ESA YLIKOSKI
Elämänkatsomustiedon opetus aloitettiin 40 vuotta sitten, elokuussa 1985. Päätös oli tehty jo hieman aiemmin. Taustalla oli Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerin Erkki Hartikaisen (1942-2021) YK:n ihmisoikeuskomitealle vuonna 1978 tekemä valitus uskonnonopetuksen silloisesta vaihtoehdosta. Uskontojen historia ja siveysoppi todettiin ihmisoikeuskäsittelyssä aivan liian uskontopainotteiseksi.
Valituksen väliaikatietojen johdosta Kouluhallitus korjasi aineen opetussuunnitelmaa hieman, mutta isompaa uudistusta haettiin lakimuutoksella.
Aloittaessani historian ja yhteiskuntaopin opettajana sain tehtäväksi opettaa poistuvaa ainetta peruskoulun yläasteella ennen elämänkatsomustiedon opetuksen alkua; oppimateriaalina oli jo silloin myös Vapaa-ajattelijain liiton kokeilumonisteita.
Vuonna 1983 hyväksyttiin uudet koululait ja eduskunta muutti uuden aineen nimeksi elämänkatsomustieto, vaikka hallituksen esitys oli uskontojen historia ja etiikka. Nimenmuutos vaikutti käytännössä uuden oppiaineen sisältöön. Kouluhallitus antoi työryhmälle tehtäväksi peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon oppimäärän valmistelun.
Uskontojen historian osuus jätettiin suhteellisen pieneksi ja aineesta tuli uusia uria avaava, laaja-alainen ja sitouttamaton, lasten ja nuorten oman katsomuksen rakentamista tukeva. Kouluhallitukseen tuli elämänkatsomustiedon ylitarkastaja Pekka Elo (1949-2013), joka hoiti aineeseen liittyviä tehtäviä kouluneuvoksena kuolemaansa asti.
Alkuhankaluuksia ja haasteita
Elämänkatsomustiedon (ET) tulo oppiaineeksi oli uskonnottomien ja yleensä katsomusvapauden kannalta periaatteessa hyvin merkittävä saavutus. Käytännössä aine sai vastaansa monia hankaluuksia. Niinpä ET:n oppilasmäärä kehittyi suhteellisen hitaasti, vaikka kasvoi syrjivään edeltäjään verrattuna.
Oppilasmäärän nousua jarrutti, että ET:n opetukseen oikeutettujen oppilaiden vanhempien piti hakea vapautusta uskonnonopetuksesta, jotta lapsi pääsi ET:n opetukseen. Tämä oli yhtä syrjivää kuin edeltäjällään. Lain syrjivyyttä täydensi koulujen huono tiedotus mahdollisuudesta päästä aineeseen 1. luokalla tai siirtyä uskonnosta ET-opetukseen peruskoulun aikana.
Elämänkatsomustieto joutui kärsimään kärjistyneestä poliittisesta ilmapiiristä 1980-luvulla. Se ilmeni myös epävirallisesti kouluissa. Suomalaisen yhteiskunnan tuki -säätiön historiassa kerrotaan, että maassamme toimi oikeistolaisten rehtorien verkosto, joka pyrki vastustamaan ministeriön ja erityisesti Kouluhallituksen nuoren vasemmistolaisen (sd) pääjohtajan uudistuspyrkimyksiä.
Omakohtainen kokemukseni tästä sattui Turussa, kun rehtori sanoi opettajainkokouksessa, että sitten meillä on näitä Kouluhallituksen kiertokirjeitä, mutta niillehän me teemme näin, ja repi kirjeet ja laittoi ne roskakoriin.
Tässä ilmapiirissä monissa kouluissa elämänkatsomustiedon tuloon uskonnon rinnalle ei suhtauduttu suopeasti. ET joutui kärsimään poliittisesta vastakkainasettelusta ja ennakkoluuloista. Lisäksi ev.-lut. kirkon ja uskonnonopetuksen itseisarvoinen kannatus oli vahvaa. Uskonnon erityisasemalle oli laaja parlamentaarinen pohja.
ET:n opetussuunnitelman erinomainen idea monipuolisesta katsomusneutraalista opetuksesta, jossa lähtökohtana ovat valmiiden oppijärjestelmien sijaan oppilaiden elämismaailma ja sen ilmiöt, levisi hitaasti laajaan tietoon opettajien ja oppilaiden huoltajien keskuudessa. Ehkä jossain ET:n etiikkaakin epäiltiin etikaksi. ET sai kuitenkin kiinnostusta ja kannatusta niin opettajien kuin huoltajien keskuudessa. Kouluhallitus järjesti 1980-luvulla ET:n opettajille koulutuksia sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.
Itsekin sain osallistua Pekka Elon vetämille kursseille sekä Heinolassa että Porissa, jossa mukana oli myös vanha uskonnonopettajani. Etiikan käsittelyyn harjoiteltiin moraalidilemmoja, joita löytyi klassisesta apteekkarin valinnasta ja Bruce Springsteenin Highway Patrolman -laulun sanoista.
Valitettavasti Erkki Hartikaisen ja Pekka Elon välille muodostui vakavia erimielisyyksiä ET:n ja sen oppimateriaalien kehittämisestä, eikä Hartikainen säästellyt kritiikkiään, kun hänen laatimiaan oppimateriaaleja ei otettu laajempaan käyttöön. Tämä taisi tulehduttaa myös Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton välejä, jotka vasta 2010-luvulta alkaen ovat korjaantuneet.
2000-luvulle toiveikkaasti
Perustuslain ja perusopetuslain uudistuksen myötä ET:n muodollinen asema parani tuntuvasti 2000-luvun alussa. Opetukseen pääsy ei enää edellyttänyt vapautuksen hakemista uskonnosta. ET:stä tuli siten uskontokuntiin kuulumattomien lasten ensisijainen katsomusaine, johon koulun pitäisi oppilas sijoittaa, mikäli vanhemmat eivät erikseen pyydä pääsyä uskonnonopetukseen. Hurraa!
Valitettavasti periaatteessa tärkeää muutosta, uuden lain edellyttämää oppilaan automaattista sijoittamista ET-opetukseen jarrutettiin vuosia. Vanhoista ”valinnoista” pidettiin kiinni koko peruskoulun ajan. Lopulta Opetushallitus antoi ohjeen, jossa kouluja kehotettiin avaamaan mahdollisuus päästä ET-opetukseen, vaikka oppilas olisikin ollut peruskoulun alusta uskonnonopetuksessa. Silti koulut korostivat valintojen pysyvyyttä.
Ekaluokkalaisen huoltajille tarjolla oli usein uskonnon ja ET:n välinen valintatilanne, jossa ET-ryhmää ei koulussa aina ollut valmiina tai opetusjärjestelyt olivat syrjiviä. Uskonnottomille vanhemmille kehuttiin uskontoon osallistumisen vaivattomuutta ja sisällön väitettyä tunnustuksettomuutta.
Syrjinnän arkipäivää 2000-luvulla oli, että ET-oppilaalla saattoi olla aina hyppytunti toisin kuin uskonnossa. Opetusta kunnassa saatettiin järjestää vain yhdellä koululla, jonne oppilas ei ehtinyt siirtyä eikä kuljetusta ollut. ET-opetus saattoi myös olla etänä, jolloin opetuksen laatu käytännössä kärsi. Tiedotuksessa oli puutteita. Ekauokalle tulevan huoltajille kerrottiin vuosi toisensa jälkeen, että koululla ei ole ET-ryhmää. Muille huoltajille ei kerrottu, että koulussa oli kertynyt ET-ryhmän muodostamiseen tarvittava määrä oppilaita.
Näin periaatteessa tärkeästä muutoksesta huolimatta ET-oppilaiden osuus kasvoi tilastojen mukaan melko hitaasti. ET kuitenkin kasvoi, sen asema vakiintui ja siitä tuli yhä tunnetumpi julkisuudessa.
Ymmärrettiin myönteisenä, että aineessa on paljon muutakin kuin uskontojen ja katsomusten läpikäyntiä. Moniin ilmiöihin ja eettisiin kysymyksiin, joita lapset ja nuoret kohtaavat, uskonnoista ei ole apua. Arvojen avoimesta pohdinnasta ja keskustelusta sen sijaan on. Oppilaan eettistä ja kriittistä ajattelu- ja toimintakykyä sekä oppimisen taitoja voidaan vahvistaa ja tukea elämänkatsomuksen ja identiteetin muodostumista.
2020-luvulla ET:n oppilasmäärä kasvoi aikaisempaa nopeammin, vaikka ET-ryhmien perustamista jarruttavia puutteita ilmenee edelleen varsinkin pienillä paikkakunnilla. Vuoden 2018 tilastojen jälkeen Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tiedontuotannossa oli usean vuoden tauko. Vapaa Ajattelija -lehden toimitus kuitenkin hankki tietoja suoraan kuntien koulutoimelta.
Näin tiedetään, että lukuvuonna 2024-25 Helsingissä ET:n oppilasosuus oli yli 30 % ja Espoossa, Keravalla ja Vantaalla yli 20 %. Myös Tampereella ja Turussa ollaan 20 prosentin pinnassa. ET on suurin katsomusaine 11 helsinkiläisessä peruskoulussa. Myös monilla pienillä pakkakunnilla havaittiin isoja kasvuprosentteja. ET ei ole marginaalinen oppiaine.
Elämänkatsomustiedon yleistilanne ja asema paranivat 2020-luvulla, vaikka opetusjärjestelyjen ongelmia yhä havaitaan. Opettajakunnassa siihen suhtaudutaan normaalina aineena, ja lapsilla ja nuorilla on ihan tavanomaista ja luonnollista olla ET-opetuksessa. Yhdessä asiassa ET ei ole kuitenkaan virallisesti normaali oppiaine: se on yhä kielletty oppiaine monille.
Kielletty hedelmä
Suomessa on yhä vuonna 2025 lainsäädännön aiheuttama vakava yhdenvertaisuusongelma; ET:n valinnanmahdollisuuden ja opiskelun kielto evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäseniltä. Asia nousi keskusteluun 2010-luvulla ja laajentui 2020-luvulla. ET:n opiskelumahdollisuuden kielto yhtäältä syrjii kirkon jäseneksi liitettyjä lapsia ja nuoria ja toisaalta heikentää aineen asemaa epätietoisten silmissä. Jotain arveluttavaa siinä lienee, kun laki sen opiskelun monilta estää. Poikkeuksena ET-kieltoon aikuislukion opiskelijat ja aikuisten perusopetuksessa olevat ovat voineet valita katsomusaineen uskonnon ja ET:n välillä.
Kun siirryin peruskoulusta ja lukiosta 1990-luvulla kansanopistoon, opetin elämänkatsomustietoa viisi vuotta aikuisryhmille, joissa hyvin monet kirkon jäsenet valitsivat uskonnon sijaan ET:n. Tämän myönteisen kokemuksen myötä aloin kirjoittaa ja puhua ET:n valinnanmahdollisuuden avaamisen puolesta.
Vapaa-ajattelijain liitto liittyi Suomen humanistiliiton rinnalle vaatimaan ET:n avaamista kaikille mahdolliseksi vuonna 2011. Avaamista oli liitossa vastustettu, koska kirkon suuren vaikutusvallan vuoksi pelättiin ET:n sisällön vesittämistä ET:n kaikille avaamisen yhteydessä. Pelko ei välttämättä ollut turha, mutta tämän riskin arveltiin kuitenkin vähentyneen 2010-luvulle tultaessa.
Elämänkatsomustiedon avaamista voidaan perustella sekä uskonnonvapaudella että yhdenvertaisuudella. Katsomusaineiden kehittämistyöryhmän raportissa (2025) todetaan, että nykytilanteessa on vakava yhdenvertaisuusongelma. Syrjintä koskee suoraan evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäseneksi liitettyjä. Välillisesti ET:n asema ja opetus kärsivät opiskeluoikeuden rajaamisesta.
Elämänkatsomustieto sopisi kaikille lapsille ja nuorille, joiden huoltajat eivät halua koulun antavan uskonnollista kasvatusta lapsilleen. Valmiiden oppijärjestelmien sijaan opetuksen lähtökohtana on oppilaiden elämismaailma ja sen ilmiöt. Yleissivistykseen kuuluvien tietojen lisäksi kehitetään taitoja, eettistä ja kriittistä ajattelu- ja toimintakykyä sekä oppimisen taitoja. Näin tuetaan elämänkatsomuksen ja identiteetin muodostumista ja hyvän elämän tavoittelua.
Silti ET-opetuksen valinnanmahdollisuuden avaamista kaikille vastustetaan. Vastustajiin kuuluvat ev.-lut. kirkko ja muut perinteisen uskonnonopetuksen erityisaseman kannattajat, koska ET:n pelätään vievän uskonnosta oppilaita ja heikentävän uskonnonopetuksen asemaa. Kuntien koulutoimessa ET:n avaamisen vastustusta aiheuttanee pelko kustannuksista, vaikka ET:n oppilasmäärän kasvu ei välttämättä tarkoita kustannusten nousua, vaan uskonnon ja ET:n opetusryhmien tasoittumista. Jos opetusryhmien koot ovat olleet 20 ja 5, kustannukset eivät nouse, kun niiden koot ovatkin 15 ja 10. Kaupunkikunnissa kustannushaasteita saattavat ET:n sijaan aiheuttaa pienuskontojen opetusjärjestelyt.
