Esa Ylikosken aloituspuheenvuoro Veritasforumin keskustelutilaisuudessa Jumalat luokkahuoneissa
12.10.2023 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Toisena keskustelijana oli piispa Teemu Laajasalo.

Hyvät kuulijat!
Jumalat luokkahuoneessa -otsikon ymmärrän niin, että tarkoitetaan myös luokan ja koulun seinien ulkopuolella tapahtuvaa pedagogista toimintaa, teemapäiviä, opintokäyntejä ja muuta yhteistä toimintaa.
Ja otsikon ”jumalat” johdattaa ymmärtämään, että kysymys ei ole vain oppiaineesta, opetuksesta. Kysymys on myös koulupäiviin liitetyistä jumalanpalveluksista kirkossa ja hartauksista koulussa, ev.-lut. kirkon uskonnollisista tilaisuuksista, jotka eivät ole koulun opetusta. Tämä on erikoinen tilanne, kun uskonnonharjoituksen järjestäminen ei ole koulun lakisääteisiä tehtäviä ja opetussuunnitelman linjaus on ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus”.

Teesini on, että uskonto on ylikorostunut koulussa. Voi sanoa ”yli lakisääteisen” ja myös lakisääteisesti. Näin sekä oppiaineena että noiden koulupäiviin liitettyjen ev.-lut. kirkon uskonnollisten tilaisuuksien kautta. Uskonto on kirkon etuoikeus, bonusetuna pakollisuus jäsenille.
Uskontoa on koulussa liikaa. Sitä opetetaan ekalta luokalta vikalle joka vuosi. Jos ajatellaan eduskuntavaalien äänioikeutettuja, yhteiskuntaoppia heille opetettiin vasta 9. luokalla tai keskikoulun viidennellä. Ennen yhteiskuntaoppia uskontoa opetettiin kahdeksan vuotta! Tulokset, myös vaalitulokset ovat nähtävissä!?
Vapaa-ajattelijain perusvaatimuksena on valtion ja kirkon ero eli kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman sekä koulujen uskonnonopetuksen lopettaminen.
Toki uskonto on merkittävä ilmiö maailmassa ja Suomessa, mutta ainakin yhtä merkittäviä ovat yhteiskunta ja maallinen kulttuuri, taiteet, kirjallisuus, kuvataide, musiikki. Niistä kaikista pitää opettaa. Uskonnoista voisi opettaa erillisen oppiaineen sijaan mainiosti eri asiayhteyksissä, ympäristöopin tapa- ja kulttuurikasvatuksessa, historiassa, maantiedossa, yhteiskuntaopissa, taideaineissa sekä etiikassa ja filosofiassa.
Etiikan ja filosofian yhteydessä elämänkatsomustiedon ainutlaatuiset, ilmiö- ja oppilaslähtöiset sisällölliset ja pedagogiset innovaatiot voisivat elää ja kehittyä.

Uskonto erillisenä oppiaineena nostaa toistuvat, totuusarvoltaan kyseenalaiset kertomukset ja todistamattomat väittämät tavallisten oppiaineiden yläpuolelle, pilviin. Uskontojen käsittely koulussa pitäisi palauttaa reaalimaailman ja reaaliaineiden tasolle. Toki se vaatii perusteellista opetussuunnitelmatyötä.
Opetuksen tulee nojata tiedepohjaisuuteen, rationaalisuuteen, kriittisyyteen sekä humanistiseen ymmärrykseen siitä, että yhteiskunta, kulttuuri, moraali, etiikka, lait ja ihmisoikeussopimukset ovat ihmisten tekoa.

Jos kuitenkin poliittisesti päätetään, että erillisiä katsomusaineita, uskontoa ja elämänkatsomustietoa, opetetaan edelleen, niiden opetusta on perusteltua keskittää joillekin luokkatasoille. Miksi uskontoa pitäisi olla joka vuosi alusta alkaen? Kysymys ei oikeastaan olekaan opettamisesta, vaan ideologisesta indoktrinaatiosta, uskonnon juurruttamisesta, totuttamisesta tuputukseen pienestä pitäen. Niin valtio tekee epäluonnollista luonnolliseksi, kasvattaa uskonnon merkitystä keinotekoisesti.

Siis: kolmena tai neljänä ensimmäisenä kouluvuotena ei vielä olisi uskonnonopetusta. Tietopuolinen opetus uskonnoista ja katsomuksista sopii paremmin samaan vaiheeseen kuin reaaliaineidenkin opetus alkaa.
ET-kiellosta
Elämänkatsomustiedon opiskelun valinnan mahdollisuus on lailla kielletty lapsilta ja nuorilta, jotka on liitetty kirkon jäseneksi – aina 18 ikävuoteen asti. Jos lapsi ei ole kirkon jäsen, huoltajat voivat valita elämänkatsomustiedon ja uskonnon välillä. Heille rehtorit usein tyrkyttävät uskonnon valitsemista, kun, voi voi, meillä ET-ryhmä on naapurikoulussa.

Tämä epäsymmetrinen tilanne rikkoo yhdenvertaisuutta ja on lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen. Näin ovat todenneet muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu lausunnoissaan.
Holhoavan lain ET-kiellon epäreiluutta korostaa katsomuksellisesti monenlaisten perheiden lisääntyminen. Huoltajilla ei likikään aina ole sama katsomus. Silti toinen huoltaja voi kieltää joka 16-17-vuotialta lukiolaiselta ET:n, taannoin lapsikasteen nojalla. Kielto tavallaan syrjii, alentaa aineen arvoa, kun useimmat eivät saa sitä opiskella?!
Itselleni tuli myönteinen kokemus ET:n avaamisesta, kun 90-luvulla joitakin vuosia sain opettaa ET:tä aikuislukion opetussuunnitelman mukaan aikuisille, joista monet olivat kirkon jäseniä ja sitten valitsivat ET-vaihtoehdon. No problems.
Kun tarun mukaan Prometheus oli kahlehdittuna 30 vuotta, ET on ollut sitä jo 38 vuotta.
Jos elämänkatsomustietoa ei avata vaihtoehdoksi uskonnon rinnalle, syrjinnän jatkaminen vie luottamuksen kaikilta katsomusaineiden uudistuksilta. Syrjintää jatkamalla syntyisi vain syrjiviä uudistuksia.
Elämänkatsomustiedon opiskelumahdollisuus peruskoulussa ja lukiossa on tärkeä oikeus uskonnottomille ja muillekin. Monet uskonnottomat, myös vapaa-ajattelijat pelkäävät ET:n likvidoimista, ainutlaatuisen kehitystyön, sisällöllisten ja pedagogisten saavutusten häviämistä, oppiaineen ja sen nykyisen nousun pään katkaisemista.
Pelätään, että uskonnottomille tulisi ET:n sijaan pakollinen katsomusaine, joka nykyisten uskonnonopettajien opettamana olisi käytännössä lähellä nykyistä uskontoa. Hyväkään opetussuunnitelma ei välttämättä toteutuisi. Vain ET:n lakkautus toteutuisi.

Suurta epäluottamusta synnyttävät seuraavat seikat:
1) Ev.-lut. kirkon uskonnolliset tilaisuudet koulupäivinä sen kun jatkuvat opetussuunnitelman sitouttamattomuuslinjauksesta huolimatta.
2) Nykyinen uskonnonopetus ja oppimateriaalit ovat käytännössä tunnustuksellisen luontoisia varsinkin alakoulussa, Raamatun kertomuksia opetetaan tosina.
3) Uskonnon ja elämänkatsomustiedon osittainen yhteisopetus on yleensä toteutettu ET-oppilaiden näkökulmasta häikäilemättömän syrjivästi, uskonnon ehdoilla.
4) Luottamuksen vie, että ET on kielletty oppiaine suurimmalle osalle oppilaita ja lukiolaisia.

Hyvät kuulijat! Uskonnonvapaushan täyttää jo 104 vuotta. Monet uskontotieteilijät ovat sitä mieltä, että laajan, täyden uskonnonvapauden toteutumisen edellytys on yhdenvertaisuus, syrjimättömyys uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
Yhden uskonnon epäreilut eli syrjivät etuoikeudet rikkovat ihmisten yhdenvertaisuuden lisäksi myös uskonnon ja katsomuksen vapautta. Kouluissa tämä ilmenee äärimmäisen selvästi.

