Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Alviina Alametsä
Riku Salminen / 26.1.2015
Helsinki
Vihreä liitto: 68
22-vuotias VTK ja maailmanparantajai
  • Globaali empatia
  • Mielenterveyspalveluiden ja koulujen kehittäminen
  • Rauhanhakuinen ulkopolitiikka
  • Perustulo

Oma esittely

Tervehdys! Olen helsinkiläinen VTK (22), joka vastaa kaupunkipolitiikasta ja yhdenvertaisuusasioista Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Välillä kirjoitan romaania ja boulderoin. Useimmiten en, koska lempiharrastukseni maailmanparantaminen ei lopu koskaan.

 

Vaaliteemani eduskuntavaaleissa 2015

Eduskuntavaaleissa tiimimme vie kaduille mielenterveyspalveluiden ja koulujen kehittäminen, toive perustulokokeilusta ja rauhanhakuinen ulkopolitiikka. Näissä kaikissa avainsana on ennaltaehkäisevä työ yhteisen hyvinvoinnin eteen. 

Esimerkiksi kouluissa oppilashuoltoa on kehitettävä, ja erillisen uskonnonopetuksen sijaan oppilaista tulee kasvattaa aktiivisia kansalaisia, jotka saavat vapaasti pohtia omaa arvomaailmaansa.

 

Globaali empatia on vuosia pakottanut tämän ehdokkaan kabinetteihin puhumaan esimerkiksi ilmastolaista. Tänään, tavoitteen toteuduttua on käärittävä hihat ja tartuttava käytännön työhön investoimalla uusiutuviin energiamuotoihin. Paikallistasolla olen tehnyt työtä kestävän yhteiskunnan eteen esimerkiksi Helsingin ympäristölautakunnassa ja ympäristöjärjestöissä. Suomen tulee kantaa eettinen vastuunsa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

 

Kampanjatiimimme toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi auttamaan, oli erikoisalasi sitten vegaanisten pipareiden leipominen tai veroparatiisien kitkeminen. Jos kiinnostuit, minut saa kiinni numerosta 0407294597. Voit myös klikata itsesi tiimiin täällä: 

www.facebook.com/groups/alviinavaaleissa

 

Minulle olisi suuri kunnia saada toimia kansanedustajanasi. Olen tarmokas ja kokenut tekijä, joka on aina valmis kuuntelemaan sinun ajatuksiasi hyvästä maailmasta vaikkapa teen äärellä. Otetaan valta väkivallattomuudelle!

 

Lahjoituslinkki

https://lahjoita.vihreat.fi/lahjoita/henkilolle/alviina-alametsa

 

 

Sosiaalinen media

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry