Hallitusohjelmatavoitteet 2027-2031

low light photography of armchairs in front of desk

Vapaa-ajattelijain liitto esittää evankelis-luterilaisen kirkon tsaarinaikaista etuoikeuksista luopumista puolueille lähettämissään hallitusohjelmatavoitteissa. Alla olevassa kannanotossa erotetaan pidempää valmistelua edellyttävät ja nopeasti toteutettavat uudistukset.

Kansalaisuuskokeeseen myös vapaus uskonnosta

person using pencil

Merkittävä osa maahanmuuttajista tulee maista, joissa islamilla on hyvin merkittävä rooli ja uskonnottomuuden vapaus heikko. Kokeessa tulisi senkin vuoksi mainita vapaus uskonnosta: kukaan ei ole velvollinen harjoittamaan vierasta uskontoa, eikä mihinkään uskontokuntaan tarvitse kuulua.

Valmiuslakiin tarkennettava kirkkorakennusten asema

Valmiuslain uudistuksessa olisi hyvä selventää voidaanko esimerkiksi kirkko tai valtakunnansali pakko-ottaa käytettäväksi onnettomuuden uhrien hoitamiseen tai muuhun välttämättömään tarkoitukseen.

Arvonimilaista poistettava kirkon erityisasema

Yhtenä yksityiskohtana kohti tasa-arvoisempaa ja maallisempaa Suomea tulisi arvonimiverolaista poistaa kirkkoa koskeva maininta. Jatkossa arvonimet kirkossa työskenteleville tulisivat tällöin maksamaan saman kuin yhdistyksissä ja yrityksissä työskenteleville.

Onko maan johto äärikristillisyyden panttivanki?

Poliittiset päätökset tulee Suomessa tehdä maallisin eikä uskonnollisin perustein. Myös Israelin ja Palestiinan konfliktia, Gazan humanitaarista tilannetta sekä Palestiinan tunnustamista koskevat päätökset tulee tehdä sekulaarin, rationaalisen ja humaanin harkinnan perusteella, […]

Yleltä vaaditaan tietojen ja mielipiteiden monipuolistamista

person lying on bed near black flat screen tv

Vapaa-ajattelijain liitto nosti antamassaan lausunnossa esiin kriittisiä havaintoja Yleisradion ohjelmistosta, vaikka Yle-lain muutosesitys ei suoraan koskekaan 7 § säätämä tehtäviä. Ylelle on suuri merkitys kansallisesti omistettuna julkisen palvelun mediana.