Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Pääsihteerin palsta: Keskustelu ja jalkautuminen tarpeen
Jouni Vilkka / 14.5.2014
Uskonnonvapaus ihmisoikeutena.

Esa Ylikoski

 

Kirjoitin viime numerossa YK:n julistaman helmikuun 1. viikon suomenkielisestä nimestä. Suomessa teemaviikkoa oli kolmena edellisenä vuonna vietetty ”uskontojen välisen yhteisymmärryksen” nimellä. Nyt nimeksi tuli viime tingassa, aikamoisen väännön jälkeen esittämämme YK:n perusajatuksen mukainen ”Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärryksen viikko 2014”.

 

Vapaa-ajattelijat ja Humanistiliitto olivat siltä pohjalta nyt mukana eräissä yhteistapahtumissa. Alustin Uskonnonvapaus ihmisoikeutena -seminaarissa uskonnonvapauslainsäädännön kehityksestä. Helsingin vaparit oli esillä katsomusfoorumin torilla.

 

Vuoden 2015 viikon valmisteluun on tätä vuotta paremmat lähtökohdat, kun jo nyt tiedetään teema. Vapaa-ajattelijat ja humanistit voisivat olla järjestämässä tapahtumia useammallakin paikkakunnalla. Liitto on myös hakenut Ulkoasiainministeriön globaalikasvatusrahoista pientä avustusta viikon valmisteluun.

 

Yhteisymmärrys ei tarkoita, että oltaisiin samaa mieltä, vaan sitä, että ymmärretään paremmin toisten katsomuksellisten ryhmien lähtökohtia. Vapaa-ajattelijain kannalta on tärkeää tuoda esiin omia ihmisoikeusperustaisia lähtökohtiamme, koska linjastamme on viljalti myös virheellisiä käsityksiä ja tulkintoja. Tästä voi kertoa seuraavan esimerkin.

Uskonnonvapausseminaarissa kerroin, miten uskonnonvapauden ns. negatiivinen ulottuvuus, vapaus uskonnosta on viimeisen 150 vuoden aikana edennyt hitaasti askel askeleelta ja miten vieläkin Suomessa on ihmis- ja perusoikeuksien valossa tiettyjä olennaisia puutteita. Olin lähettänyt myös ennakkomateriaalina esitykseni koko viikon taustaverkostolle. Niinpä eräs vähemmistöuskonnon edustaja paheksui viestissään jo etukäteen esitykseni ”uskonnonvastaista henkeä”. Tähän saatoin vastata tilaisuuden jälkeen näin:

 

Uskonnottomien järjestöjen esittämät ihmis- ja perusoikeusperustaiset kehittämisehdotukset kohdistuvat "vaatimuksina" valtioon ja kuntaan, ei suinkaan uskontoihin, ei edes enemmistöasemassa olevaan ev.lut. kirkkoon sinänsä. Tämä on tärkeä erottelu. Ymmärrämme että kirkoilla on "lähetyskäskynsä", jota ne pyrkivät toteuttamaan.

Yhdenvertaisuusperiaatteesta seuraa, että julkisen vallan ei tulisi suosia tai syrjiä mitään yksittäistä uskontoa tai katsomuksellista ryhmää. Ei edes enemmistöryhmää. Se takaisi kaikkien vapauden ja "reilun peilin" eri katsomuksille. Yhteiskunta (kansalaisyhteiskunta) on eri asia kuin julkinen valta (valtio ja kunta).

Erityisesti uskonnon harjoittamisen (jumalanpalvelus, hartaus) tulisi olla yksilön, perheen ja yhteisön asia, ei julkisen vallan (valtio, kunta) järjestämä asia. Tietääkseni mikään kunta tai kunnan ylläpitämä koulu ei järjestä juutalaista uskonnonharjoitusta, vaan se tapahtuu synagogissa juutalaisten seurakuntien ja seurakuntalaisten itsensä toimesta koulutyöpäivän ulkopuolella. Se on erittäin ok meille, ja ilmeisesti myös Teille.

Ja ihmisellä tulisi olla myös oikeus halutessaan pitää uskonnollinen tai uskonnoton katsomuksensa omana tietonaan (kuin myös tuoda julki); julkisen vallan ei tulisi järjestää tilannetta, jossa yksilö tai perhe joutuu vasten tahtoaan suoraan tai välillisesti ilmaisemaan, ovatko uskossa ja miten vai eivätkö ole.

Tämä oikeus yksityisyyteen "uskonasioissa" voi olla tärkeää myös suurten katsomusryhmien sisälläkin olevien suurten uskomuskäsitysten erojen ja niiden edustajien jopa kärjistyneiden suhteiden välillä. Esimerkiksi ev.lut. kirkon jäsenet ajattelevat hyvin monella tavalla monesta asiasta (esim. homoseksuaalisuus tai uskontunnustuksen eräät ydinkohdat). Myös islamilaisuuden sisällä on tietääkseni suuri eroja katsomuksissa ja identiteeteissä (esim. kaikki itseään muslimeina pitävät naiset eivät käytä huivia).”

 

Tämän jälkeen sain esitykseni ennakkokritisoijalta verkoston sähköpostiryhmässä seuraavan vastauksen:

Täytyy myöntää, että tämä esiin nostamasi problematiikka ei ole minulle ennen näyttäytynyt, enkä ole kokenut ongelmaksi esim. kristillisen uskon suurta roolia julkisessa tilassa. Olen ajatellut, että kun kerran ollaan suomalaisia ja asutaan Suomessa, niin se kirkon asema on ikään kuin "annettu" ja kuuluu asiaan. Jännä huomata, että joitakin se haittaa. Mutta mielipiteitä on yhtä monia kuin on ihmisiä eikä siinä sinänsä ole mitään ongelmaa. … Toivotan onnea omassa missiossasi. Aina oppii uutta näköjään.”

 

Tällainen esimerkki puoltaa käsitystä, jonka mukaan vapaa-ajattelijain ja humanistien kannattaa keskustella myös erilaisen uskonnollisten piirien edustajien kanssa. Ei tietenkään niin, että yrittäisimme saada heitä luopumaan uskostaan. Katsomuksellinen keskustelu on asia erikseen. Kerromme vain, että ihmisoikeuspoliittiset tavoitteet eivät kohdistu uskontoja vastaan, vaan kritiikkimme kohdistuu valtiovallan ja kuntien toiminnan ajastaan jälkeen jääneisiin piirteisiin.  Kun säädöksiä on paranneltu vuosikymmenestä toiseen, sen työn jatkamiselle on yhä tarvetta.


Edellä sanottu ei tarkoita sitä, että me vapaa-ajattelijat emme voisi käydä uskontokriittistä, katsomuksellista tai poliittista keskustelua tai puuttua aktiivisesti uskonto- tai kulttuuriperustaisesti ilmeneviin ihmisoikeusloukkauksiin, joita ilmenee eri puolilla maailmaa. Sillekin on toki tilaa 365 vuorokautta vuodessa.

 

Maailmankatsomuksellinen keskustelu maailmankuvan, elämänkatsomuksen ja etiikan perusteista on tietysti jyrkästi sallittua ja toivottavaa yhteiskunnassa myös uskonnottomista ja sekulaarihumanistisista lähtökohdista. Toki katsomukset ja keskustelut niistä ovat meillä uskonnottomilla nimenomaan yksilöiden asia, ja järjestömme puolestaan kiinnittävät päähuomion ihmis- ja perusoikeuspoliittisiin ongelmiin ja niiden poistamiseen.

 

Maailmanlaajuisiin ongelmiin reagoimista on ikävä kyllä kosolti syitä lisätä, mutta onneksi meillä on myös kansainvälisiä järjestöjä, jotka tekevät sitä myös meidän tuellamme.

 

Kansainvälinen humanistinen ja eettinen unioni pitää ison, kolmen vuoden välein järjestettävän kongressin elokuussa 2014 Oxfordissa. Vapaa-ajattelijain kansainvälinen yhdistys kokoontuu heti sen jälkeen Lontoossa. Vapaa-ajattelijain liitto on jäsenenä myös Euroopan humanistisessa federaatiossa, joka tekee hyvää työtä mm. vaikuttamalla Euroopan neuvostoon ja Euroopan unioniin.

 

Meidän kannattaa noteerata positiivisesti, keitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT luonnehtii uskonnottomiksi. Meitä ovat EIT:n mukaan ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät. Siinä kokonaisuudessa jälkimmäinen ryhmä on poliittisten tavoitteiden edistymisen kannalta mitä tärkein. Se ei määritelmän mukaan ole erityisen kiinnostunut maailmankatsomuksellisista keskusteluista. Moni on asioita ehkä aikanaan pohtinutkin – ja sitten todennut, että kannattaa keskittyä elämään tätä ainoaa elämää.

 

Miten uskontojen suhteen välinpitämättömät saisi ainakin pienessä määrin aktivoitua tukemaan ihmisoikeuspoliittisia uudistuksia, edes pienin teoin? Ehkä yksi keino olisi korostaa, että katsomukset ovat yksityisasia ja että tätä oikeutta täytyy puolustaa

 

Toinen motiivi voisi liittyä lapsiin. Joidenkin vanhempien välinpitämättömyyttä saattaa ravistella, jos päiväkodin tädit tai sedät toistuvasti kyselevät, ”saako lapsi osallistua” ja sitten taas, ”saako lapsi osallistua” pyhäkouluun, pikkukirkkoon, seurakunnan nukketeatteriin tai ”valokuvaseikkailuun”. Tällainen on yhä arkipäivää jopa Helsingissä, myös kouluissa.

Ravistelu voisi onnistua, jos onnistumme herättelemään asiaa myös julkisuudessa. Julkisuutta on ja tuo myös Yhdenvertainen Suomi -kansalaisaloitteen nimien kerääminen turuilla ja toreilla. Nyt on tullut aika myös jalkautua.

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry