Hallitusohjelmatavoitteet: Kirkon erityisoikeudet rikkovat yhdenvertaisuutta.

Vapaa-ajattelijat esittävät valtion ja kirkon erillisyyden selkeyttämistä seuraavalla eduskuntakaudella puolueille lähettämissään hallitusohjelmatavoitteissaan.

Vapaa-ajattelijat esittävät valtion ja kirkon erillisyyden selkeyttämistä seuraavalla eduskuntakaudella puolueille lähettämissään hallitusohjelmatavoitteissaan. Kirkon nykyisen eritysaseman katsotaan rikkovan ihmisten yhdenvertaista kohtelua heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Julkisen vallan toimintoihin liitetyn tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen katsotaan rikkovan uskonnonvapautta ja siihen kuuluvaa yksityisyyden suojaa.

 

Vapaa-ajattelijain liitto esittää peruskouluun ja lukioon elämänkatsomustiedon valinnanmahdollisuuden avaamista myös kirkon jäsenille sekä oppilaitosten ja päiväkotien toiminnan uskonnollista tunnustuksettomuutta. Liitto esittää myös kirkollisverotusjärjestelmän lopettamista, ja samalla uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyden rekisteröinti väestörekisterissä voidaan lopettaa.

 

Vapaa-ajattelijain mielestä erillistä pykälää jumalanpilkasta ja uskonrauhan rikkomisesta ei tarvita, koska siitä on haittaa kansainvälisessä ihmisoikeustyössä. Rikoslain kunnianloukkauspykälä ja laki julkisrauhan rikkomisesta riittää. Liiton mielestä lasten sukupuolielinten silpominen uskonnollisena riittinä tulee kieltää.

 

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana.

 

Lisätietoja

 

Petri Karisma
puheenjohtaja
Vapaa-ajattelijain Liitto ry
040 748 9532
http://petrikarisma.net/

 

Esa Ylikoski
pääsihteeri
esa.ylikoski@vapaa-ajattelijat.fi
Vapaa-ajattelijain liitto ry
050 468 5332


Ehdotukset kokonaisuudessaan