Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Vapaa-ajattelijain liitto ry

Uskonnottomien edunvalvonta-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Seremoniatilojen tarjonta monipuolistuu

Uusi hautaustoimisto MemorDesign on selvästi paneutunut myös ei-kirkollisiin hautajaisiin. Se on hankkinut ja tehnyt sopimuksia paikoista myös nimenomaan jäähyväis-/saattotilaisuuksiin, jossa vainaja on arkussa.

Nyt on Lahdessa ja Helsingin seudulla tarjolla uusia tiloja siviilihautajaisten jäähyväis-/saattotilaisuudelle. Tämä on erityisen tervetullutta paikkakunnilla – kuten Espoo ja Lahti – joissa seurakunnan hautausmaan kappelia ei saa käyttää uskonnottomaan hautajaistilaisuuteen. Muillakin paikkakunnilla on tarvetta uskonnollisesti tunnustuksettomiin seremoniatiloihin.   

Uusi Hollolasta käsin toimiva hautaustoimisto MemorDesign on selvästi paneutunut myös ei-kirkollisiin hautajaisiin (https://memordesign.eco). Tässä tarkoituksessa se on hankkinut ja tehnyt sopimuksia uusista paikoista myös nimenomaan jäähyväis-/saattotilaisuuksiin, jossa vainaja on arkussa. 

Muistotilaisuuksiinhan on tiloja ollut aikaisemminkin varsin hyvin tarjolla, mutta tunnustuksettomia saattotilaisuuksien paikkoja ei oikein ole ollut saatavana tai ainakaan tarjolla. Nyt tarjolla olevissa tiloissa on tyypillisesti mahdollisuus samalla sekä jäähyväis-/saattotilaisuuteen että muistotilaisuuteen.

Helsinki ja Espoo

Hietzun Merikabinetti, Hiekkarannantie 11, Helsinki. Kabinettitila sopii noin 30 hengen hautajaistilaisuuteen, ja viereisessä kahvilaravintolassa voi pitää myös muistotilaisuuden.

Villa Pentry, Nuottarinne 2, Espoo. Sijaitsee Nuottaniemessä, rantaraitin varrella. Huvilan lasierkkerissä on mahdollisuus pitää jäähyväistilaisuus arkun ääressä. Rakennuksessa on muistotilaisuuden pitopaikka.

Lahti

Lahden upseerikerho, Upseerikerhonkatu 3, Lahti. Useampi tilavaihtoehto osallistujamäärän (20–177) mukaan.

Wanha Sode, Sotilaskodinkatu 7, Lahti. Tilan voi vuokrata palveluineen tai ilman niitä. A-oikeuksien puuttumisen vuoksi tilaisuuden järjestäjät voivat tuoda myös itse tarjottavia juomia muistotilaisuuteen.

Mukkalan kartano, Ritaniemenkatu 10, Lahti. Jäähyväistilaisuus arkun ääressä voidaan pitää erillisessä Kavaljeeri-rakennuksessa enintään noin 50 hengelle. Kartanon muissa tiloissa mahdollisuus muistotilaisuuteen.

MemorDesign on tiettävästi laajentamassa toimintaansa Pirkanmaalle, Jyväskylän seudulle, Imatran ja Lappeenrannan alueelle sekä Ouluun ja Varsinais-Suomeen.

Esimerkki monelle muulle

Toivottavasti tämä esimerkki kannustaa myös muita hautaustoimistoja kehittämään palvelujaan uskonnottomiin hautajaisiin kautta maan. Luonnollisesti myös vapaa-ajattelijain yhdistyksillä kautta maan on uskonnottomien edunvalvonta- ja kulttuurijärjestönä kiinnostusta edistää vastaavien tilojen tarjontaa. 

Kaikkein tärkeintä uusien tilojen etsiminen on niillä paikkakunnilla, joissa seurakunnan hautausmaan kappelia ei voi käyttää hautajaistilaisuuteen. Todella tärkeää se on myös muillakin paikkakunnilla, sillä on hyvin todennäköistä, että yhä useampi uskonnoton esittää hautaustahdossaan, että hänen siviilihautajaisiaan ei pidettäisi kirkon tiloissa ja että tuhka laitettaisiin kirkon hautausmaiden ulkopuolelle. 

Yhä useampi ajattelee kirkon kappeleista ja hautausmaista: ”Ei tupata, jos ei tykätä.” Siviilihautajaisten palvelujen tarjoamiseen ei siis välttämättä tarvita ikiomaa rakennusta, vaan sopivan tilan voi vuokrata muutamaksi tunniksi.

Esa Ylikoski

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

 

Hautaustoimi sosiaali- ja terveystoimeen ja uusien hyvinvointialueiden tehtäviin

Yhteiskunnan velvollisuus on turvata, että kuolemantapauksen aina aiheuttaman henkisen kuorman päälle ei vielä tule ylimääräisiä syrjinnän kokemuksia minkään uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen perusteella.

Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt hautaustoimen siirtämistä ”kirkollisasioista” sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin sekä siellä uusien hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Kerroimme siitä numerossa 2/2021. Tässä jutussa on taustatietoja ja perusteluja esitykselle.

Syrjintää sekä periaatteessa että käytännössä

Nykyinen hautaustoimilaki on uskonnottomia syrjivä, koska se antaa koko niin sanotun yleisen hautaustoimen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tehtäväksi. Sen lisäksi käytännössä seurakuntien toiminta on syrjivää ja mielivaltaista hautajaisten ei-kirkollisten saattotilaisuuksien järjestämispaikkojen suhteen.

Moni seurakunta ei vuokraa edes hautausmaan kappelia ei-kirkolliseen hautajaistilaisuuteen, jossa vainaja on arkussa ennen tuhkausta tai arkkuhautausta. Eikä yksikään seurakunta Suomessa tarjoa uskonnollisesti tunnustuksettomia tiloja ei-kirkollisiin hautajaisiin – toisin kuin Ruotsissa – vaikka ne hoitavat niin sanottua yleistä hautaustoimea ja saavat siihen yli 100 miljoonaa euroa vuodessa, 20/euroa/kuntatalainen (siis kuntalainen eikä seurakuntalainen).

Kuolema koskettaa monia joka vuosi

Suomessa kuolee vuosittain yli 54 000 ihmistä. Läheisiä, ystäviä ja muita surijoita on yleensä moninkertainen tai monikymmenkertainen määrä. Näin ollen uskonnottomien syrjintä on yhä laajamittaisempi ihmisoikeuskysymys, yhdenvertaisuuden ongelma.

Hautauksesta säädetään hautaustoimilaissa (457/2003). Vainajan ruumiin käsittelystä on voimassa olevassa lainsäädännössä vain vähän säännöksiä. Hautaustoimilain (457/2003) 2 §:n mukaan vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Se ei aina hautauksessa toteudu.

Terveydensuojeluasetuksessa (1280/1994) on eräitä säännöksiä vainajan ruumiin käsittelystä. Asetuksen 41 §:n mukaan muualla kuin sairaalan tiloissa ruumis on säilytettävä asianmukaisessa tiiviissä arkussa tai vastaavassa ennen hautaamista. Ruumiin kuljettaminen on sallittua vain siihen tarkoitukseen varatussa kulkuneuvossa. Kuolemaa koskeva lainsäädäntö on vanhahkoa.

Vainajan ruumiin käsittelyyn liittyvät seikat ovat myös merkityksellisiä ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen kannalta, sillä vainajan ruumiin asianmukainen ja kunnioittava kohtelu ovat osa ihmisarvon kunnioittamisen toteutumista. Hallituksen esityksessä hautaustoimilaiksi (HE 204/2002 vp) todetaan säännöksen suojelukohteena olevan ennen kaikkea vainajalle läheisten ihmisten tunteet ja ihmisten käsitys siitä, miten vainajiin tulee suhtautua. Tämä psykososiaalinen puoli on jäänyt asian julkisessa keskustelussa liian vähälle.

Perustuslain säännös ihmisarvon loukkaamattomuudesta ulottaa täten vaikutuksensa laajemmalle kuin elossa olevien ihmisyksilöiden kohteluun. Voidaankin katsoa, että vainajan varsinaisen perusoikeussubjektiuden päättymisestä huolimatta, hänellä voidaan katsoa olevan perusoikeussubjektiuteen osittain rinnastettava asema, joka aiheutuu vainajan omaisten perusoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamisen vaatimuksen heijastumista. Näin ollen vainajan niin sanottuja perusoikeuksia suojaamalla pyritäänkin välillisesti vahvistamaan omaisten oikeuksien toteutumista.

Inhimillinen, sosiaalinen ja terveydellinen näkökulma

Hautaustoimeen liittyy vainajan ruumiin käsittelyn, hautajaisten, krematorioiden, hautausmaiden, arkkuhautauksen ja tuhkauksen lisäksi aina myös yksilöllinen, inhimillinen, vainajan omaisia ja ystäviä koskeva sosiaalinen ja terveydellinen puoli.

Kuolemantapaus on ainutkertainen ja ainutlaatuinen syvästi tunteisiin vaikuttava tapahtuma. Kuolemantapaus on samalla psykososiaalinen riski ja henkinen rasitus kaikenikäisille vainajan omaisille ja ystäville. Hautausjärjestelyt surun keskellä ja joskus täysin yllättäen ovat poikkeuksellinen rasitus vainajan lähiomaisten henkiselle voinnille.

Yhteiskunnan velvollisuus on turvata, että kuolemantapauksen aina aiheuttaman henkisen kuorman päälle ei vielä tule ylimääräisiä syrjinnän kokemuksia minkään uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen perusteella. Sen takia hautaustoimi kuuluu selkeästi sosiaali- ja terveydenhuollon toimipiiriin. Sitä ei enää saa jättää vain ”kirkollisasiaksi”.

Uusien hyvinvointialueiden tehtäviin

Käytännössä hautaustoimi tulisi lisätä uusien hyvinvointialueiden tehtäviin. Hautaustoimen järjestämisvastuu ei kuitenkaan tarkoita, että hyvinvointialueen yksin pitää toteuttaa kaikki palvelut. Aika paljon sen itsensäkin on hyvä tehdä.

Esimerkiksi sairaaloiden yhteyteen on perusteltua alkaa järjestää nykyistä laajempia monikäyttöisiä seremoniatiloja ei-kirkollisia saattotilaisuuksia varten. Ja kun tuhkausten yhä lisääntyessä krematorioiden määrää tulisi lisätä, uusissa krematorioissa tulisi olla tunnustuksettomat/monikäyttöiset seremoniatilat.

Hyvinvointialueiden järjestämisvastuun kautta hautaustoimeen voidaan ajatella monimuotoista yhdistelmämallia, jossa julkisen vallan omien palvelujen, tilojen ja toimintojen lisäksi olisi mahdollisuus myös uskonnollisten ja uskonnottomien yhteisöjen omille hautausmaille.

Kun eduskunta myöntää nyt vuosittain yli 100 miljoonaa euroa – noin 20 euroa/kuntalainen – avustusta evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaille, julkisen taloudellisen ja muun tuen pitäisi jatkossa kohdistua tasapuolisesti erilaisille palveluntuottajille ja toimitiloille. Tällöin esimerkiksi Vapaa-ajattelijain yhdistysten perustamille ja ylläpitämille hautausmaille alettaisiin myöntää avustusta.

Maakuntaveron käyttöönottoa selvittänyt parlamentaarinen komitea esitti viime vuonna, että veron tarpeellisuutta tulisi arvioida myöhemmin, kun hyvinvointialueiden rahoitusmallin toimivuudesta on saatu riittävästi kokemusta ja alueiden tehtäväkenttää on mahdollisesti laajennettu. Yksi tehtäväkentän laajentamista odottava asia on hautaustoimen järjestämisvastuu. Sen kannalta ei ole merkitystä, tuleeko maakuntavero mukaan hyvinvointialueiden rahoitukseen vai ei.

Esa Ylikoski

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Apinabisnes

Pohjimmiltaan kirkonmenot ja rockkonsertit eivät eroa toisistaan millään tavalla. Molemmissa vuoroin vastaanotetaan ja vuoroin osoitetaan ikuista rakkautta jotakuta epäilyttävän laihaa pitkätukkaa kohtaan.

Olen päätoimenani esiintyvä muusikko, ja täten joutunut nautiskelemaan jo muutaman vuoden ajan liiasta vapaa-ajasta. On tullut ideoita. Eräänä päivänä oivalsin kulttuurialan yhteiskunnallisen syntyhistorian, syyn talousongelmiini, kuolevaisuuteni ytimen ja suhteeni laihoihin apinoihin. Ajatusketju alkoi näin: ihmislajimme aamuhämärissä apinoista vahvin on ollut aina hyvin työllistetty. Hän on joutunut torjumaan laumaansa uhkaavan villisian hyökkäykset. Palkaksi vaivoistaan tämä turva-apinoiden Alfa on saanut astua naaraita muita uroksia useammin. Mutta on porukasta löytynyt muitakin talentteja. Yksi ketterä karvakaveri on kivunnut muita nopeammin savannin korkeimpaan puuhun. Sieltä se on pudotellut pähkinöitä alhaalla venailevalle jengille, syötyään itse makoisimmat herkut ensin. Ja joku toinen on osannut nakutella kivenmurikalla kilpikonnan kuoren auki. Sen poikaset ovat selviytyneet talvesta. Mutta millä lihaksilla me taiteilijat selvisimme evoluutiossa?

Jengi meni totaalisen pähkinöiksi vasta sitten, kun joku keksi ensimmäisen jumaltarinan. Kielellinen ilmaisutaito ja abstrakti ajattelukyky mahdollistivat näkymättömistä asioista runoilun. Jotkut leirinuotion apinoista osasivat kuvailla metsästyslegendat muita värikkäämmin. Ja he tekivät sitä mielellään, koska olivat muuten laihoja, näsäviisaita ja/tai aamu-unisia. Mutta onneksi yhteisöt tarvitsivat tällaisia pähkinäpalkalla esiintyviä viihdyttäjiä, ennustajia, tylsyyden ja ahdistuksen hätistelijöitä. Heitä vaellettiin kuulemaan kauempaakin. Tarinat levisivät suusta suuhun, ja kirjoitustaito sinetöi homman: uskomukset ja kultit syntyivät. Samalla kehittyi ilmaisumuodoista jaloin, taide. Se kommunikoi järjen ja tunteen yhdistelmänä, glorifioi arkea, loi arvoja ja merkityksiä. Musiikki ja rytmi humalluttaa. Jumalanpalveluksissakin rapistellaan virsikirjaa kuin karaokebaarissa laululistaa.

Ja näin pääsinkin oivalluksen ääreen: pohjimmiltaan kirkonmenot ja rockkonsertit eivät eroa toisistaan millään tavalla. Molemmissa vuoroin vastaanotetaan ja vuoroin osoitetaan ikuista rakkautta jotakuta epäilyttävän laihaa pitkätukkaa kohtaan. Mutta näistä kahdesta vain populaarimusiikkitilaisuudet ovat olleet koronan aikana pitkälti kiellettyjä. Ymmärtääkseni jumalanpalveluksiin on saatu kuitenkin kokoontua lähestulkoon kuten aina ennenkin. Kokoontuminen on ollut sallittua, vaikka kirkossa kävijöiden keski-ikä lienee selkeästi covid-riskiryhmää. Plus, kuten lääkäriystäväni osasi kertoa, uskovien laumoissa on poikkeuksellisen paljon rokotevastaisia. Vaikuttaakin siltä, että rockin vaara ja uhmakkuus on swiftannut metallikonserteista uskispiireihin.

Myös valtion omistamat Alkot pidettiin auki, anniskeluravintoloiden sulkemisista johtuen jopa aiempaa ruuhkaisimpina. Tästä pääseekin apinoiden huimaavimpaan keksintöön, rahajärjestelmään. Pankkimme myöntävät asiakkailleen mieluusti luottokortteja. Koko valuuttajärjestelmähän perustuu velalle, eli luotolle. Luottokortin tapauksessa rahan lainaaja kirjaimellisesti luottaa asiakkaansa maksavan velkansa, korolla ryyditettynä. Muuten tulee todellisia ongelmia. Mutta mitäpä jos myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko heittäytyisi yksityisbisnekseksi ja myöntäisi asiakkailleen myös maksukortteja? Sellaisia, joilla voisi aina tarpeen mukaisesti lunastaa erilaisia hengellisiä hyödykkeitä. Sanktio olisi Helvetti, kuten nytkin. Kortin nimi olisi tietysti ”uskokortti”, eikä luottokortti, sillä kortin myöntäjä uskoisi sokeasti saavansa joskus asiakkaaltaan vastapalveluksensa. Tällöin asiakas vingutettuaan ahdistuspäissään uskokorttiaan olisi kirkolle velkaa vain esimerkiksi viisitoista ave mariaa. Tai vartin mittaisen itseruoskinnan. Korttia voisi ladata myös omatoimisesti, esimerkiksi katufeissarimaisilla käännytyshommilla. Läheismaksu!

Loppupäätelmäni on, että Suomen pääapinat ovat liian fiksuja tämänkaltaiseen. Uskokortti olisi täyttä hulluutta. Eihän yksikään järjestelmä pysy pystyssä pelkällä uskolla. Se vaatii luottoa, korkoja, eikä minään pähkinöinä, vaan kovana rahana. Pähkinät on syytä jättää taiteilijoille.

Antti Hyyrynen
Kirjoittaja on Stam1na-yhtyeen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, av-alan yrittäjä ja kirjailija.

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Esitys puolueille: Valtion ja kirkon suhde uusiksi

Vapaa-ajattelijain liitto ja Suomen Humanistiliitto ovat yhdessä lähettäneet suomalaisille puolueille seuraavan kirjeen, jossa ehdotetaan ryhtymistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisaseman lopettamista.

Valtion ja kirkon erillisyys kuuluu eurooppalaisiin arvoihin (Euroopan neuvosto) ja julkisen vallan neutraliteettiperiaate ihmisoikeuksiin (Euroopan ihmisoikeussopimus). Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 17 artikla asettaa EU:lle velvoitteen vuoropuheluun kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen ja elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen kanssa.

Kansalaisilla on perustuslaillinen oikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisina. Nykyisellään evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon asema tekee uskonnottomista ja muihin uskontokuntiin kuuluvista toisen luokan kansalaisia.

Maallistuminen on Suomessa jatkunut niin, että ev.lut kirkon jäsenmäärä on laskenut 66,5 prosenttiin, vauvakasteiden osuus on laskussa, siviilivihkimisten osuus on kirkollisia vihkimisiä suurempi, nimiäisten määrä lisääntyy ja hautajaiskulttuuri monipuolistuu, vaikka hautaustoimessa ilmenee syrjintää. Myös kirkkoon kuuluvat saattavat olla hyvin maallistuneita eivätkä usko kirkon oppeihin. Tämä käy ilmi esimerkiksi Kirkon tutkimuskeskuksen (2019) teettämästä kyselystä.

On aika jatkaa sekulaarin valtion suuntaan

Perustuslain 76 § on syytä kumota; kirkkolaista eduskunnan tulisi säätää normaalissa lainsäädäntöjärjestyksessä. Kirkon kaikki virat ja vakanssit tulee siirtää normaalien työsuhteiden piiriin.

Digi- ja väestöviraston tulee asioida suoraan vauvan molempien huoltajien kanssa. Nykyinen käytäntö asioida seurakunnan kautta on vastoin lapsen oikeuksien sopimusta ja rikkoo yhdenvertaisuutta. Lasten kastaminen uskonnollisena rituaalina on perheen ja seurakunnan välinen asia.

Se, että evankelis-luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat eivät saa peruskoulussa ja lukiossa opiskella elämänkatsomustietoa, on heitä syrjivää ja pitää korjata.

Avioliittoon vihkimiskäytännöt tulee saattaa yhdenvertaisiksi. Selkein käytäntö voisi olla, että viranomaiset hoitaisivat avioliiton solmimisen virallisen puolen. Maistraatit voisivat kuitenkin nimetä virkapaikan ja -ajan ulkopuolisiin vihkimisiin viran- ja toimenhaltijoiden lisäksi muitakin vihkijöitä. Tällä turvattaisiin vihkijöiden saatavuus suosituimpina vihkiaikoina.

Hautaustoimen järjestämisvastuu olisi perusteltua siirtää uusille hyvinvointialueille. Sen puitteissa voitaisiin toteuttaa myös monimuotoista yhdistelmämallia, jossa julkisen vallan omien toimintojen ja tilojen lisäksi olisi mahdollisuus kirkon, muiden uskonnollisten sekä uskonnottomien yhteisöjen hautausmaille tasavertaisesti. Hautaustoimen uudistuksessa pitäisi turvata, että kuolemantapauksen sattuessa vainajan omaisilla olisi mahdollisuus saada käyttöönsä tunnustuksettomia, monikäyttöisiä seremoniatiloja.

Kirkollisverojärjestelmä ja valtion tuki tulee ajatella uudelta pohjalta yhdenvertaisuuden pohjalta. Väestökirjanpito tulee siirtää digi- ja väestötietovirastoon; kirkonkirjojen digitointi ja tietojen hakujärjestelmän toimivuus on taattava.
Kulttuurihistoriallisten rakennusten suojeluun on valtion osallistuttava.

Kunnian ja omantunnon kautta annettava vakuutus on neutraali velvoittautuminen virkamiesten ja ministerien työlle. Sama koskee myös puolustusvoimia, jossa myös uskonnonharjoittaminen on siirrettävä palveluksen päiväohjelman ulkopuolelle.

Sotilaspappivetoinen henkisen tuen järjestäminen ei vastaa nykypäivän tarpeita. Sekulaaria psyykkistä tukea tulee vahvistaa myös vankilatyössä.

Valtiovallan symbolisissa eleissä tulee kunnioittaa ihmisten yhdenvertaisuutta myös uskontoihin ja katsomuksiin liittyen, esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa.

Sekulaaria kulttuuria edistävien järjestöjen toimintaa tulee arvostaa ja tukea valtiovallan toimesta. Vapaa-ajattelijoiden liitto ja Suomen Humanistiliitto ovat jäseninä Euroopan humanistifederaatiossa, joka on edustettuna EU:ssa sekä Kansainvälisessä humanistiliitossa, joka on edustettuna YK:n toimielimissä. Yleishyödyllisinä kansalaisjärjestöinä liitot ovat mukana myös YK:n julistaman uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon toiminnassa.

Esitämme, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon erityisaseman lopettamisen valmistelujen aloittamiseksi perustetaan laajapohjainen parlamentaarinen komitea, jossa on myös keskeisten uskonnottomien järjestöjen edustus. Kun varsinainen uskonnonvapauslaki täyttää sata vuotta, on hyvä aika jatkaa uudistuksia.

Jumalanpilkan kriminalisointi tulee poistaa rikoslaista

Jumalanpilkka rikoslaissa ei kuulu tähän päivään, koska se kaventaa sananvapautta. Suomi on saanut jo monta kertaa YK:n ihmisoikeuskomitealta huomautuksen asiasta. Myös monet oikeusoppineet Suomessa katsovat, että pykälästä voitaisiin luopua.
Koska vihapuhe, kiihottaminen kansanryhmää kohtaan ja julkisrauhan rikkominen ovat Suomessa kiellettyjä, se antaa suojaa myös uskonnollisille ja ei-uskonnollisille ihmisille ja yhteisöille.
Kun Suomessa Jumalan pilkkaaminen on kielletty rikoslaissa, ei Suomi kansainvälisissä toimielimissä voi täysimääräisesti puuttua uskontoperusteisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Jumalanpilkkalakien tulkinta eri maissa on hyvin mielivaltaista.

Kunnioittavasti,
ystävällisin terveisin

Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain liitto ry

Kristillisdemokraatit – aina meitä vastaan?

Puolue kerää konservatiivikristittyjä yhteen, pois muiden puolueiden äänestäjistä. Sen merkitys politiikkaan voi jäädä pieneksi. Kristillisdemokraattien olemassaolo saattaa paradoksaalisesti jopa vauhdittaa yhteiskunnan maallistumista.

Vapaa-ajattelija voi äänestää kristillisdemokraatteja.

Meillä ei ole pyhiä asioita, eikä kirkon ja valtion erokaan ole sellainen. Äänestyspäätökseen vaikuttaa useampi asia, joista vapaa-ajattelijoiden tavoitteet ovat yksi. Toisille se on hyvin merkittävä asia, mutta toivoakseni ei kenellekään kaiken muun ohittava.

Kristillisdemokraatit on oikeasti vaikuttavista puolueista pienin, ja se on vaarassa pudota eduskunnasta kokonaan. Kaikki viisi kansanedustajaa ovat eri vaalipiireistä, ja lähes satunnainen vaihtelu voisi tiputtaa heistä pari. Ehkä on hyvä, jos niin ei käy.

Nykyisellään puolue kerää konservatiivikristittyjä yhteen, pois muiden puolueiden aktiivijäsenistä, ehdokkaista ja äänestäjistä. Samaan aikaan sen merkitys politiikkaan voi jäädä pieneksi, ainakin jos sen äänimäärä vielä vähenee. Kristillisdemokraattien olemassaolo saattaa paradoksaalisesti jopa vauhdittaa yhteiskunnan maallistumista.

Nimenmuutosharhautus?

Puolue pyrki vuosituhannen vaihteessa Bjarne Kalliksen johdolla enemmän yleispuolueeksi. Osana tätä nimikin vaihtui nykyiseksi Saksan suuren sisarpuolueen mukaan; entinen oli Suomen Kristillinen liitto. Nimenmuutosta kutsuttiin harhautukseksi, mutta pyrkimys oli mielestäni aito.

Kalliksen aikana puolue sai historiansa suurimman kannatuksen, sekin tosin vain 5,3 %. Sen jälkeen linja kääntyi taas, johtoon tuli jyrkemmin profiloitunut Päivi Räsänen. Merkittävistä poliitikoista Eija-Riitta Korhola loikkasi samoihin aikoihin kokoomukseen; vuosikymmen myöhemmin Kallis seurasi häntä. Äänestäjiä muutos konservatiiviseen suuntaan karkotti. Prosentti tai pari suomalaisista näyttää hakevan sopivan, mutta ei liian konservatiivista vaihtoehtoa.

Vuoden 2005 yleisohjelma yritti vielä vaikuttaa vähemmän kristilliseltä: ”Kristillisdemokraatit pyrkivät perustelemaan näkemyksensä niin, että jokainen ihminen elämänkatsomuksestaan riippumatta voi ymmärtää perustelut. Politiikassa toimitaan eri elämänalueella kuin seurakunnissa.”

Etelään osoittava kompassi

Uskonnonvapauden osalta kristillisdemokraattien nykyiset ohjelmat ovat lähes etelään osoittava kompassi eli toistavat melko tarkkaan vapaa-ajattelijoille vastakkaista kantaa: ”Puolustamme kristillisen kulttuuriperinnön ja kansakuntaa yhdistävien arvojen välittämistä tuleville sukupolville. Koulujen ja päiväkotien on taattava oppilailleen myönteinen uskonnonvapaus.”, ”Seurakuntien ja päiväkotien yhteistyö tukee varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tavoitteita.”, ”Yleisradion – – tulee nykyistä tasapuolisemmin ottaa huomioon erilaiset lähestymistavat mukaan lukien kristillinen näkökulma.” ja niin edelleen.

Tuskin yllättää, että puolue myös esimerkiksi kannatti rukouspäiväjulistuksen säilyttämistä tasavallan presidentin virkatehtävänä. Pienuskonnoille sen kansanedustajat ovat onnistuneesti esittäneet lisää euroja valtion varoista. Sikamessias-taulua ei sentään poistettu taidenäyttelystä, vaikka puolueen kansanedustajat siitä vuonna 2017 kirjallisen kysymyksen muutaman muun kanssa tekivätkin.

Toisaalta puolueen nuorisojärjestö ehdotti viime kesänä, että puolue olisi vähemmän kovasydäminen homoseksuaaleja kohtaan. Puoluehallitus toki oli eri mieltä, mutta ehkä tämä kertoo puolueen joskus tulevaisuudessa yrittävän uudelleen olla vähemmän konservatiivinen.

Jostain samaakin mieltä?

Moni vapaa-ajattelijakin voi olla samaa mieltä puolueen yleisistä tavoitteista sosiaaliturvan, puolustuspolitiikan ynnä muiden osalta. Mutta löytyykö mitään, missä KD tukisi meidän tavoitteitamme?

Löysin kaksi asiaa, joissa edellinen puheenjohtaja Räsänen on kannallamme: Poliisin virka-asun hän haluaa pitää neutraalina, siis torjuu esimerkiksi musliminaisen huivin osana poliisin työasua. Toiseksi hän on kääntynyt viime vuosina varovasti jumalanpilkkalain kumoamisen kannalle, vaikka aiemmin oli hyvinkin tässä asiassa sananvapautta vastaan.

Viime kuntavaalien ehdokkaista, jotka vaalikoneeseemme vastasivat, sentään yli puolet kannatti elämänkatsomustiedon opiskelun sallimista myös kirkkoon kuuluville oppilaille. Tosin kaikilla muilla puolueilla osuus oli suurempi.

Jori Mäntysalo

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022. Lehti on esitellyt kahdeksan eduskuntapuoluetta suuruusjärjestyksessä. Seuraavassa numerossa pienpuolueet.

 

Kansanedustaja Honkasalo: Oppilaiden uskonnonvapaus tulee turvata

Jos koulujen kirkossa järjestettävät tilaisuudet eivät ole luonteeltaan uskonnollisia, miten ne tuntuvat samaan aikaan olevan niin keskeinen osa joidenkin konservatiivisten kansanedustajien omaa uskontoa.

Vapaa Ajattelija haastatteli kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen ja perustuslakivaliokunnan varajäsen, Helsingin kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasaloa (vas.) sähköpostitse maaliskuun alussa.

Honkasalo oli ottanut joulukuussa kantaa (veronikahonkasalo.fi/blogi) perustuslakivaliokunnan mietintöön eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 2019. Apulais­oikeusasiamies oli ratkaisussaan katsonut koulun menetelleen lainvastaisesti järjestämällä joulujuhlan uskonnollisena tilaisuutena. Menettely oli voinut loukata oppilaiden uskonnon ja omantunnon vapautta ja oikeutta osallistua yhdenvertaisesti koulun joulujuhlaan. Kyse on kaikille oppilaille yhteisestä opetukseen kuuluvasta juhlasta, joka on järjestettävä siten, että kaikki oppilaat voivat siihen osallistua vakaumuksestaan riippumatta.

Apulaisoikeusasiamies piti oppilaiden yhdenvertaisuuden, uskonnonvapauden sekä julkiselta vallalta uskontojen ja vakaumusten suhteen edellytettävän neutraaliuden ja tasapuolisuuden näkökulmasta lähtökohtaisesti ongelmallisena koulun lukukauden päättäjäisjuhlan järjestämistä kirkkosalissa. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi mietinnössään, että juhlan järjestäminen kirkossa ei sellaisenaan tee tilaisuudesta uskonnollista, eikä sen sisällöstä uskonnon harjoittamista, vaikka kirkkotilan tai muun uskonnollisen tilan käyttöä juhlaa järjestettäessä voida pitää lähtökohtaisesti perustuslain vastaisena.

”Suomalaisen koulun tehtävänä ei ole järjestää oppilaiden yhteisiä, perinteisiä juhlia sen enempää moskeijassa, synagogassa kuin kirkossa, vaikka näille nyt perustuslakivaliokunnan hyväksyntä onkin”, Honkasalo kirjoitti.

Astuminen ylimpien laillisuusvalvojien tontille ongelmallista

Vapaa Ajattelija kysyi Honkasalolta, miten tällaiseen hyväksyntään päädyttiin.

”Eduskunnan oikeusasiamies antaa vuosittain eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan ja valvonnassa esiin tulleista ongelmista. Eduskunnan valiokunnilla on tapana kiinnittää kertomuksen valiokuntakäsittelyssä huomiotaan kertomuksen esiin nostamiin keskeisiin teemoihin ja perusoikeusongelmiin. Vuoden aikana oi­keusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet ratkaisivat yli 6000 kantelua, ja vuosikertomus käsittelee laajasti kotimaisia perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Tällä kertaa yli puolet perustuslakivaliokunnan mietinnöstä keskittyi kuitenkin tähän apulaisoikeusasiamiehen yhden yksittäisen valvontaratkaisun kommentoimiseen. Se on erikoista”, Honkasalo vastasi.

”Kyseinen ratkaisu oli jo aiemmin saanut osakseen poikkeuksellista kiinnostusta konservatiivisten tahojen suunnalta. Esimerkiksi sekä sivistysvaliokunnassa että perustuslakivaliokunnassa istuva vanhoillislestadiolainen pappi Mikko Kinnunen otti kauan ennen perustuslakivaliokunnan mietintöä julkisuudessa kantaa asiaan ja katsoi apulaisoikeusasiamiehen tehneen uuden tulkinnan, joka Kinnusesta oli ’tarpeen oikaista’. Myös esimerkiksi kokoomuslainen sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko otti aktiivisesti kantaa asiaan. Perustuslakivaliokunnan varajäsen Markus Lohi peräti väitti, että joku Suomessa olisi ollut kieltämässä kristittyjen omia perinteitä.”

Honkasalo painotti, että perustuslakivaliokunta on kotimaisen perustuslain tulkinnan keskeisin auktoriteetti ja sen kannanottoja on kunnioitettava.

”Tässä tapauksessa on kuitenkin perustellusti otettu kantaa siihen, että perustuslakivaliokunta ei nyt toiminut sen perustuslainmukaisessa roolissa sen käsittelyyn tulevien lakiesitysten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuuden arvioijana. Perustuslakivaliokunta ei ole ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisujen muutoksenhakuaste, ja astumista ylimpien laillisuusvalvojien tontille on pidetty ongelmallisena.”

Honkasalo kertoi Vapaa Ajattelijalle, että kun sivistysvaliokunta antoi lausunnon asiasta, valiokunnan enemmistö halusi kommentoida kyseistä ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisua ja vaati perustuslakivaliokuntaa ottamaan kantaa mielestään yhä avoimeksi jääneeseen kysymykseen siitä, tekeekö kirkkotila automaattisesti koulun juhlasta uskonnollisen, ellei juhlan ohjelma ole sisällöltään uskonnollinen.

”Jätimme silloin sivistysvaliokunnan lausuntoon hallituspuolueen kansanedustajina poikkeuksellisen eriävän mielipiteen yhdessä vihreiden kollegan Saara Hyrkön kanssa. Pidimme sivistysvaliokunnan ottamaa roolia perustuslain tulkinnassa ja toisaalta ylimmän laillisuusvalvojan kannanoton kommentoinnissa ongelmallisena.”

Pelkona on, että näkökohdat unohtuvat

Vapaa Ajattelija kysyi, kuinka paljon Honkasaloa edelleen harmittaa.

”Perustuslain suojaama uskonnon ja omantunnon vapaus pitää sisällään paitsi oikeuden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa ja ilmaista vakaumus, myös oikeuden kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Negatiivinen uskonnonvapaus eli vapaus uskonnosta on keskeinen oikeus muun muassa uskonnottomien lasten ja perheiden itsemääräämisoikeuden kannalta. Negatiivisen uskonnonvapauden kunnioittaminen ei ole pois keneltäkään muulta”, Honkasalo vastasi.

”Se harmittaa, että tätä ja tällaisen asian vaikutuksia uskonnottomiin – tai muiden uskontojen harjoittajiin – ei ymmärretä. Myös perustuslakivaliokunnan äärimmäisen tärkeän aseman kannalta harmittaa ja huolettaa siinä vaiheessa, jos alkaa näyttää siltä, että kannanottoihin vaikuttavat muut kuin perustuslailliset näkökohdat.”

Honkasalo ihmetteli, että jos kerran koulujen kirkossa järjestettävät tilaisuudet eivät ole luonteeltaan uskonnollisia, ja siten niiden oletetaan olevan ongelmattomia esimerkiksi uskonnottomille, miten ne tuntuvat samaan aikaan olevan niin keskeinen osa joidenkin konservatiivisten kansanedustajien omaa uskontoa.

Onko mitään enää tehtävissä, jottei koulun juhlia enää järjestettäisi uskonnollisina?

”Toivoisin, että opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja kunnat tuntisivat vastuunsa, ja harkitsisivat tarkkaan ohjeistuksiaan tavalla, joka tukisi uskonnonvapautta. Se, mikä rooli tässä on ylimmän laillisuusvalvojan aiemmilla kannanotoilla ja mikä toisaalta on perustuslakivaliokunnan kannanoton oikeudellinen merkitys ja sitovuus tällaisessa asiassa, jossa kyse ei ollut lain perustuslainmukaisuuden arvioinnista, on tulkinnanvaraista.”

Lausunnossaan perustuslakivaliokunta toisaalta huomautti, että merkitystä on sillä, minkälaisia vaihtoehtoja kouluilla juhlien pitopaikkaa harkittaessa on tosiasiallisesti käytössään. Myönteistä ja tavallaan lieventävää Honkasalon mukaan on, että perustuslakivaliokunta myös tunnusti sen itsestäänselvyyden, että kirkkotilan tai minkä tahansa selvästi uskonnollisen tilan käyttöön juhlan pitopaikkana liittyy uskonnonvapauden, yhdenvertaisuuden ja julkisen vallan neutraalisuuden kannalta jännitteitä.

”Siksi perustuslakivaliokunnan mukaan käytettäessä kirkkotilaa tai muuta uskonnollista tilaa koulun juhlien järjestämiseen on kokonaisuutena varmistuttava siitä, että oppilaiden uskonnon ja omantunnon vapaus tulee yhdenvertaisesti turvatuksi. Ikävä kyllä nämä osat kannanotosta eivät saaneet vastaavaa julkisuutta, ja pelkona on, että kunnissa nämä näkökohdat unohtuvat.”

Kirkon ja valtion suhde maassamme on kummallinen

Kuinka vaikeaa on käydä keskustelua uskonnonvapaudesta maassa, jossa lakeja säätävä elinkin järjestää istuntokausien avajaisjuhlallisuuksien yhteydessä jumalanpalveluksia?

Siihen nähden, että Suomessa valtion ja kirkon tulisi olla erillisiä toimijoita ja kansa maallistuu vauhdilla, kertoi Honkasalo tuntevansa eduskunnassa yhä olevansa vähemmistössä kritisoidessaan vaikkapa sitä, että valtiopäivien avajaisten yhteydessä on jumalanpalvelus, eikä lainkaan tunnustuksetonta vaihtoehtoa osana virallista ohjelmaa. ”Tätä olemme omassa eduskuntaryhmässämme onneksi aktiivisesti edistämässä”, Honkasalo kirjoitti.

”Ylipäänsä maassamme kirkon ja valtion suhde on kummallinen. Kun yhdelle kirkolle on kuitenkin myönnetty perustuslain tasolla täysin erityinen asema, jossa se osaltaan jopa käyttää julkista valtaa, olisi vähintäänkin toivottavaa, että se toimisi yhdenvertaisuutta kunnioittaen. Nyt näin ei ole esimerkiksi avioliittoon vihkimisen osalta, vaan kirkko lähinnä syrjii osaa omista jäsenistään seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.”

Vapaa Ajattelija kysyi myös, mitä mieltä Honkasalo on ev.lut. kirkon kirkolliskokouksen uudesta esityksestä kirkkolaista, jossa edelleen halutaan, että lailla – eikä jollain alemmalla tasolla – säädettäisiin, mikä uskontunnustus kirkolla on.

Honkasalo kertoi, että ei ole tarkemmin perehtynyt asiaan, eikä istu asiaa käsittelevissä valiokunnissa. ”Kirkkolaki on perustuslaillisessa järjestelmässämme erikoinen yksityiskohta ja kuvaa hyvin yhden kirkon ja valtion suhdetta meillä. Periaatteellisesti tämä tuntuu erikoiselta. Eduskunta hyväksyy kirkkolain, muttei voi vaikuttaa sen sisältöön muuta kuin siten, että perustuslakivaliokunta voi kiinnittää huomiota mahdollisiin perustuslakiongelmiin ja todeta, ettei kirkkolakiesitystä voida hyväksyä”, Honkasalo totesi.

”Perustuslakivaliokunta on aiheellisesti kiinnittänyt aiemmin huomiota myös siihen, ettei tunnustuksellinen sääntely oikein hyvin sovellu eduskunnan säätämään lakiin.”

Risto K. Järvinen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

 

Uskonnottomuus näkyy heikosti uskonnon oppikirjoissa

Lukemani oppikirjat eivät käsittele uskontoja ja katsomuksia tasa-arvoisesti, yhdenvertaisesti eikä oikeudenmukaisesti, sillä uskonnottomuudesta opetetaan vain minimaalinen tietomäärä. Muutos on kuitenkin menossa.

Opetushallitus antoi vuonna 2014 määräyksen uusista opetussuunnitelman perusteista peruskouluun. Siinä määriteltiin tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus perusopetuksen yhteiskunnalliseksi tehtäväksi. Määräyksessä annettiin perusteet myös kaikille oppiaineille.

Luin opetussuunnitelman perusteita, erityisesti uskontoa, ja suomalaisille lapsille kirjoitettuja uskontokirjoja. Asia kiinnosti minua, koska uskontoa sanotaan nykyään katsomusaineeksi ja opetussuunnitelman perusteiden mukaan uskonnon tunnilla pitää opettaa myös muita katsomuksia, uskonnottomuuttakin. Se on Opetushallituksen määräys. Paljonhan sitä määrätään, mutta miten totellaan ja miten valvotaan. Oppikirjojen tekijät eivät ole suoraan viranomaisten määrättävissä, mutta hyvään liiketoimintatapaan kuulunee asiakkaan toiveiden huomioiminen.

Minua kiinnosti, toteuttavatko peruskoulun ja lukion uskonnon oppikirjat annetun yhteiskunnallisen tehtävän. Kuinka paljon niissä käsitellään uskonnottomuutta?

Alakoulun kirjat

Vuosiluokille 1–2 Opetushallitus määrää oppiaineen tehtäväksi antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Sisältöjen valinnassa otetaan huomioon myös uskonnottomuus. 

Otavan uskonnon oppikirjassa, Sydän 1:ssä, mainitaan nimijuhla ja elämänkatsomustieto, mutta ei muuta uskonnottomuudesta. Toisen luokan kirjassa on tieteestä yksi lause, mutta kristinuskosta kolme jaksoa. Uskonnottomuudesta ei ole sanaakaan. Sanoma Pro:n kirjassa Aarre 1 uskonnottomuutta tai erilaisia katsomuksia ei mainita lainkaan. Toisen luokan kirjassa on uskonnottomuudesta kaksi lausetta. “Maailmassa on myös paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontoon. Heitä kutsutaan uskonnottomiksi.”

Luokilla 3–6 tehtävänä on tutustuttaa oppilas uskonto- ja katsomusperinteisiin Suomessa sekä uskontoihin ja katsomuksiin muualla maailmassa. Opetuksen sisältöjä ovat kristinusko, muut uskonnot ja uskonnottomuus suomalaisessa kulttuurissa ja arjessa.

Otavan Sydän-kirjoista kolmas selittää uskonnonvapauden kahdella lauseella. Tosiasia ja mielipide – kappaleesta saa vaikutelman, että ne ovat samanarvoiset. Omatunto esitellään asiallisesti, uskonnosta riippumattomaksi ihmisen yleisominaisuudeksi. Neljännen kirjan sisällössä on hiukan katsomuksellisia näkökulmia ja viisauksia.

Viidennessä kirjassa katsomusperinteitä ja uskonnottomuutta käsitellään minimaalisesti.

Kuudes kirja paljastaa toisen kappaleen kuvaajassa uskonnottomia olevan 15 % maailman ihmisistä ja kolmannessa kappaleessa mainitaan katsomusdialogi, jossa myös uskonnottomuus otetaan huomioon. Kappaleessa kymmenen tunnustetaan hyvin luonnollinen moraalilaki, joka on riippumaton maailmankatsomuksesta. Kappaleessa 22 kerrotaan, että Suomessa joka neljäs ihminen ei kuulu mihinkään uskontoon.

Sanoma Pro:n kirjasarja Aarre toteuttaa tehtävän seuraavasti:

Kolmas kirja käsittelee kahdeksan jakson verran kristinuskoa ja kolmessa jaksossa yleistä etiikkaa, mutta ei sanaakaan uskonnottomuudesta. Neljännen kirjan 33 kappaleesta vain yksi on uskonnottomuudesta. Kappaleessa on virheellisesti kirjoitettuna, että vanhemmat päättävät, opiskeleeko heidän lapsensa koulussa elämänkatsomustietoa vai luterilaista uskontoa. Todellisuudessa luterilaisilla vanhemmilla ei ole valinnan vapautta asiassa.

Viidennessä kirjassa uskonnottomuutta ei ole lainkaan. Kriittisyyttä on Taikausko-kappaleessa. Sen kriittisyyden voi joku oppilas ymmärtää koskevan kaikkia uskontoja. Kuudes kirja käsittelee uskonnottomuutta yhdessä kappaleessa. Siinä kerrotaan, että joka neljäs suomalainen ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.

Yläkoulun kirjat

Vuosiluokille 7–9 Opetushallitus määrää seuraavaa:

Oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kriittiseen ajatteluun sekä tarkastelemaan uskontoja ja katsomuksia eri näkökulmista. Opetuksessa tutustutaan sekä maailman suuriin uskontoperinteisiin että uskonnottomuuteen. Käsiteltäviä sisältöjä ovat uskonnot ja uskonnottomuus maailmassa ja Suomessa, uskontojen tunteminen osana kulttuurista yleissivistystä sekä uskonnot tieteellisen tarkastelun kohteena.

Otavan ensimmäinen Kaiku-kirja on käsittelee uskontojen maailmaa. Siinä on kokonainen luku luonnonuskonnoille, buddhalaisuudelle, Kiinan uskonnoille ja Japanin uskonnoille, mutta vain yksi kappale uskonnottomuudesta. Senkin tekstissä on iso osa uskonnollisuudesta.

Kappaleessa 2 on maininta uskontokritiikistä ja uskonnonvapaudesta, mutta molemmista kirjoitetaan yhteensä vain sivun verran. Kappaleessa kerrotaan uskonnottomia maailmankatsomuksia olevan monenlaisia, mutta ainuttakaan niistä ei edes nimetä.

Kappale 37 on otsikoitu Maallistuminen ja uskonnottomuus, mutta maallistumisen sekaan on kirjoitettu useita uskonnollisuutta koskevia asioita. Teksti ei pysy asiassa, sillä siitä löytyy esimerkiksi seuraava lause: “Suurten maailmanuskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, asema vahvistuu edelleen monissa maissa, ja uskonto on keskeinen osa ihmisten arkipäivää suurimmassa osassa maailmaa.”

Toinen Kaiku-kirja kertoo kristinuskosta maailmassa. Niinpä uskonnottomuudesta on vain neljä lausetta kappaleessa Monien katsomusten Suomi. Kappaleen teksti ei pysy otsikon aiheessa, vaan käsittelee pääosin uskonnollisuutta.

Kolmas Kaiku-kirja keskittyy hyvän elämän pohdintaan. Pohdinta onkin moniäänistä. Moraalia ja etiikkaa käsitellään useasta näkökulmasta jopa kriittisesti, mutta katsomukset, uskonnottomuus on jätetty pois. Kolmannen jakson otsikossa katsomukset on kyllä mainittu, mutta sisältö on enimmäkseen muutamien uskontojen etiikkaa esittelevää.

Sanoma Pro:n uskontokirja 7–9 luokille on nimeltään Lipas. Sivun seitsemän kuvaajassa uskonnottomat ja ateistit on mainittu. Ateismista on myös yksi lause sivulla 14 ja sanastossa on uskonnottomuuteen liittyviä sanoja. Oppilas ei siis saa tietoa uskonnottomista katsomuksista, vaikka niiden kannattajamäärä ilmoitetaankin.

Lisäksi kirjan sisällössä on seuraavia virheellisiä väittämiä tai puutteita.

Sivu 8: Sellaista ihmisyhteisöä ei ole koskaan tavattu, jolla ei olisi jonkinlaista uskontoa.
Sivu 108: katsomus ja katsomusdialogi puuttuvat
Sivu 109: kultainen sääntö on omittu vain kristinuskoon kuuluvaksi
Sivu 115: toivo on myös omittu vain yhden uskonnon arvoksi
Sivu 116: uskonnottomuus puuttuu

Lukion kirjat

Lukion opetussuunnitelman perusteissa OPH määrää oppiaineen tehtäväksi tukea opiskelijaa uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän laaja-alaisen yleissivistyksen muodostamisessa. Uskonnon opetuksessa perehdytään uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin sekä uskonnottomuuteen.

Pakollisia kursseja on kaksi. Ensimmäinen on nimeltään Uskonto ilmiönä. Keskeisiä sisältöjä ovat uskonto ilmiönä, uskonnon määrittely sekä uskonnon ja tieteen suhde, Maailman uskontotilanne, uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden piirteitä nykyajassa sekä uskonnonvapaus ihmisoikeutena.

Otavan kirjassa Verso 1 uskonnonvapautta, uskonnottomuutta ja uskonnon ja tieteen suhdetta on käsitelty kahdessa jaksossa kuudesta. Kappaleessa kaksi on jopa mainittu uskonnon uhri -käsite. Se löytyy myös sanastosta.

Kappale kolme keskittyy katsomusten moninaisuuteen usean sivun verran. Teksti on neutraalia ja asiallista, mutta kaikki kuvat eivät kuulu kyseiseen kappaleeseen, koska niissä on uskonnollisuutta eikä katsomuksellisuutta. Kappale viisi on myös kirjoitettu neutraalisti ja suhteellisen laajasti. Näin ollen Verso 1 lisää jonkin verran laaja-alaista yleissivistystä uskonnottomuudesta ja uskonnon ja tieteen suhteesta.

Sanoma Pro:n Lumo 1:ssä uskonnonvapautta, uskonnottomuutta ja uskonnon ja tieteen suhdetta on käsitelty minimaalisesti. Suurin osa kirjan sisällöstä on Lähi-idän uskonnoista. Maailman uskontotilannetta selkeyttävässä kuvaajassa uskontokuntiin kuulumattomien määrä tulee kyllä selväksi, mutta maallistumista käsittelevään kappaleeseen on kirjoitettu myös uskonnollisuutta. Kirja ei siis lisää laaja-alaista yleissivistystä katsomuksista.

Toinen pakollinen uskonnon kurssi on nimetty Maailmanlaajuinen kristinusko. Sen keskeisenä sisältönä on kristinuskon asema ja vuorovaikutus ympäröivän kulttuurin kanssa eri puolilla maailmaa.

Otavan Lumo 2 kuvaa kristinuskon moninaisuutta ja hajanaisuutta, mutta vuorovaikutuksen kuvaaminen ympäröivän kulttuurin kanssa on vähäistä. Katsomusdialogi mainitaan vain sanastossa ja sivulla 213 yhdessä lauseessa. Sivulla 214 on kuitenkin seuraava lause:
”Katsomusten dialogin merkitys kasvaa yhteiskuntien moniarvoistumisen ja maailman muutosten myötä.”

Sanoma Pro:n Verso 2 sisältää tietoja kristinuskon vuorovaikutuksesta ympäröivän kulttuurin kanssa, vaikkakin tiedot vuorovaikutuksesta katsomusten kanssa jäävät minimaaliseksi. Jakso 5 on otsikoitu Katsomusten vuoropuhelu, mutta tekstit keskittyvät uskontodialogiin.

Yleisarvio kirjoista

Kokonaiskuvani on, että lukemani peruskoulun ja lukion uskonnon oppikirjat eivät käsittele uskontoja ja katsomuksia tasa-arvoisesti, yhdenvertaisesti eikä oikeudenmukaisesti, sillä uskonnottomuudesta opetetaan vain minimaalinen tietomäärä. Niin siitä huolimatta, että kirjoissa uskonnottomien määrän todetaan olevan isomman kuin monen opetetun uskonnon. Uskonnottomuus on nykyään Suomessa ja Euroopassa merkittävä katsomuksellinen suuntaus.

OPH toimii itsekin perusopetuksen yhteiskunnallisen tehtävän unohtaen, sillä lukion opetussuunnitelman perusteissa uskonnottomuus on jätetty lähes mainitsematta. Sen sijaan kokonainen pakollinen opintokurssi on otsikoitu Maailmanlaajuinen kristinusko, vaikka kristinuskon jäseniä on vain kolmannes maailman väestöstä. Tuo kurssi on kuin monikansallisen konsernin toimintakatsaus ja mainos. Se ei toteuta perusopetuksen yhteiskunnallista tehtävää.

Katsomusdialogi on tärkeää, sillä meillä ihmisillä on paljon yhteistä uskonnoista ja uskonnottomuuksista riippumatta. Katsomusdialogi on mahdollista vasta sitten, kun katsomukset otetaan laajemmin mukaan myös oppisisältöihin ja oppikirjoihin. Katsomusdialogi on määritelty yhdessä lukion kirjan sanastossa: katsomusten välinen vuoropuhelu, jossa on mukana myös uskonnottomia maailmankatsomuksia.

Muutos on kuitenkin menossa avarakatseisempaan suuntaan. Se on nähtävissä selkeästi luettaessa Otavan uskontokirjoja Tähti 1–6. Ne on tehty ennen nykyisiä Opetussuunnitelman perusteita ja niiden sisältö on käytännössä yhden uskonnon julistamista. Kirjasarja jopa päättyy Pohjalaiseen uskontunnustukseen.

Keskustelu tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta jatkuu myös peruskoulussa.

Lähteet

Opetushallituksen määräys 22.12.2014 (104/011): Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Opetushallituksen määräykset ja ohjeet 2019:2a: Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019
Otavan oppikirjat Tähti 1–6, Sydän 1–6, Kaiku 1–3 ja Verso 1–2
Sanoma Pro:n oppikirjat Aarre 1–6, Lipas ja Lumo 1–3

Risto Puumalainen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

 

Pikku-uutisia

Ministeri vakuutti eikä vannonut, Turun Sanomat ottaa liekkimaljankin mukaan kuolinilmoituksiin ym.

Suomi YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaistarkasteluun

YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisen määräaikaistarkastelun (UPR) neljäs määräaikaistarkastelu toteutetaan Suomen osalta vuonna 2022. Kansalaisjärjestöt voivat maaliskuun loppuun mennessä lähettää lausuntonsa (englanniksi) oman maansa ihmisoikeustilanteesta.

Vapaa-ajattelijain liitto ja suomen Humanistiliitto ovat aikeissa jättää yhteisen lausunnon YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistoon, joka laatii koosteen järjestöjen lausunnoista sekä muiden ihmisoikeuselinten aiemmin antamista lausumista. Kooste lähetetään Suomelle, joka samaan aikaan laatii omaa raporttiaan Suomen ihmisoikeustilanteesta (noin 20 sivua).

Kansalaisjärjestöt voivat myöhemmin antaa myös Suomessa lausuntonsa (suomeksi) ulkoministeriön Oikeuspalvelun & Poliittisen osaston (OIK 40, POL 40) valmistelemasta raporttiluonnoksesta. Suomen varsinainen määräaikaistarkastelu tapahtuu UPR-ryhmän kokouksessa marraskuussa 2022.

 

Lapsiasiavaltuutetun kertomus ohittaa uskonnottomien syrjinnän

Valitettavasti lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022 ei tunnista eikä raportoi ollenkaan varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella ilmeneviä uskonnon ja katsomuksen vapauden ja yhdenvertaisuuden ongelmia. Näitä ongelmia on tuotu esiin muun muassa Vapaa-ajattelijain koulutyöryhmän kyselyssä sekä uskontokuntaan kuulumattomien vanhempien fb-foorumilla runsaasti, ja niitä on myös saatettu laillisuusvalvojien ja erityisvaltuutettujen tietoon. https://vapaa-ajattelijat.fi/…/koulukyselysta-aihetta…/

Tällä kertaa kertomuksessa ei vuoden 2018 kertomuksen tapaan mainita, että elämänkatsomustiedon opiskelun kielto kirkon jäseniltä perusopetuksessa ja lukiossa loukkaa yhdenvertaisuutta ja on lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen.

 

Ministeri Aki Lindén antoi virka- ja tuomarinvakuutuksen

Toisin kuin Ylen tv-uutisissa 4.2. kerrottiin, Aki Lindén ei antanut virka- ja tuomarinvalaa, vaan hän antoi virka- ja tuomarinvakuutuksen. Tuomarinvalaa ei enää edes ole olemassa (samoin kuin ei ole todistajanvalaakaan).

Edelleen ministerien ja korkeiden virkamiesten on pakko valita virkavalan/virkavakuutuksen – Raamatun/Suomen lain – välillä. Esimerkiksi oikeuskansleri ja Vapaa-ajattelijain liitto ovat olleet sitä mieltä, että olisi parempi olla yksi uskonnollisesti neutraali juhlallisen velvoittautumisen muoto. Niinhän onkin tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen tehtävään ryhtyessä.

Aki Lindén siis valitsi virkavakuutuksen. Hänen ei tarvinnut vaihtaa Suomen lakia Raamattuun niin kuin tapahtui taannoin joidenkin ministerien kohdalla, kun he pitivät Raamattua parempana lähtökohtana ministerin hommaan kuin Suomen lakia.

Valitettavaa, että uutistoimittajat vetävät ”vanhasta muistista” uskonnollisen valan esiin vastoin tapahtunutta tosiasiaa ja valtioneuvoston tiedotteen tekstiä.

 

Vain risti tarjolla kuolinilmoituksiin Turun Sanomien netissä

Turun Sanomilla on käytössä kuolinilmoitusten laittamiseen netissä hyvin alkeellinen ohjelma, joka sallii kuvioksi vain ristin. Lehdellä kyllä on tiskin alla muitakin kuvioita, mutta nettisivuilla ja muuallakaan ei niistä mainita mitään. Jonkin vaihtoehtoisen kuvan kuitenkin voi pyytää liittämään ilmoitukseen, kun käy lehden toimistossa tai jos osaa soittaa tai laittaa sähköpostia kuvatoiveesta.

Vapaa-ajattelijoille tuli Turusta viestiä tästä epäkohdasta. Lehden asiakaspalvelusta luvattiin puhelinsoiton jälkeen laittaa kehittämisehdotusta asiasta vastaaville tahoille. Saimme myös lehden kuolinilmoituksissa käytettävät kuvat, joiden joukossa oli myös Vapaa-ajattelijain liekkimalja sekä ”Siviilirekisterin” tähkä. On myös kahden tähkän kuva, linnut, kalla, auringonlasku, purjevene ja vieläpä soutuvenekin.

Vielä on tekemistä maallistumiskehityksen edistämisessä ja uskonnottomien normaalien palvelujen aikaansaamisessa hautaustoimeen liittyen. Juuri kuolemantapauksen jälkeen lähiomaiset eivät kaipaa mitään ylimääräistä kiusaa hautajaisjärjestelyihin ja vainajan muistamiseen.

 

”Uskonnon opetus kouluissa johtaa harhapoluille”
Porissa virisi keskustelua

Luonnontieteiden opettaja Janne Lampolahden räväkkä kirjoitus Satakunnan Kansassa (5.2.) herätti Porissa keskustelun uskonnonopetuksen asemasta koulussa. Painetussa lehdessä keskustelu tosin lopetettiin kesken kaiken. Tässä keskustelua virittänyt avaus:

”Tunnustuksellinen uskonnonopetus on lopetettava Suomen kouluissa. Yhden uskontokunnan yhden suuntauksen uskonnollisten käsitysten opettaminen nuorisolle ei voi edes historiallisista syistä olla julkisen koululaitoksen tehtävä monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Uskonnolliset yhteisöt hoitakoot itse uskonnon opetuksen.

MINUA huolestuttaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen turmiolliset vaikutukset nuorten maailmankuvaan. Koulun fysiikan tunnilla kerrotaan, kuinka atomi halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa, ja biologian tunnilla perehdytään kasvinjalostuksen ja solutason geenimanipulaation mahdollisuuksiin. Tieteen saavutukset perustuvat tieteelliseen maailmankuvaan, jossa faktoja esitetään vasta sitten, kun niille on löydetty todisteita. Vain faktojen pohjalta luodaan ennustavia teorioita, jotka taas mahdollistavat uudet oivallukset.

Mutta sitten välitunnin jälkeen uskonnon tunnilla kerrotaan, että on myös käsityksiä ja harhaumia, joille ei voida esittää minkäänlaisia todisteita, vaan ne perustuvat pelkkiin luulemuksiin ja otaksumiin. Todella ristiriitaista: ensiksi opetetaan, että koko oppiaine perustuu faktoihin, tieteeseen. Sitten esitetään, Herra paratkoon, vaihtoehtoinen, pelkkään luuloon perustuva näkemys, joka toisinaan sulkee täysin pois tieteellisen selityksen.”

Kirjoitus löytyy: www.satakunnankansa.fi/lukijalta/ -palstalta tai hakusanoilla ”Uskonnon opetus kouluissa johtaa harhapoluille”.

Myös Vapaa-ajattelijain liiton perustavoitteena on uskonnon opetuksen lopettaminen kouluissa. Tällä hetkellä tavoitetta voidaan käytännössä parhaiten edistää oppilas oppilaalta, vahvistamalla elämänkatsomustiedon asemaa ja oppilasmäärää.

Uskonnon oppituntien lisäksi lasten ja nuorten maailmankuvan kannalta ristiriitaista on myös evankelis-luterilaisten jumalanpalvelusten ja hartauksien ymppääminen koulupäivien ja päiväkotipäivien ohjelmaan, vaikka opetussuunnitelman mukaan toiminnan pitäisi olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta.

 

Esa Ylikoski

Uutiset on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

 

ET-kansalaisaloite jäi tavoitteestaan – oliko se silti epäonnistuminen?

Ehdoton enemmistö kaikista kojullamme käyneistä oli tavallisia suomalaisia ihmisiä, jotka joko olivat jo tietoisia tästä aloitteesta tai ainakin siitä lainsäädännöllisestä epäkohdasta, joka aloitteen on synnyttänyt.

Kansalaisaktivismi… Aika pelottava sana, mieleen tulee megafoneja, iskulauseiden toistamista nyrkki pystyssä ja banderollien kantamista. Ei todellakaan minulle sopivaa toimintaa. Tällaisia ajatuksia mielessäni pyöri, kun Tampereella ehdotettiin aktiivista katukampanjointia ja allekirjoitusten keräämistä ET-kansalaisaloitteeseen.

Olen ollut aktiivinen vapaa-ajattelija jo toistakymmentä vuotta, mutta en ole aikaisemmin ollut mukana aktiviteetissa, jossa jalkaudutaan torille teltan kanssa ja pyydetään ihmisiä ottamaan kantaa. Tällä kertaa kuitenkin koin kansalaisaloitteen niin tärkeäksi, että olin valmis poistumaan mukavuusalueeltani.

Olin varautunut opponoimaan uskonnollisia fanaatikkoja vastaan, ja jopa harjoittelin muutamia vastineita valmiiksi. Tämä oli kuitenkin turhaa. Ehdoton enemmistö kaikista kojullamme käyneistä oli tavallisia suomalaisia ihmisiä, jotka joko olivat jo tietoisia tästä aloitteesta tai ainakin siitä lainsäädännöllisestä epäkohdasta, joka aloitteen on synnyttänyt. Osa hakeutui teltallemme aluksi vain kysymään, mistä on kyse, ja kun he saivat kuulla, että kirkon jäseniltä on lailla estetty elämänkatsomustiedon opiskelu, he olivat ihmeissään ja jotkut suorastaan pöyristyneitä siitä, että Suomessa voi vielä 2020-luvulla olla voimassa tuollainen laki.

Tottakai joukkoon mahtui myös muutama uskonnollinen kiihkoilija, mutta niinä kolmena päivänä, jotka vietin Tampereella ja Helsingissä, näitä sattui minun kohdalleni vain kolme ja vain yksi heistä käyttäytyi niin hyökkäävästi, että pyysimme häntä kohteliaasti poistumaan.

Toinen pelkoni, joka koski kansalaisaktivismia yleisesti, haihtui sekin ensimmäisten tuntien aikana. Vaikka telttaamme kiinnitetyissä banderolleissa ei mainittukaan Vapaa-ajattelijoita, osasi kuitenkin aika moni päätellä taustamme, ja ilahduttavaa oli kuulla kuinka moni piti vapaa-ajattelijoiden tekemää työtä tärkeänä! Tosin pitää mainita sekin, että kaikki kampanjointiin osallistuneet eivät olleet vapaa-ajattelijoita, vaan porukassa oli mukana myös muita Uskontokuntiin kuulumattomat vanhemmat -Facebook-ryhmän jäseniä, ainakin Tampereella ja Helsingissä.

Katukampanjapäivää suunniteltiin Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään, Turkuun ja Lahteen. Näistä Lahti peruuntui pandemiarajoitusten vuoksi, mutta muut saatiin järjestettyä, Tampereella jopa kaksi kertaa. Yhteensä näinä viitenä kampanjapäivänä kerättiin noin tuhat allekirjoitusta, eli pari sataa päivässä. Lisäksi näkyvillä olo varmasti lisäsi myös kansalaisaloite.fi-palvelun käyttöä, sillä kampanjapäivillä näkyi yleensä pieni piikki myös nettipalvelussa.

Yhteensä aloite sai noin 30 000 allekirjoitusta. Valitettavasti se ei riitä eduskunnan käsittelyyn pääsemiseksi, johon vaaditaan 50 000 allekirjoitusta. Katukampanjoinnin lisäksi aloitetta mainostettiin Facebookissa ja aktiivit pitivät asiaa esillä kaikissa mahdollisissa välineissä, mukaan lukien suurten lehtien mielipidepalstat. Lisäksi Tampereen ratikassa pyöri mainosvideo ja pääkaupunkiseudulla kokeiltiin mainostusta ilmaisjakelulehdissä.

Lähetimme myös suoraan eri medioiden toimituksiin lehdistötiedotteita, mutta vain muutama juttu julkaistiin. Osittain syynä lienee sekin, että kaikissa medioissa oli pääroolissa koronaviruspandemia, eikä sen vuoksi oikein mikään muu aihe tuntunut ylittävän uutiskynnystä.

Vaikka tavoite jäi tällä kertaa saavuttamatta, olen silti sitä mieltä, että tämä kannatti. Tamperelaisten iskujoukko oppi paljon toritapahtuman järjestämisestä. Hankimme muun muassa teltan, taitettavan pöydän ja pari tuolia, jotka tosin tällä hetkellä odottavat noutoa Jyväskylässä, jonne ne epähuomiossa jäivät Tampereen kuormasta, kun kampanjapäivän väsyttämät aktivistit pakkasivat autoaan. Lisäksi tiedämme nyt, millaisia lupia vaaditaan ja mihin paikkoihin eri kaupungeissa yleensäkään pääsee teltan kanssa kampanjoimaan.

Tästä kaikesta kokemuksesta viisastuneina olemme ainakin Tampereella jo kehittämässä uusia ”attentaatteja”, tällä kertaa vapaa-ajattelijuuden markkinoinnin ympärille. Esimerkiksi Tampereen Koskipuisto on suosittu kesäinen piknikpaikka, jonne pystytettävä teltta herättää varmasti huomiota. Nyt kun olemme oppineet, että tavallinen ”kaduntallaaja” ei suhtaudu vapaa-ajattelijuuteen pääsääntöisesti juuri mitenkään, uskallamme varmasti ottaa asiaksemme kertoa tamperelaisille, mitä Vapaa-ajattelijat tekevät, ja mahdollisesti pystymme jopa kasvattamaan jäsenmääräämme.

Ajatuksissamme on erilaisten humorististen tempausten kautta antaa ihmisille ajattelun aihetta. Tuntuu siltä, että suomalaiset voisivat alkaa olla valmiita kuuntelemaan, miksi kirkon ja valtion ero pitäisi saattaa vihdoinkin loppuun ja uskonnolliset seremoniat riisua julkisen vallan toiminnasta.

Kunhan tämä luminen maisema tästä muuttuu loskan kautta vihreäksi, niin tamperelainen iskuryhmä on valmiina. Kun tapahtuma on suunniteltu huolella, se on sekä järjestäjille että kohdeyleisölle mukava ja mieleenpainuva tilaisuus. Suosittelen osallistumista tämän kaltaiseen kansalaisaktivismiin kaikille vapaa-ajattelijoille!

Riku Salminen
puheenjohtaja, Tampereen Vapaa-ajattelijat ry

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Perustuslakivaliokunta vastaan kirkko

Toteutuessaan muutos olisi osa jatkumoa, jossa symbolisia suhteita katkotaan. Esimerkiksi presidentti ei enää nimitä piispoja, ja tuomiokapituli käyttää tavallista lippua eikä valtion viranomaisten leijonalippua.

Kirkollinen Kotimaa -lehti kertoi kirkon ja valtion suhteen mannerlaattojen järisseen. Asia näyttää kuitenkin hyvin pieneltä: sanotaanko kirkkolaissa uskon perustuvan Raamattuun, vai sanotaanko aivan sama asia kirkkojärjestyksessä. Mistä siis on kyse?

Kirkkojärjestys?

Suomessa on kaksi valtionkirkkoa, luterilainen ja ortodoksinen. Niiden asema rinnastuu lähinnä valtioon ja kuntiin, ne ovat osa julkista sektoria. Muut uskontokunnat voivat halutessaan rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Siitä seuraa joitakin etuoikeuksia, mutta pohjimmiltaan yhdyskunta rinnastuu yhdistykseen ja kuuluu käytännössä yksityiseen sektoriin.

Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa säätelee ylimpänä kirkkolaki ja sen alapuolella kirkkojärjestys. Suhde on samantapainen kuin eduskunnan säätämän lain ja hallituksen antaman asetuksen. Kirkkojärjestyksen on tarkoitus koskea kirkon sisäisiä asioita, kuten esimerkiksi kummien lukumäärää tai jumalanpalveluksen kellonaikaa. Kirkkolaissa on enemmän hallinnollisia säädöksiä, esimerkiksi kirkkovaltuuston koko.

Kirkkojärjestyksen säätää kirkko itse, ja se tavallaan rinnastuu yhdistyksen sääntöihin. Kirkkolain muutoksista sen sijaan kirkko tekee esityksen, jonka eduskunta sitten hyväksyy tai hylkää. Käytännössä aina hyväksyy – paitsi nyt.

Erottelu on vuodelta 1994, kun vanha laaja kirkkolaki jaettiin uuteen suppeampaan kirkkolakiin ja erilliseen kirkkojärjestykseen. Sitä ennen eduskunta suoraan päätti, hyväksyykö esimerkiksi muutoksen siihen, kuka saa ehtoollista. Nykyään kirkkolakia käsiteltäessä saavat äänestää kaikki kansanedustajat, aiemmin vain kirkkoon kuuluvat.

Tunnustuspykälä

Kirkkolaki alkaa näin: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.”

Kukaan ei missään vaiheessa ole ehdottanut tämän muuttamista. Kyse on pelkästään pykälän paikasta.

Perustuslakivaliokunnan kanta

Kirkkolakia on muutettu usein, ja se on hieman sekava. Tämä oli tarkoitus korjata kirjoittamalla lain entinen sisältö kokonaan uuteen muotoon. Kirkko teki esityksen, ja eduskunta sai sen käsiteltäväkseen. Myös perustuslakivaliokunta otti asiaan kantaa ja totesi ehdotuksen olevan osittain perustuslain vastainen. Tässä ei ole sinänsä mitään erikoista, sillä hallituksen lakiesityksiä usein muutetaan hieman perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi. Kirkkolakia kuitenkaan eduskunta ei voi muokata, vain hyväksyä tai hylätä ehdotuksen.

Perustuslakivaliokunta esitti lieviä moitteita siitä, että edelleen kirkkolaki on liian laaja ja asioita tulisi siirtää kirkkojärjestykseen. Kuitenkin valiokunta totesi ”Lakiehdotuksen tarkoituksena ei sen perustelujen mukaan ole muuttaa kirkon aseman perusteita suhteessa valtioon”, eikä moiti tätä.

Kirkkolaki, yritys 2

Kirkkohallitus luonnosteli uuden esityksen, jossa ensinnäkin korjattiin perustuslakivaliokunnan kiistatta hylkäämät kohdat. Tällainen oli esimerkiksi eräs epätäsmällinen henkilötietojen käsittelyn sääntely. Mukisematta poistettiin myös se nykyinen outous, jonka mukaan tuomioistuimilla on velvollisuus ilmoittaa tuomiokapitulille papin saamasta rangaistuksesta.

Kirkkohallitus esitti tunnustuspykälän siirtoa kirkkojärjestykseen. Kirkolliskokouksen lakivaliokunta päätyi melko tiukan äänestyksen jälkeen eri kannalle kuin kirkkohallitus. Kirkolliskokouksen täysistunnossa äänestettiin myös, äänin 57–49 ja – viiden tunnin keskustelun jälkeen – tunnustuspykälä palautettiin kirkkojärjestyksestä kirkkolain puolelle.

Miksi enemmistö jaksoi jauhaa näin teknisestä yksityiskohdasta? Muutoksella on jonkinlainen symbolinen vaikutus. Nykyisellään Suomessa on Raamattuun uskova organisaatio nimeltä evankelis-luterilainen kirkko. Muutoksen jälkeen olisi ollut tuon niminen organisaatio, joka voisi teoriassa päättää uskovansa jatkossa Mormonin kirjaa.

Toteutuessaan muutos olisi osa jatkumoa, jossa symbolisia suhteita katkotaan. Esimerkiksi presidentti ei enää nimitä piispoja, ja tuomiokapituli käyttää tavallista lippua eikä valtion viranomaisten leijonalippua. Itse pidän muutosta lähes näkymättömän pienenä askeleena oikeaan suuntaan.

Entä nyt?

Tätä kirjoitettaessa vuorossa on siis uusi kierros: asia etenee eduskunnalle, ja taas mennään katsomaan, mitä perustuslakivaliokunta tuumii.

Julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen totesi viime kierroksella näin: ”[O]lisi hyvä laajemminkin pohtia, sopiiko kirkkolakiin kiinnittyvä evankelis-luterilaisen kirkon erityisasema enää 2000-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Olisiko aika aivan aidosti erottaa evankelis-luterilainen kirkko ja valtio toisistaan?” Vapaa-ajattelijoiden mielestä oikea aika kirkon ja valtion erolle olisi ollut jo paljon aiemmin.

Kuten edellä totesin, tätä pohdintaa ei kuitenkaan tulla käymään. Perustuslakivaliokunta näyttää hyväksyvän kahden valtionkirkon erityisaseman, vaikka ei hyväksykään sen laajentamista ja aavistuksenomaisesti suosittelee löyhentämään siteitä valtioon. Jonkinlaista merkitystä saattaa olla sillä, että uutisointi aiheesta saa useamman miettimään, onko nyt aika siirtyä selvästi maalliseen valtioon.

Jori Mäntysalo

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.