Esitys parlamentaariselle hyvinvointialueiden tulevaisuustyölle

Rauhanmaa, Forssa. Kuusien ympäröimä pieni hautausmaa.

Vapaa-ajattelijain liitto ry esittää, että hyvinvointialueiden tehtäviin liitetään hautaustoimi siten että siihen liitetään hautausmaiden ja krematorioiden lisäksi myös hautajaisten seremoniatilojen tarjonnan parantaminen ja vainajan omaisten psykososiaalinen tuki.

Vapaa-ajattelijat: Tunnustuksettomia hautajaistiloja hyvinvointialueille

Julkisen vallan palvelujen tulee tarjota tunnustuksettomia seremoniatiloja hautajaisten saattotilaisuuksien järjestämiseen. Tilojen tulee olla monikäyttöisiä siten, että niissä voidaan järjestää niin uskonnottomien siviilihautajaisten saattotilaisuuksia kuin monien eri uskontokuntien seremoniaperinteen mukaisia hautajaistilaisuuksia. Tilojen kysyntä kasvaa lähivuosina yhteiskunnan maallistumiskehityksen sekä monikulttuurisuuden edistyessä.