ET kehittynyt syrjinnän oloissa
Kun jäsenille pakollinen uskonnonopetus tuli 100 vuotta sitten, sen rinnalle säädettiin uskontojen historia ja siveysoppi. Sen historia on uskonnottomien syvän syrjinnän historiaa, niin sisällössä kuin toteutuksessa – tai toteuttamattomuudessa.
Vasta 1980-luvun alussa, vapaa-ajattelijain kantelun johdosta, YK:n ihmisoikeuskomitea totesi aineen liian uskontopainotteiseksi. Tuloksena oli uusi oppiaine, elämänkatsomustieto, vuonna 1985. Se oli saavutus.
Valitettavasti myös elämänkatsomustiedon historia on uskonnottomien syrjinnän historiaa. Silti, ET:n opiskelumahdollisuus peruskoulussa ja lukiossa oli ja on erittäin tärkeä oikeus uskonnottomille. Oikeus välttää lapsen opetuksessa vuodesta toiseen jatkuvat kertomukset niin juuttaanmaan julmurijumalasta kuin taivasta tai kadotusta julistavasta Jeesuksesta kävelemässä tai makaamassa. Se on saavutus. ET:n sisällön ja pedagogiikan kehitys on saavutus. Siitä ei hevin luovuta.
Kun aloin opettaa ET:tä heti vuonna 1985 yläkoulussa, vanhempien piti hakea vapautusta uskonnonopetuksesta, jotta lapsi pääsi ET-opetukseen. Ainetta syrjittiin lailla – mutta myös käytännössä.
Kuten VTT Jarkko Vesikansa on osoittanut, 1980-luvulla mm. Opetushallituksen pyrkimyksiä vastaan toimi oikeistokonservatiivisten rehtorien verkosto, ja siinä tuoksinassa myös viattomat, kuten ET kärsivät. Opetusryhmien perustamista vaikeutettiin, ja opetusjärjestelyt olivat hankalia.
Vasta 2000-luvulla ET tuli muodollisesti uskontokuntaan kuulumattomien ensisijaiseksi katsomusaineeksi, sekin toteutettiin viiveellä.
Vapaa-ajattelijain vuonna 2021 järjestämän kyselyn yli 400 vastauksessa tuli esille ET:n kahtalainen tilanne nyt. Yhtäältä huoltajilta tuli kiitosta oppiaineelle ja opettajille, ja toisaalta kerrottiin syrjivistä puutteista.
Vaikka ET:n oppilasosuus on Helsingissä noussut jo 30 prosentin tuntumaan, valtakunnallisesti osuus on pienempi kuin aineeseen oikeutettujen osuus. ET on vajaakäytössä. Jos koulutulokkaan huoltajille jo ½ vuotta ennen koulua kerrottiin, että ET-ryhmää ei ole tai se on naapurikoulussa tai netissä, monet ”valitsivat” uskonnonopetuksen vastentahtoisesti.
Nyt ET:n oppilasosuus kasvaa vauhdikkaasti. Kun vauvojen kirkkoon liittäminen vähentyy, yhä useampi ekaluokkalainen pääsee oikeuksiinsa myös käytännössä. Ilman avaamistakin. Mutta vasta ET:n avaaminen lopettaisi ET:n syrjinnän.
Mitä useampi opiskelee elämänkatsomustietoa, sitä vähemmän jumalia vilisee luokkahuoneissa ja ylipäätään koulupäivien aikana oppilaiden mielessä.

Uskonnolliset tilaisuudet koulupäivien ulkopuolelle
Kuten alussa sanoin, Jumalat luokkahuoneessa ei siis tarkoita vain oppiainetta, opetusta. On ev.-lut. kirkkojumalanpalveluksiin ja aamuhartauksia. Tunnustuksellista ja sitouttavaa. Seurakunnilla on ohituskaista ja vip-kortti kouluihin. Koulut toimivat lähetystyön ja markkinoinnin alustana.
Voisi puhua henkisellä tasolla ensiyön oikeudesta, paitsi että pikku murmelit heräävät uudestaan, ei taas samaan päivään, vaan samanlaiseen kirkkovuoteen, kuka 9 kuka 12 vuotta perätysten. Kun monia on herätetty jo päiväkodissa 4 vuotta, siitä kertyy jo 16 vuotta – kauemmin kuin elinkautinen vankeustuomio.
Me vapaa-ajattelijatkin olemme olleet aika kädettömiä tämän edessä. Ja muita ei ole kiinnostanut. Vasta nyt, kun uskontokuntiin kuulumattomat oppilaiden vanhemmat ovat sosiaalisen median kautta löytäneet tietoa ja vertaistukea toisistaan, tilanne on muuttumassa. Kaikki kodit eivät alistu. Kanteluita on sadellut.
AVIn ja muiden oikeudenvalvojien sana ei silti kuulu eikä leviä – ainakaan naapurikouluun tai naapurikuntaan. Tai se ei tehoa. Monet huoltajat kokevat olevansa uskonnollisten ja vaihtoehtoisten tilaisuuksien loputtomassa suossa, jo päiväkodeista alkaen.
Mielestämme kirkollisten tilaisuuksien aika ja paikka on koulu- ja päiväkotipäivien ulkopuolella. Tällöin
1. rehtorien ja opettajien aikaa ja energiaa säästyy, kun ei tarvitse laatia tiedotteita koteihin kirkollisesta ja vaihtoehtoista tilaisuudesta eikä jakaa lapsia kahteen ryhmään.
2. perheiden yksityisyyden suoja paranee, sillä huoltajien ei tarvitse lapsensa kaut-ta paljastaa perheen mielipidettä valtakirkon uskonnollisiin tilaisuuksiin eikä kokea sosiaalista painetta, kun uskonto tai katsomus katsotaan arkaluontoiseksi tiedoksi,
3. oppilaiden leimautumisen ja muiden haitallisten seuraamusten riski vähentyy ja koulun huolehtimisvelvollisuus poistuu edes tältä osin.
4. opettajien työtehtävät jakautuvat tasaisemmin, kun heitä ei tarvitse jakaa juma-lanpalvelusten valvojiin tai vaihtoehtoisen ohjelman suunnittelijoihin ja toteut-tajin. Usein ET-ope saa järjestääkseen tunnin ohjelman, kun kollegat kököttävät kirkossa.
5. koulu voi keskittyä perustoimintaansa ja yhteisiin juhliin – tai käyttää vapautu-va aika jonkin uuden, kaikille sopivan ja kaikille tarkoitetun iloisen teemata-pahtuman innovointiin ja järjestämiseen.