Sukupuolittunut uskonnollisuus (maaliskuu 2019)
makimik / 29.3.2019
Maaliskuussa tiedotusvälineissä oli jonkin verran uutisointia kansainvälisen tutkimusohjelman ISSP (International Social Survey Programme) tuloksista, joitten mukaan nuoret suomalaiset ovat entistä vähemmän uskonnollisia. Asiasta kertoo mm. Ylen lyhyt uutinen https://yle.fi/uutiset/3-10685545 ja hiukan pitemmin Maaseudun tulevaisuuden uutinen https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.393373 . Uutisoinnissa kiinnitettiin myös huomiota siihen, että erityisesti nuoret naiset ovat ottamassa etäisyyttä perinteiseen uskonnollisuuteen. 25 – 34 -vuotiaitten […]

Maaliskuussa tiedotusvälineissä oli jonkin verran uutisointia kansainvälisen tutkimusohjelman ISSP (International Social Survey Programme) tuloksista, joitten mukaan nuoret suomalaiset ovat entistä vähemmän uskonnollisia. Asiasta kertoo mm. Ylen lyhyt uutinen https://yle.fi/uutiset/3-10685545 ja hiukan pitemmin Maaseudun tulevaisuuden uutinen https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.393373 .

Uutisoinnissa kiinnitettiin myös huomiota siihen, että erityisesti nuoret naiset ovat ottamassa etäisyyttä perinteiseen uskonnollisuuteen. 25 – 34 -vuotiaitten ikäryhmässä naisista 29 prosenttia on luopunut jumalauskosta, saman ikäryhmän miehistä 22 prosenttia, ja kaikkein vähiten uskonnollista herätystä olivat kokeneet naiset kaikkein nuorimmassa 15 – 24 -vuotiaitten ikäryhmässä, 3 prosenttia, kun saman ikäryhmän miehistä sellaisen oli kokenut 11 prosenttia.

Hiukan täytyy kuitenkin muistaa pitää kriittistä suhtautumista esille tulleitten määrien suhteen. Kyselyyn oli vastannut noin 1200 suomalaista. Jos he jakautuivat suurin piirtein tasaisesti eri ikäryhmiin välillä 15 – 74 vuotta, niin jokaiseen kymmenen vuoden ikäluokkaan tulee noin 200 vastaajaa, eli noin 100 miestä ja 100 naista. Tästä päätellen prosenttiluvut kertovat siis likimain suoraan vastaajien yksilömäärän. Eli 25 – 34 -vuotiaista olisi näin ollen jumalauskosta luopunut noin 29 naishenkilöä noin sadasta vastaajasta, miehissä noin 22 henkilöä noin sadasta vastaajasta, ja uskonnollisen herätyksen oli kokenut 15 – 24 -vuotiaissa noin 3 naista noin sadasta vastaajasta, miehissä noin 11 henkilöä noin sadasta vastaajasta.

Ovatko nuo sitten sellaisia määriä, että niistä voidaan tilastollisella varmuudella päätellä, että nuoret naiset ovat muuttuneet vähemmän uskonnollisiksi kuin saman ikäryhmän miehet? Lukumäärät 29 vs. 22 ja 3 vs. 11 ovat sen verran pieniä, että muutama sattumalta otokseen osunut yksittäistapaus riittää kääntämään tilastoa suuntaan, joka ei välttämättä kuitenkaan ole koko kansan tasolla todellisuus.

Eroakirkosta.fi -palvelu aina silloin tällöin julkistaa tilastotietoja, joissa on eritelty myös miesten ja naisten osuuksia kirkosta eroamisessa. Vuonna 2015 tiedotettiin, että miesten ja naisten eroamisten ero on muuttunut entistä pienemmäksi, jo 48,3 prosenttia eroajista oli ollut naisia. Sen jälkeen luvut eivät kuitenkaan edelleenkään ole kääntyneet naisenemmistöisiksi, vuonna 2017 tiedotettiin, että naisia on eroajista hieman yli 45 prosenttia. Nämä luvut ovat siis laskettu koko kirkosta eroajien joukosta, joka on luokkaa 40 000 suomalaista vuosittain, eli tilastollisesti hyvin merkitsevä joukko.

Esillä olevista ISSP:n luvuistakin päättelisin korkeintaan, että nuorissa ikäluokissa naiset eivät enää ole selvästi uskonnollisempia kuin miehet, kuten asia perinteisesti on ollut. Sitä pitemmälle meneviin päätelmiin luvuissa voi nähdä korkeintaan heikon signaalin siitä, että naiset saattavat olla muuttumassa miehiä vähemmän uskonnollisiksi. Toisaalta ISSP-tutkimuksen uutisoinnissa viitataan myös siihen, että naiset ovat edelleen jossain mielessä uskonnollisempia kuin miehet, mutta eivät sitoudu perinteiseen kristilliseen jumaluskoon ja Jeesus-oppiin. Valitettavasti tietoni ISSP:n tuloksista ovat yllä mainittujen kahden uutisen varassa, tarkempia tietoja en ole löytänyt.

Meillä vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenistössä näkee selvän sukupuolipainotuksen. Emme nykyään kysele jäseneksi liittyvien sukupuolta emmekä jäsenrekisteriin eksplisiittisesti kirjaa sitä, mutta etunimestähän kyllä käytännössä lähes jokaisesta näkee sukupuolen: äsken tekemäni pikaisen laskun mukaan jäsenistömme on miesvoittoinen suunnilleen prosenttiosuuksin 65 – 35 . Hieman voimakkaammin kuin olisin intuitiivisesti arvellut. Eikä tämäkään ero välttämättä ole tasoittumassa: vilkaisin myös liittyneitten jäsenten listat kymmenen viime vuoden ajalta, ja joukkoon mahtuu kyllä kaksi sellaista vuotta, jolloin meille on liittynyt naisia enemmän kuin miehiä, mutta sitten myös vuosia, joina miehiä on liittynyt esim. kolme kertaa enemmän. Lukumäärät ovat sen verran pieniä, että sattuma heittelee yksittäistapauksia suuntaan ja toiseen, mutta keskimäärin miesenemmistö on selvä.

Onko sillä sitten jotain merkitystä, kumpi sukupuoli on uskonnollisempaa kuin toinen? Mielestäni välttämättä ei ole, ja ISSP-tuloksista uutisoitaessakin soisin painotuksen olevan enemmän siinä, millaisia ovat eri ikäryhmien väliset muutostrendit. Jotain siitäkin kerrotaan, nuoremmissa ikäryhmissä uskovaisuus, varsinkin perinteiseen kristinuskoon sitoutuminen, on selvästi vähempää kuin vanhemmissa – tosin tässä tiedossa nyt ei ole juurikaan uutista.

Jotain merkitystä sukupuolten erilaisella uskonnollisuudellakin kuitenkin on. Jos nimittäin sukupuolet alkavat suhtautua uskontoon hyvin eri tavalla, se luo yhteiskuntaan jakolinjoja, jotka eivät ole oikein tervettä kehitystä.

En usko mihinkään sukupuolten täyteen tasa-arvoon siinä mielessä, että esimerkiksi sukupuolten suuntautuminen ammatteihin koskaan muuttuisi täysin tasajakautuneeksi. Kyllä meillä on miesvaltaisia ammatteja ja naisvaltaisia ammatteja nyt ja tulevaisuudessa, ja myös harrastuksissa ja mielenkiinnon kohteissa on miesten asioita ja naisten asioita, eikä tässä ole mitään vikaa. Pääasia on, että ihmisillä olisi mahdollisimman suuri vapaus valita itselleen mieluinen ammatti, ja jos vapaa valinta sitten johtaa siihen, että esimerkiksi hoitoaloilla ja lastenkasvatusaloilla on pääasiassa naisia ja teknisillä aloilla pääasiassa miehiä, niin ei siinä ole mitään vikaa. Hyvä kuitenkin olisi, että mikään ala ei olisi aivan eksklusiivisesti toisen sukupuolen ala. Ongelma ei ole, jos päiväkotihenkilökunnasta 80 – 90 prosenttia on naisia, ongelma olisi, jos luku olisi noin 100 prosenttia. (Mikähän se prosenttiosuus oikeasti on? Hatusta vetämällä arvelisin, että 90 prosenttia voi olla lähellä oikeaa.)

Jos nyt sitten teoretisoidaan vaikka että naiset todella kokonaan hylkäisivät uskonnot ja miehet samaan aikaan alkaisivat merkittävässä määrin ruveta uskovaisiksi. Siinä tultaisiin tilanteeseen, jossa naiset olisivat päävastuussa lasten kasvattamisesta (kuten he joka tapauksessa ovat), kasvattaisivat lapsia ilman uskontoa (mikä sinänsä olisi hyvä), mutta miehet kävisivät jossain elämässä omaa elämäänsä kodin ulkopuolisissa töissä – ja harjoittamassa uskontoa erillään naisten, lasten ja perheen elämästä. Ei sellainen olisi mitään tervettä kehitystä, vaan tuottaisi yhteiskuntaan turhia jännitteitä ja jakaisi ihmisiä kahteen aivan eri sfääriin, jotka eivät ymmärtäisi toisiaan. Eikä toki yhtään parempi olisi niin päin, että naiset kasvattaisivat lapsia uskonnon kanssa ja miehet eläisivät omaa elämäänsä kokonaan ilman uskontoa.

Parasta tietenkin olisi, jos kaikki eläisivät mahdollisimman paljon ilman uskontoa, mutta jos on valittava kahden tilanteen väliltä, jossa toisessa on täysin uskonnoton sukupuoli ja selvästi uskonnollinen sukupuoli ja toisessa kaksi vain jonkin verran uskonnollista sukupuolta, niin jälkimmäinen tilanne on ilman muuta parempi. Siksi meidän vapaa-ajattelijoitten kannattaa kyllä herkällä korvalla kuunnella merkkejä siitä, että toinen sukupuoli olisi kääntymässä aivan selvästi runsastuvan uskonnollisuuden tielle, ja jos niin alkaa käydä, ruveta purkamaan syitä siihen, että niin on käymässä. Toistaiseksi en kuitenkaan tuon ISSP-tutkimuksen perusteellakaan näe syytä ajatella, että miehet olisivat erityisesti kääntymässä uskonnollisuuteen.

Mikko Mäkitalo
29.3.2019

[fbcomments]