Lukuvuoden alkaessa koulutoimen huomioon

Lukuvuoden alkaessa on hyvä kiinnittää huomiota oppilaiden yhdenvertaisuuteen heidän perheensä uskonnosta tai katsomuksesta riippumatta. Seuraavassa kehittämiskohteita uskonnollisen ja katsomuksellisen sitouttamattomuuden totettamiseen.

Kulttuuri elää

Minä on usko mihinkään aidosti alkuperäiseen ja tyhjästä syntyneeseen kulttuuriin. Vielä vähemmän uskon pysyvään kulttuuriin.

Albert Einsteinin jumalakäsitys

Raamattu on kokoelma kunnioitettavia, mutta silti primitiivisiä taruja, jotka ovat kaikesta huolimatta melko lapsellisia. Mikään tulkinta, kuinka hienostunut tahansa, ei voi tätä muuttaa.

Rationalist International -risteily 29.–30.9.2018

Ensimmäisen päivän pysäyttävin episodi oli dokumentti Banglasdeshin ateistien tilanteesta. Paikalliset ateistit ovat aktiivisen vainon kohteena; kuvat murhattujen ateistien vammoista jättivät katsojat hiljaisiksi.

Itkua ja hammastenkiristystä

Kirkon linja tuntuu olevan niin tässä kuin monessa muussakin hankalassa kysymyksessä, että Raamatun mukainen kanta on totta – eli Helvetti on oikeasti olemassa – mutta tästä on hyvä vaieta ja sen sijaan hokea sitä miten Jumala ja Jeesus kyllä oikeasti kovasti rakastavat.

Rukouksen kaikkivoipaisuus

Paatunut petkuhuiputtaja tietää taatusti tällaista skeidaa levittäessään, ettei KYS voi kommentoida yksittäisen potilaan tapausta ja torpedoida hänen valheitaan.