Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Vapaa-ajattelijain liitto ry

Uskonnottomien edunvalvonta-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Uskonnottomana hautajaisissa

Vaikkei risti pakanaa poltakaan, luterilaisen sopii ajatella itseään mummonsa hautajaisiin Daavidin tähdin tai islamilaisin puolikuin koristeltuun tilaan – tuntuisiko kotoisalta?

Viljo-sedän kuolema kypsässä 90 vuoden iässä teki hautajaiset jälleen ajankohtaiseksi lähipiirissäni.

Hautaamiseen liittyvän tapakulttuurin sanotaan muuttuvan kaikkein hitaimmin. Tämä vaikuttaa luontevalta, koska haudattavat ovat useimmiten suvun vanhimpia ja elämänkaaren keskeiselle tapahtumalle halutaan antaa arvokkuutta nojaamalla perinteisiin.

Muodollisen uskonnottomuuden eli kirkkoon kuulumattomuuden ollessa tähän mennessä yleistynyt vasta keski-ikäisten keskuudessa, nykyisissä hautajaisissa vainaja on paljon useammin kirkon jäsen kuin omaiset. Tästä johtuen on varsin yleistä, että kirkkoon kuuluneelle vainajalle pidetään uskonnollisia hautajaisia, joihin osallistuu uskonnottomia omaisia.

Usein nousee esille pohdinta, miten suhtautua uskonnottomana kirkkohautajaisiin. Jäädäkö kokonaan pois? Osallistua, mutta hiljaa takarivistä laulamatta ja rukoilematta? Vai teeskennellä mukana toistaen rukouksia ja uskontunnustuksia joihin ei itse oikeasti usko?

Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa, ja jokaisella on omanlaisensa taustakonteksti. Sukulaiset saattavat kiinnittää erityistä huomiota uskonnonharjoituksen ilmenemiseen, tai uskonnollisuuteen voi liittyä kipeitä tapahtumia, joiden takia kirkonmenojen elementit eivät tunnu mukavilta.

Omalta osaltani olen aina osallistunut hautajaisiin, usein arkunkantajana. Laulamista en muutenkaan koskaan harrasta, joten odottelen hiljaa että virsisäkeistöt loppuvat. Sama rukousten ja uskontunnustuksen suhteen.

Suomalaisessa yleisestikin tuppisuisessa tapakulttuurissa muut hautajaisvieraat tuskin mitenkään huomaavat eroa minun ja innokkaan uskovan välillä. Ja hyvä niin. Kunkin omasta näkövinkkelistä jollain tavalla merkitykselliselle ihmiselle – puoliso, vanhempi, isovanhempi, läheinen ystävä tai mistä syystä nyt kukanenkin on hautajaisiin tullut – jäähyväisten jättäminen ei ole se paikka, jossa kenellekään on mitään hyötyä ryhtyä puimaan uskontoasioita.

* * *

Omassa suvussani on tähän asti järjestetty vain kirkollisia hautajaisia, vallitseva katsomus kun on ollut tapaluterilaisuus. Näin on jatkossa yhä harvemmin, vanhemman väestön kirkkoon kuuluvuuden laskiessa ja varsinkin omaisten ollessa yhä useammin uskonnottomia.

Uskonnottomat hautajaiset ovat jo yleistymässä. Nykyaikana tunnustuksettoman hautapaikan hankintaan on paljon vaihtoehtoja, kun kirkonkin ylläpitämiltä hautausmailta löytyy lakisääteisesti tunnustukseton alue. Ongelmana on kuitenkin monilla paikkakunnilla edelleen saatto- tai muistotilaisuuden järjestämiseen soveltuvan tilan puute.

Hautausmaan lähellä ei välttämättä ole muuta soveltuvaa tilaa kuin kirkon oma kappeli. Osa seurakunnista pitää tiukasti kiinni siitä, että seurakunnan tilaa ei vuokrata muihin kuin kirkollisiin tilaisuuksiin. Vaikka tilan saisikin käyttöön, kappeleissa on usein hallitsevina sisustuselementteinä uskonnollisia symboleita. Vaikkei risti pakanaa poltakaan niin kuin Manaaja-elokuvissa kuvitellaan, luterilaisen sopii ajatella itseään mummonsa hautajaisiin Daavidin tähdin tai islamilaisin puolikuin koristeltuun tilaan – tuntuisiko kotoisalta?

* * *

Lopuksi. Läntisessä naapurimaassamme tunnutaan usein omaksuvan uusia tapoja aiemmin kuin meillä Suomessa. Näin myös hautajaistapojen osalta. Suomessakin tuhkaaminen on kyllä jo huomattavan yleistä, mutta hautajaiset pidetään tyypillisesti perinteisen arkun kanssa ja vainaja tuhkataan myöhemmin. Tuhkauurnan maahanlasku tai tuhkan sirottelu jäävät vain lähipiirin tapahtumaksi.

Jokin aika sitten enoni hautajaisissa pääsin todistamaan ruotsalaista tapaa, jossa vainaja on jo tuhkattu etukäteen. Tällöin saattoväki pääsee seuraamaan uurnan laskemista, mutta raskasta arkunkantamista ei tarvita.

Ruotsalaiset nimellisesti kirkolliset hautajaiset vaikuttivat muutenkin hyvin maallisilta suomalaiseen tapaan nähden. Virret ja raamatuntekstit jäivät paitsioon, sen sijaan pappi lauloi Sinatran My Wayn.

Ehkä tulevaisuutta täälläkin.

Timo Karjalainen

Kirjoitus on julkaisu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Kultainen kaupunki

Koulussa jo alaluokilta lähtien oppilaille on opetettava kriittistä suhtautumista asioihin. Uskovaisuutta ei saa takoa oppilaiden mieliin.

Eräässä koulussa uskonnon opetuksen valvonta on pahasti pettänyt. Peruskoulun tokaluokalla oppilaat näet välillä katselevat uskontotunnilla netistä löytyvän Nasta raamiksen videopätkiä. Lukuisissa jaksoissa kuvittaja ja opettaja Mila Lehtonen piirtää ja kertoo ihmeellisiä Raamatun tositarinoita. Kyllä, tositarinoita! Vähän samaan malliin kuten muinoin telkkarin alkuaikoina Kylli-täti piirusteli ja satuili pienille lapsille. Hän tosin tyytyi maallisiin tarinoihin kurreoravista, pupujusseista ja nallekarhuista. Ja tietysti joulupukkiin tonttuineen.

Yhdessä Nasta raamiksen jaksossa nimeltä ”Johannes ja taivaan koti” Lehtonen satuilee, miten Jeesuksen läheinen ystävä ja opetuslapsi Johannes pääsi vanhoilla päivillään käväisemään taivaassa ja näki siellä ihmeellisiä asioita. Johannes törmäsi ensi töikseen Jeesukseen, jolla oli päällään upea viitta ja kultainen vyö. Taustalla kimalteli taivaan kultainen kaupunki muureineen. Sen kadutkin olivat kultaa. Kaupungissa oli palatsin näköisiä rakennuksia, ehkä oma talo meille jokaiselle. 

Kaupungin edessä oli kirkas elämän veden virta sekä ihana puutarha, jossa kasvoi elämän puu. Se antoi satoa koko ajan. Taivas oli täynnä enkeleitä, jotka lauloivat ylistystä ja kunniaa Jumalalle. Kliimaksina taivaassa oli valtavan suuri valtaistuin, joka loisti aurinkoa kirkkaampaa valoa ja jossa Jumala istui. Lopuksi Lehtonen lupasi, että tämä paikka, taivaan koti, odottaa sinua, jos olet Jumalan ystävä ja elät niin kuin hän on opettanut.

Muissa jaksoissa kerrotaan tietysti Jeesuksen monista ihmeteoista, kuten Jeesuksen (ja Pietarin) veden päällä kävelystä, Lasaruksen herättämisestä kuolleista, spitaalisten parantamisesta, miten lapsesta asti sokea saa näkönsä sekä kuuro alkaa kuulla ja puhua. Jeesuksen väitetyt ihmeteot ovat uskonnollisen tarinan kannalta välttämättömiä. Ilman ihmeitä Jeesus olisi ollut pelkkä suurieleinen suunpieksäjä ja armopaloja jakeleva sosiaalitantta.

Nasta raamiksen videoista en löytänyt jaksoa, jossa olisi kuvailtu paikkaa, minne syntisäkit joutuvat. Lehtonen voisi etupäässä Uuteen testamenttiin pohjautuen piirustella piinahelvetin. Siellä ihmiset ja langenneet enkelit eli demonit itkevät ja kiristelevät hampaitaan tulimeressä, ikuisesti. Erilaisiin räiskintä- ja väkivaltapeleihin tottuneet koululaiset innostuisivat todennäköisesti tästäkin jaksosta.

Uskonnon opetus ei saisi olla tunnustuksellista. Nasta raamiksen videot täyttävät selvästi tunnustuksellisuuden tunnusmerkit. Jumalasta, Jeesuksesta, enkeleistä ja kaikista muista Raamatun tarinoista kerrotaan tosiasioina. Vaikka kyse on pelkistä keksityistä tarinoista vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa, siis taikauskosta. Tarinat taikatemppuineen ovat koukuttavia. Niiden avulla pienet koululaiset aivopestään uskontoon. Mitä pienempinä lapset saadaan tarraamaan koukkuun, sitä tiukemmin he jäävät kiinni ja sitä vaikeampi heidän on myöhemmin päästä irti uskonnon kahleista.

Nasta raamiksen kaltaiset tarinat uppoavat helposti lapsiin ja myrkyttävät heidän mielensä. Mitä tehokkaammin uskonnollinen aivopesu ihmeineen onnistuu, sitä todennäköisemmin lasten on todettu uskovan kaikkeen muuhunkin mahdottomaan. Uskonnollisten lasten on havaittu arvioivan muita lapsia todennäköisemmin mielikuvitushahmot todellisiksi. Taikauskovaiset aikuisetkin hurahtavat muita herkemmin erilaiseen puoskarointiin, kuten homeopatiaan, vyöhyketerapiaan, ihme- ja kaukoparannukseen, enkelienergiaterapiaan sekä muihin järjettömiin outohoitoihin.

Koulun yleissivistävään tehtävään liittyen oppilaille on annettava tietoa myös uskonnosta, uskonnollisista käytänteistä ja historiasta. Uskontotunneilla oppilaille pitää kuitenkin selvästi kertoa, että Raamatussa mainitut tapahtumat ja ihmeet eivät ole historiallisia totuuksia vaan sepitteitä. Samaan hengenvetoon pitää korostaa, että Jumalaa, Jeesusta, Pyhää Henkeä ja enkeleitä ei oikeasti ole olemassa. Yleissivistykseen liittyen uskontunnustuksen voi uskontotunnilla käydä läpi, mutta sitä ei saa opetteluttaa ulkoa.

Koulussa jo alaluokilta lähtien oppilaille on opetettava kriittistä suhtautumista asioihin. Uskovaisuutta ei saa takoa oppilaiden mieliin.

Markku Myllykangas

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

 

Uskonnolliset fundamentalistit oikeudessa

Kirkko, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, ei ole ollenkaan osapuolena käräjäoikeudessa. Näyttää siltä, että pieni ryhmä kristittyjä fundamentalisteja pitää valtavan kovaa ääntä eri medioissa.

Kansanedustaja Päivi Räsästä ja Lähetyshiippakunnan piispaa Juhana Pohjolaa vastaan nostettujen syytteiden käsittely Helsingin käräjäoikeudessa alkoi 24. tammikuuta. Puolustuksen ja syyttäjän loppupuheenvuorot on jo kuultu, ja maaliskuun lopulla kuulemme lopputuloksen.

Olisi tärkeää, että kansalaisille annettaisiin faktapohjaista tietoa siitä, mistä käräjäoikeudessa oikein on kysymys, jotta olisi helpompaa erottaa tosiasioihin perustuva tieto uskomuksista, luuloista, mielipiteistä tai väitteistä, ja näin muodostaa oman mielipiteensä. Varsinkin somekeskusteluissa tulee vastaan paljon sellaista, mikä ei pidä ollenkaan paikkansa. Väitetään esimerkiksi, että kirkkoa ja uskovaisia vainotaan, eikä Raamattua saisi enää siteerata.

Tosiasiassa kahta henkilöä, Räsästä ja Pohjolaa, syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ja käräjäoikeudessa käydään polemiikkia siitä, onko Räsäsen ja Pohjolan kirjoituksissa ja puheissa kyse kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja ylittääkö teot syyttäjän vaatimaan sakkorangaistuksen määräämiseen.

Nostan esiin pari asiaa syytteen alkuperästä ja syytettyjen taustoista, joita ei mielestäni ole tarpeeksi painotettu. Ensinnäkin alkuperäiset rikosilmoitukset teki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Poliisi kuitenkin lopetti tutkinnan ja päätti jättää syyttämättä. Poliisin perusteluissa jättää syyttämättä on huomiota herättävä kohta: ”… moraaliset auktoriteetit voivat antaa yksilöille hänen käyttäytymistään koskevia ohjeita, neuvoja, määräyksiä tai muuta tukea.” (Suomen kuvalehti 24.1.2022, Samuli Suonpää)

Kuka tai ketkä ovat poliisin mainitsemia ”moraalisia auktoriteetteja”, joilla on yllä mainittuja oikeuksia? Oliko todella niin, että poliisi katsoi Päivi Räsäsen olevan tällainen moraalinen auktoriteetti kirjoittaessaan homoseksuaalisuutta vastustavia tekstejään? Valtakunnansyyttäjä määräsi poliisin viemään rikostutkinnan loppuun. 

Toiseksi ”Lähetyshiippakunnan piispa” kaipaa taustoittamista. Ainakin minä olen alun alkaen saanut sellaisen kuvan, että Räsänen ja Pohjola edustavat Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, mutta se onkin väärä käsitys. He edustavat Suomen evankelisluterilaista lähetyshiippakuntaa ja Luther-säätiötä. Itse asiassa Pohjola on erotettu pappisvirasta, kun hän siirtyi toimimaan Lähetyshiippakuntaan, joka on Luther-säätiön ja eräiden muiden hengellisten yhteisöjen perustama itsenäinen kirkko. 

Lähetyshiippakunta ei kuitenkaan ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Siten voi myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet kuulua siihen, kuten esimerkiksi Räsänen tekee. Vuodesta 2021 alkaen Pohjola on toiminut piispan nimikkeellä Lähetyshiippakunnassa. Selvyyden vuoksi painotan, että Pohjola ei ole Suomessa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan piispa. Lähetyshiippakunnassa vastustetaan äänekkäästi naispappeutta, ei hyväksytä homoseksuaalisuutta eikä esiaviollista seksiä.

Mitä tästä voisi päätellä? Kirkko, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, ei ole ollenkaan osapuolena käräjäoikeudessa. Näyttää siltä, että pieni ryhmä kristittyjä fundamentalisteja pitää valtavan kovaa ääntä eri medioissa. He eivät ainoastaan panettele homoseksuaaleja ja kieltäydy naispappien kanssa yhteistyöstä, vaan he panevat kapuloita rattaisiin kaikkiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon inhimillistämispyrkimyksiin. Kristityt fundamentalistit korostavat Raamatun sanatarkkaa erehtymättömyyttä. Saako uskonnon varjolla ja 2000 vuotta sitten kirjoitettuja tekstejä käyttää muiden solvaamiseen nykypäivänä, se jää nähtäväksi.

Maria Enebäck

Oulussa tuetaan Prideä

Käymme säännöllisesti lukion tunneilla ja toisinaan aikuiskoulutuksessa kertomassa, miten uskonnoton näkee maailman. Korona-aikana kouluvierailuja on tehty etäyhteyksin.

Viimeiset pari vuotta Oulussa on ollut hiljaista vapaa-ajattelutapahtumien suhteen. Niin tietysti monen muunkin sortin tapahtumien osalta, pandemian velloessa eestaas.

Perinteinen oululainen toimintamuoto on ollut yleisöseminaarin järjestäminen. Seminaareissa on vuosien varrella käsitelty monenlaisia aiheita aina surrealismista kosmologiaan, fiktiivisistä historiateorioista tieteenfilosofian kautta eutanasiaan.

Nykyvuosina rinnalle ovat nousseet kouluvierailut. Käymme säännöllisesti lukion tunneilla ja toisinaan aikuiskoulutuksessa kertomassa, miten uskonnoton näkee maailman. Korona-aikana kouluvierailuja on tehty etäyhteyksin. Olemme viime vuosina jakaneet stipendejä elämänkatsomustiedon ylioppilaskirjoituksissa menestyneille ylioppilaille; ne voidaan toteuttaa pitkäaikaisen jäsenemme sukulaisen kuoleman jälkeen saaduin testamenttivaroin.

Järjestimme vuoden 2017 liittokokouksen Oulussa. Hietasaaren Pohto oli varsin oivallinen luonnonläheinen paikka lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin hiukan syrjässä keskustan humusta. Kokous sai kiitosta alhaisista kustannuksista.

Ammoisina hyvinä aikoina, kaksi ja puoli vuotta sitten, kun koronaviruksista harva oli kuullutkaan, osallistuimme Oulu Prideen yhdistyksen osastona. Vaikka vapaa-ajattelu ei sinänsä ota kantaa sukupuoli- tai seksuaalisuusasioihin, kannatamme ihmisen oikeutta elää elämäänsä omalla tavallaan ja vastustamme uskonnollisesti motivoitua sortoa ja syrjintää. Siksi tuemme pridea.

Harmillisesti pride-marsseille ei olla sen koommin päästy. Toivottavasti pandemia lopultakin väistyy ja tulevana kesänä päästään taas kokoontumaan vapaasti ja synnyttämään vapaata ajattelua.

Timo Karjalainen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Keski-Suomi hakee uutta suuntaa

Osallistuin syyskokoukseemme, ja ilmeisesti en osannut pitää tarpeeksi suutani kiinni, koska tulin valituksi vuoden 2022 hallitukseen varapuheenjohtajaksi.

Vuosi 2021 oli Keski-Suomen vapaa-ajattelijat ry:lle merkittävä vuosi. Merkittävä sen vuoksi, että yhdistyksemme haki uutta suuntaa toiminnalleen. Kävimme useita mielenkiintoisia keskusteluja erilaisista toimintatavoista. Keskusteluista kiteytyi kolme sanaa, joiden ympärille uusi suunta rakennettiin. Sanat ovat positiivisuus, yhteistyö ja kehittäminen.

Positiivisuus tarkoittaa, että esitämme asiat positiivisesti. Emme sano ”vain jotakin”, vaan sanomme esimerkiksi ”peräti jotakin”. Emmekä sano ”eihän tästä mitään tule”, vaan sanomme esimerkiksi ”kyllä tähänkin ratkaisu löydetään”.

Yhteistyö tarkoittaa vastakohtaa ”joukossa tyhmyys tiivistyy” -ilmiölle. Tiede-lehden mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy ryhmäpaineen vuoksi, kun ei uskalleta tai haluta olla eri mieltä. Sanonnan vastakohdaksi kirjoittaja mainitsee ”lyödään viisaat päämme yhteen”. Silloin kritiikkiä ei estetä vaan mieluummin kannustetaan kritiikkiin.

Ongelman ratkaisu yhdessä tuottaa erittäin todennäköisesti paremman lopputuloksen kuin yksilösuoritus. Mihin muuhun yhdistyksessä positiivisuutta ja yhteistyötä voisi paremmin käyttää kuin yhdistyksen toiminnan kehittämiseen Vapaa-ajattelijain liiton tavoitteiden mukaisesti. Toimintasuunnitelmamme kannustaa keräämään aktiivisesti kehitysideoita, joissa vain mielikuvitus on rajana. Positiivisuuden ja yhteistyön ylimmäisenä lauseena voisi olla: ”Pystymme mihin tahansa haluamme pystyä.”

Jos mielessäsi on jotakin ideoita, vaikka mielikuvituksellisiakin, niin voit lähettää niitä osoitteeseen ks@vapaa-ajattelijat.fi. Yhteistyö ja toiminnan kehittäminen ei ole pelkästään jäsenten välistä yhdistyksen sisällä. Meitä kiinnostaa yhteistyö myös yhdistysten kesken.

Monenlaista yhteistyötä

Tampereen vapaa-ajattelijat ry:n kanssa olemme pohtineet yhdessä yhdistysten toiminnanohjausjärjestelmän kehittämistä, koska heillä on paljon sellaista osaamista, jota meillä ei ole. Kun ohjausjärjestelmä kehittyy, samalla tietysti koko toiminta kehittyy. Palataan tähän aiheeseen tarkemmin, kun saamme jotain konkreettista aikaiseksi.

Tamperelaisten kanssa meillä oli myös ET-aloitteen kannatusilmoitusten keruutilaisuus Jyväskylässä. Siihen tuli aloite Tampereelta, kiitos siitä heille. Tampereen tehotiimi saapui teltan kanssa päiväksi Jyväskylään. Omat aktiivimme osallistuivat tuomalla tarjottavaa ja häärimällä apulaisina. Iloa päivään toi Joulupukki, joka kävi myös allekirjoittamassa aloitteen.

Yhdistyksen sisäisenä yhteistyönä toteutimme useissa alueen paikallisissa kirjastoissa allekirjoitusten keruukampanjan. Toimitimme kirjastoihin lomakkeita ja aloitelaatikoita, jotka eri alueitten vastuuhenkilöt kävivät säännöllisesti tyhjentämässä. Aloitetta pidettiin esillä myös FB-sivullamme.

Uusiin jäseniin panostaminen

Vuoden aikana saimme muutamia nuorempia jäseniä, ja heistä Aleksi Leppäsellä oli tietotaitoa ja toimeliaisuutta uusia yhdistyksemme nettisivuja. Kiitos siitä! Nyt nettisivujemme yleisilme on nykyaikaisempi, mutta kehittäminen jatkuu.

Yhdistyksemme hautausmaa sijaitsee Seppälänkankaalla, Kuormaajantien varrella, josta on liittymä hautausmaan pysäköintipaikalle. Hautausmaata kehitämme uusimalla varastokopin kattopinnoitteen. Piirrämme myös alueesta tarkemman kartan, mikä helpottaa hautapaikkojen sijainnin mittaamista. Hautausmaan ylläpito hoidetaan talkoovoimin.

Hautausmaamme on myös silloin tällöin saanut paikallista huomiota, kun hautausmaavastaava on päässyt haastateltavaksi. Yhdistyksemme jatkaa toimintaansa positiivisin mielin, sillä uskonnottomien määrä jatkaa kasvuaan ja tieteellinen maailmankuva valtaa alaa ihmisten ajatuksissa.

Viimeisten parin kolmen vuoden aikana yhdistyksemme on halunnut panostaa uusien jäsenten vastaanottamiseen jäsenyyshakemuksen saavuttua meille. Aloitimme käytännön lähettää hakijalle ensimmäisenä tervehdyksenä kaksi aiemmin ilmestynyttä Vapaa Ajattelija -lehden numeroa tutustuttavaksi ja kannustimeksi toimintaan. Meillä on myös nimetty yhteyshenkilö, joka ottaa uuteen jäseneen yhtyettä, kyselee kuulumiset ja kiinnostukset sekä ajatukset, millaiseen toimintaan on halukas osallistumaan.

Ihmiset liittyvät yhdistykseen erilaisten näkökulmien kannustamana, ja usein heillä on paljon annettavaa niin toimintaan kuin sen kehittämiseenkin. Alla on uuden jäsenemme ja tuoreen varapuheenjohtajamme Kyösti Pitkäsen ajatuksia omasta näkökulmastaan.

Uusi jäsenemme esittäytyy ja ehdottaa

Erosin kirkosta noin 50 vuotta sitten. Eroamiseni kirkosta ei johtunut ”piruntorjuntamaksusta”, kuten me sisäpiirissä kirkollisveroa kutsuttiin, vaan Raamatun luettuani (tarkkaan) ja seurattuani kotipaikkakuntani kirkollista ja kirkon toimintaan osallistuvien touhuja (muun muassa Kanttorila oli naapurissa) totesin, että en halua olla osallisena moisessa ja koin, että kirkon jakama sanoma ei ollut muuta kuin ihmisten harhaanjohtamista.

Nyt, iän karttuessa, on mieleeni putkahtanut aina välillä kysymys: mihinkäs minunlaiseni pakana haudataan ja minkälaisin menoin?

Noin vuosi sitten näin tietoa Vapaa Ajattelija -lehdestä ja tilasin sen. Lehden luettuani sain useaan mieltäni askarruttaneeseen asiaan vastauksen – totesin, että vihdoin, 50-vuoden jälkeen löysin ryhmän, jossa ajatellaan monista asioista samalla tavoin. Niinpä lähetin jäsenyyshakemukseni ja muutaman selvityksen jälkeen minut hyväksyttiin jäseneksi. Selvittelyt johtuivat siitä, että jäsenyyteen kuuluu ilmainen lehti, mutta olin tilannut lehden aiemmin ja maksanut tilausmaksun. Toisin päin tehdessäni olisin säästänyt lehden tilausmaksun, mutta kysymyksessä ei ollut suuret summat.

Minut otettiin ystävällisesti mukaan, ja osallistuin hautausmaan kevätsiivoukseen, jolloin pääsin tutustumaan todennäköisesti viimeiseen lepopaikkaani ja suureen osaan hallituksen jäsenistä.

Osallistuin syyskokoukseemme, ja ilmeisesti en osannut pitää tarpeeksi suutani kiinni, koska tulin valituksi vuoden 2022 hallitukseen varapuheenjohtajaksi.

Nyt varapuheenjohtajan roolissa olen pohtinut, mitä voisimme tehdä, että muilla ei menisi 50-vuotta sen tajuamiseen, että löytyy ihmisiä, joiden ajatusmaailma ja tavoitteet vastaavat omia näkemyksiä.

Ainakin oman tapaukseni perusteella on ollut kysymys siitä, että meidän viestimme ei tavoita arkisissa arjen puuhissa touhuavia ihmisiä. Tarvitaan siis enemmän julkisuutta!

Näyttää ainakin Keski-Suomen osalta siltä, että aktiivitoiminnassa mukana olevat alkavat ukkoontua/akkaantua huolestuttavasti. Tarvitaan siis nuorta, aktiivista väkeä mukaan toimintaan!

Uusi jäsen ehdottaa

Keinoja, joilla voisimme tavoittaa enemmän potentiaalisia jäsenehdokkaita (myös nuoria), voisi olla esimerkiksi seuraavat (omia ajatuksiani):

  1. Juuri julkaistua, mielestäni onnistunutta liiton esitettä, voitaisiin jakaa kotitalouksiin, periaatteessa postilaatikkojakona. Koska taloudelliset resurssit eivät kuitenkaan riittäne 2,8 miljoonan esitteen jakamiseen (Keski-Suomessa noin 139 000) voitaisiin kokeilla koejakoa valitsemalla tietty kohdealue (kunta, kaupunki, kaupungin-/kunnanosa), josta melko lyhyellä ajanjaksolla voitaisiin todeta tulosta esimerkiksi alueen jäsenhakemusten perusteella. Jos kokeilu onnistuu, sitä voidaan laajentaa muille alueille.
  1. Helposti toteutettava, joskin vaikutuksiltaan (oletettavasti) vähäisempi, keino olisi Vapaa Ajattelija -lehden kampanja, jossa lehden nykyisille tilaajille (jäsenet) tarjottaisiin edullista mahdollisuutta tilata lehti myös ”kaverille”, jolle lehteä ei vielä tule. Tällöin kohderyhmäksi todennäköisesti muodostuisi oletettavasti asiasta kiinnostuneita.
  1. Luodaan aitoja keskustelufoorumeja päättäjien (poliitikkojen) suuntaan. Heistä kuitenkin on kiinni, miten esittämiämme tavoitteita ja asioita käsitellään muun muassa lainsäädännön muutosvaiheissa tai luotaessa uutta lainsäädäntöä.

Kuten listastani ilmenee, esittämäni keinot ovat asioita, joiden toteuttamiseen tarvitaan koko kentän yhteistyötä. Pelkästään alueelliset toimijat eivät yksinään pysty tekemään kovinkaan paljoa esittämieni asioiden suhteen. Siis yhteistyötä!

Matti Nurminen
Kyösti Pitkänen
Risto Puumalainen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Jumalten lihaa?

Psilosybiinikokeiden yhteydessä ei esimerkiksi ole tavatonta, että koehenkilö saa yhteyden kuolleisiin: kuolema tuntuu vain illuusiolta, ikään kuin ovelta, jonka läpi kulkemalla on mahdollista päästä toisenlaiseen todellisuuteen.

Pollan, Michael 2021. Tuntematon mieli. Like, 463 sivua.

Michael Pollan on tiede- ja ympäristöjournalismin professori Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Hän pohtii kirjassaan, mitä uutta psykedeelien tutkimus kertoo tietoisuudesta, kuolemasta, addiktioista, masennuksesta ja yliaistillisesta.

Vapaa-ajattelijana kiinnostuin erityisesti Pollanin kertomista psilosybiinitutkimuksista, joissa monet koehenkilöt kertoivat päässeensä ainetta nautittuaan toiseen todellisuuteen: tuonpuoleiseen, jossa tavanomaiset fysiikan lait eivät päteneet ja jossa erilaiset kosmisen tietoisuuden ja jumaluuden ilmentymät tuntuivat todellisilta.

”Yleensä vain uskonnon perustaja ja kenties muutamat hänen varhaiset seuraajansa voivat väittää pitävänsä hallussaan auktoriteettia, joka on peräisin suorasta kosketuksesta pyhyyteen. Myöhemmin uskoon kääntyneet joutuvat pyhien kertomusten laihaan velliin, sakramenttien symbolismiin ja uskoon.”

Pollanin mukaan ”psykedeelikirkko” tarjoaa jokaiselle ihmiselle ainutlaatuisen mahdollisuuden saada perimmäisiä uskonnollisia kokemuksia vain käyttämällä ”sakramenttia”, joka sattuu olemaan psykoaktiivinen molekyyli. Tällöin usko tulee tarpeettomaksi.

En tietenkään kehota ketään kokeilemaan huumeita. Ihmettelen vain, miksi kukaan haluaa uskoa jumalaan, koska kaikki uskonnolliset kokemukset voidaan saada aikaan myös ilman ihmeitä, vain popsimalla ”taikasieniä”, joita muinaiset asteekit kutsuivat jumalten lihaksi.

Psilosybiinikokeiden yhteydessä ei esimerkiksi ole tavatonta, että koehenkilö saa yhteyden kuolleisiin: kuolema tuntuu vain illuusiolta, ikään kuin ovelta, jonka läpi kulkemalla on mahdollista päästä toisenlaiseen todellisuuteen. Erikoista on, että monet koehenkilöt ja jopa tutkijatkin pitävät näitä kokemuksia todellisina, eivät vain mielikuvituksen tuotteina tai päihteen aikaansaamina kuvitelmina.

Pollan kertoo oudosta paradoksista: psykedeelit näyttävät osoittavan todeksi henkisyyden ja uskonnollisten uskomusten materialistisen tulkinnan, mutta tuottavat sekulaareimmillekin henkilöille niin voimakkaita kokemuksia, että nämä vakuuttuvat ei-materiaalisen todellisuuden olemassaolosta. Ihmettelen, voiko tuo olla totta.

Tähän ristiriitaan törmätään Pollanin mukaan myös psilosybiinitutkimuksessa. ”Valkotakkishamanismin hengessä toteutettu psykedeeliterapia vahvistaa tieteen avustuksella kokemuksia, jotka tuntuisivat kyseenalaistavan tieteellisen näkökulman.”

On hyvä pitää mielessä, että Suomessa psykedeelit ovat laittomia huumausaineita, ja niiden käyttöön liittyy monia tautiluokitustenkin tuntemia vakavia haittavaikutuksia.

Risto K. Järvinen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Muistisairaus ja uskonnollisuus

Onko papeilla käsitys, että jos muistisairaan uskoa ei pidetä yllä, hän joutuisi kadotukseen? Vähän kuin kastamattomat lapset, jotka kristinuskon mukaan joutuvat vähintään jonkinlaiseen ”välitilaan”.

Äitini on 91-vuotias, ja hänellä on muistisairaus. Se ei ole ollut valikoivaa laatua, vaan muistot eletystä elämästä menneistä nykyisyyteen ovat liudentumassa tasaisesti. Mielen takapiha tyhjenee kaikesta sinne kertyneestä. Ajelutin häntä kesällä paikassa, jossa perheemme asui 60-luvulla. Talo on edelleen samassa ulkoasussa kuin siellä asuessamme. Paikka ei herättänyt äidissäni minkäänlaista tunneaffektia, eikä muistoja. Hän totesi vain, ettei muista enää kaikkea. Tämä Fleiviikin paikka oli jo roudattu pois hänen mielensä takapihalta. Kesästä lähtien hän on asunut hoitokodissa.

Äitini ei ole eikä ole ollut uskossa, kuten eivät olleet hänen vanhempansa, kuten eivät tätinsä ja enonsakaan. Tapaluterilainen hän on ollut lähinnä miehensä eli edesmenneen isäni myötä, joka oli lähinnä traditionalistiluterilainen, ja uskonnollisuus oli hänen sosiaalisuutensa toteuttamista.

Uskominen, vaikka onkin aikojen aikana evoluution mukana muodostunut ominaisuus ihmisessä, ei välttämättä ole kovin syvällä ihmisessä. Olen kuullut sairaanhoitajien kertomuksia siitä, että elämässään syvästi uskossa olleet ovat alkaneet kiroilla ja puhua kaikkea muuta kuin mitä uskovan voisi odottaa puhuvan kuoleman lähestyessä. 

Kotimaa24 julkaisi 23.12. artikkelin ”Tutkimus: Vaikeasti muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta voivat tukea läheiset, hoitajat ja seurakuntien väki”. Siinä kerrotaan Helsingin yliopiston tutkijan Jari Pirhosen tutkimuksesta, jossa on selvitetty, ettei vaikeakaan muistisairaus välttämättä hävitä ihmisen uskonnollisuutta. Ensin voisi miettiä sitä, mitä tarkoittaa uskonnollisuus. Jotkut uskovat kertovat inhoavansa ”uskonnollisuutta”. Heillä on aito usko, ei uskonnollisuutta. Uskonnollisuus lieneekin enemmän kulttuurinen tapa elää ja nähdä maailmaa. Isäni uskonnollisuus ei ollut uskoa, vaan sukutraditio ja tapa, paljolti maalaisliittolainen koti–uskonto–isänmaa-eetos. Tämänkaltaista uskonnollisuutta eli tapakäyttäytymistä on paljon luterilaisuuden vuosisatojen aikana kyllästyttämässä kulttuurissamme.

Usko on ihmisen oma asia. Jos usko alkaa karisemaan muistisairauden vuoksi, niin millä perusteella sitä pitäisi ulkopuolisten elvyttää? Todennäköisesti tällaisella vaikeasti muistisairaalla ei kovin montaa vuotta edessään ole, eikä muistisairaalla muutenkaan ole paljonkaan sellaista aktiivista toimintaa, jota usko ohjaisi tai määrittäisi. 

Tutkimuksen mukaan muistisairaiden uskonnollisuutta hoitokodeissa tuetaan kirkollisiin tilaisuuksiin osallistumisella eli käytännössä hartauksia toteuttamalla ja tarjoamalla keskusteluhetkiä papin kanssa. Onko papeilla käsitys, että jos muistisairaan uskoa ei pidetä yllä, hän joutuisi kadotukseen? Vähän kuin kastamattomat lapset, jotka kristinuskon mukaan joutuvat vähintään jonkinlaiseen ”välitilaan”.

Tietysti toinen asia on, jos henkilö itse haluaa päästä hartaushetkeen. Edenneen muistisairauden kourissa olevan potilaan lienee harvinaista oma-aloitteisesti sitä kysyä. Ja niinpä Pirhonen toteaakin  yliopiston tiedotteessa, että tuolloin henkilö ”voi hetkessä virittyä ottamaan osaa hartaustilaisuuteen, jos sellainen hänelle tarjotaan”. Monella muistisairaalla on voinut tulla lapsuudenajan usko esille, vaikka koko aikuisikänsä olisikin ollut uskonnoton tai vähintään hällävälisti. Tällöin voi miettiä, kuinka eettisesti moitteetonta tällainen toiminta on. Epäilen, ettei ainakaan kaikki papit vaivautuisivat ottamaan selvää omaisilta hoidettavan uskosta. Oman äitini hoitokodin vastaanottohaastattelussa ei olisi tullut puheeksi uskonasiat, ellen olisi itse puheeksi ottanut.

Äitini on asunut viime kesästä lähtien hoivakodissa. Se on yksityinen. Keskustellessani sairaanhoitajan kanssa kysyin pappien käynneistä. Hän totesi, ettei ole pappeja käynyt eikä kutsuttu. Hän kysyi, onko tarvetta. Äitini kohdalla ei tietysti ollut. Mutta kuinkahan moneen hoivakotiin papit menevät itse oma-aloitteisesti tai seurakunnan lähettäminä? Tutkija Pirhonen haastatteli lähinnä juuri hoivakodeissa työskenteleviä luterilaisen kirkon pappeja. Yksityiset hoivakodit tietysti voivat itse määritellä, minkälaisia palveluksia asukkaille tarjoavat, mutta kunnan omistamat saisivat olla uskonnollisesti neutraaleja, ja sitä yleensä lienevät olevankin. Tosin on niin, että jos joku asukas haluaa papin tulevan luokseen käymään, pyyntö on täytettävä. Se kuuluu yksityisyyteen, ja sitä on kunnioitettava.

Aiheellisesti voi kyllä kysyä, miksi yliopisto tekee tai teettää tällaisen tutkimuksen. Tutkimus ei ole uskontotieteellinen, vaan tutkimuksen tekijä Jari Pirhonen on yhteiskuntatieteilijä. Artikkeli liittyy tutkimukseen ”ikääntymisestä sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä inhimillisenä kokemuksena”.

Mutta kuten eräs tutkimuksen papeista kertoi, tuovat hartaushetket ja virsien veisaaminen tai sen kuuleminen turvaa. Kokemista elämässä mukana olemisesta vuosikymmenten takaa. Nyt vanhuusiässä dementoituneet ovat eläneet aikaa, jolloin kouluissa joka aamu aloitettiin virren veisuulla ja kirkkokuri oli sekin monelle todellisuutta. Muistisairaan todellisuus voi olla sitä aikaa, ja mahdollisesti sitä kaipaa. Kysymys onkin paljolti sukupolvikokemuksista. Parin kolmen vuosikymmenen jälkeen tilanne on jo erilainen.

Yki Räikkälä

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Viholliset läheltä

Kun uskonto on kerran jakautunut, on perin harvinaista, että mitkään sovintoyritykset enää auttaisivat yhdistämään eriytyneitä haaroja. Ei ole näköpiirissä, että shia- ja sunni-muslimit enää yhdistyisivät sen enempää kuin protestantit ja katoliset.

Elämän evoluutiossa lajit kilpailevat keskenään ravinnosta ja elintilasta. Osa lajeista kuolee kilpailussa sukupuuttoon, mutta vielä enemmän syntyy uusia lajeja, kun lajeista erkanee populaatioita omiksi lajeikseen. Näin ensimmäisestä kaikkien lajien yhteisestä kantaeliöstä on tähän päivään mennessä kehittynyt suunnaton lajien kirjo.

Samanlaista evoluutiota tapahtuu uskonnoilla. Niiden opit leviävät kulttuurissa ihmismielestä toiseen, ja aika-ajoin ne jakaantuvat oppiriitojen kautta eri suuntauksiksi ja suuntaukset edelleen keskenään elintilasta kilpaileviksi lahkoiksi ja alalahkoiksi.

Ylimmällä tasolla lähes kaikki uskonnot periytyvät ihmiskunnan alkuhämärissä 10 000–20 000 vuotta sitten vallinneesta animismista, jonka mukaan kaikissa luonnonilmiöissä nähtiin henkisyyttä. Animisteja on edelleen, mutta animismista erkani sittemmin polyteistisiä ja myöhemmin monoteistisiä uskontoja.

Uskontojen evoluutiopuun keskitasoa edustavat yksittäisten suurten uskontojen jakautumiset, kuten kristinuskon haarautuminen juutalaisuudesta, protestanttisuuden erkaantuminen katolilaisuudesta ja islamin hajoaminen shia- ja sunni-suuntauksiin.

Uskontojen evoluutio-hierarkian alimmalla tasolla lahkot hajoavat pienempiin lahkoihin, kun jonkun saarnamiehen painotukset johtavat sovittamattomiin riitoihin. Konservatiivisilla fundamentalistisilla uskonnoilla, joille ”oikea” oppi ja opin ”kirjaimellinen” tulkinta ovat ensiarvoisen tärkeitä, tapahtuu tällaista uskontojen lajiutumista erityisen tiheään, sillä pienetkin opilliset erot johtavat helposti jakautumiseen.

Malliesimerkin tästä tarjoaa Lars Levi Laestadiuksen 1800-luvun puolivälissä perustama kristillinen herätysliike lestadiolaisuus. Lestadiolaisuus hajosi oppiriitojen kautta jo 1800-luvun lopulla vanhoillislestadiolaisiin, uusherätykseen ja esikoislestadiolaisiin. Sittemmin näistä haaroista ja niiden alahaaroista ovat edelleen eriytyneet pikkuesikoiset (1903), erikiinit (1910), pollarilaiset (1921), leskisläiset (1953), kontiolaiset (1953), elämänsanalaiset (1960), auneslaiset (1962), töröläiset (1964), leeviläiset (1965), steeniläiset (1976), hankalaiset (1978), daviidit (1978), uuserikiinit (1992), kvaenangeniläiset (1995), gendersenilaiset (1998), andersonilaiset (2011) ja vielä aivan hiljattain esikoiset (2016).

Kuten luonnossa lajienkin kohdalla, kilpailu elintilasta uskonnoillakin on yleensä kaikkein voimakkainta läheisten hiljattain toisistaan eriytyneiden lahkojen kohdalla. Ei olekaan tavatonta, että vaikkapa esikoislestadiolaiset kritisoivat vanhoillislestadiolaisia pienistä ”esikoisten seurakuntaan” liittyvistä opillisista eroista sen sijaan, että kritisoisivat vaikkapa helluntailaisuuden, katolisuuden, juutalaisuuden tai islamin hyvinkin erilaisia oppeja. Mihin enää tarvitaan vihollisia, kun on tällaisia ystäviä?

Kun uskonto on kerran jakautunut, on perin harvinaista, että mitkään sovintoyritykset enää auttaisivat yhdistämään eriytyneitä haaroja. Samoin kuin eläinlajien haarautuminen kahdeksi lajiksi on peruuttamaton yksisuuntainen tapahtuma, ei ole näköpiirissä, että shia- ja sunni-muslimit enää yhdistyisivät sen enempää kuin protestantit ja katoliset tai esikoiset ja rauhansanalaiset.

Hajaannus ja ”lajien kirjo” vähenee korkeintaan silloin, kun jonkin pienen kuppikunnan edustama meemi katoaa kokonaan sukupuuttoon. Mutta kuten eläinlajienkin kohdalla, uskontojen jakaantumista uusiksi haaroiksi on tapahtunut paljon tiheämmin kuin sukupuuttoja, jolloin historiallisesti ”lajikirjo” on lisääntynyt.

Tätä voidaan verrata luonnontieteisiin: niiden eturintamalla tapahtuu kyllä myös spekulaatiota ja riitoja erilaisista teorioista, mutta ennen pitkää toistettavat mittaustulokset tuomitsevat voittajat ja häviäjät armotta. Näin pitkässä juoksussa tiede pysyy yhtenäisenä, kun höyryisiin harhoihin perustuvat uskonnot jatkavat ikuisuuskiistojaan.

Robert Brotherus

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Protulta hieno 30-vuotishistoria

Teos on selkeästi järjestön oma, laajan historiikin tyyppinen julkaisu, ei akateeminen tutkimus. Siinä on myös kiitettävästi monipuolista kuva-aineistoa eri vuosikymmeniltä.

Uteliaan pohdinnan tarina. Prometheus-leirien historia kesästä 1989 vuoteen 2020 julkaistiin tämän vuoden helmikuussa. Sen on kirjoittanut HuK Pyry von Bagh, itsekin leiritoimintaan osallistunut. Julkaisijana Prometheus-leirien tuki ry.

Teoksen painopisteenä on nimenomaan leiritoiminta, joka alkoi 1989 eli aiemmin kuin Prometheus-leirin tuki ry:n perustaminen 1990. Kuitenkin myös yhdistyksen kokoustoiminnan linjavetoja tuodaan esille. Pääpaino on varhaisemmissa vuosikymmenissä.

Käsittely etenee vuosikymmenittäin. Perustekstin välissä on myös puheenjohtajien Eino Huotarin, Matti Mäkelän, Anna Vuorjoen, Aatu Komsin ja Anna-Maarit Ahvenaisen haastattelut.

Vapaa-ajattelijain liitto oli jo toiminnan alussa ja on yhä Prometheus-leirin tuki ry:n yhteisöjäsen. Historiikissa tulee esille myös vuoden 2001 ikävä välivaihe, jossa liitto ensin päätti äänestyksen jälkeen lopettaa jäsenyyden Protussa, mutta palautti sen 80 päivän jälkeen.

Teos on selkeästi järjestön oma, laajan historiikin tyyppinen julkaisu, ei akateeminen tutkimus. Siinä on myös kiitettävästi monipuolista kuva-aineistoa eri vuosikymmeniltä. Teoksen lopussa tuodaan esiin toiminnan laajentamisen haaste, uusien ohjaajien saaminen.

Historiaan voi tutustua maksutta netissä https://www.protu.fi/historiikki. Tyylikäs painotuote on saatavissa 60 euron tukihintaan yhdistyksen toimistolta tai postitse postikulut lisättynä.

Esa Ylikoski

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.

Miten minusta tuli uskonnoton

En koskaan saarnaa ajatuksiani. Ehkä sen vuoksi olen saanut kaksi miestä eroamaan kirkosta, ja lisääkin voi tulla. Emme ole täällä jumalan armoilla, vaan luonnon armoilla.

Kun olin noin 10-vuotias, ajattelin, että jos huomisen lehden sivuilla ei ole yhtään kuolinilmoituksia, uskon Jumalaan. Näin ei käynyt. Koulussa uskonnontunneilla olin saanut kuulla, että Jumala on luonut maan ja taivaan ja on kaikkivaltias. Eipä vaan minun pyyntöäni pystynyt tekemään. Uskonnontunnit olivat helppoja, vaikka ihmettelin niitä tarinoita, voivatko ne olla totta?

Kävin aikoinani kristillisen kansanopiston. En tietenkään sen kristillisyyden takia, vaan koska se sijaitsi kotikaupungissani. Opintojeni loputtua menin heti seuraavana päivänä seurakunnan toimistoon ja erosin kirkosta. Tuolloin ei enää joutunut papin puheille, mutta minun piti täyttää kaavake, jossa kerroin miksi erosin. Kerroin syyksi sen, ettei minulla ollut varaa kirkkoveron maksuun.

Kotini ei ollut uskonnollinen. Äiti kuului kirkkoon, isä oli eronnut. Kirkossa käynnit rajoittuivat sukulaisten häihin ja hautajaisiin. Isäni veli oli hankkinut Marxismi-Leninismin perusteet. Kun luin siitä, ettei tiede ole todistanut yhtään jumalaa, kaikki uskonnon varjolla pelottelut, synnintunnot, häpeät ja kahleet putosivat harteillani.

Kiinnostuin sitten avaruudesta. Siihen aikaan ei ollut vielä kansantajuista tämän alan kirjallisuutta. Joten kiitos kosmologit Enqvist, Valtaoja ja Hawkinsin suomentajat, kun olette tulleet apuun. Tiede voi todistaa maailman synnyn. Raamattu on vain kasa sivuja, tarinoita, jotka merkittiin muistiin noin 2000 vuotta sitten.

Uskonnosta puhuttaessa emme voi unohtaa historiaa ja avaruutta. Historia kertoo Raamatun ja tärkeän kirjoitustaidon syntyvaiheet. Avaruus taas sen, miten vähän siitä tiedettiin siihen aikaan. Jumala voisi edustaa sellaista kvanttifysiikkaa, jota tiede ei vielä tunne. Tämä jumala voi olla yhtä aikaa siellä ja täällä, hän voi samanaikaisesti nähdä sinne ja tänne. Kätevä isäntä. Olisi mielenkiintoista tavata hänet. Tietääkseni avaruudessa on pimeää, kylmää ja jatkuvaa säteilyä. Siellä Jumala ja hybridi Jeesus katsovat meitä sankan pilviverhon lävitse 24/7.

Avaruudessa on miljoonia/biljoonia tähtiä ja galakseja. Nykytietämyksen mukaan avaruus on ääretön tai alati laajeneva. Tuntuu kummalta, että yksi Linnunrata-niminen galaksi, jolla on Maa-niminen kiviplaneetta, valikoituu joukosta, jolle täytyy olla omat säännöt ja käskyt. Ja jos niitä ei noudata, joutuu helvettiin. Mikä paikka on helvetti ja taivas? Riippuen siitä, missä maassa asut, taivas on eri paikassa ja helvetti myös? Miksi minun pitäisi uskoa sellaiseen, mitä en voi nähdä tai kuulla ja vielä maksaa siitä? Tämähän on kauppiaan unelma: maksa tyhjästä. 

En koskaan saarnaa ajatuksiani. Ehkä sen vuoksi olen saanut kaksi miestä eroamaan kirkosta, ja lisääkin voi tulla. Emme ole täällä jumalan armoilla, vaan luonnon armoilla.

Mirja Hanski-Kanto
Turku

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.