Ideologia on aatejärjestelmä, jossa todellisuutta muokataan opportunistisesti sekä rakennellaan ajatusmalleja ja eetosta omiin tarkoitusperiin sopivaksi. Uskonnot on rakennettu samantyyppisesti kuin maalliset ideologiat. Molemmilla pyritään jäsentämään todellisuutta, saada siitä yksinkertaisempi ja ymmärrettävämpi, mutta nimenomaan aaterakennelmien rakentajien oman mielen mukaisiksi. Tosin varsinkin uskonnoissa niiden kuvaama maailma on vaikeasti ymmärrettävä.

Poliittiset aatesuuntaukset kaiken kaikkiaan ovat ilman muuta ideologisia. Kommunismi on ajatusrakennelma tai ideologia, joka perustuu saksalaisen Karl Marxin talousteorioihin. Friedrich Engelsin kanssa Marx rakensi kommunismille teorian. Siihen otettiin aineksia myös antiikin Kreikan filosofioista. Yksi sen perusajatuksista on yhteisomistus ja tasajako – jokaiselle tarpeen mukaan.

Ideologiat perustuvat jonkun tai muutaman henkilön havaintoihin ja niistä tekemiin johtopäätöksiin ja edelleen teorioihin. Melkeinpä pääsääntöisesti teoriat ja realismi eivät kohtaa. Kommunistinen ideologia tiukassa tulkinnassaan voi toimia paperilla, mutta käytäntö eli ihmisen evoluutiossa muodostunut luonne ja käyttäytyminen eivät välttämättä kohtaa teoriaa.

Kapitalismi, joka ei ole varsinaisesti yhteiskuntateoria eikä poliittinen ideologia, vaan talousteoria, pohjaa taas siihen ihmisen ominaisuuteen, mitä kommunismi ideologiana vastustaa, ahneuteen. Jos kommunismissa pyritään yhteisomistukseen, on kapitalismin eetos äärimmäinen individualismi ja ehdoton yksityisomistus. Molemmilla on kuitenkin samoja piirteitä kuin uskonnoilla. Niissä on oppirakennelmia, hierarkioita, auktoriteetteja, sääntöjä ja oppikirjoja, joissa ideologia selitetään.

Kapitalismin oppi-isänä pidetään usein Adam Smithiä (1723-1790), vaikka tämä oli filosofi, eikä taloustieteilijä. Sittemmin aatteen ylipapittareksi ryhtyi Ayn Rand (1905-1982), jonka individualistinen ideologia oli kovaa ja kylmää kuin pistimen teräs, eikä siihen kovuuteen liene kukaan muu yltänyt.

Tuolloin tällöin eteen tulee sellainen omituinen käsitys, että ateisti on yhtä kuin kommunisti. Tämä käsitys ainakin Suomessa lienee peräisin menneiltä ajoilta, jolloin kirkolla oli melkoinen valta ja merkitys, useimmat kuuluivat kirkkoon ja itärajan takana oli kommunistinen – ja ateistinen – maa. Suomalaiset kommunistit eivät pääsääntöisesti kuuluneet kirkkoon. Monilla syy oli kuitenkin lähinnä se, että kirkko edusti vallanpitäjiä. Mielenkiintoisesti Neuvostoliitto ei kuitenkaan ollut virallisesti ateistinen valtio. Ainoa virallisesti ateistinen ja kommunistinen valtio aikoinaan oli Albania.

Stalin myös antoi kirkolle rajoitetusti vapauksia toimia. Hän tarvitsi toisen maailmansodan aikoina kirkon apua pitääkseen valtion vahvana. Hän, entinen pappisseminaarilainen, ymmärsi venäläisten uskonnollisuuden. Ei olisi ollut viisasta tukahduttaa kirkkoa kokonaan. Karl Marx myös ymmärsi uskonnollisuuden merkityksen. Hän ei suinkaan väheksynyt yksittäisten ihmisten uskoa, kuten on tulkittu. Hän kirjoitti: ”Uskovaisen kärsimys on samalla sekä ilmaus aidosta kärsimyksestä että protesti sitä vastaan. Uskonto on sorretun huokaus, lämmin sydän sydämettömässä maailmassa, sielu siellä, missä sielua ei ole. Se on kansan oopiumia.”

Marxia on pidetty kaiken pahan ruumiillistumana, henkilönä, joka sai aikaan kommunistisen diktatuurin, mutta hän oli yhteiskuntafilosofi, jolla oli pyrkimys parempaan ja oikeudenmukaisempaan yhteiskuntajärjestykseen: luoda taloudellis-sosiaalinen järjestelmä, jolla oli tarkoitus eliminoida jyrkistä luokkaeroista ja varallisuuden harvoille kasautumisesta johtuvia vääryyksiä ja ongelmia. Toinen asia on sitten se, miten hänen luomaansa ideologiaa sovellettiin muualla. Jokainen ideologia on tulkinta maailmasta ja jokaisen ideologian soveltaminen on tulkintaa, jossa opportunismi on vahvasti mukana.

Se, että ateistit toisinaan saavat edelleenkin tulla kohdelluiksi epäiltyinä kommunisteina, on merkillinen ajatusharha, mutta se ei todista mistään muusta kuin yksioikoisesta ajattelusta. Ateistinen ajattelu sinänsä ei, kuten eivät uskonnotkaan, kommunismin perustajille merkinnyt paljoakaan, vaikka aate kyllä oli materialistinen luonteeltaan.

Ideologiat pyrkivät osoittamaan muut aatesuuntaukset vääriksi. Ne toiseuttavat. Niiden eetos on murtaa toiset näkemykset. Politiikka on täynnä ideologioita. Yksi nousevista ideologioista Euroopassa ja paikoin muuallakin on konservativismi, jossa ei juuri hyvällä muita katsomuksia katsella. Uskonnot ovat ideologioita. Maailmassa on lukuisia konflikteja, jotka aiheutuvat juuri sen väärän näkemyksen ja uskonnon halveksimisesta ja suoranaisesta pyrkimyksestä eliminoida ne.

Ideologia ei ole vain asennoituminen ajattelemaan asioita tietyllä tavalla, vaan myös uskomus siitä, minkälainen maailma on tai sen pitäisi olla. Oma uskomus, joskin ylhäältä syötetty ja siten omaksuttu, nähdään totuutena. Muu oman ”totuuden” ulkopuolinen koetaan uskomuksiksi. Kun monet ns. vaihtoehtoisiin totuuksiin (ja salaliittoteorioihin) uskovat toteavat ”näin se koetaan”, he uskovat oman ja kaltaistensa kokemuksen todellisuudeksi.

Moderni länsimainen demokratia toimii ilman ideologioiden sanelemia dogmeja. Olkoonkin, että parlamentaariseen demokratiaan kuuluu eri puolueita, jotka kaikki käytännössä perustuvat johonkin tiettyyn ideologiaan. Onkin mielenkiintoista se, että Suomessa kirkko saa edelleen pitää ikivanhan privilegionsa, veronkannon, vaikka sen olemus ja perusta on tyystin ideologinen.

Ideologia on kuin alkoholi. Runsaasti käytettynä alkoholi muuttaa ihmisen persoonaa ja tuottaa helposti tuhoa ympärilleen. Näin käy myös ideologian suurkäyttäjälle. Ideologian mukaan eläminen sitoo, mutta antaa illuusion vapaudesta. Tuskin yksikään uskova suostuu myöntämään itselleen elävänsä kahlehdittuna ideologiaan. Päinvastoin, he todistelevat itselleen ja muille olevansa vapaita. Heille on syötetty orwellilainen illuusio vapaudesta.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.