniltä ja porasivat kiviporalla kattoon reikiä verhokiskoa varten, kun itse lähinnä vain maalailin ja toimin sisustussuunnittelussa sekä materiaalien hankkijana.
Hommissa nähtiin lopulta väkeä myös yli yhdistysrajan.
– Aktiivit etsiytyivät paikalle Discord-serverillä ydinporukan kesken käydyn viestienvaihdon myötä melko oma-aloitteisesti. Ketään ei erityisemmin tarvinut houkutella messiin. Mukana oli lopulta kourallinen meitä hallituslaisia, mutta myös esimerkiksi kirkkoon kuuluva aviomieheni lähti mukaan talkoilemaan, Muranen naurahtaa.
Tampereen Pienteollisuustalossa sijaitseva toimisto on hyvällä paikalla lähellä rautatieasemaa. Ihan vieressä on myös Tampereen yliopisto, Tampere-talo sekä kivenheiton päässä uusi Nokia Arena.
– Toimistolla on keskeinen sijainti, jota on ehdottomasti hyödynnettävä. Kodinomaisen (ja tarvittaessa klubimaisen) tunnelman myötä tila on monikäyttöisempi. On täysin mielikuvituksemme rajoissa, miten monilla eri tavoilla keksimme tilaa hyödyntää. Tällä hetkellä päätään ovat nostaneet yhteiset hengailuillat ja viihtyisämmät kokoukset. Yhteinen tila kasvattaa ryhmähenkeä, sanoo Muranen.
Viihtyisyyttä Vapaaklubilla on osaltaan takaamassa myös uusi sisustus ja sen yksityiskohdat. Kaksi seinäpinnoista sai uudeksi värikseen Tampereen yhdistyksen logosta tutun tummansinisen. Vanha oranssi seinä sai pitää pienen osan väristään, nimittäin liekin muodossa. Tummempaa oranssia tilaan tuovat pimentävät verhot, jotka ovat tarpeen lähetyksiä tehtäessä.
Täydelliseksi ideaksi osoittautui myös maalatulle seinälle ripustetut taulut. Niihin nimittäin valittiin yhdessä Vapaa ajattelija -lehden kansia, ja vieläpä jokaiselta vuosikymmeneltä. Lisäksi tehtiin työtä yleisen siisteyden eteen muun muassa kierrättämällä käyttämätöntä tavaraa pois ja vetämällä piuhoja piiloon katseilta.

Mallia muille

Toimiston remontti tuli suhteellisen halvaksi.
– Käytimme hyvin paljon kierrätettyä tavaraa ja tutkimme hintoja ennen hankintaa. Kokonaiskustannukset jäivät alle 1000, joka sisälsi talkooväen pizzatkin! Jatkossa tullaan vielä hankkimaan karaoke-laitteisto, kun sopivat sellaiset löytyvät, kertoo Salminen remontin hinnasta.
Suunnitelmissa on myös livestriimi-laitteiston päivittämistä. Esimerkiksi parempi mikrofoni parantaisi, no, yllättäen ääntä. Lisäkameralla saataisiin lisää eloa lähetyksiin, kun kuvakulmia voitaisiin vaihdella. Alustajien ja keskustelijoiden on myös hyvä näkyä, joten tällaiseen käyttöön omistetut led-valaisimet eivät olisi pahitteeksi. Riittävä verkkoyhteys on myös tarpeen, ja se toki toimistolta jo löytyykin.

Sisustuksessa käytettiin myös kierrätettyä tavaraa.

– Omakohtaisen kokemuksen myötä voin sanoa, että niin Tori.fi:n ja somen roskalava-ryhmien kuin lähipiirin ullakkovarastojenkin hyödyntäminen tällaisissa projekteissa kannattaa, sanoo Muranen. Hänen mielestään ideaa voi kopioida myös muihin paikallisyhdistyksiin.
– Liiton jäsenille lähetän rohkaisevat terveiset ryhtyä itsekin pieneen ehostukseen omilla toimistoilla. Monipuolinen viihtyvyys pelaa lopulta suurta roolia yhteistoiminnassa. Jos ei kukaan ydinporukasta osaa oikein sanoa, mitä tilalle voisi tehdä, kannattaa rohkeasti miettiä lähipiiristä ihmistä, jolle sisustaminen on kiinnostuksen kohde. Hän voi olla hyvinkin kiinnostunut auttamaan.
Tampereen vapaa-ajattelijoiden tapahtumakalenteria kannattaa seurata osoitteessa tampere.vapaa-ajattelijat.fi ja Facebook-ryhmässä. Suurin osa alustuksista tullaan striimaamaan ja muutkin, kuin tamperelaiset, ovat tervetulleita paikalle!

Sananen uudelta toimitussihteeriltä

Kerroin Esalle, että olen säntillinen, luotettava, oma-aloitteinen ja raitis. Esa uskoi, luulen. Ainakin tulin valituksi.

Viime lokakuussa Skeptikko-lehden päätoimittaja, siis minä, sain sähköpostia Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittajalta Esa Ylikoskelta. Hän kysyi, voisinko tulla kertomaan Skeptikosta ja Skepsiksestä Helsingin seudun vapaa-ajattelijoiden vapaamuotoiseen keskustelutilaisuuteen ravintola Oivaan 21. joulukuuta klo 18. Toiveissa oli alustus, mutta ei pitkä, sekä ”historiallistakin katsausta ja highlighteja”.

Yleensä vastaan tällaisiin pyyntöihin ”ei”. Vaikka olen lehtihommien ohella tehnyt stand up -komiikkaa kohta 20 vuotta, en pidä puhumista vahvana puolenani, varsinkaan asiallisista asioista puhumista jonkun yhdistyksen nimissä. Nyt vastasin kuitenkin ”kyllä”, koska olin palveluksen Esalle velkaa. Melkein kaksi vuotta aikaisemmin Skeptikko-lehdelle oli lähetetty pyytämättä arvosteltavaksi Timo Airaksisen kirja ”Jäähyväiset uskonnolle”, ja koska en itse innostunut kirjoittamaan siitä, keksin kysyä Vapaa Ajattelijan tekijältä Esalta, haluaisiko hän vankkumattomana uskonnon vastustajana rustata opuksesta Skeptikkoon arvion. Esa suostui.

Uskonto siis johdatti meidät yhteen. Kuin johdatusta oli myös se, että minun ei edes tarvinnut postittaa kirjaa Esalle, sillä hän sattuu asumaan Korsossa muutaman kilometrin päässä omasta kodistani. Kävin vain pudottamassa opuksen hänen postilaatikkoonsa.

Keskustelutilaisuus Oivan kabinetissa ei ollut varsinainen yleisömenestys. Minun ja Esan lisäksi paikalla oli kaksi muuta Helsingin seudun vapaa-ajattelijaa. Korona oli nostanut taas päätään ja tilaisuuden siirtämistäkin harkittiin. Tapaaminen kuitenkin järjestettiin ja pääsin ylpeänä näyttämään baaritiskillä elämäni toisen kerran koronapassia.

Olen päätoimittanut Skeptikkoa vuodesta 2000 alkaen ja toimitan edelleen. Skepsiksen tarkoitus on mm. edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta, mutta uskontojen käsittelyn se on jättänyt vapaa-ajattelijoille ja muille asiaan paremmin vihkiytyneille. Myös minua uskonto on viime vuosina kiinnostanut sen verran vähän, että en ole pitänyt itseäni ansioituneena ateistina vaan pikemminkin uskonnottomana uinujana.

Vapaa-ajattelijoiden kanssa tieni on ristennyt satunnaisesti. Vuonna 2010 esitin stand up -komiikkaa liiton kesäpäivillä Helsingin Sirpalesaaressa. Tapahtumaan minut buukkasi liiton silloinen puheenjohtaja Jussi K. Niemelä, joka myös oli Skepsiksen hallituksen ja toimitusneuvoston jäsen sekä Skeptikko-lehden aktiivinen avustaja. Vapaa Ajattelijan toimitussihteeri oli silloin Tiina Raevaara, joka samaan aikaan oli myös Skeptikon toimitusneuvoston ja Skepsiksen hallituksen jäsen ja kirjoittaa Skeptikossa palstaa edelleen.

Vuonna 2010 Vapaa Ajattelija -lehteä taitettiin Tampereen Seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry:n Mediapajassa, aivan kuten Skeptikkoa edelleenkin. Tänä vuonna, pitkän tauon jälkeen Vapaa Ajattelijan sivunvalmistus on palannut Mediapajaan. Lisäksi lehdellä on uusi toimitussihteeri. Varmaan olette jo arvanneetkin: hän on yllekirjoittanut.

Jälleen kuin johdatuksesta huomasin ennen Oivan tilaisuutta Vapaa-ajattelijoiden postituslistalla viestin, jossa lehdelle etsittiin toimitussihteeriä. Kiinnostuin pestistä, sillä olin juuri syksyllä suunnitellut jumalattoman romaanin kirjoittamista ja lukenut pohjaksi uusateisteja: Dawkinsia, Hitchensia, Harrisia, Dennettia, ja alkanut löytää sisältäni ankaran ateistin. Oivan tapaaminen oli yllättäen vähän kuin työhaastattelu, jossa sai juoda glögiä ja alkoholitonta vehnäolutta.

Vuoden viimeisenä päivänä panin paperit vetämään. Kerroin Esalle, että olen säntillinen, luotettava, oma-aloitteinen ja raitis. Esa uskoi, luulen. Ainakin tulin valituksi. Kun myös Skepsis näytti peukkua, käärin hihat ja aloin huhkia muiden mukana. Tästä se alkaa!

Risto K. Järvinen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.