IRMA PEIPONEN
Anne Applebaum kertoo niistä keinoista, joita meidän maailmassamme, ei muilla planeetoilla, vaan täällä, elävät autokratioiden itsevaltiaat ovat valmiita käyttämään oman valtansa säilyttämiseksi ja varallisuutensa kasvattamiseksi. Sotia ja kansanmurhia koskevat säännökset eivät koske heitä, kansalaisvapaudet ja demokratia ovat länsimaista hapatusta. Vihollinen on demokraattinen maailma ja omien maiden toisinajattelijat. Oikeusvaltio on romutettu, vapaa lehdistö ja koulutus vaikeuksissa. He eivät välitä kotimaihinsa ja itseensä kohdistuneesta arvostelusta, sillä eihän heille kukaan mitään mahda.
Humanismi ei näissä maissa kukoista. Että voisimme pitää kiinni arvoistamme, on meidän pidettävä huolta myös tästä maailmasta, jossa elämme.
Autokratiat käyvät keskenään kauppaa ja hyödyntävät myös hybridivaltioita, joilla on pääsy kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Ne auttavat toisiaan sotilaallisesti, valvonnan lisäämisessä ja uuden teknologian hyödyntämisessä. Tällaisia valtioita Applebaumin mukaan ovat Venäjä, Kiina, Iran, Pohjois-Korea, Venezuela, Nicaragua, Angola, Myanmar, Kuuba, Syyria, Zimbabwe, Mali, Valko-Venäjä, Sudan, Azerbaidžan. Nämä valtiot tukevat toisiaan myös YK:ssa.
Kiina on hyväksynyt Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja ostanut Venäjän öljyä, Iran on toimittanut Venäjälle drooneja, Pohjois-Korea ohjuksia, drooneja ja joukkoja. Valko-Venäjä on sallinut käyttää aluettaan hyökkäykseen, Turkki, Georgia, Kirgisia ja Kazakstan ovat auttaneet Venäjää kiertämään pakotteita. Presidentti Putin sanoo Venäjän olevan kristitty valkoinen valtio ja ortodoksinen kirkko tukenaan. Maassa on kuitenkin miljoonia muslimeja eivätkä ystävävaltiotkaan kovin kristityiltä ja valkoisilta näytä. Uskonto on tarkoitettu sisäpolitiikkaan.
Kirja on ilmestynyt 2024, suomennettu 2025. Applebaum ei selvästikään uskonut Trumpin mahdollisuuksiin presidentiksi eikä Yhdysvaltojen jyrkkään ulkopoliittiseen käännökseen ja Syyriassa oli vielä Assad vallassa. Se ei kuitenkaan kokonaisuutta pilaa.
Jo presidentti Putinin ensimmäisinä virkakausina 2000-2008 hän rakensi autoritaarista valtiota, joka pitäisi hänet vallassa ja tahkoaisi pienelle sisäpiirille rahaa. Juonet olivat monimutkaisia, eikä niihin osattu kiinnittää tarpeeksi huomiota: pöytälaatikkofrmoja, yhteisyrityksiä (mm. venäläis-suomalaisia, jotka Applebaum erityisesti mainitsee), ankkitilejä monissa maissa. Kiinnostuksen kohteina olivat myös länsimaiset yritykset ja kiinteistöt. Jos kääntyi johtajaa vastaan, joutui sisäpiiristäkin vankileirille niin kuin Hodorkovski tai ammuttiin niin kuin Nemtsov.
Applebaum sanoo, että 1980-2002 maailman globaali talousjärjestelmä mukautui kleptokratian rahan liikkeisiin. Veroparatiiseja on Euroopassakin ja joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa on samantapaisia rahoitusinstrumentteja. Varallisuuden kartoittamiseen tarvittiin länsimaista auttajia, valtioita joilla on pääsy kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Ne käyvät normaalia kauppaa demokraattisten valtioiden kanssa, mutta pesevät ja ottavat vastaan rikollista rahaa. Juristien ahneus ei katso tehtävän laatua.
Mielenkiintoista on, että toinen menestyskirjailija Rutger Bregman teoksessaan Moraalinen kunnianhimo pitää nimenomaan juristeja ammattina, missä liian monet käyttävät osaamistaan moraalittomasti oman edun tavoitteluun. Ja niinhän me ”tavalliset ihmisetkin” iloitsemme, jos maahan tai asuinalueelle tulee uutta rahaa, miettimättä rahan alkuperää ja vaikutuksia.
Ahneudella on yhdistävä voima, niin kuin Applebaum sanoo. Epämääräisille pöytälaatikkoyrityksille ja pankkiyhteyksille ei ymmärretty tai osattu laittaa rajoja. Illiberaalien hallintokoneistot käyttivät hyväkseen monimutkaisia järjestelyjä, millä rahaa pestiin. Putinkin kahdella ensimmäisellä presidenttikaudellaan puhui demokratiasta, mutta rakensi jo diktatuuria.
Venäläinen tai venäläismielinen raha löysi tiensä myös Yhdysvaltojen ruostevyöhykkeelle, kun globaalitalous siellä toi vaikeuksia. Kiinteistöihin ilmaantui uusia omistajia. Rahat tulivat epämääräisistä lähteistä. Oli ja on vaikea monesti saada selville, kuka on oikea omistaja. 2006-2016 välillä Donald Trumpin omistamissa asuintaloissa joka viidennessä asunnossa oli tuntematon asukas. Applebaum sanoo, että jää ikuiseksi arvoitukseksi, oliko sillä vaikutusta vaalirahoitukseen.
Kleptokratia ja autokratia kulkevat käsi kädessä toisiaan tukien ja rapauttavat kaikkia instituutioita, joiden kanssa ovat tekemisissä. Applebaum esittelee useita valtioita, joita hän nimittää kleptokratian etäpesäkkeiksi. Sellainen on esimerkiksi Venezuela, joka on aikanaan ollut demokratia ja vauras öljyn tuottaja. Presidentti ja hänelle uskolliset olivat alkaneet rikastua jo Calderan aikana. Chavesin ja Maduron aikana se on muuttunut köyhäksi omia kansalaisiaan vainoavaksi diktatuuriksi. Eliitti yrittää selvitä esimerkiksi valuuttakurssien manipuloinnilla, huumeiden salakuljetuksella, kiristyksillä ja sieppauksilla. Ne, jotka ovat pystyneet, ovat paenneet naapurimaihin, mutta osa myös Yhdysvaltoihin. Näitä Maduron vastustajia ja paremman elämän etsijöitä, Yhdysvallat nyt palauttaa. Maduro pysyy vallassa, koska Venäjä ja Kuuba auttavat ja Kiinasta saa valvontakalustoa.
Myös Afrikan mantereella on samanlaisia valtioita, joissa on pieni hallitseva ja rikas eliitti, joka on valtansa säilyttämiseksi valmis käyttämään vaikka vieraita joukkoja, jotka palkkansa saavat maan rikkaasta maaperästä ilmeisen alistetulla työvoimalla.
Zimbabwessa huono kehitys oli alkanut jo 1980-luvulla Mugaben aikana, mutta Mnangagwan aikana vuodesta 2017 jäljellä olevia oikeusvaltion osia lakkautettiin ja alkoi vaalien väärentäminen. Kiina on ollut tärkeä investoija, asekauppias ja valvontateknologian tuoja. Dubai esiintyy usein välietappina.
Uskonto on valjastettu reilusti rahastuksen käyttöön. Ensin helluntailainen pappi pyrki viattomuudessaan tuomaan esiin ongelmia. Hänet maalitettiin, vangittiin ja ajettiin maanpakoon. Sitten löytyi anglikaanipappi, jonka levittämään ilosanomaan kuuluu parannuksen tekeminen, jumalallinen ilmoitus ja talousneuvot. Hän pystyy myymään diplomaattista koskemattomuutta rahanpesuun ja kullan maasta vientiin al-Jazeeran tutkimusten mukaan.
On pelättävissä, että autokratioiden käyttämä valvonta leviää myös demokratioihin. Esimerkkejä täysin moraalittomasta käyttäytymisestä löytyy myös lännestä. Snowden paljasti Yhdysvaltojen käyttämiä tapoja 2013, sanomalehtien tutkivat journalistit ovat yhdistäneet voimiaan tutkiakseen veroparatiiseja. Israelilaisten kehittämää Pegasus -matkapuhelinten vakoiluohjelmaa käytetään toimittajien, aktivistien ja poliittisten vastustajien valvontaan ilmeisesti Unkarissa, Kazakstanissa, Meksikossa, Intiassa, Bahrainissa ja Kreikassa.
Mutta niin valvotussa maassa, kuten Kiina, kansalaiset keksivät keinoja. Pandemian loppuaikoina kiinalaiset kokivat rajoitukset tukaliksi ja lähtivät kaduille spontaanisti laulamaan milloin mihinkin. Samaa taktiikkaa käyttivät Honkongin demokratiaktivistit, kun vuoden 1997 jälkeen ”yksi maa, kaksi järjestelmää” pala palalta hävisi. Kiinan laatimat lait ja syyttäjälaitoksen sekä tuomioistuinten mukauttaminen Kiinan järjestelmään, murensi kuitenkin vastarinnan.
