Uskonnon oppikirjat on hyvä ottaa tarkasteluun nyt, kun opetussuunnitelman perusteiden (2014) muutosten tulisi jo sujuvasti toteutua käytännössä. Oppikirjat ovat hyvä muutoksen tarkkailun väline, koska ne useimmiten ohjaavat vähintään jossain määrin opettajan otetta kunkin aineen käsittelyssä. Olen aiemmin perannut WSOY:n Suuri Kertomus. Elämä edessä -oppikirjan (1.-3. painos 2007) käyttäen sisällön analyysiä (Kovanen 2017).
Kiinnostuin tuolloin aiheesta, koska opetuksen sanottiin olevan ei-tunnustuksellista ja siksi kaikille soveltuvaa hyvän elämän evästä. Päätelmä oli kuitenkin päinvastainen, eli oppikirja oli hyvin ev.lut.painotteinen ja tunnustuksellinen sisältäen runsaasti niin rukouksia kuin virsiäkin.
Nyt tutkailen kahden uskontokirjasarjan alaluokkien (1-3) oppikirjojen sisältöä niiden yleisen lähestymistavan mukaan. Kirjat ovat Aarre 1, 2 ja 3 sekä Sydän 1, 2 ja 3 (osassa II).
Pelottelua, harhaanjohtamista, lahjontaa
Aarre-uskontokirjojen ensimmäisessä osassa (ekaluokkalaisten uskonto) on 28 tekstisivua, joita voidaan pitää yleisesti elämään ja sen ohjenuoriin – kaverisuhteisiin, tapoihin ja sääntöihin – liittyvänä (eettisenä) osuutena. Näitä käsittelevät tekstiosuudet on otsikoitu seuraavasti: Yhdessä on mukavaa, Yhteinen maailma ja Ole hyvän puolella. Tällä viimeisellä otsikolla haluttanee vinkata jo ekaluokkalaisille, että uskonto johtaa väistämättä kohtaamaan myös pahan.
Aarre 1:n uskonnollinen tekstiosuus sisältää yhteensä 34 sivua, jotka on otsikoitu: Elämää Palestiinassa, Matka jouluun, Matka kirkkoon ja Matka pääsiäiseen. Kukin näistä luvuista on kirjoitettu tarinaksi, jossa toisiinsa kietoutuvat lapsille tutut, arkipäiväiset kokemukset ja uskonnolliset tarinat rituaaleineen. Kappaleiden rakenteissa on ilmeistä myös muun kuin kristillisen opin pois sulkeminen. Esimerkiksi Matka kirkkoon alkaa tarinalla Jeesuksesta (s. 43-44) ja saman luvun kappale Kristitty kertoo vain kasteesta ja liittymisestä kristittyjen joukkoon, ei nimen saamisesta, muista nimen antamisen tavoista puhumattakaan (s. 52). Aarre 1:ssä Jeesus mainitaan 49 ja Jumala 2 kertaa.
Aarre 2 sisältää yhdeksän lukua. Niistä neljä on etiikan osuutta (24 tekstisivua) ja neljä niin sanotun oman uskonnon tekstejä (28 tekstisivua). Yksi luku on otsikoitu Kirkkoja ja uskontoja (5 sivua), ja se sisältää kappaleet, jotka kuvaavat luterilaista, ortodoksista ja katolista kirkkoa sekä islamia. Lisäksi on kappale Uskontojen maailma, joka toistaa edellä mainitut kristilliset kirkot ja islamin sekä nimeää niiden pyhät paikat ja kirjat.
Uskontojen maailma kertoo myös (s. 64): ”Maailmassa on myös paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontoon. Heitä kutsutaan uskonnottomiksi.” En ymmärrä, mitä tässä tarkoitetaan uskontoon kuulumisella ja uskonnottomalla. Jotta näin voi sanoa, olisi ehkä ensin kuvattava laajemmin erilaisia maailmankuvia ja -katsomuksia, uskomuksia, uskoa, uskontoa, uskonnollisia ja ei-uskonnollisia yhteisöjä jne. Esimerkiksi kristillisyyttä kuvataan yhtenäisenä yhteisönä, vaikka sillä on huima määrä lokeroita, joissa kussakin usko ja uskonto ilmenevät eri tavalla.
Aarre 2:n sisällöstä otan esiin vielä muutaman havainnon. Luku Yhdessä (s. 6) kuvaa kouluun palaamista kesäloman jälkeen, ja siihen on sisällytetty niin sanottu kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. Kultaisen säännön juuret ja sisältö on tässä selvästi yhdistetty kristilliseen oppiin, vaikka ne löytyvät niin itäisistä kuin läntisistäkin uskonnoista ja filosofioista.
Luvussa Kristinuskon pyhä kirja kerrotaan tarinaa maailman synnystä eli Jumalan luomistyöstä. Sivulla 26 viitataan Raamatun tekstiin, ja sen mukaan maailma syntyi ”Jumalan tahdosta”. Lisäksi todetaan, että ”Tiedemiehet tutkivat jatkuvasti, miten kaikki on saanut alkunsa”. Sivu 28 jatkaa: ”… Jumala loi maailman.” Kun tiedemiehet on laitettu näiden Jumalan töiden väliin, se tarkoittanee lapsen mielessä, että tiedemiehet tutkivat Jumalan luomistöitä.
Aarre 2:ssa on kaksi lukua, jotka keskittyvät tunteisiin ja niiden käsittelyyn: Puhutaan tunteista ja Tunteesta toiseen. Puhutaan tunteista -lukuun on sisällytetty kateus ja pettymys sekä siitä seuraava kiukku ja suuttumus. Tunteesta toiseen puolestaan keskittyy pelkoon, suruun ja myötätuntoon. Tämä painotus ei vastaa tieteen (psykologian tutkimuksen) nimeämiä ihmiselle, ja osin eläimillekin, yhteisiä tunteita – pelko, viha, ilo, suru ja yllättyneisyys. Tuntuisi loogiselta, että tätä jaottelua noudatettaisiin ja että näiden tunteiden tunnistaminen sekä itsessä että toisessa olisi eettisen opetuksen perustana. Lisäksi voinee ihmetellä, miksi korostus on ikävissä tunteissa, ja mitä tällä painotuksella mahdollisesti tavoitellaan.
Ja vielä, luvussa Kirkkoja ja uskontoja kuvataan luterilaista kirkkoa sen rituaalien kautta eli kaste, rippikoulu ja avioliitto. Olennaista kaikissa näissä on lapsiin vetoava maininta: lahjat. Kaikkiaan Aarre 2:ssa mainitaan Jumala 21 kertaa ja Jeesus 40 kertaa. Sekä Aarre 1 että 2 mainitsevat kirkon pyhänä paikkana.
Aarre 3 jatkaa paljolti edellisten Aarteiden tapaan, eli kytkee uskonnollisen aineksen lapsille tuttuihin tapahtumiin. Aiemmista poiketen Aarre 3:ssa on piirrettyjen kuvituskuvien rinnalla enemmän valokuvia, jotka esittävät uskonnollisia tapahtumia ja tilanteita, erityisesti uskonnollisia rituaaleja. Sivulla 48 esitetään vuodenkierto korostaen kristillisiä joulun ajan juhlapäiviä, esimerkiksi joulupäivä, Jeesuksen syntymä ja uusivuosi, Jeesuksen nimen päivä. Vastaavasti sivulla 80 esitetään pääsiäisen ajan juhlapäivät. Tällä tavalla syklisesti esitettynä vuosi näyttää lähes täydellisesti kristillisyyteen sidotulta.
Patriarkat-osuudessa kerrotaan Abrahamista. Abrahamilla ja vaimollaan Saaralla ei ollut lasta, joten Abrahamin lapsen synnyttäjäksi valittiin toinen nainen, Hagar. Hagarin synnyttämä poika sai nimen Ismael. Vuoden kuluttua Saarakin kuitenkin synnytti pojan, ja pojan nimeksi tuli Iisak. Jos tekisin tässä Päivi Räsäset, niin uskoisin Raamatun kertomaa Abrahamin ja Saaran puuhista totuutena, jonka mukaan vieraissa käyminen ja siitä seuraava sijaissynnyttäminen on kristityille suositeltava toimintatapa. Lopulta kuitenkin Hagar ja Ismael karkotettiin Abrahamin kodista. Sivulla 19 todetaan: ”Ismaelia pidetään islamin uskon kantaisänä”. Näin islam käytännössä ohjataan sivuraiteelle verrattuna kristinuskoon, minkä tarkoitus lienee pitää islamia vääränä valintana.
Aarre 3:n sivulla 81 alkaa tarina Jumalan luomistöistä. Alussa todetaan asiaankuuluvasti, että nämä tarinat ovat ihmisten luomia, ja että niitä kutsutaan myyteiksi. Raamatun luomiskertomuksen sanotaan kuvaavan, kuinka maailma syntyi ja miten paha tuli maailmaan. Näistä kertomuksista ovat lähtökohtaisesti peräisin niin ihmisen kaikkivoipaisuus (”lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne”) kuin käärmeen pahansuopaisuus (”käärme houkutteli ihmiset rikkomaan Jumalan käskyä”).
Jeesus mainitaan kirjassa 43 kertaa, Jumala 93 kertaa. Myös vastaavat nimikkeet ovat toistuvasti käytössä (isä, poika, herra, Kristus).
Artikkelin toinen osa julkaistaan Vapaa Ajattelija 3/2022:ssa. Siinä arvioidaan Sydän 1, 2 ja 3 -kirjat sekä tehdään loppuyhteenveto.
Päivi Kovanen, KT
LÄHTEET
Aarre 1, Sanoma Pro Oy 2013 (1.-2.painos). Tekijät Koivukoski Titta, Kortekangas Vuokko, Nisonen Riitta, Parviola Jarno, Töllinen Markku ja Vaaramo Riitta.
Aarre 2, Sanoma Pro Oy 2017 (1.-4.painos). Tekijät Koivukoski Titta, Kortekangas Vuokko, Nisonen Riitta, Parviola Jarno, Töllinen Markku ja Vaaramo Riitta.
Aarre 3, Sanoma Pro Oy 2021 (1.-9.painos). Tekijät Koivukoski Titta, Nisonen Riitta ja Töllinen Markku.
Kovanen, Päivi 2017. Näin oppikirja manipuloi ekaluokkalaisia. Vapaa Ajattelija 2/2017, s. 8-10.
Perunka, Eero 2020. Joulupukki, tuhatvuotinen arvoitus.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, e-perusteet.opintopolku.fi (luettu 4.4.20022)
Pulkkinen, Risto 2014. Suomalainen kansanusko, samaaneista saunatonttuihin, Helsinki:Gaudeamus.
Suuri Kertomus, Elämä edessä WSOY (1.-3. painos 2007). Tekijät Nisonen Riitta, Pyysiäinen Markku ja Töllinen Markku.
Uskonnosta ja sen opetuksesta
Tarkastellut uskonnon oppikirjat edustavat kaikki oletusta, että lapsi on jo käynyt harjoittelemassa uskonnollista polkua. Tätä perehdytystä toteuttavat pyhäkoulut, seurakunnan kerhot ja valitettavasti myös päiväkodit, vaikka varhaiskasvatuksen perusteet (2018) eivät tähän ohjaa. Sekä kirjojen rakenne että sisällön jaottelu tarjoavat runsaasti toistoa jo aiemmin tutulle sisällölle.
Kirjojen rakenteessa on huomionarvoista, että uskonnollinen tarina kietoutuu arkisten valintojen ja niitä koskevien (eettisten) pohdintojen ympärille, osin niiden suoraksi viitteeksi. Tällainen tarinallisuus on keino ylläpitää ja jatkaa lapsen ajattelulle ominaista kuvitteellisen ja todellisen aineksen sekaantumista. Tästä muovautuu niin sanottu lapsen usko, josta irtautumisen monet kokevat vaikeaksi. Osasyynä on pelko, joka juurtuu jo varhain.
Toisto on vahva tekijä asian kuin asian todeksi muuttamisessa. Siihen perustuvat osin myös salaliittoteoriat. Uskonnon kirjasarjoista sekä Aarre että Sydän perustavat toiston varaan. Tarpeeksi toistamalla ihminen uskoo jopa omiin valheisiinsa. Tässä mielessä usko joulupukkiin on yhtä relevantti kuin mikä muu usko tahansa. Ja parempikin, koska joulupukki hyvä tyyppi (Perunka, 2020) Uskoa vahvistetaan myös sen rituaaleilla ja niiden toistuvuudella uskonnon harjoittamisessa; syntyy tuttuus.
Uskon vahvistajana voidaan pitää myös Raamatun teksteihin sisältyviä pelotteita ja raakuuksia. Esimerkiksi Jumala tuhosi kaikki ihmiset paitsi Nooan. Faarao päätti surmattaviksi kaikki poikalapset, vain Mooses pelastui. Jeesus päätettiin surmata ristille ripustamalla. Toisaalta kristinuskoon sisältyy myös ajatus, jonka mukaan Jumalan tahdon noudattaminen tuo ihmiselle hyvää (Jumala kyllä auttaa minua taistelussa) ja tottelemattomuus pahaa (jumala suuttui ja karkotti ihmisen puutarhastaan).
Ihmiset luokitellaan pahoiksi, mikä mielestäni on kummallista kerrottavaa kolmasluokkalaisille ja sitä nuoremmille. Kun Raamatun kertomukset on kiedottu arjen valintojen ja päätösten tekemiseen – olenko hyvä vai paha – lapsen mieleen voi takertua ajatus, että vain Jumalan avulla onnistun olemaan hyvä. Ristiriita Jumalan hyvyydestä ja asettumisesta jonkun puolesta toista vastaan ei tue muuta kuin uskoa.
Hyvä ja paha ovat kuitenkin filosofisen pohdinnan aineksia; on hyvä pohtia eri näkökulmista, mikä on hyvää ja mikä ei. Tietääkseni vain psykopaatteihin pätee pahan määritelmä siinä mielessä, että heiltä puuttuu kyky tunnistaa omia ja toisen tunteita ja kyky empatiaan.
Huolestuttavinta on oppikirjojen vähäinen sitoutuminen tietoon ja erityisesti tiedonhankintaan. Osittain niiden tavoite näyttää suorastaan päinvastaiselta.