Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Antisemitismiä kautta historian
kimmo / 4.7.2015
Tuore kirja antisemitismistä Suomessa antaa ajattelemisen aihetta ja nostaa esiin epämiellyttäviä yhteyksiä rasistisessa diskurssissa.

Mikko Muilu

Teuvo Laitila on uskontotieteen dosentti Itä-Suomen yliopistosta. Uudessa kirjassaan Uskonto, isänmaa ja antisemitismi Laitila käsittelee suomalaista juutalaisvastaisuutta ja juutalaisten oloja Suomessa 1800-luvun alusta tähän päivään.

Toisesta maailmansodasta puhuttaessa Saksan juutalaisiin kohdistamat hirmutyöt nousevat nopeasti esiin. Usein ihmetellään miten Hitler sai Saksan kansan taipumaan moisiin tekoihin ilman, että sitä juurikaan vastustettiin. Laitilan kirjassa osoitetaan vanhojen lehtikirjoitusten, asiakirjojen ja aikalaiskertomusten avulla juutalaisvastaisuuden olleen Suomessakin vallalla jo yli sata vuotta ennen Hitlerin valtaannousua ja Euroopassa satoja vuosia aiemmin.

Heti teoksen alussa tehdään selväksi, että kyseessä on akateeminen asiateksti. Kirjassa ei esitetä väitteitä, vaan todetaan faktat ja viitataan lähteeseen. Tulkinnanvaraa ei lausunnoissa useinkaan ole, mutta Laitila pitäytyy siitä huolimatta esittämästä omia johtopäätöksiään.

Päähenkilöä ei tällaisessa kirjassa luonnollisesti ole, mutta muutamat aktiivisesti toimineet henkilöt mainitaan toistuvasti ja ”tarinaa” voi seurata heidän kauttaan. Aleksanteri II:n murha vuonna 1881 sai aikaan useita salaliittoteorioita ja niiden tekaistuja todisteita. Tunnetuin väärennöksistä, Siionin viisaiden pöytäkirjat, on kulkenut erilaisina versioina ympäri maailman ja sillä on perusteltu juutalaisten aseman heikentämistä, vainoa ja oikeuksien polkemista. Kirjassa pöytäkirjat asettuvat yhdeksi ”tarinan päähenkilöksi” useiden suomalaisten ja ulkomaisten vaikuttajien mainitessa ne. Samoja asioita käsitellään useasta näkökulmasta omissa kappaleissaan, joka tuo monimutkaisiin tapahtumiin selkeyttä, mutta myös toistoa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään juutalaisten asemaa Ruotsin vallan alla, toisessa autonomian aikana ja kolmannessa maailmansotien välisenä aikana.

Juutalaiset eivät olleet yhtenäkään käsitellyistä ajanjaksoista kovin suosittuja. Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809 pidettiin voimassa ruotsalainen säädös, jonka mukaan hallitsijan ja alamaisten tuli olla luterilaisia. Tämän johdosta juutalaisille ei annettu kansalaisoikeuksia, eikä oikeuksia voinut saada kuin kääntymällä uskoon. Kauppiasoikeuksia ei myönnetty ja juutalaisia karkotettiin. Heitä koskivat myös matkustusrajoitukset. Heidän sanottiin olevan epärehellisiä, eikä heistä katsottu tulevan kelvollisia kansalaisia.

1900-luvun alussa juutalaisia oli muutaman miljoonan ihmisen Suomessa vain noin tuhat, mutta heidät leimattiin silti poliittisessa, taloudellisessa ja uskonnollisessa kontekstissa syyllisiksi vallitseviin ongelmiin. Malli lienee tullut ulkomailta, sillä väitteet ja kohtelu toistuvat tismalleen samanlaisina Ruotsissa, sekä paljon väkivaltaisempina Venäjällä. Juutalaisten väitettiin vievän käsityöläisten asiakkaat, masinoineen Venäjän vallankumouksen tai varastaneen ja syöneen lapsia. Jyrkimmätkin mielipiteet ja jopa sanapari ”lopullinen ratkaisu” kuultiin ja nähtiin suomalaisessa keskustelussa. Kuolemaan viittaavalla lopullisella ratkaisulla tarkoitettiin tässä kuitenkin vain pakotettua muuttoa. Jeesuksen ristiinnaulinnut kansa on omiaan kristinuskoisen kansan syntipukiksi ja tämä näkyy useiden kirjassa käsiteltyjen kirkonmiesten sanomisissa ja kirjoituksissa.

Samaan aikaan, kun toiset pyrkivät lain avulla karkottamaan juutalaiset ja hankaloittamaan näiden elämää, toiset kristityt tekivät juutalaislähetystä ja yrittivät pelastaa lapsia opettamalla heille salaa kristinuskoa. Ainakin muutamassa tapauksessa tämä johti käännyttämiseen ja kastamiseen salassa vanhemmilta.

Lutherin opetukset ja vaikutus käsitellään hivenen yllättäen vasta kirjan lopussa. Luther vaikutti 1500-luvulla ja julkaisi hieman ennen kuolemaansa kirjoituksen ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”. Hän ei suinkaan aloittanut juutalaisvastaisuutta, mutta hänellä on ollut oma osansa antisemitismin kukoistuksessa Euroopassa. Luterilainen kirkko lopetti juutalaisten syyttämisen jumalanmurhasta vasta 1950-luvulla ja katolinen kirkko vuosikymmentä myöhemmin.

Vaikka kyseessä on historiallisia asioita käsittelevä kirja, on kirjassa erittäin helposti nykyaikaan peilattavia piirteitä. Välillä tulee jopa tunne, että Laitila on ottanut mukaan tarkoituksella argumentteja, joita esitetään tänä päivänä siirtolaispolitiikasta, somaleista ja muslimeista puhuttaessa. Sata vuotta vanhoille juutalaisvastaisille argumenteille on helppo pyöritellä päätään, mutta samalla otsalle nousee kylmä hiki, kun tajuaa nähneensä tismalleen samansisältöisiä lauseita edellisellä viikolla kansanedustajan Twitter-tilillä.

Kirja on kattava ajankuva juutalaisvastaisuudesta 1800-luvun alusta toiseen maailmansotaan. Suomessa juutalaisia ei ollut kovinkaan paljoa, mutta ei heistä täälläkään pidetty. Kirja valaisee hienosti taustoja, mutta akateemisena työnä melkein tuhannen viitteensä kanssa sortuu välillä hienoiseen luettelomaisuuteen. Väitteet ovat tuttuja nykyaikaistenkin salaliittoteorioiden ystäville, mutta harva tietää miten vanhoja väitteet ovat ja mistä ne ovat saaneet alkunsa. Laitilan perusteellisuus antaa valtavasti ajateltavaa ja aihetta lisälukemiseen.
 

Teuvo Laitila: Uskonto, isänmaa ja antisemitismi

275 sivua

Arator 2014

ISBN 978-952-9619-26-9 276

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry