Varainsiirtoveron yhdenvertaiseen kohdentumiseen yhteisöille

Varainsiirtovero tulee jatkossa ulottaa koskemaan tasapuolisesti kaikkia yhteisöjä, myös uskonnollisia.
Lapsen nimen ilmoittaminen Väestörekisterikeskukselle

Väestörekisterikeskuksen ei pidä nykyisten lomakkeidensa ja ohjeidensa tavoin markkinoida ja ohjailla perheitä vauvojen liittämistä uskontokuntiin. Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulee keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen.
Kehittämisehdotuksia Väestörekisterikeskukselle

Näyttää todellakin siltä, että Väestörekisterikeskus edistää erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Ortodoksisen kirkkokunnan jäsenhankintaa. Tämä rikkoo julkisen vallan toiminnalle asetettua neutraliteettiperiaatetta.
Nuorisotyö edistämään myös uskonnottomien yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa edistämään yhdenvertaisuutta ja antaa suojaa myös ihmiselle, jolla on uskonnoton katsomus tai vakaumus. Uskonnottomien syrjinnän lopettamisessa yksi lähtökohta on uskonnottomuuden tekeminen näkyväksi. Niinpä kun nuorisopoliittisen ohjelman luonnoksessa todetaan, että ”nuorilla on erilaisia poliittisia ja uskonnollisia katsomuksia”, sen sijaan voisi puhua uskonnollisista ja uskonnottomista katsomuksista tai uskonnollisista ja muista katsomuksista.
Lausunto tietosuojalakiin

Laki uskontokuntien jäsenrekistereistä sisältää määräyksen, joka sallii uskontokunnan tallentaa tietoja paitsi uskontokunnan jäsenestä itsestään, myös hänen puolisostaan ja lapsistaan. Säädöksen tarpeellisuus tulee arvioida uudelleen.
Lausunto työaikalaista
Jatkossa yleisiä vapaapäiviä tulisi tarkastella sen mukaan, mitä niistä todellisuudessa vietetään. Esimerkiksi joulun haluavat epäilemättä rauhoittaa jatkossakin pääosa sekä työnantajista että työntekijöistä. Helatorstain sen sijaan moni mielellään vaihtaisi seuraavaan perjantaihin.
Lausunto tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta
Ehdotamme muutoksen yhteydessä normeja purettavan myös niin, että 216 § viimeinen momentti ”Uskonnollisten tilaisuuksien televisiolähetyksiä ei saa katkaista mainoksilla eikä teleostoslähetyksillä.” sekä 224 § säätämä rajoitus ”Aatteellisella tai yhteiskunnallisella mainonnalla ei saa keskeyttää uskonnollisten tilaisuuksien televisiolähetyksiä.” kumotaan.
Nimilain uudistamisesta lausunto
Muutos kannattaa viedä pidemmällekin. Vastasyntyneen nimen rekisteröinti ja avioliiton esteiden tutkinta voivat jatkossa olla pelkästään maistraatin tehtäviä. Tämä vastaisi yleistä linjaa, jossa lainsäädäntö yhä selkeämmin erottaa valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien tehtäviä toisistaan.
Kannanotto työaikalaista
Tosiasiallinen päätösvalta työaikalain sisällöstä on osittain annettu yhdelle uskonnolliselle yhdyskunnalle. Kirkkolakiahan ei Eduskunta voi muuttaa, vaan ainoastaan hyväksyä tai hylätä kirkon esitykset lainmuutoksista. Tämä ei ole hyvä ratkaisu.
Pohjoismainen kannanotto Tanskan jumalanpilkkapäätöksestä
Kannanoton taustalla on Tanska, jossa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin annettiin tuomio jumalanpilkasta. Ruotsin, Norjan ja viimeksi Islannin laista kriminalisointipykälät on poistettu.