Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Uskonnon asema armeijassa – Taistelu jatkuu
Jouni Vilkka / 5.6.2014
Ottaako Puolustusvoimat uuden asennon, vai yrittääkö korjata vanhaa? Uskontoon nojautuminen ei ole tapa kohdata kriisejä.

Puolustusvoimissa on nyt kaikilla, myös ev.lut. kirkkoon kuuluvilla varusmiehillä ja sotilailla oikeus olla osallistumatta tarjottavaan uskonnonharjoittamiseen, kuten jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin. Tämä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen joulukuussa 2013 tekemä päätös on tarkoitus toteuttaa heinäkuun 2014 saapumiserän astuessa varusmiespalveluun. Myös varusmiesten oppitunteja uudistetaan. Toteuttamistapa on edelleen auki, ja voisi jopa sanoa, että taistelu jatkuu. Heinäkuussa taistelua käydään myös alokkaiden sieluista.

 

 

Esa Ylikoski

 

Vapaa Ajattelijan edellisessä numerossa kerroimme tilanteesta, jossa sotilaspapisto pyrkii pitämään kiinni asemastaan (VA 1/2014, ”Pukit kaalimaan vartijoina”). Toisaalta sekä puolustusministeri että Puolustusvoimain johto ovat puuttuneet asiaan, niin kuin pitääkin, sillä papisto on asiassa jäävi. Myös Vapaa-ajattelijain liiton näkemystä on kuultu; pääsihteeri oli maaliskuussa eduskunnan puolustusvaliokunnan kuultavana, ja huhtikuussa pääsihteeri ja kantelija olivat pääesikunnassa lounastapaamisessa henkilöstöosaston johtajan kenraalimajuri Sakari Honkamaan kutsumana.

 

Puolustusvoimain aikeena on edelleen jatkaa uskonnonharjoituksen järjestämistä ja tarjoamista palvelusajan päiväohjelmassa. Vapaa-ajattelijain peruskantana on yhä, että uskonnonharjoitus tulisi siirtää varsinaisen palveluohjelman ulkopuolelle, tapahtumaan iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäperustetta tälle näkemykselle antaa apulaisoikeuskanslerin 24.3.2014 tekemä kouluja koskeva päätös, jonka näkökohtia voisi soveltaa myös Puolustusvoimissa.

 

Eettinen ohjelma vaihtoehtona

Tällä hetkellä näyttää siltä, että uskonnonharjoitusta saatetaan tarjota heinäkuussa saapuville varusmiehille edelleen palveluohjelman osana. Vapaa-ajattelijat uskonnottomien etujärjestönä luonnollisesti toimii nyt myös sen puolesta, että näille uskonnollisille tilaisuuksille on aina oltava vaihtoehtona hyvä ja vetovoimainen tunnustukseton tilaisuus. Tilaisuuksista on tiedotettava saapuville alokkaille asianmukaisesti, kummankin vaihtoehdon suhteen neutraalisti.

 

Jos ajatellaan, että ennen varusmiespalvelukseen saapumistaan valtaosa nuorista ei Suomessa erinäisten tutkimusten mukaan pidä tapanaan osallistua vapaaehtoisesti jumalanpalveluksiin, on mielenkiintoinen kysymys, alkavatko he yhtäkkiä armeijan alokkaina osallistua jumalanpalveluksiin. Sotilaspapisto sitä tukevan upseeriston osan tuella pyrkii eri tavoin pitämään uskonnollisen vaihtoehdon ”markkinaosuuden” mahdollisimman korkeana. Uhkana ovat tiedotuksen vääristyminen sekä vaihtoehtona olevan tunnustuksettoman, eettisen ohjelman huonot järjestelyt.

 

Vaikka vaihtoehtoisen eettisen ohjelman tarjoaminen kasarmilla, kentällä tai metsässä onnistuisikin, sen toteuttaminen näyttää hiertävän etenkin julkisten sotilasparaatien järjestelyissä. Kun aiemmin kenttähartauden ja paraatiin yhteenliittämisessä vedottiin 200-vuotisiin sotilasperinteisiin, tilanteen tiukentuessa kenttäpiispa on alkanut vedota 400-vuotisiin sotilasperinteisiin.

 

Koska uskonnonvapauden tilanne 1600-luvun noitavainojen aikaan ei ollut kehuttava, herää kysymys, kuinka hyvä tuollainen perustelu on? Oikeudenvalvojien mielestä ”perusoikeuksien turvaaminen menee perinnesyiden edelle”.  Herrat kenraalit, eikö uskonnonvapaus pitäisi toteuttaa myös julkisissa paraateissa niin, että sitä seuraavat omaiset, yleisö sekä television katsojatkin sen näkevät?   

 

Aivan samoin kuin alokkaan asennon korjailun sijaan on parempi tehdä uusi asento, kysymys on nyt siitä, ottaako Puolustusvoimat uuden asennon, vai yrittääkö se vain puolinaisesti korjata vanhaa.

 

Oppitunnit ja opetuksen antajat

 

Varusmiesten opetuksesta apulaisoikeusasiamiehen päätös sisälsi kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisen mukaan kaikilla olisi mahdollisuus valita vapaasti nykyisten ”kirkollisen työn oppituntien” sijaan elämänkatsomustiedon ja etiikan opetus. Samaan tapaan nyt aikuislukioissa opiskelevat 18 vuotta täyttäneet voivat valita vapaasti uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä. Tämän selkeän vaihtoehdon rinnalle apulaisoikeusasiamies avasi kuitenkin mahdollisuuden kaikille yhteisiin tunnustuksettomiin oppitunteihin.

 

Puolustusvoimat on ennakkotietojen mukaan päätymässä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. ”Kirkollisen työn” oppitunnit lopetettaisiin ja niiden sijaan tulisi kymmenkunta oppituntia sodan ja rauhan eettisistä kysymyksistä. Opetus ei sisältäisi varsinaista uskontoa, tunnustuksellisuutta, vaan olisi sotilaskoulutusta ja yleistä yhteiskunnallista kasvatusta. Opetusohjelmaan kuuluisi muun muassa selvitys uskonnonharjoituksesta sekä sen vaihtoehtona olevasta eettisestä ohjelmasta, sekä opetusta ihmissuhteista, eettisistä kysymyksistä, selvitys sotilasvalan/sotilasvakuutuksen vaihtoehdoista ja antamisesta, ristiriitojen kohtaamisesta, tappioista, kuoleman kohtaamisesta ja kaatuneiden huollosta sekä johtamisen etiikasta.

 

Voisi olla askel hyvään suuntaan, että tunnustuksellisen luontoinen ”kirkollisen työn” opetus lopetetaan ja siirrytään tunnustuksettomaan opetukseen. Käytännössä kuitenkin tähän sisältyy ongelmia, sillä ainakin pääosa suunnitelluista oppitunneista on ilmeisesti tarkoitus määrätä sotilaspappien tehtäväksi. Tällöin herää kysymys, eroaako opetus käytännössä nykyisestä ”kirkollisen työn” opetuksesta?

 

Vaikka myös peruskoulussa ja lukiossa uskonnonopettajilla on usein muodollinen kelpoisuus toimia elämänkatsomustiedon aineenopettajana, elämänkatsomustiedon opetusta ei ole kuitenkaan onneksi annettu uskonnonopettajien monopoliksi. Samaan tapaan kuin kouluissa, myös Puolustusvoimissa pääosa tunnustuksettomasta opetuksesta olisi perusteltua antaa muiden kuin sotilaspappien tehtäväksi. Opettajina voisivat toimia sekä jo Puolustusvoimain palveluksessa oleva tai tarpeen mukaan rekrytoitava muu henkilökunta. On todennäköistä, että ainakin osa uskonnottomista tahoista ei tule hyväksymään ratkaisua, jossa sotilaspapisto hoitaisi käytännöllisesti katsoen yksinoikeudella sodan ja rauhan eettisten kysymysten käsittelyn, vaan päätöksestä seuraisi kantelukierre. Voisi myös harkita ratkaisua, jossa pääosa sotilasetiikan oppitunneista olisi tunnustuksettomia, mutta esimerkiksi parissa opetuskerrassa koko ryhmä jakaantuisi yhtäältä tunnustukselliseen uskonnolliseen ja toisaalta tunnustuksettomaan elämänkatsomustiedon ja etiikan opetusryhmään. Toisaalta tällöin olisi valitettavaa, jos osa varusmiehistä jäisi paitsi yleisen sekulaarin etiikan opetuksesta.

 

Kuoleman kortilla bluffataan

 

Uskonnollisen toiminnan ujuttamista armeijaan perustellaan paitsi pitkillä perinteillä myös kuolemalla ja kaatumisen ja haavoittumisen riskillä sodassa ja sotilaspalveluksessa. Esimerkiksi kenttäpiispa käyttää tätä retorisena tehokeinona kaikissa tilanteessa sotilaspapiston olemassaololle. Tällöin hän kuitenkin unohtaa, että läheskään kaikilla ihmisillä uskontoon nojautuminen ei ole ominainen henkilökohtainen tapa kohdata kuolemaa, traumoja ja kriisejä. Kuoleman korttia käyttäessään kenttäpiispa on unohtanut, että kuollaan sitä siviilissäkin. Itse asiassa siviilissä sitä vasta kuollaankin. Vaikka sairaaloissa enimmäkseen parannutaan, kuoleman kohtaaminen sekä siihen liittyvät kriisit ovat niissä yleinen ja luonnollinen asia.

Sairaaloissa toimii myös sairaalapappeja, mutta heidän palkkansa maksajina toimivat ev.lut. seurakunnat, eivät kunnat ja kuntainliitot, mikä onkin oikein. Käytäntö osoittaa, että vain noin kolmannes kuolemassa olevista potilaista haluaa sairaalapappia vuoteensa viereen. On myös mahdollista saada tunnustuksetonta ammatillista henkistä tukea. Läheisimpien merkitys on luonnollisesti usein ensiarvoista.


Kansainvälinen humanistiliike on vaatinut Hollannin mallin laajentamista niin, että armeijoiden palvelukseen pestataan pappien rinnalle kunkin maan väestön katsomuksellisen jakauman suhteessa ammatillisen sekulaarieettisen henkisen tuen henkilöstöä. Suomen kenttäpiispa vastustaa tunnustuksettomia sotilaseettisiä tukihenkilöitä. Hän väittää, että koska sekularistit eivät voi antaa vakavasti haavoittuneelle kuolevalle sotilaalle mitään uskonnollista toimitusta, heidän käytettävyytensä olisi sen vuoksi vajaa.  Hän kuitenkin unohtaa, että uskonnottomien näkökulmasta sotilaspappien käytettävyys on vajaata.

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry