Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Vapaa-ajattelijain liitto ry

Uskonnottomien edunvalvonta-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Uskontopakon vaiheita Suomessa

Valtion yhtenä toimielimenä oli piispojen ja pappien muodostama ryhmä. Valtio ja kirkko olivat yhtä, mikä on enemmän kuin valtiokirkko. Tämä jatkui vuoteen 1869 saakka.

Kristinusko tuotiin Suomeen ristiretkien ja lähetystyön tuloksena 1100-luvulta alkaen. Kirkollisen ja maallisen vallan yhteistyöllä alueen asukkaat saatiin hallinnan ja verotuksen piiriin. Vallitsi kaiken kattava uskontopakko, uskonnonvapauden nollapiste.

Ihmiset pakotettiin siirtymään perinnäisten uskomustensa piiristä katolisen – ja idässä osin ortodoksisen – kirkon opin alle. Kaikille ei kristinuskoon kääntyminen ollut vapaaehtoista ja haluttua. Hämeenlinnan Katumajärven kerrotaan saaneen nimensä suomalaisten huuhdeltua siinä kasteen pois.

Aluksi yhteisöissä ilmeni myös rinnakkaineloa vanhojen suomalaisten uskomusten kanssa, mutta kirkko kävi sinnikkäästi taistelua niitä vastaan. Palvontapaikkoja hävitettiin ja kirkko rakennettiin keskelle kylää.

Vuonna 1551 Mikael Agricola maalittaa suomalaisten luonnonjumalia näin: ”Epäjumalia monia tässä, muinoin palveltiin kaukana ja läsnä. Hämäläisten: TAPIO, AHTI, VÄINÄMÖINEN, RAHKO, LIEKKIÖ, ILMARINEN, TURSAS, KRATTI. Karjalaisten: RONGOTEUS, PELLONPEKKO, VIRANKANNOS, ÄKRÄS, KÖNTYS. Sekä UKKO, RAUNI, KEKRI, HIISI, VEDENEMÄ, NYYRIKKI, HITTAVAINEN.  PIRU, MENNINKÄISET, TONTTU, KAPEET, KALEVANPOJAT.” Kokonaan ne eivät kansan suusta ja mielestä kadonneet.

Katolisella kirkolla oli oma verotusoikeus, ja viime kädessä tämän järjestelmän perua on nykyinen kirkollisverojärjestelmä.

Luterilaisuuden aika

Kustaa Vaasan 1500-luvulla johtaman ”uskonpuhdistuksen” myötä luterilaisuus toi myös Suomeen aiempaa selvemmän valtiokirkon. Kuninkaalla oli suuri valta kirkossa, ja aluksi kirkon omaisuutta takavarikoitiin Ruotsin sotapolitiikan tarpeisiin. Missään Euroopassa kirkkoa ja valtiota ei vielä nähty toisistaan selvästi erillisinä.

Puhdasoppisuuden aikana 1600-luvulla opin puhtautta varjeltiin tarkasti, ja tapahtui muun muassa noitavainoja. Myös kansanuskomusten poisjuuriminen jatkui.

Kun Ruotsi valloitti alueita idässä, vuoden 1617 rauhansopimuksessa taattiin alueen ortodoksiselle väestölle oikeus harjoittaa omaa uskontoaan. Käytännössä oikeus ei aina toteutunut, ortodokseja pakotettiin osallistumaan luterilaisiin jumalanpalveluksiin, ja suuri joukko pakeni Venäjälle. Toteutettiin myös luterilaista asutustoimintaa Suomenlahden perukalle, Inkerinmaalle.

Säädöstason uskontopakko Ruotsiin ilmaistiin 1634 Hallitusmuodon alkusanoissa näin: ”Yksimielisyys uskonnossa ja oikeassa jumalanpalveluksessa on arwollisen, sopuisan ja pysywäisen hallituksen wahvin perustus – -”

Jos se ei sopinut, piti lähteä maasta, kotoaan. Muut kuin luterilaiset – käytännössä siis katoliset – tuli karkottaa maasta. Tämän taustalla olivat uskonsodat, erityisesti 30-vuotinen sota (1618-48) Saksassa. ”Kenen maa, sen uskonto” (”Cuius regio, eius religio”) -periaate sisälsi mahdollisuuden muuttaa pois.

Kirkonmenoihin osallistuminen oli pakollista. Rangaistuksena laiminlyönnistä mm. jalkapuuhun pano kirkon pihassa. Tämä jatkui 1800-luvun loppupuolelle.

Valtion yhtenä toimielimenä oli piispojen ja pappien muodostama ryhmä. Valtio ja kirkko olivat yhtä, mikä on enemmän kuin valtiokirkko. Tämä jatkui vuoteen 1869 saakka. Koko valtion käsite oli ikään kuin jumalallinen, ylhäältä tullut rakennelma, ei kansalaisista lähtevä ja kansalaisten vapautta turvaamaan luotu organisaatio.

1700-luvun alussa maahan saapui pietismi, kristillinen suuntaus joka korosti henkilökohtaista uskoa yhteisöllisen vastakohtana. Aatteen vaikutuksesta alkoivat konventikkelit, maallikkojen johtamat pienet hartauskokoukset. Valtiovallan suhtautuminen oli kielteinen. Vuonna 1726 konventikkelit kiellettiin ns. konventikkeliplakaatilla, ja 1735 tätä täydennettiin uskontosäännöllä.

Uskontopakon rakoilu alkaa

Ensimmäinen liikahdus kohti uskonnonvapautta tapahtui 1741, jolloin ulkomaalaisille annettiin lupa harjoittaa muuta reformoitua uskontoa kuin evankelis-luterilaista Ruotsissa (Ruotsi-Suomessa).

Vuonna 1781 tämä ulkomaalaisten oikeus laajennettiin kaikkiin uskontoihin. Talouselämän tarpeista ulkomaalaisia haluttiin Ruotsiin. Muutosta ajoi voimakkaasti Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius, jonka laatiman uskonnonvapausmuistion esitys meni läpi pappissäädyn pääosan vastustuksesta huolimatta.

Venäjän valloitettua Suomen Ruotsilta 1809, keisari Aleksanteri I myönsi Suomelle autonomisen, itsehallinnollisen suuriruhtinaskunnan aseman. Ortodoksinen Venäjä salli luterilaisen kirkon valta-aseman jatkumisen ilmaisulla ”tahtoneet vahvistaa ja kiinittää Maasa olevan Christillisen Opin”.

Ortodoksien kohteluun tuli parannuksia 1812 samalla kun ns. Vanha Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntaan eli raja siirtyi Kymijoelta Terijoelle. Heille tuli ymmärrettävästi täydet kansalaisoikeudet. Ortodoksikylien kohtelusta oli ollut mainintoja jo Pähkinäsaaren ja Stolbovan rauhansopimuksissa.

Kuitenkin uskontopakkoon tuli pieniä poreita vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Aleksanteri II:n aikana Suomi sai 1860-luvulla joukon suuria uudistuksia: kunnallisasetus 1865, kansakouluasetus 1866, kirkkolaki 1869. Konventikkeliplakaatti kumottiin 1869; hartaustilaisuuksia sai alkaa järjestää.

Vuosien 1865-1869 aikana syntyi kirkko, oma valtiosta erillinen organisaatio. Kehitys alkoi kunnallisasetuksella 1865, jolla maalliset ja kirkolliset asiat erotettiin toisistaan. Vastuu köyhäinhoidosta alkoi siirtyä kunnille.

Vuonna 1866 seurasi kansakouluasetus, jolla alkeiskoulutus piti siirtyä pois kirkollisilta viranomaisilta. Käytännössä siirtymä oli vähittäistä, sillä kansakouluja perustettiin hitaasti ja kirkon kiertokoulut säilyivät pitkään 1900-luvun puolelle. Vasta vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki toi kansakoulun kaikille.

Suuri muutos tapahtui, kun vuonna 1869 säädettiin uusi kirkkolaki. Sen mukaan kirkkolain muutosten valmistelu tuli nyt kirkon oman elimen, kirkolliskokouksen, tehtäväksi. Toisaalta uusi valtiopäiväjärjestys määräsi, että valtiopäivämiehen tuli olla kristitty, ja että muut kuin evankelis-luterilaiset eivät saaneet osallistua kirkkolain käsittelyyn.

Eriuskolaislaki

Vasta vuonna 1889 omat kansalaiset saivat kääntyä toiseen uskonsuuntaan, mutta vain johonkin protestanttiseen, mutta ei edes katolilaisuuteen, saati ei-kristityksi. Käytännössä vain metodistit ja baptistit rekisteröityivät. Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamiseen säädettiin 2 kuukauden harkinta-aika ja pakollinen puhuttelu.

Tätä vaatimatonta uudistusta edelsi pitkäaikainen vääntö. Vaikka jo vuoden 1869 kirkkolakiin kirjattiin oikeus erota kirkosta, käytännössä kirkosta eroaminen ei ollut mahdollista teknisistä syistä. Evankelis-luterilainen kirkko oli ainoa väestörekisterin pitäjä, eikä naimisiinkaan päässyt kuin papin edessä. Uskonnonvapautta loukkasi lisäksi valtion virkoihin vaadittu pakko käydä ehtoollisella ja mm. oikeudessa sallittiin ainoastaan uskonnollinen vala.

Pykälän muotoilu ei varsinaisesti rohkaissut siirtymään toiseen kirkkoyhdyskuntaan: kun pappi oli ensin yrittänyt opetuksella ja varoituksella ohjata ”harhaoppista”, todettiin että jos erohaluinen ”- – pysyy erehdyksessään ja haluaa vakaumuksensa nojalla erota tämän kirkon yhteydestä ja siirtyä toiseen kirkkoyhdyskuntaan, älköön kirkko häntä siitä estäkö.”

Uskonnonvapauden parantamista myös vastustettiin voimakkaasti. Vuoden 1882 valtiopäivillä eriuskolaislaki kaatui pappis- ja talonpoikaissäädyn vastustukseen. Sanottiin myös vuoden 1869 lain menneen liian pitkälle.

Samaan aikaan oli myös ryhmä vaikuttajia, jotka ajoivat maallista lainsäädäntöä, johon uskonnot eivät liittyisi. Jälkimmäiset ehdottivat esimerkiksi avioliittoa solmittavaksi maallisen viranomaisen edessä, ts. siviiliavioliittoa, ensimmäiset muillekin uskontokunnille vihkimisoikeutta.

Esimerkiksi kirjailija Minna Canth 1887 oli mukana perustamassa Suomen Uskonvapaus- ja Suvaitsevaisuusyhdistystä, joka ajoi muun muassa valtion ja kirkon erottamista toisistaan sekä vapautta eri uskontojen kannattajille. Yhdistys ei kuitenkaan saanut senaatilta toimilupaa.

Loppujen lopuksi säädettiin vaatimaton eriuskolaislaki 1889, ja perusratkaisuksi maallisemman lainsäädännön sijaan tuli uskontokuntien lisääminen. Säädös oli virallisesti ”Asetus niistä kristityistä uskontokunnista Suomenmaassa, jotka ovat muuta protestanttista uskonoppia kuin evankelis-lutherilaista”.

1900-luvun alun kuohunta

Kansalaismielipide alkoi muuttua jo 1800-luvun lopulla, kun uskonnollisesti sitoutumattomien kansalaisjärjestöjen toimintaa syntyi ja kehittyi. Luonnontieteellisen maailmankuvan ja oppi evoluutiosta alkoi levitä tietoisuuteen sekä myös vaihtoehdoksi Raamatun opeille ja uskonnolliselle maailmankatsomukselle.

Kirkon etuoikeutettu asema ja koulujen uskonnonopetus nousivat kriittisesti ja yllättävän voimakkaasti esille 1900-luvun alkuvuosina, kun ns. radikaali sivistyneistö ja marxilainen työväenliike nousivat. Äänessä olivat myös baptistit ja teosofit.

Sosialidemokraattisen Puolueen Forssan kokouksen 1903 ohjelma: ”Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.”

Puolue sai laajan kannatuksen ensimmäisistä eduskuntavaaleista 1907 alkaen. Valtion ja kirkon ero ei toteutunut, toisin kuin Ranskassa, mutta nyt lähinnä uutena ryhmänä profiloituneet uskonnottomat vaativat valtiota säätämään lakeja jotka laajensivat uskonnonvapautta.

Sivistyneistön liikehdintää ilmensi myös sekularismia, humanismia ja liberalismia ajavan Prometheus-seuran toiminta Edvard Westermarckin johdolla. Ilmeni myös kansalaistottelemattomuutta. Jotkut elivät tahallisesti ”susipareina”, minkä vuoksi oikeus tuomitsi heidät avioliittoon. Myös lapsia jäi kastamatta ja pois kirkonkirjoista.

Tämän ongelman ratkaisuksi syntyi sittemmin siviilirekisteri, tosin vasta vuoden 1918 alusta. Muodollinen ehtoollispakko oli poistunut jo aiemmin. Vasta vuonna 1918 juutalaiset eli ”mooseksanuskoiset” saivat kansalaisoikeudet ja näin ei-kristitylle ryhmälle tuli ensimmäistä kertaa oikeus todistaa oikeudessa.

Vaikka kansalaismielipiteessä ja poliittisessa keskustelussa tapahtui suuria muutoksia, 1890-luvun ja 1900-luvun alun kirkkokriittinen liikehdintä ei juurikaan johtanut säädöstason uudistuksiin.

Vuosisadan alkuvuosien vaatimukset kirkon ja valtion täydellisestä erosta olivat aikaansa nähden rajuja. Toisaalta rajuja muutoksia Suomessakin tapahtui; kansanedustuslaitos muuttui lähes Euroopan vanhoillisimmista säätyvaltiopäivistä maailman nykyaikaisimpaan, jonka vaaleissa äänioikeus oli kaikilla naisilla ja miehillä varallisuuteen katsomatta.

Ranskassa vuonna 1905 kirkko ja valtio erotettiin, ja teoriassa sama olisi voinut tapahtua Suomessakin. Käytännössä historia ja kulttuuri olivat kuitenkin erilaisia esimerkiksi 1700-luvun valistuksen ajan aatehistorian vaikutuksen laajuudessa ja syvyydessä.

Uskontopakosta siirryttiin uskonnonvapauteen vasta vuoden 1923 alusta voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä. Sen synty olkoon oma tarinansa, samoin uskonnonvapauden jatkokehitys.

Jori Mäntysalo ja Esa Ylikoski

Lähteitä:

Kirjoitus perustuu Jori Mäntysalon artikkeliin Uskonnonvapauden historia Suomessa.

Qatar – ajatuksen vapauden ja ihmisoikeuksien roistovaltio

Qatarin valtio hallitsee tiukasti uskonnollisesta toimintaa. Ministeriö investoi voimakkaasti online-näkyvyyteen. Qatar tukee korkean profiilin poliittisia islamisteja ja rahoittaa islamilaisia ​​hankkeita ympäri maailmaa.

Julkaisemme alla Kansainvälisen humanistiliiton Humanists Internetionalin julkaiseman Ajatuksen vapaus -raportin, The Freedom of Thought Report, arvion Qatarista. Miksi juuri Qatar, joka on vain yksi kyseisen alueen maista tai muista islamilaisista maista?

Virikkeenä valintaan on Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka on tarkoitus järjestää Qatarissa 21.11.–18.12.2022. Maan tilanteeseen on mediassa kiinnitetty huomiota stadionien rakennustöiden työtapaturmiin, sillä pelkästään kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on sattunut tuhansia.

Ajatuksen vapauden ja ihmisoikeuksien tilanne Qaterissa on erittäin huono kautta linjan. https://fot.humanists.international/countries/asia-western-asia/qatar/

Arabian niemimaan koillisrannikolla sijaitseva Qatar on suuria öljy- ja kaasuesiintymiä hyödyntämällä yksi alueen rikkaimmista maista. Sen väkiluku on noin 2,4 miljoonaa, joista vain 12 prosenttia on Qatarin kansalaisia.

Sunni-islam on kansalaisten enemmistöuskonto. Silti alle puolet koko väestöstä on muslimeja, koska ei-kansalaisten suurimpia uskontoryhmiä ovat hindut, roomalaiskatoliset ja buddhalaiset.

Ihmisoikeusilmapiiri on maassa hyvin huolestuttava. Qatarilla on ollut huonot suhteet moniin naapureihinsa alueellisten eturistiriitojen vuoksi.

Perustuslaki ja hallitus

Islam on Qatarin valtionuskonto. Sharia on nimetty tärkeimmäksi lainsäädännön lähteeksi. Vain islam, kristinusko ja juutalaisuus tunnustetaan virallisesti.

Ei-muslimien ryhmien pitää rekisteröityä, ja edellytyksenä rekisteröintiin on oltava vähintään 1 500 jäsentä.

Vaikka Qatarin perustuslaissa ja muissa laeissa säädetään yhdistymis-, kokoontumis- ja palvontavapaudesta, vapauksia rajoitetaan sharia-lakien ja ”moraalihuolin” perusteella.

Naisten ja tyttöjen, LGBTI-ihmisten, muiden kuin Qatarin kansalaisten, tiettyjen paikallisten heimojen ja muiden vähemmistöjen oikeudellinen, kulttuurinen ja institutionaalinen syrjintä on yleistä.

Hallitus ei salli poliittisten puolueiden perustamista. Työntekijöiden järjestäytymiselle on asetettu rajoituksia.

Kansalaisjärjestöt (NGO) tarvitsevat toimiakseen hallituksen hyväksynnän, ja niiden toimintaa seurataan.

Riippumattomiin aktivisteihin kohdistuu valtion häirintää.  Esimerkiksi Najeeb al-Nuaimi, ihmisoikeuslakimies, on ollut matkustuskiellon alainen vuodesta 2017 lähtien.

Oikeusjärjestelmä

Qatarin oikeuslaitosta ei pidetä riippumattomana. Emiiri lopulta nimittää tuomarit.

Tuomareina vuosittaisilla sopimuksilla myös ulkomaalaisia.

Oikeusjärjestelmä perustuu sekä maallisiin että sharia-lakeihin rikoksen tyypistä riippuen. Maallinen laki kattaa esimerkiksi rahoitukseen liittyvät kysymykset, kun taas shariaa sovelletaan yleensä perheoikeuteen, perintöön ja useisiin rikollisiin tekoihin ja koskee pääasiassa muslimiväestöä.

Hallitus lieventää usein sharia-lain määräämiä kovempia rangaistuksia. Esimerkiksi alkoholinkäytöstä tai avioliiton ulkopuolisesta seksistä seuraa sharia-rangaistus, joka voi olla myös ruoskiminen. Kuolemanrangaistus on sallittu, mutta teloituksia ei ole pantu täytäntöön vuoden 2003 jälkeen.

Rikoksesta tuomittujen muslimien rangaistusta voidaan lyhentää muutamalla kuukaudella, jos he voivat oppia Koraanin ulkoa vankilassa ollessaan.

Laki valvoo myös moraalia ja uskonnon noudattamista, kuten seksuaalisia suhteita sekä syömistä ja juomista ramadanin aikana.

Vuoden 2004 rikoslaissa (artikla 267) todetaan, että jokainen, joka syö tai juo julkisesti päiväsaikaan ramadanin aikana, voidaan tuomita enintään kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen tai saada 3 000 Qatarin riaalin (820 USD) sakko.

Hotellien ulkopuoliset ravintolat eivät ole auki päiväsaikaan ramadanin aikana.

Avioliiton ulkopuolinen yhteisymmärryssuhde on kriminalisoitu (artikla 281) jopa seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Artikla 285 voidaan tulkita kriminalisoivan samaa sukupuolta olevien seksuaaliset teot.

Uskonnosta luopumisen kielto

Islamista eroamisesta on Qatarissa kuolemanrangaistus; kuitenkaan vuoden 1971 jälkeen ei ole kirjattu yhtään rangaistusta. Laki vuodelta 2004 sisällyttää sharia-lain useisiin rikkomuksiin, mukaan lukien luopumus. Heti 1 artiklassa todetaan:

”Seuraaviin rikoksiin sovelletaan islamilaisen lain säännöksiä, jos syytetty tai uhri on muslimi:

  1. Hudud-rikokset, jotka liittyvät varkauteen, rosvokseen, aviorikokseen, kunnianloukkaukseen, alkoholin kulutukseen ja luopumukseen.
  2. Kostorikokset (qisas) ja veriraha (diyah).”

Uskonnollisten ryhmien asema

Hyvin harva uskonnollinen ryhmä on virallisesti rekisteröity Qatarissa. Ne ovat sunni-islam, shia-islam ja kahdeksan kristillistä kirkkokuntaa. Rekisteröimättömien uskonnollisten ja uskontojen ryhmien toiminta on rajoitettu, eivätkä ne voi avata pankkitilejä, kerätä varoja, harjoittaa jumalanpalvelusta laillisesti yksityisissä tiloissa, palkata henkilökuntaa, hakea kiinteistöjä jumalanpalveluspaikkojen rakentamiseen, tuoda maahan uskonnollisia tekstejä tai julkaista uskonnollisia uutiskirjeitä tai lentolehtisiä. Lähetystyöstä voi seurata jopa 10 vuoden vankeus ja pelkästä materiaalin hallussapidosta kahden vuoden vankeus.

Uskonnon valtiollinen valvonta

Qatarin valtio hallitsee tiukasti uskonnollisesta toimintaa. Valtiovarain ja islamilaisten asiain ministeriö (MEIA) valvoo moskeijoita, tarjoaa tiedottajat ja esiintyjät tiedotusvälineille sekä investoi voimakkaasti online-näkyvyyteen. Qatar tukee korkean profiilin poliittisia islamisteja ja rahoittaa islamilaisia ​​hankkeita ympäri maailmaa.

Kaikki maan moskeijat ja islamilaiset instituutiot on rekisteröitävä MEIA:lle, joka määrää moskeijoihin imaameja ja antaa heille teemakohtaiset ohjeet perjantairukoukseen. Saarnapuhe keskittyy pääasiassa islamilaisiin rituaaleihin ja yhteiskunnallisiin arvoihin rajatuissa poliittisissa aiheissa. Ohjeista poikkeavia vastaa voidaan ryhtyä oikeustoimiin.

Koulutus ja lasten oikeudet

Kaikissa kouluissa on pakollinen islamilainen opetus, ja ei-islamilainen uskonnollinen opetus on kielletty. Vuonna 2019 yksityiset koulut valtuutettiin opettamaan islamin opintoja ja arabian kieltä esikoulusta alkaen. Qatarin historiasta tehtiin kolmas pakollinen oppiaine kouluissa.

Opetusministeriön mukaan ”ei-muslimiopiskelijoiden tulee tutustua islamilaiseen uskontoon, arvoihin ja etiikkaan sisällytettynä muihin oppiaineisiin (esim. Qatarin historiaan) ja koulun toimintaan.”

Kansainvälinen kouluopetuksen rauhan ja kulttuurisen suvaitsevaisuuden seurantainstituutti (IMPACT-se) havaitsi raportissaan vuosta 2016–2020:

”Qatarin opetussuunnitelma näyttää olevan muutosvaiheessa. Se on hieman aiempaa vähemmän radikaali, mutta muutos on lapsenkengissä. Vuosikymmeniä kestäneen radikaalin propagandan jälkeen jotkut erityisen loukkaavat materiaalit on poistettu Qatarin kouluissa, mutta opetussuunnitelma ei täytä kansainvälisiä rauhan ja suvaitsevaisuuden standardeja.”

Raportti painotti, että opetussuunnitelma on politisoitu ja korostaa konservatiivista, kovan linjan tulkintaa islamista, jossa vallitsee salafismin ja Muslimiveljeskunnan wahhabistisen uskontunnustuksen piirteet. Sen mukaan ”Islamilaisessa uskonnon opetuksessa on hyvin vähän parannuksia. Jihadsotaa, marttyyrikuolemaa ja väkivaltaisia ​​jihadistiliikkeitä ylistetään […] Kristityt nähdään edelleen vääräuskoisina (kafirun) ja heidän odotetaan joutuvan helvettiin. Osa kristinuskon vastaisesta materiaalista on poistettu. Juutalaisviha on yhä keskeinen ongelma opetussuunnitelmassa, vaikka se ei niin yleistä kuin aikaisemmin. Israel on demonisoitu. Oppikirjat opettavat [että] juutalaiset hallitsevat ja manipuloivat maailmanvaltoja ja markkinoita.”28

Naisten ja sukupuoli roolit opetuksessa

Opetussuunnitelmassa kuvataan naisia ​​perinteisissä olosuhteissa. Esimerkiksi luokan 10 arabian kielen oppikirja kuvaa ”hyvää” naista novellissa miehelleen miellyttävänä, rakastavana ja paljon lapsia synnyttäneenä. Opetusohjelmassa käytetään islamin profeetan lainauksia kuvaamaan näitä naisten myönteisiä piirteitä.

Islamilaisen koulutuksen 8. luokan oppikirja opettaa, että miehet ja naiset on luotu erilaisiksi, ja heitä on kielletty matkimasta toisiaan toiminnassa tai pukeutumisessa. Kirja opettaa, että profeetta kirosi niitä, jotka matkivat toista sukupuolta. Kirja väittää, että toisen sukupuolen jäljittely häiritsee asioiden luonnollista järjestystä horjuttamalla perherakennetta ja siten yhteiskuntaa.

Muiden sukupuolten jäljittelyn välttämiseksi kirja suosittelee ”säilyttämään jumalan antamaa luonnollista taipumusta” ja ”oikeaa kasvatusta, joka kasvattaa ylpeyttä uskonnosta”. Mitä syitä ihmisillä on taipumus matkia vastakkaista sukupuolta, kirjassa luetellaan: tietoisuuden puute, uskonnollisten rajojen puuttuminen, mielenterveysongelmia, kuten huomionhakuisuuteen johtava alemmuuskompleksi ja sokea jäljittely.

Perhe, yhteisö ja yhteiskunta

Perheoikeus ja naisten asema

Yhtenäinen tuomioistuinjärjestelmä soveltaa islamilaista lakia perheasioissa, ja sillä on lainkäyttövalta sekä muslimeihin että ei-muslimeihin. Ei-muslimit voivat turvautua siviilioikeuteen joissakin henkilökohtaisissa asioissa, mutta lapsen huoltajuutta koskevat tapaukset ratkaistaan ​​islamilaisen lain mukaan.

Vuoden 2006 perhelaki syrjii naisia ​​avioliitossa, avioerossa, kansalaisuudessa, perinnössä ja vapaassa liikkuvuudessa. Esimerkiksi naisen todistus on tietyntyyppisissä tapauksissa puolet miehen todistuksen arvoinen. Perintölainsäädäntö syrjii naisia: Naispuolinen perillinen saa puolet vastaavan miespuolisen perillisen summasta.

Naiset tarvitsevat miespuolisten huoltajiensa suostumuksen mennäkseen naimisiin. Ainoastaan ​​miehet voivat mennä naimisiin ei-muslimin kanssa, ja lasten on oltava muslimeja.

Avioliitossa tapahtuva raiskaus ei ole rikos, vaikka laki kieltää aviomiehen satuttamasta vaimoaan fyysisesti tai moraalisesti. Avioliiton 69 artiklan mukaan naimisissa olevalla naisella ei ole oikeutta avioliiton elatukseen, jos häntä pidetään ”tottelemattomana” eli jos hän:

”(1) Jos hän kieltäytyy antautumasta aviomiehelleen tai muuttamasta avioliittoon ilman laillista syytä. (2) Jos hän lähtee avioliitostaan ​​ilman laillista syytä. (3) Jos hän estää aviomiestä pääsemästä avioliittoon ilman laillista syytä. (4) Jos hän kieltäytyy matkustamasta miehensä kanssa muuttaessaan toiseen asuntoon ilman perusteltua syytä tai jos hän matkustaa ilman tämän lupaa. (5) Jos hän työskentelee kodin ulkopuolella ilman miehensä lupaa, ellei tämä käytä väärin oikeuttaan estääkseen häntä tekemästä työtä.”31

Väkivalta naisia ​​kohtaan

Suojelu- ja kuntoutuskeskus ilmoitti saaneensa 277 tapausta fyysisestä väkivallasta ja 155 tapausta henkisestä väkivallasta naisiin ja lapsiin vuonna 2019.

Tohtori Ahmad al-Farjabi, islamilaisten asioiden ministeriön sharia-asiantuntija, sanoi 6. toukokuuta 2020 Al Jazeera -verkoston haastattelussa, että kun mies epäilee vaimonsa ​​tulevan ”tottelemattomaksi” ja ”kapinalliseksi”, hänen pitäisi ryhtyä Koraanin määräämiin toimiin, joihin kuuluu lyöminen. Hän väitti jopa länsimaisten psykologien sanoneen, että vaimon hakkaaminen on ”väistämätöntä” naisille, joita on lyöty jo heidän kotikasvatuksessaan, ja jotka eivät kunnioita aviomiehiään. Hän sanoi, että tällaisten naisten täytyy olla ”lihasten alistamia” ja että tietynlaiset naiset ”voivat uudistua hakkaamalla”. Al-Farjabi sanoi myös, että naiset hänen luennoillaan sanoivat, että on parempi lyödä vaimoa kuin antaa tämän pilata koti ja menettää lapsensa.

Vihaan ja väkivaltaan yllyttäminen vähemmistöjä ja uskomusryhmiä kohtaan

16. toukokuuta 2020 Al Jazeeran haastattelussa tohtori Abdul-Jabbar Saeed, valtion ylläpitämän Qatarin yliopiston sharia-tieteellisen tiedekunnan laitoksen puheenjohtaja, lainasi hadithia, jossa profeetta Muhammed sanoi, että tuomiopäivä ei tule ennen kuin muslimit taistelevat. juutalaiset, jotka piiloutuvat kivien ja puiden taakse, mikä puolestaan ​​kutsuu muslimeja tappamaan takanaan piileskelevät juutalaiset. Saeed sanoi, että voitto saavutettaisiin vain uhraamalla kaikki kallisarvoinen ja ”marttyyrien veren ja vihollisten kallon” kautta.34

Islamilaisen netin rooli

Islam Web on valtion suoraan palveluksessa oleva, rahoittama ja hallinnoima verkkosivusto. Se edistää sunni-islamin salafistista koulukuntaa, radikaalia islamin tulkintaa, jota pidetään yhteensopimattomana rinnakkaiselon edistämisen kanssa. Islamilaisten asioiden ministeriön perustamisen jälkeen vuosina 1998 ja 2019 välisenä aikana sivusto tarjosi 245 000 fatwaa (uskonoppineiden uskonnollisen tekstin tulkintaan perustuva lausuma) ja vastasi 191 000 kyselyyn kulttuuriin, perheeseen ja kulttuuriin liittyvistä aiheista. nuoriso.

Sivusto saarnaa kuudella kielellä: arabiaksi, englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, saksaksi ja pian indonesiaksi. Virallisten lausuntojen mukaan verkkosivustolla on kaksi miljoonaa käyntiä päivittäin.

Parran leikkaaminen, ammattimainen jalkapallon pelaaminen, lännessä asuminen ovat aiheita, joita paheksutaan tai kielletään. Sivusto tuomitsee myös kristittyjen onnittelut jouluna ja kutsuu sitä ”vaaralliseksi suuntaukseksi”, jota edistetään ”uskontojen rinnakkaiselon”, ”sivilisaatioiden monimuotoisuuden” verukkeella.

Useat islamin webissä olevat fatwat sanovat, että profeetan loukkaamisesta on rangaistava kuolemalla, usein antamatta heille mahdollisuutta katua. Fatwa NR 8520 luopumuksesta sanoo, että islamista luopiot on tapettava sen jälkeen, kun heille on tarjottu mahdollisuutta palata islamiin. Fatwa käyttää runollisesti halventavaa kieltä loukatakseen luopioita ja arvostaakseen heitä ihmisinä.

Fatwa NR 469283 vaatii kuolemaan LGBTI+-miehiä profeetan lainausten perusteella. Siinä sanotaan, että40 ”sodomian rikos on hirvittävin, rumin ja likaisin rikoksista, se on vastoin luonnollista taipumusta”.

Syrjintä kansalaisuudessa ja järjestelmällinen rasismi

Vierailun jälkeen Qatarissa vuonna 2020 Yhdistyneiden kansakuntien rasismin, rotusyrjinnän, muukalaisvihan ja niihin liittyvän suvaitsemattomuuden nykymuotojen erityisraportoija ilmaisi ”vakavan huolensa” ei-kansalaisten rakenteellisesta rotusyrjinnästä maassa, joka vaikuttaa erityisesti siirtolaisiin Etelä-Aasiasta ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

Noin 71 prosenttia väestöstä koostuu pienituloisista siirtotyöläisistä. Hallituksen mukaan Qatarissa oli joulukuussa 2019 yhteensä 1,9 miljoonaa siirtotyöläistä, joista 1,77 miljoonaa oli miehiä. Suurin osa tulee Intiasta, Bangladeshista, Nepalista, Filippiineiltä, ​​Egyptistä ja Pakistanista.

Qatarin työlainsäädäntö luo vallan epätasapainon ja pelon ilmapiirin, joka estää siirtolaisia ​​valittamasta työelämän rikkomuksista. Guardian-sanomalehti paljasti helmikuussa 2021, että 6500 työntekijää on kuollut työtapaturmissa sen jälkeen kun Qatar voitti tarjouksen vuoden 2022 MM-kisoista.

Qatarissa työskentelevillä ja asuvilla pitkäaikaisilla asukkailla ei ole selkeää polkua kansalaisuuteen. Qatarin viranomaisten tiedetään evänneen tai evänneen kansalaisuuden mielivaltaisesti ja rankaisemalla, jolloin he estävät näiltä henkilöiltä pääsyn perusoikeuksiin, kuten koulutukseen, työhön, asumiseen, terveydenhuoltoon, omaisuuteen ja avioliittoon.

Elokuussa 2021 otettiin käyttöön uusi vaalilaki, joka jakaa väestön kolmeen ryhmään. Vain ”alkuperäiset” qatarit, joiden juuret ovat maassa noin vuodelta 1930, saavat asettua ehdolle. Qatarin kansalaiset, joiden isoisä on syntynyt Qatarissa, saavat vain äänestää. Ensimmäisen tai toisen sukupolven kansalaisuuden saaneet kansalaiset eivät voi äänestää.

Sananvapaus, humanististen arvojen puolustaminen

Qatarin rikoslain määräykset ovat ristiriidassa kansainvälisen ihmisoikeuslain ja Qatarin äskettäin ratifioiman kansalais- ja poliittisten oikeuksien kansainvälisen yleissopimuksen (ICCPR) mukaisten velvoitteiden kanssa. Yhdysvaltain ulkoministeriön vuoden 2020 ihmisoikeuskäytäntöjen maaraporttien mukaan hallitus toteuttaa politiikkaa, jossa se tarkistaa, sensuroi tai kieltää sanomalehtiä, aikakauslehtiä, kirjoja ja elokuvia vastenmielisen seksuaalisen, uskonnollisen ja poliittisen sisällön vuoksi. Toimittajat ja kustantajat harjoittavat itsesensuuria materiaalissa, jota hallitus saattaa pitää islamin vastaisena.

Kesäkuussa 2020 viranomaiset kuulustelivat useita sosiaalisen median käyttäjiä hallitusta kriittisiksi katsotuista twiiteistä. Jotkut allekirjoittivat lupauksen, etteivät ne julkaise samanlaista sisältöä, kun taas toisten Twitter-tilit poistettiin käytöstä. Saman vuoden huhtikuussa lakimiestä syytettiin yleisen edun häiritsemisestä videosta, jonka hän julkaisi, jossa hän kritisoi keskuspankin politiikkaa.

4. toukokuuta 2021 Malcom Bidali, kenialainen vartija, joka kirjoitti blogissaan siirtotyöläisten oloista Qatarissa, pidätettiin ja hänet tuomittiin sitten ”rikoksista, jotka liittyvät ulkomaisen agentin saamiin maksuihin disinformaation luomisesta ja levittämisestä Qatarin osavaltiossa. ”

Migrant-rights.org ilmoitti, että ”häntä pidettiin eristyssellissä ja kuulusteltiin ilman lainopillista neuvonantajaa lähes neljä viikkoa.” Bidali on vapautettu, mutta häntä voidaan odottaa jopa 10 vuoden vankeustuomio ja 4 000 dollarin sakko, jos hänet todetaan syylliseksi syytetyllä tavalla.

Median vapaus puuttuu

Hallitseva perhe ja sen liittolaiset vaikuttavat suureen osaan Qatarin tiedotusvälineitä ja sen viestejä. Median katsotaan olevan sensuurin alainen.

Al-Jazeera-verkosto on yksi Lähi-idän suurimmista tiedotusvälineistä. Al-Jazeera on yksityisomistuksessa, mutta hallituksen kerrotaan tukeneen sen toimintaa taloudellisesti sen perustamisesta lähtien. Al-Jazeeran entiset työntekijät väittivät, että hallitus vaikuttaa sen sisältöön.

Freedom Housen mukaan ”kaikki toimittajat Qatarissa harjoittavat jonkinasteista itsesensuuria ja joutuvat mahdollisiin vankeusrangaistuksiin kunnianloukkauksesta ja muista lehdistörikoksista.” Esimerkiksi joulukuussa 2020 kolumnisti ja sosiaalisen median vaikuttaja Faisal Muhamad al-Marzoqi oli tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen, sakkoon, ja hänen Twitter-tilinsä takavarikoitiin julkisuuden henkilöitä arvostelevasta twiitistä.

Vuosina 2016–2020 riippumaton englanninkielinen Doha News -sivusto estettiin, koska sillä ei väitetty olevan toimintalupaa. Myymälä vaihtoi omistajaa vuonna 2017 ja uudelleen vuonna 2020, ennen kuin se aloitti toimintansa uudelleen. Doha Newsin alkuperäinen henkilökunta ja johto jättivät sen väittäen, että hallitus oli riisunut sen itsenäisyyden.

Dohan uutisten artikkelit olivat käsitelleet aiheita, joita valtion tiedotusvälineet eivät poimineet, kuten ”Mitä on olla homo ja Qatari” ja artikkeli, jonka on kirjoittanut Qatarin kansalainen, jolta evättiin lupa mennä naimisiin ei-qatarin kanssa. hallitus. Molemmat kappaleet julkaistiin kuukausina ennen sivuston sulkemista. Noin kaksi kuukautta ennen sulkemista Doha News kirjoitti artikkelin, jossa kritisoitiin toimittajiin kohdistuvaa verkkorikoslain vaikutusta vaatien sen muuttamista.

Ilmaisu verkossa ja tietoverkkorikollisuus

Vuoden 2014 uutta tietoverkkorikoslakia on pidetty merkittävänä ilmaisunvapauden takaiskuna Qatarissa. Se kriminalisoi ”väärien uutisten” levittämisen Internetissä. Uusi laki antaa viranomaisille mahdollisuuden kieltää verkkosivustot, jotka he pitävät uhkaavina maan ”turvallisuudelle” ja rankaisemaan kaikkia, jotka julkaisevat tai jakavat verkkosisältöä, joka ”heikentää” Qatarin ”yhteiskunnallisia arvoja” tai ”yleistä järjestystä”.

Uusi lainsäädäntö ei määrittele näiden termien merkitystä. Siinä säädetään myös enintään kolmen vuoden vankeusrangaistus ja 500 000 Qatarin riaalin (noin 140 000 USD) sakko. Se kieltää verkkotoiminnan, jonka katsotaan uhkaavan valtion turvallisuutta, yleistä järjestystä, paikallista tai kansainvälistä rauhaa. Oikeusviranomaiset voivat määrätä Internet-palveluntarjoajia estämään sisällön.

Tammikuussa 2020 Qatar vahvisti entisestään rikoslakiaan artiklaan 136 asti kohdassa ”Rikokset valtion sisäiseen turvallisuuteen”, jossa todetaan:

”[…], joka lähettää tai julkaisee tai toistaa huhuja tai lausuntoja tai vääriä tai haitallisia uutisia tai sensaatiomaista propagandaa valtion sisällä tai sen ulkopuolella aina, kun sen tarkoituksena oli vahingoittaa kansallisia etuja tai yllyttää yleistä mielipidettä tai häiritä valtion yhteiskuntaa tai yleistä järjestystä valtion […] tuomitaan vankeuteen enintään viideksi vuodeksi ja sakkoon, joka on enintään (100 000) satatuhatta rialia, tai jollakin näistä kahdesta rangaistuksesta. Rangaistus kaksinkertaistuu, jos rikos tehdään sodan aikana.”

134 artiklassa todetaan seuraavaa:

”Enintään viiden vuoden vankeusrangaistus koskee henkilöä, joka julkisesti kyseenalaistaa emiirin oikeuksiensa tai valtuuksiensa käytön tai arvostelee henkilöään. Sama rangaistus koskee jokaista henkilöä, joka syyllistyy jonkin aikaisemmista rikoksista apulaisemiiriä tai kruununprinssiä vastaan.”

Humanististen arvojen ja kriittisen ajattelun kielto

”Uskontoihin liittyvät rikokset ja kuolleiden loukkaamattomuus” on rikoslain luku, joka sisältää pykälät 256-267. Nämä artiklat sisältävät joukon säädöksiä, joita voidaan käyttää rajoittamaan vakavasti kriittistä ajattelua.

Artikla 259 kriminalisoi islamilaiseen opetuksen epäilemisen ja kriittisen ajattelun suosimiseen. Siinä todetaan: ”Joka vastustaa tai epäilee jotakin islamin perusteita tai periaatteita tai vetoaa tai suosii tai edistää toista uskontoa, kulttia tai käsitettä, on rangaistava vankeutta enintään viideksi vuodeksi.”

Jumalanpilkkalaki

Rikoslaki kriminalisoi jumalanpilkan, mukaan lukien ”korkeimman olennon” loukkaamisen.72 Islamin, kristinuskon tai juutalaisuuden herjaamisesta tai häpäisystä voidaan tuomita enintään seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.

Rikoslain 256 §:ssä sanotaan:

”Joka syyllistyy seuraaviin tekoihin, tuomitaan vankeuteen enintään seitsemäksi vuodeksi:

1- Allahin loukkaaminen kirjoittamalla, piirtämällä, elehtimällä tai millä tahansa muulla tavalla tai millä tahansa muulla tavalla.

2- Pyhän Koraanin loukkaaminen, väärintulkinta tai rikkominen.

3 – Islamilaisen uskonnon tai sen riitojen ja määräysten loukkaaminen.

4- Minkä tahansa jumalallisen uskonnon kiroaminen islamilaisen lain määräysten mukaisesti.

5- Profeettojen loukkaaminen kirjoittamalla, piirtämällä, elehtimällä tai millä tahansa muulla tavalla tai millä tahansa muulla tavalla.

6- Sivustojen tai niiden sisällön sabotointi, rikkominen, vahingoittaminen tai loukkaaminen, jos ne on saatettu suorittamaan uskonnollisia rituaaleja jollekin jumalallisesta uskonnosta islamilaisen lain määräysten mukaisesti.”

Artikla 263 kieltää sellaisten symbolien, iskulauseiden tai piirustusten levittämisen tai valmistamisen, jotka saattavat loukata islamilaista uskontoa:

”Joka valmistaa, myy, paljastaa myyntiä tai kiertoa varten tai pitää hallussaan tuotteita, tavaroita, tulosteita tai nauhoja, mukaan lukien piirustukset, iskulauseet, sanat, symbolit, signaalit tai mitä tahansa muuta, joka saattaa loukata islamilaista uskontoa tai muita jumalallisia uskontoja Islamin lain mukaan rangaistuksena on enintään yksi vuosi vankeutta ja enintään tuhat Qatarin rialia (QR 1 000) sakkoa. Sama rangaistus määrätään jokaiselle henkilölle, joka käyttää levyjä, tietokoneohjelmia tai magnetoituja nauhoja loukkaamaan islamia tai muita jumalallisia uskontoja islamin lain määräysten mukaisesti.”

Käännökset Esa Ylikoski

Humanistit vaarassa

Tälläkin hetkellä maailmassa on 57 valtiota, joissa jumalanpilkasta rangaistaan vankeudella, ja 7, joissa siitä voidaan rangaista jopa kuolemantuomiolla.

Humanists at Risk
– mitä Kansainvälinen humanistiliitto tekee vakaumuksensa vuoksi vainottujen humanistien, vapaa-ajattelijoiden ja ateistien auttamiseksi

Teksti: Victoria Howson, Humanists International, suomennos A. Värri

Monissa maailmankolkissa humanistit, ateistit ja monet muut uskonnottomat ihmiset joutuvat rutiininomaisesti vainotuiksi katsomuksensa vuoksi ollen pakotettuja piilottamaan todellisen identiteettinsä välttääkseen syrjinnän, vankilatuomiot ja jopa kuoleman – olkoon kyse sitten valtion langettamista rangaistuksista tai kansalaisten harjoittamasta omankädenoikeudesta.

Kansainvälinen humanistiliitto (Humanists International), joka on humanistiliikkeen maailmanlaajuinen kattojärjestö, on myös maailman ainoa kansalaisjärjestö, jolla on palkkalistoillaan nimenomaisesti näitä henkilöitä auttava henkilö. Emma Wadworth-Jones, joka aloitti tehtävässä 2020, kertoo työstään vaarassa olevien humanistien suojelemiseksi Humanists at Risk -ohjelman koordinaattorina.

”Saan keskimäärin kuukausittain yli 20 avunpyyntöä katsomuksen takia uhattuina olevilta ihmisiltä ympäri maailman – ja pyyntöjen määrä kasvaa koko ajan. Pääosin yhteydenotot tulevat maista, joiden ihmisoikeustilanne on muutoinkin huono; paikoista, joissa ihmisiä vainotaan toisinajattelun, kysymysten ja kritiikin esittämisen tai uskonnollisten näkemysten vuoksi. Tällä hetkellä suurin osa
avunpyynnöistä tulee Afganistanista, Bangladeshista, Pakistanista, Irakista ja Iranista.

Saamme enemmän yhteydenottoja miehiltä: suurin osa apua pyytävistä on iältään 20 ja 50 vuoden väliltä. Jotkut heistä ovat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, osa taas niin sanotusti kaapissa ja peloissaan. Monia puoleemme kääntyviä naisia pakotetaan avioliittoon tai käyttäytymään tietyillä yhteisönsä edellyttämillä tavoilla.

Se, minkälaista apua nämä ihmiset tarvitsevat, vaihtelee aina tapauksesta toiseen. He asuvat usein vahvaa kontrollia harjoittavissa yhteisöissä, joissa he eivät tunne voivansa ilmaista julkisesti epäuskonnollisia näkemyksiään. Monet ovat kohdanneet kaltoinkohtelua tai uhkailua. Osa on suljettu ulos perhe- tai ystäväpiiristään tai on kokenut vaikeuksia esimerkiksi työpaikan löytämisessä. Joissakin valtioissa ihmiset myös joutuvat pelkäämään jumalanpilkkasyytteitä: tälläkin hetkellä maailmassa on 57 valtiota, joissa jumalanpilkasta rangaistaan vankeudella, ja 7, joissa siitä voidaan rangaista jopa kuolemantuomiolla.

Hyvin usein ihmiset kysyvät neuvoja tai apua uuden asuinpaikan löytämiseen, joko kotimaastaan tai ulkomailta. Joskus pyynnöt koskevat taloudellista apua tilanteissa, joissa ihmiset joutuvat piileskelemään, eivätkä voi siksi elättää itseään normaalisti, tai sairaanhoito- tai juridisten kustannusten kattamiseksi.

Toisinaan ihmiset toivovat tapaukselleen julkisuutta, kuten uutisartikkeleita tai haastatteluita, tehdäkseen epäoikeudenmukaisen tilanteensa paremmin tunnetuksi. Joskus ihmiset vain haluavat tietää, että ylipäätään on olemassa yhteisö, joka jakaa heidän arvonsa ja maailmankuvansa.

Autamme myös ihmisiä, jotka ovat syytettyinä tai jo vangittuina humanististen arvojensa tai uskonnottoman vakaumuksensa takia. Nämä tapaukset voivat olla hyvin monimutkaisia ja vaatia vuosia kestävää tukea. Suurin osa työstämme näiden tapausten kanssa on luottamuksellista, ei vain yksilöiden yksityisyyden kunnioittamiseksi vaan myös heidän fyysisen turvallisuutensa vuoksi.

Johtuen suuresta määrästä kuukausittaisia avunpyyntöjä joudumme nostamaan ensi sijalle ne kaikkein suurimmassa vaarassa olevat, joita tiedämme kykenevämme parhaiten auttamaan. Yritämme tarjota mahdollisimman suurelle joukolle sitä apua, jota he tarvitsevat, ja – kiitos humanisteilta ympäri maailman saamme tuen – viime vuonna pystyimme auttamaan lähes 150 ihmistä.”

Ajatuksen vapaus -raportti

”Yksittäisten ihmisten tukemiseksi tekemäni työn lisäksi koordinoin myös kansainvälistä Ajatuksen vapaus -raporttia (Freedom of Thought Report), joka dokumentoi vuosittain maailman jokaisen valtion saavutukset ei-uskovien oikeuksien ylläpitämisessä.

Raportti tarkastelee sitä, miten uskonnottomia ihmisiä – kutsuivat he sitten itseään ateisteiksi, agnostikoiksi, humanisteiksi, vapaa-ajattelijoiksi tai ihan vain ei-uskovaisiksi – kohdellaan katsomuksensa tähden. Se kokoaa yhteen eri maissa voimassa olevan lainsäädännön ja rangaistukset liittyen jumalanpilkkaan sekä uskosta luopumiseen ja katsoo myös laajempia sosiaalisia sekä eettisiä kysymyksiä, jotka kertovat humanististen arvojen marginalisoinnista yhteiskunnissa.

Raportti on tarkoitettu työkaluksi paikallisille ja kansainvälisille aktivisteille antaen tarvittavaa taustatietoa uskottavaan ja vakuuttavaan viestintään vaikuttamistyössä poliittisten muutosten aikaansaamiseksi. Raportin julkistamisesta kerrotaan vuosittain laajasti myös kansainvälisessä mediassa, mikä antaa näkyvyyttä asioille, jotka harvoin muuten pääsevät otsikoihin – avaten myös mahdollisuuden keskusteluille aiheista, jotka liian usein ohitetaan.

Raportin avulla me Kansainvälisessä humanistiliitossa ja sen jäsenjärjestöissä voimme paremmin tukea vaarassa olevia uskonnottomia ihmisiä. Siinä olevaa tietoa voi esimerkiksi käyttää turvapaikkahakemuksen tukena tai valtioiden syrjivien linjausten haastamiseen; syynä näille on usein riittämätön ymmärrys siitä, mitä uskonnonvapaus tarkoittaa ja miten uskonnottomat tilanteensa kokevat. Raportti edesauttaa muutosten ajamista kansainvälisissä instituutioissa, kuten YK:ssa.”

Lisätietoa sekä Ajatuksen vapaus -raportista että työstä, jota Kansainvälinen humanistiliitto tekee vaarassa olevien humanistien auttamiseksi, löytyy englanniksi liiton www-sivuilta:
https://humanists.international/what-we-do/

Humanists International – kokous Glasgowissa

Keskustelutilaisuus järjestettiin erittäin sopivasti entisessä kirkossa. Rakennus on erittäin onnistunut esimerkki siitä, miten kirkkoja voidaan muuttaa hyödylliseen ja nykyhetken tarpeita palvelevaan käyttöön.

Kolmen vuoden tauon, jonka aikana pidettiin vain etäkokouksia, jälkeen kattojärjestömme Kansainvälisen humanistiiton (Humanists International, HI) jäsenjärjestöjen edustajat kokoontuivat jälleen kesäkuun alussa fyysisesti Skotlannin Glasgow’ssa. Jopa sää oli osallistujille suosiollinen, ja Britanniassa niin tyypillisistä sumuista ja sateista ei tällä kertaa näkynyt jälkeäkään lämpötilojenkin ollessa kesäisiä.

Kokous- ja konferenssiputki alkoi perjantaina 3.6. ensi vuonna Kööpenhaminassa järjestettävän Maailman humanistikongressin suunnittelukokouksella pohjoismaisten järjestöjen kesken. Päälinjat tapahtumalle alkavat olla koossa, ja varsinainen ohjelma julkaistaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Suunnittelutyöhön ei kuitenkaan jäänyt valitettavasti paljonkaan aikaa, ja kokous jouduttiin pitämään lyhyempänä kuin oli aiottu. Syynä tähän oli kohtalaisen myöhään agendalle tullut keskustelu eurooppalaisen edunvalvontamme tulevaisuudesta.

Tässä epävirallisessa Kansainvälisen humanistiliiton eurooppalaisten jäsenjärjestöjen keskustelutilaisuudessa puhuttiin niistä HI:n projekteista ja suunnitelmista, joilla on tarkoitus korvata Euroopan humanistifederaation (EHF) toiminnot. Ne jakautuvat karkeasti kolmeen osaan.

Ensinnäkin HI on palkkaamassa henkilökuntaansa Euroopan edunvalvontasihteerin, jonka työpiste tulee olemaan Brysselissä ja joka keskittyy eurooppalaisten asioiden hoitamiseen esimerkiksi EU:n toimielimissä. Toisena perustetaan kansainvälisen liiton alle Eurooppalainen foorumi, eräänlainen Euroopan neuvotteluryhmä, johon Euroopan toimintaa rahoittavat järjestöt nimittävät edustajansa. Ryhmä tullee kokoontumaan noin neljännesvuosittain, vähintään kerran vuodessa fyysisesti, ja käsittelee ajankohtaisia asioita tehden yhteistyötä Euroopan sihteerin kanssa.

Kolmantena kansainvälinen liitto on jo käynnistänyt Euroopan voimavara- ja verkostoitumisprojektin, jonka vetäjäksi on palkattu Tanskan yhdistyksen puheenjohtaja Lone Ree Milkær. Projektin painopiste on ennen kaikkea seremoniapalveluiden kehittämisessä ja lisäämisessä Euroopan maissa.

Tämä keskustelutilaisuus, kuten seuraavien päivien tapahtumatkin, järjestettiin mielestäni tilaisuuksille erittäin sopivasti entisessä kirkossa, joka oli muutettu Glasgow’n yliopiston auditorioksi. Penkkirivistöt on rakennettu keskilaivaan kirkkosalin lattialta entiselle urkuparvelle nouseviksi, ja alakerrassa on myös pienempiä huoneita koulutus- ja neuvottelutarkoituksiin.

Tämä yliopiston entisen rehtorin mukaan Sir Charles Wilson Buildingiksi nimetty rakennus on nähdäkseni erittäin onnistunut esimerkki siitä, miten kirkkoja voidaan (toisin kuin Suomessa kuuluu usein väitettävän) myös arkkitehtonisia ja historiallisia arvoja kunnioittaen muuttaa hyödylliseen ja nykyhetken tarpeita palvelevaan käyttöön. Mainitessani asiasta Skotlannin humanistien toiminnanjohtaja Hugh Frazerille hän kertoi Britanniassa olevan kokonaisia arkkitehtitoimistoja, jotka ovat erikoistuneet yksinomaan kirkkorakennusten käyttötarkoitusten muuttamiseen. Glasgow’ssakin on tästä useita muitakin esimerkkejä, esimerkiksi kirkkoon rakennettu teatteri.

Samana iltana oli vielä Skotlannin humanistien cocktail-tilaisuus art nouveau -tyylistään kuuluisassa lähes 120-vuotiaassa Macintosh at the Willow -teehuoneessa. Tilaisuudessa muun muassa palkittiin Skotlannin Vuoden humanisti -palkinnolla vapaaehtoistyötä pakolaisten vastaanottoleireillä tehnyt järjestön jäsen Mary Mackay.

Lauantaina 4.6. oli vuorossa Skotlannin humanistien järjestämä konferenssi. Sen aluksi meidät toivotti tervetulleiksi Skotlannin aluehallinnon tasa-arvo- ja vanhusasiain ministeri Christina MacKelvie. Itse konferenssi koostui neljästä paneelikeskustelusta, joissa kaikissa oli ensin lyhyt alustus, ja sen jälkeen keskustelu alustajan tai alustajien ja kolmen asiantuntijan kesken. Ensimmäisenä aiheena oli Mielipiteet vastaan faktat, ja alustajana toimi varsin lennokkaalla salaliittoteorioita ja tieteenvastaisia uskomuksia koskeneella esityksellään Glasgow’n skeptikkojen puheenjohtaja Brian Eggo.

Toinen osuus käsitteli taiteen ja ilmaisunvapauden suhdetta, ja alustaja toimi glasgow’lainen pilapiirtäjä ja pilapiirtäjien oikeuksia kansainvälisesti ajavan Cartoonists Rights Network International -järjestön toiminnanjohtaja Terry Anderson.

Lounaan jälkeen kolmantena teemana oli Avoimet mielet, avoimet rajat ja alustajina ihmisoikeusaktivisti ja Glasgow’n nuorimpiin kaupunginvaltuutettuihin kuuluva Roza Salih sekä Guatemalan humanistien puheenjohtaja ja kansainvälisen liiton hallituksen jäsen David Pineda.

Viimeisenä aihepiirinä oli se, miten universaaleja tai kattavia sellaisiksi tarkoitetut ihmisoikeudet todellisuudessa ovat, ja tässä alustajina olivat kansainvälisen liiton hallituksen jäsen nigerialainen ihmisoikeus- ja ateistiaktivisti Leo Igwe, joka ei tosin päässyt paikalle, mutta jonka alustus nähtiin videolta, ja vaarassa olevien humanistien (Humanists at Risk) auttamistyön koordinaattori Emma Wadworth-Jones.

Lauantai-iltana osallistuin vielä Skotlannin kansallisrunoilija Robert Burnsin kunniaksi järjestettävien Burns Night -illallisten humanistiseen versioon, jotka huipentuivat paikallisiin kansantansseihin. Ohjelma oli välillä siinä määrin paksua skotin kieltä, etteivät sitä täysin tuntuneet englantilaisetkaan vieraat ymmärtävän. Ateriaan oleellisesti kuuluva perinneruoka haggis oli piilotettu ovelasti broilerin rintafileen täytteeksi. Illallisilla satuin vierustoveriksi kansainvälisen liiton varapuheenjohtaja Anne-France Katelaerille, joka on myös hyvin merkittävän Belgian flaaminkielisten humanistien deMens.nu -järjestön toiminnanjohtaja (ranskankielisillä on kielellisesti varsin jakaantuneessa Belgiassa luonnollisesti oma järjestönsä). Illan keskustelujen tuloksena hän kiinnostui Suomen tilanteesta siinä määrin, että todennäköisesti saamme kansainvälisiä vieraita Suomeen vielä tänä syksynä.

Sunnuntaina 5.6. oli varsinaisen kansainvälisen liiton yleiskokouksen vuoro. Kokouksen aluksi piti tervehdyspuheen Yhdysvaltain uskonnonvapausasioiden suurlähettilään sijainen ja kansainvälisten uskonnonvapausasioiden toimiston varajohtaja Mariah Mercer. Kokouksessa itsessään ei ollut suurta dramatiikkaa ja vaihtovuorossa olleet puheenjohtaja Andrew Copson, hallituksen jäsen Roslyn Mould ja Nuorten humanistien (18–35 v, Young Humanists International) puheenjohtaja Anya Overmann valittiin kaikki uusille kolmivuotiskausille, kun vastaehdokkaitakaan ei ollut. Eniten keskustelua käytiin Amsterdamin julistuksen päivityksen sanamuodoista. Uusi julistus on tarkoitus virallisesti julkistaa Amsterdamissa HI:n 70-vuotisjuhlien yhteydessä lauantaina 27.8. Kokouksen jälkeen oli vielä kaksi toisilleen vaihtoehtoista tilaisuutta HI:n toiminnasta, joista osallistuin vaarassa olevien humanistien auttamisohjelmaa (Humanists at Risk) käsitelleeseen (tästä työstä on kerrottu enemmän toisessa tämän lehden artikkelissa).

Virallisen ohjelman lisäksi oleellista antia näissä tapahtumissa ovat yleensä epävirallisemmat keskustelut väliajoilla. Puhuin muun muassa Alankomaiden armeijan ’kenttähumanistin’ (eli ei-uskonnollisen sotilaspastorin) kanssa. Ilmeisesti hyvinkin useissa NATO-maissa on asevoimien henkisessä tuessa mukana myös muita kuin kirkollisissa viroissa toimivia henkilöitä. Kun Suomi nyt näyttäisi liittyvän NATO:on, kysymys tietenkin kuuluu, miksei myös meillä?

Kaiken kaikkiaan kolmipäiväinen kokousviikonloppu oli varsin antoisa, ja toivoakseni sen seurauksena hieman hiljaiseloa pandemian vuoksi viettäneet kansainväliset yhteytemme taas saavat uutta tuulta purjeisiinsa. Suunnittelutyöhön ei kuitenkaan jäänyt valitettavasti paljonkaan aikaa, ja kokous jouduttiin pitämään lyhyempänä kuin oli aiottu. Syynä tähän oli kohtalaisen myöhään agendalle tullut keskustelu eurooppalaisen edunvalvontamme tulevaisuudesta.

Antti Värri
kirjoittaja toimii Vapaa-ajattelijain liiton varapuheenjohtajana

Kesä loppuu, toiminta alkaa

Upeaa, kuinka vapariyhdistykset ovat heränneet koronahorroksesta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin taas kohti syyskauden toimintaa, syyskokouksia ja suunnitelmia tulevaa vuotta ajatellen.

Syksy on alkamassa useiden haasteiden keskellä. Sen jokainen yhdistysaktiivi tietää.

Lisäksi ihmisiä pohdituttavat koko ihmiskuntaa ja maapalloa koskevat asiat. Sairauksia, sotaa, sen uhkaa ja jopa ydinturman uhkaa on esillä kaikilla median saroilla. Lisäksi on nälänhätä, ilmastonmuutos, inflaatio, energiakriisi ja kuivuus. Lisääkin näitä löytyy ihan kotinurkista. Tulevat haasteet sotealueilla, joille ei ole rahoitusta eikä henkilöstöä, eikä kaikki tehtävätkään kohdillaan. Se tulee vastaan, sitten kun itse kukin tarvitsee kyseessä olevia palveluita.

Ilmeisesti mikään ei tee ihmisestä niin vaarallista eläintä kuin kriisi tai sen uhka. Ihmiset tappavat ja riistävät toisiaan sekä ympäristöään ympäri maailmaa kiihtyvällä tahdilla, ja luonto vauhdittaa kehitystä omalla sarallaan.

Tämän kaiken seassa nousee erilaisia jyrkkiä näkökantoja uskonnollisesti kuin poliittisestikin.

Näistä esimerkkinä toimikoon vaikka se, kun tänä aamuna luin kahvia juodessani uutisointia Salman Rushdieen kohdistuneen väkivallan ylistämisestä Iranin lehdistössä ja afganistanilaisnaisten mielenilmaisun tukahduttamisesta tuliasein. Näitä molempia yhdistänee uskonnolla ratsastaminen omien tai jonkun muun oheistamien tarkoitusperien edistämiseksi. Vähintäänkin surullista, mutta lähinnä kamalaa.

Itse kuitenkin haluaisin, että me vaparit katsoisimme eteenpäin. Kaiken tämän keskelläkin.

Varsinkin nyt, kun vihdoin olemme voineet tavata toisiamme ja ihmisiä erilaisissa tapahtumissa ja kokouksissa.

Tänä kesänä on voitu olla läsnä erilaisissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Maailma Kylässä -festivaali, pride-juhlia useassa kaupungissa, Seinäjoen piknik, Jumalattomat kesäpäivät Satakunnassa ja Uskomattomat kesäpäivät Tampereella. Joen yötä unohtamatta. Jonkun saatoin tästä unohtaakin joukosta. Näistä on taas kuulunut vain positiivista palautetta.

Tästä kaikesta kuuluu teille iso kiitos aktiivit!

Upeaa, kuinka vapariyhdistykset ovat heränneet koronahorroksesta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin taas kohti syyskauden toimintaa, syyskokouksia ja suunnitelmia tulevaa vuotta ajatellen.

Myös järjestöltämme on tulossa vihdoinkin yhteistä tekemistä parin vuoden tauon jälkeen, kun kokoonnumme toimintaseminaariin marraskuun alussa 5.–6.11. Hämeenlinnaan/Riihimäelle. Yhteisen viikonlopun aikana on tarkoitus pohtia yhdistysten toimintaa ennen kaikkea pienempien yhdistysten kannalta.

Tietysti pohdimme myös liiton tulevaisuutta. Iso haaste paikallistasolla tuntuu monessa yhdistyksessä olevan jäsenistön ikärakenne. Useissa yhdistyksissä eivät nuoret ole lähteneet mukaan toimintaan. Syitä voi olla jäykkyys toiminnassa, toiminnan laatu, sen taso tai yksinkertaisesti se, että vaparitoiminta kilpailee niin monen muun asian kanssa ihmisten vapaa-ajasta ja aktiivisesta osallistumisesta.

On syynä mikä tahansa, on tämän asian kohentaminen tärkeä osa toimintaa. Tällä en tarkoita, ettei vanhassa voisi olla vara parempi. On vain tosiasia, että yhdistyksissä kaikilla elämänalueilla on saatava ajoissa uusia aktiiveja mukaan, ettei järjestö näivety.

Tämän jälkeen alkavat valmistelut tulevaan syksyn 2023 liittokokoukseen myös olemaan käynnistelyvaiheessa. Tätä kirjoittaessani ei kokouspaikkaa liittokokoukselle ole vielä päätetty.

Eikä sovi unohtaa Kööpenhaminassa ensi elokuun alussa järjestettävää Maailman humanistikongressia, jossa olemme järjestönä osin järjestämisvastuussa.

Muistakaa myös nauttia ennen syksyn ja talven pimeitä viimeisistä lämpimistä ja valoisista viikoista.

Jape Lovén
Kirjoittaja toimii Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajana

Sitouttamattomuuden porsaanreikää tukkimaan

Opetussuunnitelman linjauksen opetuksen uskonnollisesta ja katsomuksellisesta sitouttamattomuudesta tulee koskea myös ”muita yhteisiä tapahtumia”. Harmaata aluetta uskonnollisen työn porsaanreiäksi ei koulutyöhön saa hyväksyä.

Päiväkoteja ja kouluja alistetaan evankelis-luterilaisen kirkon markkinoinnin ja lähetystyön alustaksi, vaikka tunnustuksellinen uskonnonharjoitus, kuten jumalanpalvelukset ja aamuhartaudet, eivät kuulu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lakisääteisiin tehtäviin. Opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden mukaan opetuksen ja kasvatuksen tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.

Miten on mahdollista, että oikeusvaltiossa tästä huolimatta peruskoulujen ja päiväkotien vuosisuunnitelmiin ja päiväohjelmiin liitetään noita uskonnollisia tilaisuuksia?

Tiettävästi kirkollisen työn porsaanreikänä lakien ja opetussuunnitelmien linjausten kiertämiseen on käytetty peruskouluasetuksen 3. pykälän lopussa olevaan momenttia: ”Osa työajasta saadaan käyttää työelämään tutustuttamiseen sekä lukuvuoden päättäjäisiin ja muihin yhteisiin tapahtumiin.”

Nuo ”muut yhteiset tapahtumat” ovat koulujen työsuunnitelmissa voineet olla käytännössä aika lailla mitä vaan, juhlia, konsertteja, leirikouluja, retkiä, taksvärkkiä, urheilukilpailuja, lasketteluretkiä, ulkomaanmatkoja ynnä muita sellaisia. Tuohon on sitten katsottu mahtuneen jumalanpalveluksetkin. Tulkinta on väärä, lain kiertämistä.

Myös ”muiden yhteisten tapahtumien” pitäisi olla opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisia ja kaikille sopivia. Nehän ovat yhteisiä, liittyvät opetukseen. Vaikka tapahtumissa voi olla vaihtoehtoista ohjelmaa, esimerkiksi onkiretki tai metsäkävely, kaikki vaihtoehdot ovat periaatteessa kaikille sopivia, jos esteettömyys on otettu huomioon. Uskonnonharjoitus ei sen sijaan perustuslain 11 §:n perusteella voi olla kaikille yhteistä.

Opetussuunnitelman linjauksen opetuksen uskonnollisesta ja katsomuksellisesta sitouttamattomuudesta tulee koskea myös ”muita yhteisiä tapahtumia”. Harmaata aluetta uskonnollisen työn porsaanreiäksi ei koulutyöhön saa hyväksyä. Samalla väärällä logiikalla myös puoluepoliittinen sitouttamattomuus voitaisiin ohittaa ja liittää myös puoluepoliittisia tilaisuuksia ”muihin yhteisiin tapahtumiin”, vaikkapa toistuvasti vain kylän suurimman puolueen tilaisuuksia.

Mainittu koulun seinien ulkopuolinen toiminta ei saa olla ristiriidassa opetussuunnitelman kanssa. Anarkia tapahtumissa – tavoitteellisen yhteiskuntaan tutustumisen sijaan – avaisi oven mielivaltaan, myös lapsiin kohdistuvaan sopimattomaan markkinointiin.

Varhaiskasvatusasetuksessa tällaista ”muita yhteisiä tapahtumia” -kohtaa, porsaanreikää sitouttavaan uskonnolliseen ohjelmaan ei ole. Varhaiskasvatuksen tulee koko ajan olla kaikille sopivaa perusteitten mukaista varhaiskasvatusta. Tämä ei silti ole estänyt kuntia ja päiväkoteja liittämästä päiväkotien ohjelmaan uskonnollisia tilaisuuksia. Koska ennenkin. Koska me voimme. Koska valta, mielivalta.

Vapaa-ajattelijain mielestä Opetushallituksen on syytä uusia ohjeitaan ja ilmaista selvästi, että uskonnolliset tilaisuudet tulee siirtää koulujen ja päiväkotien toiminnan ulkopuolelle. Lasten uskontokasvatus ja uskonnonharjoitustilaisuuksiin osallistuminen jäisi siten perheiden ja uskonnollisten yhdyskuntien asiaksi.

Muutosta tukee arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suoja. Julkisen vallan ei pitäisi pakottaa huoltajia tuomaan uskontoaan tai uskonnotonta katsomustaan julki lastensa kautta koulujen ja päiväkotien uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyen. Tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksen noudattaminen on Suomessa kesken.

Käytännössä rehtorin, opettajien, varhaiskasvattajien, vanhempien ja lasten stressi vähenisi, kun aikaa ei tarvitse käyttää uskonnollisten tilaisuuksien valvontaan eikä vaihtoehtoisten ei-kirkollisten ohjelmien järjestämiseen, tiedottamiseen ja valintarumbaan.

Vaihtoehtoisen tilaisuuksien puutteista, ja huonosta tiedottamisesta on tehty kymmeniä kanteluita. Uskontokuntaan kuulumattomat vanhemmat ovat listanneet kymmeniä uusia ongelmia. Samaa kertoi Vapaa-ajattelijain koulutyöryhmän avoin kysely viime vuonna.

Paras ratkaisu uskonnollisten tilaisuuksien aiheuttamaan kahden rinnakkaisen tilaisuuden ongelmien ”loputtomaan suohon” on yksinkertainen: todeta uskonnollisten tilaisuuksien kuuluvan koulu- ja tarhapäivien ulkopuolelle. Opetushallitukselta on täysi syy odottaa nyt tällaista ohjetta.

Kunnissa voidaan jo nyt päättää, että uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia ei liitetä koulujen lukuvuoden ja päiväkotien toimikauden ohjelmaan. Koulu- ja päiväkotikohtaiset päätöksetkin ovat säädösten valossa jo nyt mahdollisia.

Esa Ylikoski

 

Sananen uudelta toimitussihteeriltä

Nyt minua ahdistaa, kun seuraan järkevän oloisia aikuisia, jotka suorittavat vakavissaan taikauskoisia seremonioita: juovat Jeesuksen verta ja syövät ruumista. Eikö kenellekään tule koskaan mieleen, että hetkinen, mitä ihmettä?

Pääsiäisyö armon vuonna 2022. Istun Mikaelinkirkossa Helsingin Kontulassa ja ahdistun hetki hetkeltä enemmän. Tekee mieli rynnätä ulos, mutta en kehtaa herättää enempää huomiota kuin jo nyt olen tehnyt. Sitä paitsi silloin jäisi ilmainen ateria saamatta.

Nimenomaan ruoan perässä olen pääsiäisyön messuun tullut. Aikaisemmin illalla kävin lukemassa teinipäiväkirjaani Päiväkirjaklubin tapahtumassa Töölön Korjaamolla, jonka jälkeen pari kanssalukijaa pyysi minut mukaansa Kontulaan. Siellä olisi syötävää tarjolla ilmaiseksi. Mikä ettei, ajattelin: seuraan kirkonmenot uteliaasti muina miehinä ja ehkä jopa osallistun ehtoolliseen niin kuin turisti, joka heittää kolikon uhrilähteeseen ja toivoo jotain, vaikka ei usko yliluonnolliseen.

Eksyn tuttavistani heti kirkon ovella. Seisoskelen hetken epätietoisena hämärässä aulassa, kunnes ystävällinen nuori mies viittoilee kohti kirkkosalia ja ojentaa messun ohjelman, lyijykynän ja punakantisen ”Nuoren seurakunnan veisukirjan”. En näe tuttujani pimennetyssä kirkossakaan. Istun arasti käytäväpaikalle, mahdollisimman kauas ihmisistä, joita on reilut parikymmentä.

Aluksi veisataan virsi 704. Ajattelen tapailevani laulua turistina muiden mukana, mutta kyseistä kappaletta ei punaisesta kirjasta löydy, vaikka kuinka selaan. Virren jälkeen pappi flirttailee messua järjestämässä oleville seurakunnan ”seminuorille” saarnaamalla, kuinka Jeesuksella ei ollut hyvä fiilis aikanaan, koska hänen pääsiäisensä ei mennyt niin kuin Strömsössä. Alkaa ahdistaa.

Pahin on kuitenkin vasta edessä. Puolenyön aikaan siirrytään juhlimaan Kristuksen voittoa kuolemasta, jonka merkiksi kirkkoon lisätään valoa. Messun toimittajat sytyttävät kynttilät ja lähtevät ne kädessään kulkemaan kirkkokansan pariin. Yhtäkkiä kaikilla seurakuntalaisilla on kädessään omat pienet kynttilänsä, tuohukset, joihin valkokaapuiset tarjoavat tulta isommilla kynttilöillään. Kaikilla on kynttilä kädessään – paitsi minulla!

Erotun joukosta. Häpeän. Olen kuin katsoja, joka on eksynyt teatterin lavalle kesken näytelmän vessaa etsiessään. Pois täältä! Karkuun! Helvetti! Miksi nolaatte minut? En anna teille koskaan anteeksi, sillä te tiedätte, mitä teette!

Eivät he tiedä. Punastun, kun tajuan, että lyijykynä, jonka sain kirkkoon tullessani ja asetin siististi rintataskuuni, on se kaipaamani tuohus. Ajattelin, että kynää käytetään esirukousten kirjoittamiseen tai Jeesus-bingon pelaamiseen, mutta sitä en ymmärtänyt, että se on tarkoitus sytyttää tuleen.

Ohjelma jatkuu. Virret soivat, laulut raikuvat. Minä nousen seisomaan ja istun kohteliaasti muiden mukana. Kuuntelen tarinoita Getsemanen puutarhasta, jossa Jeesus hikoili veripisaroita ja Simon Kyreniläisestä, joka matkalla Golgatalle pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Sulaudun joukkoon ja painan pääni, kun muut rukoilevat ja näyttelen muiden mukana, että lausun uskontunnustuksen. Ehtoolliselle astumista en enää edes harkitse.

Minä annoin 30 vuotta sitten elämäni Jeesukselle. Tässä olen, tee mitä tahdot, kuiskasin ruokatunnilla Johanneksen kirkossa. Mitään ei tapahtunut. Halusin tulla uskoon, mutta anova ei saanut, etsivä ei löytänyt, eikä kolkuttavalle avattu, vaikka yritin kaikkeni kahden vuoden ajan. Nyt minua ahdistaa, kun seuraan järkevän oloisia aikuisia, jotka suorittavat vakavissaan taikauskoisia seremonioita: juovat Jeesuksen verta ja syövät ruumista. Eikö kenellekään tule koskaan mieleen, että hetkinen, mitä ihmettä me, isot ihmiset, tässä oikein puuhaamme?

Pappi sanoo, että Kristus nousi kuolleista ja kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi. Pappi kehottaa meitä tervehtimään vieruskavereitamme toteamalla, että Kristus on ylösnoussut. Minä painan katseeni lattiaan ja rukoilen, ettei kukaan änkeä reviirilleni ja tule kiusaamaan millään noin nololla tempauksella.

Kristuksen ylösnousemuksen juhla jatkuu takkahuoneessa, jossa vihdoin – puoli yhdeltä yöllä – on tarjolla ruokaa: lihaa, perunaa, salaattia, rahkaa, kääretorttua ja kahvia. Ennen ruokailua lauletaan seisten ”nyt silmäin alla Jeesuksen olemme tulleet yhtehen”. Puheensorina täyttää huoneen. Kaikki tuntevat toisensa, minä en ketään. Tuttujani ei paikalla näy. Liekö heitä ikinä oli edes olemassa? Olen yksinäinen ja ulkopuolinen. Syön nopeasti, en puhu kenellekään.

Mitäkö pääsiäisyön messusta opin? Sen, että ilmaisia aterioita ei todellakaan ole.

Hengellistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, murha…

Mitä fundamentalisti tilaa grillillä? Lahkoperunat. Vanha vitsi, eikä paljon naurata. Vielä vähemmän naurattaa kolme tuoretta kirjaa, joissa sukelletaan uskonnollisten lahkojen syövereihin.

Peter Gembäck, Annika Sohlander: Knutbyn murha. Seurakunnasta kultiksi. Docendo, 2022.
Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta. Johnny Kniga, 2022.
Maija-Leena Rova: Eroon hengellisestä väkivallasta. Books on Demand, 2022.

Mitä fundamentalisti tilaa grillillä? Lahkoperunat. Vanha vitsi, eikä paljon naurata. Vielä vähemmän naurattaa kolme tuoretta kirjaa, joissa sukelletaan uskonnollisten lahkojen syövereihin.

Kihloissa Jeesuksen kanssa

”Knutbyn murha” -kirja on tehty Ruotsissa vaikuttaneen Knutbyn helluntailaisen Filadelfiaseurakunnan entisen pastorin Peter Gembäckin näkökulmasta. Keskeiseksi hahmoksi nousee seurakunnan johtohahmo: karismaattinen, narsistinen, manipuloiva, dominoiva, kateellinen, mustasukkainen, väkivaltainen, pelottava, ahne ja julma Åsa Waldau. Hänen johdollaan seurakunnasta kehittyy paikka, jossa ihmisiä rangaistaan mielivaltaisesti lähes mistä tahansa. Henkinen ja fyysinen väkivalta on arkipäivää. Ihmisiä lyödään ja eristetään, heitä käytetään taloudellisesti ja seksuaalisesti hyväksi.

Åsa Waldau ja seurakunnan pastorit loivat Knutbyssä oman teologiansa, jonka mukaan kaikkien seurakuntalaisten pitää käydä läpi syvällinen muutosprosessi, jossa heidät murskataan henkisesti, nöyryytetään ja nujerretaan. Kaikkien mielenterveys ei menoa kestä.

Klassisen teologian mukaan termi ”Kristuksen morsian” tarkoittaa seurakuntaa, mutta Knutbyssä keksittiin, että Kristuksen morsian onkin itse Åsa Waldau. Kun Waldau oli kihlautunut Jeesuksen kanssa, hän nousi lähes Jumalan asemaan. Jos häntä vastusti tai kritisoi, vastusti itse Jumalaa, ja seuraukset olivat hirvittävät.

Vain harva jätti seurakunnan, sillä samalla olisi menettänyt puolisonsa, lapsensa ja Jumalansa – koko elämänsä. Lahkossa ihminen myös menettää kykynsä ajatella itsenäisesti. Lahkoriippuvuus muistuttaa muita riippuvuustiloja.

Marraskuussa 2003 nuori seurakuntalainen Sara Svensson yritti tappaa pastori Helge Fossmon vaimon ja Åsa Waldaun siskon Alexandran vasaralla keskellä yötä. Hyökkäys epäonnistui. Kukaan seurakunnasta ei ilmoittanut tapauksesta poliisille, sillä he olivat toisilleen lojaaleja niin kuin mafiassa tai moottoripyöräjengeissä ollaan.

Tammikuussa 2004 Svensson onnistui. Hän hankki aseen ja ampui Alexandraa päähän. Hän ampui myös naapuritalon miestä, joka oli naimisissa pastori Fossmon uuden rakastetun kanssa. Mies selvisi hengissä ja pystyi hälyttämään poliisit.

Myöhemmin tuli ilmi, että pastori Fossmo oli manipuloinut Svenssonin tappamaan Alexandran. Hän oli lähettänyt naiselle satoja raamatullisella tyylillä kirjoitettuja tappamiseen kannustavia tekstiviestejä, joiden nainen luuli tulevan suoraan Jumalalta. Fossmo oli suunnitelman aivot, mutta Waldaun viha ja mustasukkaisuus Svenssonia kohtaan mursi naisen niin, että hänet saattoi johdatella murhaan. Ratkaiseva tekijä oli myös yleinen käsitys siitä, että kuolema ei ole lopullinen ja että Jeesus tulee pian takaisin – eli että kenelläkään ei ole elinaikaa kuin vähän jäljellä.

Fossmo tuomittiin elinkautiseen vankeuteen yllytyksestä murhaan ja murhayritykseen. Häntä epäiltiin myös ensimmäisen vaimonsa hukuttamisesta kylpyammeeseen, mutta siitä ei saatu tarpeeksi näyttöä. Svensson tuomittiin oikeuspsykiatriseen hoitoon tekojen tekijänä. Waldau jäi pariksi vuodeksi pois seurakunnasta, mutta palasi entistä suositumpana. Seurakunta lakkautettiin vasta vuonna 2018 sen jälkeen, kun Peter Gembäck oli tehnyt rikosilmoituksen seurakunnassa yhä jatkuneesta väkivallasta ja laittomuuksista. Hän teki ilmoituksen myös itsestään.

Lääkäri ja psykoterapeutti Rigmor Robert kertoo kirjan lopussa, miten suojella itseään lahkoilta: ”Tarkasta karismaattisen saarnaajan taustat. Puhuuko hän totta? Millainen maine hänellä on muissa seurakunnissa? Millaisia jälkiä hän on jättänyt? Miten julistaja reagoi, jos kuulija ei ole samaa mieltä? Saarnaako hän liioittelemalla, yleistämällä ja valehtelemalla? Onko julistus autoritääristä ja dogmaattista tai väittääkö saarnaaja saavansa ainutlaatuista ilmestystietoa Jumalalta?”

Gembäck on yhä uskova, mutta miten ja missä hän harjoittaa uskoaan, on vielä hakusessa.

Mikko Kuustosen helvetti

Muusikko, ihmisoikeusaktivisti ja mediapersoona Mikko Kuustonen syntyi Leppävirralla 1960, noin 50 kilometriä Kuopiosta etelään. ”Omaelämäkerrassaan” hän kertoo, että jäi iltarippikoulun jälkeen mukaan seurakunnan toimintaan, jonka yhteisöstä koki saavansa arvokasta tukea äidin sairastuttua ja lopulta kuoltua syöpään. ”Uskovaisilla oli tarjolla suurin mahdollinen lohtu: lupaus iankaikkisesta elämästä ja jälleennäkemisestä.”

Paikallinen seurakunta oli evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivan viidennen herätysliikkeen vaikutuspiirissä, joten opetuksessa korostuivat kirjaimellinen raamatuntulkinta ja henkilökohtainen uskonratkaisu. ”Samaistuin Jeesus-hippeihin parhaani mukaan, ompelin farkkuihini One Way -tunnuksen, ja opettelin raamatunlauseita palavalla mielellä.”

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen kitaransoittoa harrastanut Kuustonen päätyi Pro Fideen, Suomen gospelmaailman ykkösbändiin, joka soitti tuohon aikaan vahvasti julistuksellista progressiivista rockia. Hän muutti Raamattuopiston asuntolaan Kauniaisiin, josta käsin keikkaili Pro Fiden mukana ympäri Suomea. Konsertit olivat voimakkaita kokemuksia, joissa musiikin lisäksi käytettiin todistuspuheenvuoroja, luettiin Raamattua, rukoiltiin ja rohkaistiin ihmisiä ottamaan Jeesus vastaan henkilökohtaisena vapahtajana.

Pro Fide teki musiikkia, jonka oli läpäistävä tietyn dogmatiikan seula. Avainsanat ratkaisivat, ja olennaista oli lain ja evankeliumin eli tuomion ja armahduksen oikeaoppinen suhde. Aikojen saatossa Kuustonen huomasi ajattelevansa yhä selkeämmin, että musiikki on musiikkia. Ei pyhää eikä pahaa, vaan musiikkia. Kahdeksan vuoden jälkeen 1987 Kuustonen jäi pois bändistä.

Hän ei osannut aavistaa dominoefektiä, jonka irtautuminen aiheutti. ”Painostavissa lähtökeskusteluissa esimiesteni kanssa minulle alleviivattiin Jumalan asettamaa elinikäistä tehtävää.” Myöhemmin Kuustonen oppi ymmärtämään, kuinka fundamentalistiset yhteisöt toimivat. Niistä ei poistuta kuten normaaleista työpaikoista.

”Halusin yksinkertaisesti jatkaa matkaa, mutta lähtöäni pidettiin kannanottona. Luopumisena ja pyhän tehtävän hylkäämisenä. Yhteys katosi ja aloin saada nimettömiä viestejä, joissa kadonnutta lammasta paimennettiin takaisin ruotuun.” Näiden viestien julmin sisältö oli Kuustosen mukaan koko hänen vakaumuksensa vesittäminen.

Kuustonen saa edelleen käsin kirjoitettuja kirjeitä, joissa listataan Raamatun jakeita ja muistutetaan evankelistan tehtävästä, jolle hän on kääntänyt selkänsä. Hän kertoo joutuneensa työskentelemään vuosia terapeuttien kanssa löytääkseen armollisen maailmankuvan ja elämänsä osana sitä.

Lukuisat keskustelut muiden Pro Fidestä irtautuneiden muusikoiden kanssa ovat vakuuttaneet Kuustosen siitä, että sisäänpäin kääntynyt oikeassa olemisen kulttuuri, kuuntelemattomuus ja jumalallisen vallan käyttäminen tekevät hirvittävää jälkeä. ”Liian monen kohdalla identiteetti ja ihmisyyden turvaverkot on revitty riekaleiksi. Alkoholismi, huumeet, itsetuhoisuus ja masennus ovat tehneet monen elämästä helvettiä, vieneet jopa hengen.”

Kuustonen kertoo, että hänen vakaumuksensa on nuoruusvuosien turbulenssin jälkeen rakentunut hitain askelin. ”Koen ehdottoman tärkeänä pitää hengellisen elämäni yksityisenä, vaikka rakastankin elämänkatsomusten pohdintaa läheisteni kanssa.”

Pelkkä paheksunta ei enää riitä

Oman lapsuutensa vanhoillislestadiolaisessa perheessä elänyt valtiotieteiden tohtori Maija-Leena Rova toteaa kirjassaan ”Eroon hengellisestä väkivallasta”, että hengellisen väkivallan tekijä saattaa pitää tekojaan hengellisenä ohjauksena tai jopa rakkauden osoituksena uskonkumppaniaan kohtaan. Hengellisen väkivallan tuhoisuutta lisää se, että väkivallan välineenä käytetään yhteistä, tunnepohjaista uskonnollista vakaumusta.

Pelkkä asian päivittely tai paheksunta eivät Rovan mukaan enää riitä. ”On ryhdyttävä poistamaan väärinkäytösten moninaisia syitä uskonyhteisöistä ja kohdistettava niihin ehkäiseviä ja oikaisevia toimenpiteitä.” Hän vaatii, että ääriuskonyhteisöjen on kiireesti siirryttävä autoritaarisesta johtamisesta sosiaalista vastuuta seurakuntalaisistaan ottavaan hyvään johtamis- ja hallintotapaan. ”Sosiaalinen vastuullisuus on mahdollista uskonyhteisöissä yhtä lailla kuin yrityksissäkin.”

Niin ikään Rova katsoo, että julkisella vallalla ja evankelisluterilaisella kirkolla on halutessaan keinoja estää hengellistä väkivaltaa ja pelastaa lukuisia sen uhreja turvalliseen elämään ja hyvinvointiin. Esimerkkinä hän mainitsee helluntaikirkon ja ”Uskontojen uhrien tuki” -yhdistyksen käynnistämän ”Kohti turvallista seurakuntaa” -prosessin hengellisen väkivallan estämiseksi. Se voisi olla toimiva malli sovellettavaksi myös muihin uskonyhteisöihin.

Kirjansa loppuun Rova on koonnut neljätoista toimenpide-ehdotusta uskonyhteisöjen demokraattisuuden ja eettisyyden parantamiseksi sekä hengellisen väkivallan ehkäisemiseksi ja väkivallan uhrien auttamiseksi. Näitä ovat mm. opetus- ja kulttuuriministeriöön perustettava uskontovaltuutetun toimi, lapsiasiavaltuutetun ja uskontovaltuutetun yhteistoiminta ja erilaiset julkisen vallan sekä evankelisluterilaisen kirkon tukitoimenpiteet.

Ongelma on, että onnistuakseen muutosten pitäisi lähteä ääriuskonyhteisöjen sisältä, sillä mitä enemmän yhteisöjä ulkopuolelta arvostellaan, sitä enemmän ne sulkeutuvat.

Rovalta on myös julkaistu blogiteksti Keski-Suomen vapaa-ajattelijoiden nettisivuilla. Yhdistyksen kommentin mukaan kaikki Rovan esittämät keinot eivät vastaa vapaa-ajattelijain käsityksiä, joiden mukaan moraali, tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät tarvitse jumalallisia perusteita. ”Vapaa-ajattelijan maailmankuva on humanistinen, rationaalinen, tiedepohjainen ja joustava”, kommentissa todetaan. Vapaa-ajattelijan näkökulmasta helpoin ratkaisu olisi erota kirkosta ja elää uskonnottomana ilman uskontojen aiheuttamia pelkoja ja rajoituksia, mutta se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Usein hengellisestä väkivallasta kärsineet säilyttävät kuitenkin uskonsa Jumalaan.

Risto K. Järvinen

Aikuisohjaajien saaminen Protun laajentumisen edellytys

Myös uusia leiripaikkoja on tiedossa laajentumista varten. Näin Protu-leiritoiminnan laajentuminen on kiinni siitä, miten leireille saadaan uusia aikuisohjaajia.

Prometheus- eli Protu-leirien kysyntä on paljon suurempaa kuin tarjonta. Kesän 2022 leirit täyttyivät parissa päivässä. Peruutuspaikoille on jonoa, kertoi Protun varapuheenjohtaja Mirko von Bell huhtikuussa Helsingin seudun vapaa-ajattelijain VAbaarissa.

Protu-leirejä järjestetään koulujen loma-aikoina, pääosin kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Leirit kestävät viikon (yleensä sunnuntaista sunnuntaihin) ja niitä järjestetään ympäri Suomen.

Myös uusia leiripaikkoja on tiedossa laajentumista varten, vaikka takavuosien vaatimattomimpien paikkojen tilalle on jo saatu vaihdettua aiempaa parempia leiripaikkoja. Näin ollen Protu-leiritoiminnan laajentuminen on kiinni siitä, miten leireille saadaan uusia aikuisohjaajia, sanoi Mirko von Bell.

Jo nykyisen laajuiseen toimintaan tarvitaan noin 120 aikuisohjaajaa. Ohjaajien joukoissa on luonnollisesti vuosittain vaihtuvuutta. Uusia aikuisia tarvitaan ohjaajarooliin sekä vaihtuvuuden että laajentumistarpeen vuoksi.

Uusia aikuisohjaajia voidaan mieluusti rekrytoida myös niin sanotusti pystymetsästä eli henkilöitä, jotka eivät itse ole olleet leiriläisenä eikä apuohjaajana. Hakemuksia toivotaan Protun arvot ja periaatteet hyväksyviltä, jotka ovat kiinnostuneita 14-15-vuotiaiden nuorten kanssa toimimisesta ja joilla on mahdollisuus osallistua ohjaajakoulutukseen ja leiritiimin valmistautumiseen.

Protu-leirin ohjaajana toimiminen on yhteiskunnallisesti merkittävää vapaaehtoistyötä, jossa leiriohjaajana pääsee tukemaan nuorten omaehtoisen ajattelukyvyn kehittymistä. Leiritoiminnassa tutustuu uusiin kiinnostaviin ihmisiin ja oppii nykynuorten ajatusmaailmasta.

Aikuisohjaajat voivat olla monen ikäisiä. Ohjaajaksi voi hyvin hakea jo varttuneempi aikuinen. Henkinen nuorekkuus ja leikkimielisyys ovat kuitenkin toivottavia piirteitä. Erilaiset leikit ovat Protu-leirien toiminnan myötä kehittynyttä perinnettä ja edelleen toiminnan keskeinen osa. Joitakin leikkejä on myös ajanmukaistettu sekä saatu uusia leikkejä, kertoi Mirko von Bell VAbaarin vilkkaassa keskustelussa.

Koulutusta aikuisohjaajille

Vuoden 2023 leirien ohjaajaksi voi laittaa hakemuksen jo syksyllä, mutta hakea voi myös kevättalvella, niin kauan kuin koulutuksiin on tilaa. Hakemus itsessään ei vielä ole sitoumus mihinkään.

Uusille aikuisohjaajiksi hakeneille on kevättalven aikana kaksi tai kolme viikonloppukoulutusta, kokeneille yksi. Osa koulutuksesta on parina vuotena ollut netin välityksellä. Alkukeväällä järjestettävät koulutukset maksavat noin 30 euroa/viikonloppu (jäsenille 25 euroa). Lähikoulutukset maksavat siis enintään 90 euroa, ja maksuun voi hakea alennusta. Näitä intensiivisiä yliyön viikonloppukoulutuksia järjestetään useammassa paikassa ympäri Suomen.

Leiriohjaajaksi haetaan ja sitoudutaan yhdeksi kesäksi kerrallaan. Ennen sitoumuksia ohjaajakoulutukseen osallistuneet jättävät aikataulutoiveensa eli ilmoittavat ne viikot tai sen viikot, jolloin voivat toimia ohjaajana.

Jokaisen Protu-leirin toteuttaa seitsemänhenkinen leiritiimi, jossa on kaksi aikuisohjaajaa ja viisi apuohjaajaa, joskus vähän vähemmän. Toisella aikuisohjaajalla on vähintään yksi, usein useampikin leirikokemus. Osa apuohjaajista on jo aiemmin ollut apuohjaajana. Näin ollen uudet aikuisohjaajat eivät joudu tehtävään valmistautumattomana ja vailla kokenutta tukea.

Keväisten koulutusten jälkeen muodostettavien leiritiimien jäsenillä on hyvissä ajoin ennen leirin ajankohtaa yksi tai kaksi lähitapaamista, jossa tiimin jäsenet tutustuvat toisiinsa ja aloittavat leirin suunnittelun. Apuna on Protun ohjelmarunko. Tiimi kommunikoi yleensä etänä oman leirinsä järjestelyistä kevään ja alkukesän aikana sekä jakaa keskenään oman leirinsä tehtävät tiiminsä kesken.

Lisätietoja ohjaamisesta ja ohjaajaksi hakemisesta: https://www.protu.fi/ohjaajaksi

Henni Ahvenlampi

Kirjoittaja kävi protuleirin itse vuonna 1993 ja oli järjestöaktiivi useamman vuoden ajan ennen muuttoaan ulkomaille. Nyt Helsinkiin paluun jälkeen Vapaa-ajattelijain ja Protun toiminta tuntuu taas ajankohtaiselta ja houkuttelevalta.

Sitoutumattomat Protu-leirit yli 30 vuotta nuorten asialla

Toiminta laajeni ensimmäisen vuosikymmenen aikana kolmeenkymmeneen yhdeksään leiriin ja leiriläisten määrä yli viiteen sataan. 2000- luvullakin Protu-leirin käyneiden määrä melkein kaksinkertaistui.

Pyry von Bagh 2021. Uteliaan pohdinnan tarina. Prometheus-leirien historia kesästä 1989 vuoteen 2020. Suomen Uusiokuori Oy.

”Vuodesta toiseen leiriläiset ovat kertoneet, kuinka tärkeitä leirit ovat heille olleet.”

Edellisessä Vapaa-ajattelijassa kerroimme jo jotain kyseisestä historiikista ja nyt julkaisemme lyhennelmän siitä. Koko kirjaan voit parhaiten tutustua ostamalla sen Protun toimistolta tai osoitteesta protu.fi/yhteystiedot. Samalla tuet Prometheus-leirien tärkeää toimintaa

Pyry von Bagh onnistui urakassa, joka monilta aikaisemmin yrittäneiltä oli jäänyt kesken. Hän sai kirjoitettua 101 sivua Prometheus-leirien historiasta. Kuten kaikki kirjoitettu historia, myöskin tässä kirjoituksessa on vain pieni osa tapahtumista. Siitä von Bagh muistuttaakin johdannossa: ”Lukijan on tärkeä muistaa, että valinnat sen suhteen mitä historiikkiin mahtuu, on tehty subjektiivisen harkinnan perusteella. Nyt tehdyt valinnat eivät missään tapauksessa ole ainoita oikeita.” Sama pätee myös tähän kirjoittamaani lyhennelmään.

Prometheus-leirin tuki ry:n (Protun) hallitus oli pyytänyt historiikin kirjoittajaa haastattelemaan jokaista puheenjohtajana toiminutta ihmistä. Heidän osuutensa onkin kirjassa kohtuullisen iso, noin kolmannes. Jokaiselta puheenjohtajalta kysyttiin suunnilleen samat kysymykset: puheenjohtajakautesi haasteet ja ongelmat, visiot ja onnistumiset ja mitä haluat sanoa nykyisille protulaisille.  Jokainen puheenjohtaja edusti vain osaa Protun historiassa ja se näkyi vastauksissa. Kolmeenkymmeneen vuoteen sisältyy monia muutoksia aina yhdistyksen perustamisesta sen modernisointiin.

Leiriläisten, apuohjaajien, ohjaajien, kouluttajien ja kokkien muistot ja mietteet vuosien varrelta jäivät paljolti tekstissä kertomatta. Kirjan hieno kuvitus kuitenkin kertoo omalla tavallaan heidän ja leirien toimista ja tunnelmista.

Ajatus uskonnottomille nuorille suunnatusta kesäleiristä sai alkunsa elämänkatsomustiedon opettajien piiristä. He järjestivätkin yhden leirin vuonna 1989 ja kaksi leiriä vuonna 1990. Ensimmäisten leirien toiminnasta moni asia on säilynyt lähes ennallaan. Edelleen viikon ohjelmaa esitellään vanhemmille leirikronikalla ja leirin lopussa järjestetään Prometheus- juhla. Ensimmäisellä leirillä ideoitiin myös Prometheus-koru ja -tunnus. Niitä uudistettiin vuonna 2007.

Ensimmäisten leirien jälkeen huomattiin, ettei toimintaa voi jatkaa vain ET-opettajien voimin. Niinpä 3.6.1990 perustettiin Prometheus-leirin tuki ry, ruotsiksi Prometheus-lägers stöd rf. Järjestön periaateohjelmaksi hyväksyttiin kansainvälinen Humanistikasvattajien liiton ohjeistus. Se on käytössä edelleen. Ohjeistuksen pääkohtia ovat lyhennettynä seuraavat: humanistinen elämänkatsomus, vapaan tutkimisen periaate, päämääränä on mm. itsensä hyväksyvä yksilö ja eettinen suhtautuminen toisiin sekä vastuu luonnosta.

Toiminta laajeni ensimmäisen vuosikymmenen aikana kolmeenkymmeneen yhdeksään leiriin ja leiriläisten määrä yli viiteen sataan. 2000- luvullakin Protu-leirin käyneiden määrä melkein kaksinkertaistui. Vuonna 2019 leirejä oli 66, joissa leiriläisiä jopa 1011.

2010-luvulla Protun tarkoitus muuttui. Nykyään yhdistyksen tarkoituksena on järjestää poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta aikuistumiskoulutusta, jonka tavoitteena on tukea nuoria elämänkatsomuksensa rakentamisessa.  Lisäksi tarkoituksena on turvata uskontokuntiin kuulumattomien ja uskonnottomien nuorten mahdollisuus aikuistumiskoulutukseen.

Vuodesta 2016 lähtien leiriteemat ovat olleet seuraavat: erilaisuus ja yhdenvertaisuus, ihmissuhteet, identiteetti, oma elämä ja tulevaisuus, yhteiskunta ja vaikuttaminen, media, maailmankuvat ja -katsomukset, ympäristö, päihteet, seksuaalisuus. Samana vuonna päätettiin myös antaa leiritiimeille vapaus määritellä itse mille teemoille he antavat eniten painoarvoa. Kaikkia teemoja on kuitenkin käsiteltävä jotenkin jokaisella leirillä.

Protu-leirit tukevat siis erittäin laajasti nuorten maailmankuvan muodostumista. Leirin turvallisessa ympäristössä on vapaus kokeilla, oppia ja onnistua. Leirit ovatkin niin suosittuja, että kaikki eivät pääse mukaan. Suurimpana esteenä on vapaaehtoisten aikuisohjaajien vähyys.

Kirja lisäsi uteliaisuuttani Protua kohtaan. Mitä he oikeasti tekevät niillä leireillä? Laajeneeko Protu koskaan niin, että se pystyy tarjoamaan kaikille Suomen uskonnottomille nuorille leirin?