Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Vapaa-ajattelijat ja seurakunta yhteistyössä – uskomatonta?
kimmo / 19.3.2016
Julkinen keskustelu, etenkin sosiaalisen median puitteissa tapahtuva, on saanut viime aikoina ikäviä piirteitä. Tuntuu siltä, että tärkeintä on huutaa oma mielipiteensä mahdollisimman kovaa ja lytätä vastapuoli kokonaan. Tampereen Vapaa-ajattelijat on jo muutaman vuoden ajan käynyt keskusteluja Tampereen seurakunnan toimijoiden kanssa. Vapaa-ajattelijat ovat vierailleet Seurakuntien talossa ja onpa nähty jopa tuomiorovastin delegaatioineen uskaltautuneen kyläilemään pimeyden ytimessä, […]

Julkinen keskustelu, etenkin sosiaalisen median puitteissa tapahtuva, on saanut viime aikoina ikäviä piirteitä. Tuntuu siltä, että tärkeintä on huutaa oma mielipiteensä mahdollisimman kovaa ja lytätä vastapuoli kokonaan. Tampereen Vapaa-ajattelijat on jo muutaman vuoden ajan käynyt keskusteluja Tampereen seurakunnan toimijoiden kanssa. Vapaa-ajattelijat ovat vierailleet Seurakuntien talossa ja onpa nähty jopa tuomiorovastin delegaatioineen uskaltautuneen kyläilemään pimeyden ytimessä, eli Tampereen Vapaa-ajattelijoiden toimistolla.

Osapuolet ovat tulleet hyvin toimeen, omista ennakkoluuloista on heitetty huulta ja on huomattu, että maailmankatsomuksellisista eroista huolimatta voimme kohdata toisemme kunnioittavasti ja hyväksyä toisemme maltillisina yhteiskunnallisina toimijoina, vaikka edustammekin suomalaisittain äärilaitoja.

Anna arvo toisellekin -paneeli

Keskustelujen aikana syntyi alkuvuodesta 2015 ajatus järjestää julkinen tilaisuus aiheen ympärille: kuinka kohdata vastapuolena pitämänsä sellaisella tavalla, josta voisi syntyä vastakkainasettelun sijaan jotain rakentavaa? Päätimme pyytää mukaan Aamulehden puolueettomaksi järjestäjäksi ja pyysimme psykohistorioitsija Juha Siltalaa alustamaan keskustelun. Sovimme päivämäärän hyvän matkan päähän loppusyksyyn tai alkutalveen ja kaikki vaikutti sujuvan hyvin…

Sitten mediassa räjähti – Suomeen alkoi saapua pakolaisia ja näytti siltä, että keskustelumme muuttuisi väkisinkin kiistelyksi turvapaikanhakijoista. Päätimme yhdessä, että tätä pyritään välttämään niin pitkälle kuin suinkin mahdollista, mutta varauduimme pahimpaan. Toisaalta kiihkeänä vellova somekeskustelu toi myös lisäperusteluja tällaisen tilaisuuden järjestämiselle.

Paneelikeskustelu järjestettiin 8. joulukuuta Aamulehden auditoriossa, otsikolla ”Anna arvo toisellekin”, eli miten yhteistä hyvää voitaisiin saada aikaan vakaumusten erilaisuudesta riippumatta? Keskustelemassa olivat Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma, Tampereen tuomiorovasti Olli Hallikainen, alueellisen ETNO:n puheenjohtaja ja SPR monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anu-Rohima Mylläri, Miesten kansalaistalo Mattilan työnjohtaja Jukka Tukia sekä edustaja Tampereen kaupungilta. Keskustelun juontajana toimi Aamulehden Matti Mörttinen ja alustajana jo aiemmin mainittu Juha Siltala.

Apinalauman turkin sukimista

Siltalan alustus oli hyvin mielenkiintoinen, hän osasi ottaa melko täyden auditoriosalin haltuunsa ja toi esille biologisia ja sosiaalipsykologisia tekijöitä vihapuheen ja someraivon taustalla. Siltalan mukaan vihaa aiheuttaa pelko ja länsimainen ihminen pelkää eniten kilpailukyvyttömyyttä. Resurssien niukkeneminen ajaa vastakkainasetteluun ja ulkoinen vihollinen tekee omasta asiasta hallittavampaa. Aihe on hyvin mielenkiintoinen tutkimuksen kannalta, mutta mielipide-eroja ei voi käsitellä tieteen tavoin, koska dogmit eivät ole hypoteeseja vaan identiteetin tukipuita. Siltala vertasi somessa peukuttamista turkin sukimiseen apinalaumassa – sen tehtävä on lisätä ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Alustuksen jälkeen käytiin lopulta melko yksimielinen keskustelu siitä, että varsinainen vihapuhe on lopulta melko pienen porukan harrastus ja kaikki olivat samoilla linjoilla siitä, että jokaisen pitäisi yrittää asettaa itsensä vastapuolen asemaan ja miettiä millaisella tavalla omat epäluulot ja pelot voisi ymmärrettävällä tavalla viestiä. Paneelissa todettiin, että tärkeässä roolissa on terminologia – jos voisimme puhua asioista samoilla termeillä, se vähentäisi kärjistämistä. Pääosassa oli luonnollisesti pakolaiskysymys ja kulttuurierot, mutta sekä yleisö että panelistit pysyttäytyivät neutraaleissa kannanotoissa. Keskustelu ei silti ollut missään mielessä laimeaa, vaan jokainen osasi kertoa esimerkkejä, kuinka vastapuolet ovat kohdanneet heidän omassa toiminnassaan, joskus kiihkeästi, mutta useimmiten arvostavissa merkeissä.

Yleisön mielipide

Juontaja Matti Mörttinen esitti panelisteille ja yleisölle myös muutaman kysymyksen, joihin vastattiin nappia painaen. Kysymykseen ”Mikä on mielestäsi eniten lisännyt vastakkainasettelua Suomessa” vastasi 33% syynä olevan taloudellisen laman ja 26% vyörytti syyn sosiaaliselle medialle. Perinteistä mediaa pidettiin vähiten vastuullisena vastakkainasetteluun. Ehkä hieman yllättäen vain noin 15% vastanneista oli sitä mieltä, että poliitikkojen käytös tai maahanmuutto ilmiönä olisivat vastakkainasettelun taustalla. Valitettavasti kaikki panelistit eivät suostuneet tilaisuuden videointiin, joten siitä ei ole olemassa tallennetta.

Tilaisuuden lopuksi kävimme lyhyen keskustelun seurakunnan ja Aamulehden edustajien kesken ja olimme kaikki sitä mieltä, että tämänkaltainen toiminta voisi jatkua. Tampereen Vapaa-ajattelijat suosittelee vastaavanlaista keskustelunavausta järjestettäväksi muillakin paikkakunnilla. Ainakaan Tampereella se ei ole vähentänyt haluamme kritisoida kirkon ja valtion liian kiinteää liittoa, eikä vähentänyt pyrkimystämme puolustaa uskonnottomien oikeuksia.

Riku Salminen

Kuva: Aamulehti

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry