Esa Ylikoski

 

”Viipyilee kuin syntisen parannus” -ilmaus luonnehtii eduskunnan oikeusasiamiehen joulukuussa 2013 tekemän, uskonnonvapautta koskevan päätöksen toimeenpanoa Puolustusvoimissa.  Puolustusministeriön työryhmän esitys tammikuulta 2015 tähtää muutoksiin varusmiesten kohtelussa heinäkuun 2015 saapumiserään. Olin työryhmässä kuultavana Vapaa-ajattelijain Liiton edustajana kesäkuussa 2014. Nyt liitolta pyydettiin lausuntoa työryhmän esityksistä helmikuun loppuun mennessä.

Alustavat kommentit annoimme jo helmikuun alussa. Työryhmä esittää monia parannuksia, mutta uudistus jää eräin osin puolitiehen uskonnonvapauden ja ihmisten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Parannusesitystenkään toteutuminen Puolustusvoimien käytännössä ei ole itsestään selvää. Kirkkohallituksen pääsihteeri Jukka Keskitalo on arvostellut esitystä julkisuudessa, ja kenttäpiispa Pekka Särkiön johdolla sotilaspapisto käy omaa puolustustaisteluaan. Ihmisoikeustyömme jatkuu sekä valtakunnallisesti että joukko-osastoissa varuskuntapaikkakunnilla.

Eettinen opetus yhteiseksi

Työryhmä esittää varusmiesten oppituntien kehittämistä niin, että varmistetaan ”opetuksen uskonnottomuus, tunnustuksettomuus ja julistuksettomuus”. Erillisiä, vain sotilaspappien pidettäväksi tarkoitettuja oppitunteja ei olisi, eikä niiden sijasta olisi tarpeen järjestää erillistä eettistä opetusta. Kyse olisi opetuksesta, ei uskonnonharjoittamisesta, ja pääesikunta vastaisi oppituntikohtaisten pedagogisten käsikirjoitusten laadinnasta.

Tämä on periaatteessa oikea muutos. Käytännössä henkilöstörakenteen yksipuolisuus vaarantaa kuitenkin työryhmän linjausten toteutumisen. Sotilasetiikan opetuksen ja henkisen tuen hoito aiotaan jättää sotilaspapeille. Uuden henkilöstön palkkaamista vastustetaan vedoten kustannussyihin sekä toimintaympäristön ja -kulttuurin puutteelliseen tuntemukseen. Nojautuminen sotilaspappeihin rikkoo yhdenvertaisuutta eikä vastaa varusmiesten ja sotilaiden ammatillisen henkisen tuen tarpeita.

Vapaa-ajattelijat esittävät uskonnottoman eettisen opetuksen ja henkisen tuen asiantuntijoita Pääesikunnan koulutusosaston toimintakykysektorin henkilöstöön. Nykyiset sotilaspappien virat on avattava myös muun kuin teologisen ja pappiskoulutuksen omaaville.

Hartaudet kerhotoiminnaksi

Työryhmä esittää, että uskonnolliset hartaudet ja jumalanpalvelukset olisivat vapaaehtoista toimintaa. Tällöin ne merkittäisiin palvelusohjelmiin samalla tavalla kuin muu vapaaehtoinen ohjelma, kuten esimerkiksi liikuntakerhotoiminta. Ampuma- ja taisteluharjoituksiin liittyneiden hartauksien tilalle tulisi harjoitusten ohjelmaan sisältyviä, kaikille tarkoitettuja uskonnottomia ja tunnustuksettomia tilaisuuksia. Nämä ovat oikeita muutoksia.

Ampuma- ja taisteluharjoituksissa järjestelyvastuu säilyisi sotilaspapeilla. Lisäksi todetaan epäselvästi, että ”tilaisuudet voivat päättyä vapaaehtoiseen uskonnolliseen hetkeen, kuten rukoukseen tai kenttäehtoolliseen”.  Koska uskonnottomaan tilaisuuteen ei voi sisältyä rukousta tai kenttäehtoollista, ilmauksella tarkoitettaneen, että vapaaehtoinen uskonnollinen hetki voisi olla yhteisen tilaisuuden päätyttyä. Vapaa-ajattelijain mielestä painostuksellisen tilanteen välttämiseksi tulisi yhteisen tilaisuuden jälkeen olla pieni tauko ennen uskonnollisten hetkien toteuttamista.  

Työryhmä jättää Pääesikunnan harkittavaksi, järjestetäänkö uskonnollista julistusta sisältävän vapaaehtoisen toiminnan rinnalle vaihtoehdoksi muuta eettistä toimintakykyä kehittävää opetusta. Mielestämme ”opetus” on kyseenalainen ilmaus, koska mahdollisen vaihtoehtoisen toiminnan tulisi olla uskonnonharjoitukseen rinnastettavaa ohjelmaa ilman uskonnollista sisältöä. Siinä voisi olla myös esimerkiksi musiikkia ja laulua.

Vapaata vaihtoehtoa

Vaihtoehtoisen ohjelman tulisi olla vapaaehtoista samoin kuin on uskonnollista julkistusta sisältävä ohjelmakin. Tällöin ne eivät olisi valinnaisia vaan kummastakin voisi olla poissa. Tilanne olisi erilainen kuin kouluissa, joissa Opetushallituksen ohjeen mukaan oppilaan tulee osallistua joko uskonnolliseen tilaisuuteen tai sille vaihtoehtoiseen tunnustuksettomaan ohjelmaan.

Työryhmä suosittaa, että ”sotilaspapit lisäävät paikallista yhteydenpitoa eri uskontokuntien sekä vapaa-ajattelijoiden ja vastaavien suuntausten edustajiin ja tiedottavat paikallisista tilaisuuksista tasavertaisesti oman toimintansa kanssa”. Viittaako tämä siihen, että ”muuta eettistä toimintakykyä edistävää opetusta” ei välttämättä Puolustusvoimain itsensä toimesta tarjota hartauksien ja jumalanpalvelusten tapaan, vaan sitä olisi tarjolla vain, jos ulkopuoliset tahot sitä järjestäisivät?

Vapaa-ajattelijain mielestä eettistä ja henkistä toimintakykyä kehittävää toimintaa varusmiehille tulee toteuttaa ensi sijassa ammattimaisesti. Yhdenvertaisuuden vuoksi siinä tarvitaan muuta kuin teologisen koulutuksen ja pappisvihkimyksen hankkinutta vakituista henkilöstöä, jos samaan aikaan valtion palkkaamat sotilaspapit huolehtivat uskonnollisesta vapaaehtoisesta toiminnasta.

Tällaista toimintaa ei voisi ainakaan pääosin ulkoistaa kolmannen sektorin hoitoon ja kustannettavaksi, koska tarve toiminnalle on sekä rauhan että sodan oloissa. Sekulaareille järjestöille väläytettyä uutta yhteiskunnallista osatehtävää voi silti tutkia, ja Vapaa-ajattelijat voinevat osallistua sitä koskevaan kehittämis- ja koulutusprojektiin.

Sotilasparaatien ja kenttähartauksien suhde

Sotilasparaatien kenttähartautta puolusteleva osa on työryhmän heikoin ja kyseenalaisin. Työryhmä esittää, että suomalaiseen sotilasperinteeseen kuulunut kenttähartaus säilytetään osana sotilasparaatia. Kenttähartauteen kuuluu yleensä hymni, rukoukseen soitto, papin puhe ja rukous, virsi ja rukouksen päätössoitto.

Työryhmä esittää järjestelyä, jossa kaikki osallistuvat paraatikatselmukseen ja kuuntelevat paraatin vastaanottajan puheen yhdessä. Tämän jälkeen kuitenkin ne, jotka eivät halua osallistua paraatiin liitettyyn kenttähartauteen, poistuvat paraatijoukosta johdettuna komennolla ”VALMISTAUTUKAA KENTTÄHARTAUTEEN” ja siirtyvät ohimarssin valmistautumispaikalle. Siellä heillä ei olisi mitään vaihtoehtoista ohjelmaa.

Olisi toki oikein, että ne jotka eivät halua osallistua kenttähartauteen, voisivat osallistua paraatiin ja ohimarssiin. Sen sijaan poistuminen taka-alalle kesken paraatin virallisen ohjelman yleisön edessä ei ole asianmukainen ja yhdenvertainen menettely. Menettely jakaa sotilasosaston kahteen ryhmään uskonnon tai vakaumuksen perusteella, mikä ei edistä joukon yhteenkuuluvuutta. Menettely myös rikkoo ihmisen yksityisyyden suojaa, kun valtiovalta pakottaa hänet julkisesti valitsemaan joko osallistumisen uskonnonharjoitukseen ja rukoilemiseen taikka poistumisen paraatipaikalta.

Yksityisyyden suojaa rikottaisiin

Väite, että kenenkään uskonto tai vakaumus ei tässä järjestelyssä paljastu, koska osallistumisen tai osallistumattomuuden voi tehdä vakaumuksesta riippumatta, on väärä. Jos ihminen pakotetaan julkisessa tilanteessa valitsemaan, jääkö paikalle osallistumaan Puolustusvoimain tarjoamaan uskonnonharjoitukseen vai lähteekö huomiota herättävällä tavalla pois ollakseen osallistumatta tähän uskonnonharjoitukseen, hänen käyttäytymisestään voidaan tehdä uskontoa tai vakaumusta koskevia päätelmiä.

Työryhmä pitää hyvänä, että valtiovalta näin saattaa ihmisen ajattelemaan vakaumustaan ja sen perusteita. Kyse ei ole vain ajattelemaan kannustamisesta, vaan pakosta tehdä julkinen ”vakaumukseen ja sen perusteisiin” liittyvä valinta julkisesti sukulaisten, paraatiyleisön ja television kautta koko kansan edessä. Tällainen menettely rikkoo mielestämme Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n tekemiä, Suomeakin sitovaan Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvia ratkaisuja.

Sama yksityisyyden suojan ongelma koskee myös jakoa sotilasvalaan ja -vakuutukseen, kuten Vapaa-ajattelijat ovat todenneet. On hyvä, että työryhmä nostaa asian esille, vaikka se ei kuulunutkaan toimeksiantoon.

Tarkoitus on seurata, millaisia muutoksia mahdollisesti tehdään virkavalasta ja virkavakuutuksesta sekä tuomarinvalasta ja tuomarinvakuutuksesta. Muutos näiden osalta yhteen, uskonnottomaan vakuutukseen edellyttäisi vastaavaa muutosta myös sotilasvalaan/-vakuutukseen. Todistajan vala/vakuutus onkin jo juuri yhdistetty. Kun Puolustusvoimain ylipäällikkökin on antanut juhlallisesti uskontojen suhteen neutraalin vakuutuksen, sellainen sopisi hyvin myös joukoille.