Vapaa-ajattelijat: Tunnustuksettomia hautajaistiloja hyvinvointialueille
Julkisen vallan palvelujen tulee tarjota tunnustuksettomia seremoniatiloja hautajaisten saattotilaisuuksien järjestämiseen. Tilojen tulee olla monikäyttöisiä siten, että niissä voidaan järjestää niin uskonnottomien siviilihautajaisten saattotilaisuuksia kuin monien eri uskontokuntien seremoniaperinteen mukaisia hautajaistilaisuuksia. Tilojen kysyntä kasvaa lähivuosina yhteiskunnan maallistumiskehityksen sekä monikulttuurisuuden edistyessä.
Vapaa-ajattelijat ja Humanistit puolueille: Valtion ja kirkon suhde uusiksi
Esitämme, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisaseman lopettamisen valmistelujen aloittamiseksi perustetaan laajapohjainen parlamentaarinen komitea, jossa on myös keskeisten uskonnottomien järjestöjen edustus.
Uskonnottomien oikeudet mukaan valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoon
Lapsen oikeudet, yhdenvertaisuus, yksityisyyden suoja, elämänkatsomustiedon avaaminen, hautaustoimen siirtäminen kirkollisasioista sosiaali- ja terveystoimeen sekä kirkon ja valtion eron valmistelun aloittaminen painottuvat Vapaa-ajattelijain liiton lausunnossa valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon valmistelun evästämiseen.
Kesäinen tervehdys Suomen puolueille
Aloitetaan kirkon julkisoikeudellisen aseman purkamisen valmistelu. Kohteena PL 76 §:n, kirkollisverojärjestelmän ja uskonnonopetuksen pakollisuuden (kirkon lapsijäsenille) poistaminen sekä hautaustoimilain monipuolistaminen.