Autokratiat käyttävät pehmeää kulttuurivaikuttamista pitääkseen kansalaistensa ajatukset muualla, kuin politiikassa. Elokuvat on yksi hyvä keino passivoida ja kyynistää. Perinteisiin perhearvoihin vetoaminen näyttää toimivan monissa maissa, vaikka muun laisen ajattelun kitkemiseksi tarvitaan myös lainsäädäntöä. Autokratiaa palveleva oikeuslaitoshan niissä jo on valmiina. Kansallisylpeys lisättynä negatiivisilla uutisilla (oikeita tai keksittyjä) toimii.
Samoja teemoja käyttää myös eurooppalainen laitaoikeisto. Kiina tuottaa ammattitaidolla tehtyjä uutisia ja videoita. Ne saattavat löytää tiensä myös demokratioissa käyttöön, sillä ne ovat valtion tukien vuoksi halvempia, kuin kotimaiset. Vaihto-oppilaat vievät ajatuksia muihin maihin ja kiinalaisia instituutteja toimii esimerkiksi Keniassa, Nigeriassa, Egyptissä ja Somaliassa.
Venäjä käy kulttuuritaistelua ja sen narratiivia hyökkäyksestä Ukrainaan toistellaan Afrikassa, Latinalaisessa-Amerikassa ja osin Aasiassa. Muita sotia Applebaum ei tässä kirjassa käsittele, mutta Ukrainan sota antaa käsityksen autokratioiden yhteistyöstä.
Applebaum sanoo, että esimerkiksi afrikkalaisten passiivinen suhtautuminen Ukrainan sotaan ei niinkään johdu eurooppalaisesta kolonialismista, vaan Kiinan järjestelmällisestä pyrkimyksestä ostaa tiedotusvälineitä. Emme ilmeisesti täysin ymmärrä kiinalaisten somealustojen merkitystä, vaikka tiedämme, miten demokratioissakin ihmisten tiedonhankinta ja ajankäyttö on muuttunut ja miten paljon riippuvuutta sosiaalinen media voi aiheuttaa. Venäjän propagandaa tukee sekä eurooppalainen, että amerikkalainen äärioikeisto.
Demokratian vastainen retoriikka on globalisoitunut.
Sääntöpohjainen maailmanjärjestys syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Syntyi YK ja sen yhdeksi peruspilariksi kansainvälinen ihmisoikeussopimus. Sen ovat allekirjoittaneet myös monet autokraattiset valtiot, vaikka nyt loukkaavat ihmisoikeuksia räikeästi. Sopimuksessa sanotaan, niin kuin Applebaum huomauttaa, miten pitäisi toimia, ei miten toimitaan. Se on katkerasti havaittu monta kertaa maailmassa.
Raha ja valta ajavat autokratioiden johtajia toimimaan tuhoisalla tavalla. Demokratiaan liittyviä sanoja käytetään uudella tavalla, missä sisältö täysin muuttuu. Nyt myös ihmisoikeus ja demokratian kieltä yritetään poistaa kansainvälisestä diplomatiasta. Kiinan ja Venäjän käyttämä suvereniteetti sana tarkoittaa heille, että jokainen maa voi säilyttää (keinoista ei puhuta) oman poliittisen järjestelmänsä muiden siihen puuttumatta. Näin valtaa pitävät saisivat sortaa omaa kansaansa, hyökätä muihin maihin eivätkä vastustajat ole turvassa edes maanpaossa. Moninapaisuus taas tarkoittaa Putinille sitä, että Venäjä taistelee Ukrainassa ei vain Venäjän, vaan koko maailman vapauden puolesta.
Kaikesta huolimatta Applebaum on optimisti ja ajattelee, että me ihmiset pystymme vielä kääntämään kehityksen kulun. Optimisteille hän myös omistaa kirjansa. Heräämistä ja työtä siihen kyllä tarvitaan.
Veroparatiisien näkyväksi tekemistä on jatkettava entistä ponnekkaammin, aggressiivinen verosuunnittelu on saatava kuriin, algoritmit on saatava läpinäkyviksi, somejättien toimintaa säädeltävä, yritysten vastuudirektiivi toimivaksi, ei vesitetyksi. Kaikki tämä edellyttää, että oikeusvaltion periaatteita ei murenneta, sananvapaus ja vastuu sanomisistaan, vapaa lehdistö ja vapaat vaalit toimivat niin, että instituutiot säilyvät terveinä. Ja että kansalaisyhteiskunta kannattelee ja valvoo toimintaa.
Anne Applebaum on puolalais-yhdysvaltalainen toimittaja ja kirjailija, joka on saanut Pulizer-palkinnon kirjastaan Gulag: Vankileirien saaristo.
Irma Peiponen on Suomen Humanistiliiton puheenjohtaja.
· ·
