Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Vapaa-ajattelijain liitto ry

Uskonnottomien edunvalvonta-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Sekalaista

Kirkkoon luotetaan entistä enemmän ja vähemmän, harva ei enää osaa päättää. Toisen tutkimuksen mukaan identiteetin osana vähiten tärkeä oli uskonto.

Jumalanpalveluksien siirto saa kannatusta

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan jäsenten keskuudessa on kannatusta esityksille jumalanpalvelusten ja hartauksien siirtämisestä koulu- ja päiväkotipäivien ulkopuolelle. Tämä kävi ilmi Helsingin seudun vapaa-ajattelijain paneelikeskustelussa marraskuussa.

Siirtoa pitivät kannatettavana Anna Lemström (Vas), Bicca Olin (Vihr) ja Markku Rantahalvari (Sdp). Keskustelussa myös Ted Apter (Kok) piti mahdollisena ns. Reykjavikin mallin mukaista ohjetta. Tilaisuuden avauksessa sekä paneelin jäsenten ja yleisön puheenvuoroissa tuli esiin nykyisen ns. kahden tilaisuuden mallin syrjivyys sekä periaatteessa että käytännön toteutuksissa.

Kaikki keskustelijat totesivat, että tietoa uskonnoista ja uskonnottomuudesta ja myös tutustumista niiden rakennuksiin pitää ja voidaan järjestää opintokäyntien ja vierailujen kautta, vaikka kahdesti tai kolmesti vuodesta toiseen toistuvia kirkkojumalanpalveluksia ei koulupäiviin enää liitettäisikään.

Panelistit näkivät yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisen, arvioinnin ja päivittämisen pedagogisena mahdollisuutena. Suunnitelmien teko on tulossa myös varhaiskasvatuksen toimipaikoille.

Tilaisuudesta on julkaistu tallenne: youtube.com/watch?v=rGlDYlHp0G8

Luottamus kirkkoon vähäistä ja polarisoituu

Tiedebarometri on joka kolmas vuosi tehtävä kysely, jossa muun ohella kysytään myös luottaako vastaaja esimerkiksi poliisiin, eduskuntaan, kansalaisjärjestöihin ja niin edelleen. Eräs kysymys koskee kirkkoa.

Kun kolme vuotta sitten kirkkoon luotti hyvin ja melko suuresti 6 ja 25 prosenttia, ovat luvut nyt 8 ja 32. Toiselta puolen viimeksi hyvin tai melko vähän luotti 19 ja 26 prosenttia, nyt 23 ja 31. Tulos siis jyrkentyi vahvasti:  Vaihtoehtto ”vaikea sanoa” romahti aiemmasta 24 prosentista vain 5 prosenttiin.

Kaikista kysytyistä tahoista kirkko keräsi eniten hyvin vähän luottavia.

Uskonto ei tärkeä identiteetin osa suomalaisille

Elinkeinoelämään valtuuskunnan EVA:n kyselytutkimuksessa ”Olen suomalainen” (12.10.2022) kysyttiin, mitä tekijöitä suomalaiset pitävät tärkeinä oman identiteettinsä osina. Valittavana oli 20 eri asiaa a:sta ä:hän eli asuinpaikasta äidinkieleen. Vähiten tärkeäksi kyselyn vastauksissa jäi uskonto. Ks. sivu 2 raportissa eva.fi/wp-content/uploads/2022/10/eva-analyysi-no-113.pdf

Vastaavia tuloksia on saatu aiemminkin. Kirkon nelivuotiskertomuksen (20.10.2020) Uskonto arjessa ja juhlassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2016–2019 julkistamistilaisuudessa todettiin, että Suomessa naisten identifioituminen uskonnollisiksi on romahtanut jyrkimmin koko Euroopassa.

Kirkkovaaleihin osallistuminen laski jälleen

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa äänesti marraskuussa 12,7 % äänioikeutetuista jäsenistä. Neljä vuotta aiemmin lukema oli 14,4 %. Alaikäisistä, 16-17-vuotiaista vain 8,4 % äänesti, kun lukema aiemmin oli 8,9 %.

 

Skeptics Guide to the Universe — yli miljoona säännöllistä kuuntelijaa

Myös Skeptics Guide episodeissa löytyy paljon huumoria piristämään aiheiden käsittelyä. Juontajaporukan henkilökemia toimii hyvin ja jokaisella on oma roolinsa vuosien varrella kehityneissä mehevissä sisäpiirivitseissä, joissa kuulijakin tuntee pikkuhiljaa olevansa osa ”sisäpiiriä”.

Podcastit ovat internetistä tietokoneella tai älypuhelimella kuunneltavia puheohjelmia. Podcasteja kuuntelee säännöllisesti 400 miljoonaa ihmistä ympäri maailman ja Pohjoismaissa niiden harrastaminen on erityisen suosittua. Vuodesta 2005 alkaen ilmestynyt Skeptics Guide to the Universe (SGU) -podcast theskepticsguide.org on nykyään yli miljoonalla säännöllisellä kuuntelijallaan ylivoimaisesti suurin skeptismiä, tiedettä ja kriittistä ajattelua edustava podcast. Se on voittanut useita palkintoja, muun muassa useaan otteeseen parhaan tiedepodcastin tunnustuksen.

Itse kiinnostuin kokeilemaan Podcastien kuuntelua vuonna 2008, ja löysin kiinnostukseni perusteella nopeasti SGU-podcastin, jota oli tuolloin tehty noin kolme vuotta ja 150 jaksoa. Aloitin kuuntelun ensimmäisestä vuoden 2005 jaksosta ja kuuntelin noin kaksi jaksoa viikossa, kunnes 2011 olin saanut kiinni podcastin nykyhetken, jonka jälkeen olen kuunnellut jaksot sitä mukaa, kun ne ovat ilmestyneet.

Uusille tulokkaille ei voine enää tässä vaiheessa varauksetta suositella kaikkien 905 menneen jakson kuuntelua, mutta jokaiselle jaksolle löytyy sisällysluettelo sivulta sgutranscripts.org ja sen perusteella voi hyvin poimia vanhoistakin jaksoista itselle kiinnostavia aiheita uusien ajankohtaisten jaksojen täydennykseksi.

Dramaattisia vaiheita

Sceptics Guide -podcast kasvoi New England Skeptical Society -yhdistyksen theness.com toiminnasta, kun yhdistyksen aktiivit Novellan veljekset Steven, Bob ja Jay sekä Evan Bernstein ja Perry DeAngelis päättivät kokeilla tuolloin uutta podcast-formaattia kriittisen ajattelun ja skeptismin levittämiseen.

Podcastin pitkän 17 vuoden historian aikana kokoonpanossa on tapahtunut jonkin verran muutoksia: Perry kuoli 2007, Rebecca Watson tuli mukaan 2006 ja lähti pois 2014, Cara Santa Maria tuli mukaan 2015. Pääjuontaja sekä podcastin äänittäjä ja leikkaaja on Steven Novella. Steve on neurologian lääkäri ja erityisen asiantunteva uskomuslääkintään ja puoskaroitiin liittyvissä teemoissa. Novella on viime vuosina osallistunut myös skeptisen Science Based Medicine sciencebasedmedicine.org -sivuston perustamiseen ja ylläpitoon.

Podcastissa vieraina ovat olleet kaikki merkittävät nykyajan skeptikot, sekä iso joukko tiedemiehiä ja muita eri alojen asiantuntijoita, mm. James Randi, Christopher Hitchens, Phil Plait, Sanal Edamaruku, Daniel Dennett, Michael Shermer, Teller, Bill Nye, Paul Kurtz, Neil deGrasse Tyson, PZ Myers, Richard Saunders, Adam Savage, Susan Blackmore, Jimmy Carter, Michio Kaku, George Hrab, Banachek, Matt Stone, Massimo Pigliucci, Michael E. Mann ja kymmeniä muita.

Podcastin jaksot ovat noin 1.5 tunnin mittaisia, joten kuunneltavaa on tässä vaiheessa kertynyt yli 1300 tuntia. Sisältö jakautuu karkeasti neljään lajiin:

  1. Ajankohtaisia uutisia tieteestä (erityisesti tähtitiede, biologia ja lääketiede) ja keskustelua niistä
  2. Ajankohtaisia uutisia skeptikkoaiheista: pseudotieteestä, paranormaalista, yliluonnollisesta, huuhaasta, salaliittoteorioista, uskomuslääkinnästä jne. sekä keskustelua niistä
  3. Ajattomia johonkin skeptikko/huuhaa-aiheeseen pureutuvia syvällisempiä analyysejä tyyliin ”mitä homeopatia on, miksi se ei voi toimia, miten tutkimukset ovat osoittaneet, että se ei toimi ja miksi monet ihmiset kuitenkin uskovat että se toimii” tai ”miten salaliittoteoriat käyttävät hyväkseen mielen psykologisia mekanismeja”.
  4. Vieraiden haastatteluja, tyypillisesti liittyen johonkin ajankohtaiseen aiheeseen, jossa he ovat asiantuntijoita.

Podcastin nimi on väännös Douglas Adamsin kuuluisasta Hitchhiker’s Guide to the Universe –tieteisparodiakirjasta. Aivan kuten Hitchhiker’s Guide on erittäin hauska, myös Skeptics Guide episodeissa löytyy paljon huumoria piristämään aiheiden käsittelyä. Juontajaporukan jäsenten henkilökemia toimii hyvin ja jokaisella on oma roolinsa vuosien varrella kehityneissä mehevissä sisäpiirivitseissä, joissa kuulijakin tuntee pikkuhiljaa olevansa osa ”sisäpiiriä”.

17 vuoteen on Perryn kuoleman lisäksi mahtunut muutama muukin dramaattinen vaihe. Vuonna 2011 koettiin ns. Elevatorgate, kun skeptikkokonferenssissa miespuolinen osallistuja ehdotti hississä podcastin juontaja Rebecca Watsonille tulemista kahville hotellihuoneeseensa, minkä Watson koki seksuaalisena ahdisteluna. Pienestä tapauksesta kuitenkin paisui massiivinen ja dramaattinen vastakkainasettelu Watsonin ymmärtäjien ja hissimiestä puolustavien välille. Erityisen massiivisiin mittasuhteisiin se nousi, kun Richard Dawkins tuli mukaan soppaan jälkimmäiselle puolelle.

Vuonna 2014 puolestaan uskomushoitoja kaupitellut lääkäri Edward Tobinick haastoi Steve Novellan ja SGU Podcastin oikeuteen, kun Novella oli käsitellyt Tobinickin hoitoja kriittisesti blogissaan ja podcastissa. Novella voitti oikeusjutun, mutta kallis prosessi jatkui vuoteen 2018 saakka. Kuulijoiden lahjoitukset olivat merkittävässä roolissa vararikon välttämisessä.

Voin suositella podcasteja yleisesti ja Skeptics Guide -podcastia erityisesti skeptismistä, ateismista ja filosofiasta kiinnostuneille. Tarjonta on laajaa, ja podcastien kuuntelua voi harrastaa kävelylenkeillä, kuntosalilla, ajomatkalla ja muissa tilanteissa, joissa aika menisi muuten ”hukkaan”.

Pelkkä tieto ei riitä

Kolmentoista podcast-vuoden jälkeen vuonna 2018 SGU-porukka julkaisi podcastin nimisen kirjan. Sen päätekijänä, kuten podcastissakin, on Steven Novella. Kirja on hyvä yleiskatsaus skeptismin ja kriittisen ajattelun periaatteisiin ja sopii aloittelijoille ensimmäiseksi teokseksi kriittisen ajattelun maailmaan.

Kirjan kantava filosofia on, että totuudenmukaisen maailmankuvan rakentamiseen ei nykypäivänä riitä, että ihmisellä on tarjolla oikeaa tietoa. Jos se riittäisi, niin jo kaikille tarjolla olevan Wikipedian lukemien johtaisi sangen hyvään tulokseen. Mutta se ei riitä, koska evoluutio ei ole optimoinut ihmisen psykologiaa totuuden löytämiseen, vaan hengissä selviytymiseen pienissä heimoissa savannilla.

Ajattelussamme on lähtökohtaisesti psykologisia virheitä ja vinoumia, jotka altistavat meitä virheellisille käsityksille. Pelkkä tieto ei myöskään riitä, koska pseudotieteet, salaliittoteoriat ja uskonnot ovat kehittäneet ominaisuuksia, jotka aktiivisesti ja tehokkaasti johtavat ihmistä harhaan vaikka hänellä olisikin oikeaa tietoa tarjolla.

Tiedon lisäksi totuuden etsijä tarvitsee onnistuakseen itsetutkiskelua ja nöyryyttä oman erehtyväisyytensä ja ajatusvinoumiensa edessä. Hän tarvitsee medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä sekä ymmärrystä ajattelun sudenkuopista ja vääristymistä. Hän tarvitsee ymmärrystä todennäköisyydestä, tieteellisen tiedonhankinnan ja tieteellisen metodin periaatteista. Lisäksi hän tarvitsee erilaisten yksittäisten yleisten pseudotieteiden ja virheellisten uskomusten taustojen ymmärrystä.

Kirjassa käsitellään muun muassa ihmisen muistin ongelmat, aistihavaintojen erehtyväisyys, hypnokogia, ideomotorinen liike, Dunning-Kruger-efekti, vahvistusharha, virheellisten argumenttien eri lajit, päättelyvinoumat, sattuma ja todennäköisyys, tieteen metodi, placebo-efekti, anekdootit, luonnollinen ja yliluonnollinen, tieteen ja pseudotieteen ero, denialismi ja tilastomatematiikan väärinkäyttö. Erityisinä huuhaa-uskomuksina käsitellään muun muassa salaliittoteoriat, noitavainot, anekdootit, pyramidihuijaukset, ennustaminen, kreationismi, vitalismi ja N-säteet.

Kaikki nämä aiheet on muodossa tai toisessa käsitelty myös Skeptics Guide podcastin 900 jaksossa, mutta antaa selkeää lisäarvoa koota ne yhteen jäsennellyksi ja ajattomaksi kokonaisuudeksi. Tämä muistuttaa Skepsis ry:n 1989 julkaisemaa Paholaisen Asianajaja – Opaskirja Skeptikolle -kirjaa, mutta Skeptics Guide on paljon laajempi erityisesti ihmispsykologian ja ajattelun vinoumien käsittelyssä.

Toki myös paljon aikaa on kulunut vuoden 1989 jälkeen: monet uudet huuhaa-opit ovat nostaneet päätään ja internetin some-palveluiden myötä ovat mahdollisuudet harhaluulojen nopeaan leviämiseen kasvaneet.

Uskontoja käsitellään liian kohteliaasti

Skeptics Guide -podcastia kuunnellessa käy kuulijalle ennen pitkää selväksi, että juontajat ovat ateisteja. Eikä ihme, sillä klassiset uskonnot hyödyntävä hyvin pitkälle samoja psykologisia mekanismeja ihmismielen hallintaan kuin klassiset huuhaa-opit. Mielensä voi siis puhdistaa molemmista hyvin samanlaisilla kriittisen ajattelun työkaluilla.

Silti juontajat pitävä selvästi hieman hajurakoa suorasukaiseen klassisten uskontojen kritiikkiin. Muistan aikoinaan Skepsis ry aktiiviajoiltani hieman samanlaista kitkaa sen suhteen, kuinka avoimesti ja aktiivisesti skeptikoiden sopi ulottaa kriittistä julkista ajatteluaan klassisten uskontojen suuntaan. Kysymys oli hieman poliittisesti latautunut, sillä Skepsiksen jäsenistössä oli merkittävä määrä kristityjä, jotka halusivat taistella klassista huuhaata kuten ufoja ja astrologiaa vastaan, mutta silti pitää kiinni Jeesus- ja taivastarinoistaan.

SGU-podcastissa ja kirjassa kritisoidaan kyllä terävästi uskontojen yksittäisiä konkreettisia oppeja: esimerkiksi kreationismi on usein tulilinjalla ja saa kriittistä käsittelyä myös kirjassa. Kreationistien argumentit paljastetaan argument from ignorance –tyyppisiksi virheiksi. Aika-ajoin myös ihmekertomuksia ja vaikkapa ruumiistairtautumiskokemuksia tarkastellaan ja osoitetaan sekä teoreettisesti ongelmalliseksi että huonosti evidenssin tukemiksi.

Mutta uskontojen ydinkysymysten kritiikissä tunnutaan pidättäytyvän filosofiselle tasolla, jossa todetaan että väitteet jumalista ja yliluonnollisesta eivät ole falsifioitavissa ja siten niitä ei voi tieteen keinoin lähestyä. Puhtaan filosofisesti toki onkin niin, että mitään ei voi varmuudella tietää, mutta silti kun SGU:n skeptikot puhuvat esimerkiksi homeopatiasta, niin todisteiden puutteen ja filosofisten ongelmien tarkastelun lisäksi he tuppaavat ”näin meidän kesken” toteamaan ikään kuin tiivistelmänä, että ”homeopatia on täydellistä roskaa” ja ”totaalisen feikkiä”.

Tällainen suorasukaisuus tuntuu syystä tai toisesta klassisten uskontojen ydinoppien kohdalla vaihtuvan omaan makuuni hieman liialliseen kohteliaisuuteen. Tieteenfilosofille voi toki olla voimakas ja riittävä johtopäätös, että uskontojen ydinväitteet ovat epätieteellisiä, mutta tavalliselle kaduntallaajalle olisi relevantimpaa kertoa se perusteltu johtopäätös, että nuo väitteet ovat yhtä virheellisiä kuin homeopatiankin.

Robert Brotherus

Toimintaseminaari Hämeenlinnassa

Pitkäaikaiseen hallitustyöhön sitouttamisen sijaan jäsenistölle voitaisiin tarjota mahdollisuuksia osallistua lyhytaikaisempiin, projektiluontoisiin tehtäviin. Kun toiminnalle annetaan selkeä tavoite, alku ja loppu, on siihen kokemattomammankin toimijan helpompi tarttua.

Liiton toimintaseminaari yhdistysaktiiveille järjestettiin 5.-6.11. Hämeenlinnassa. Väkeä oli saatu kiitettävästi paikalle paikallisyhdistyksistä ympäri Suomen. Koronarajoitusten aiheuttaman pitkän tauon jälkeen kasvokkain tapaaminen oli erityisen virkistävää. Kuulumisten ja ideoiden vaihtaminen eri paikallisyhdistysten edustajien kanssa antaa aina oman potkunsa toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.

Henkilöresursseista puute

Seminaarissa käsiteltiin monia mielenkiintoisia aiheita. Seminaarin avasi puheenjohtaja Jape Lovénin lyhyt tervetuliaispuhe ja Humanist Internationalin edustajan videotervehdys. Tämän jälkeen alkoi varsinainen ohjelma.

Puheenjohtajan ja Ritva Ahosen johdolla keskusteltiin toiminnan haasteista pienissä yhdistyksissä. Ja haasteitahan löytyy, keskustelua olisi voinut pyydettyjen puheenvuorojen määrän perusteella jatkaa vaikka koko viikonlopun yli. Suurimpana yhdistävänä tekijänä puheenvuoroissa toistui henkilöresurssien puute. Työtä ja tekemistä riittäisi, mutta se tarvitsee tekijöitä.

Kun yhdistystoiminnan suosio on ylipäätään Suomessa hiipunut, joudumme kilpailemaan ihmisten ajasta myös muiden yhdistysten kanssa. Aktiivisten toimijoiden vähyys kun ei ole ainoastaan vapaa-ajattelijoiden, vaan useimpien muidenkin yhdistysten haasteena. Yhdistystoimijoiden keski-ikä kohoaa ja uusien, erityisesti nuorempien jäsenten löytäminen ja toimintaan sitouttaminen on vaikeaa.

Toimivia menetelmiä

Seuraavaksi keskustelua käännettiin kuitenkin positiivisempaan suuntaan, kun pohdimme yhdessä mahdollisia ratkaisuja havaittuihin haasteisiin. Moni jakoi myös omissa yhdistyksissään toimiviksi todettuja menetelmiä. Yhteisenä tiivistelmänä voidaan todeta, että niin jäsenhankinta, toiminnan markkinointi kuin toiminnan toteuttaminenkin kaipaavat uudistamista.

Keskustelussa todettiin esimerkiksi, että pitkäaikaiseen hallitustyöhön sitouttamisen sijaan jäsenistölle voitaisiin tarjota mahdollisuuksia osallistua lyhytaikaisempiin, projektiluontoisiin tehtäviin. Kun toiminnalle annetaan selkeä tavoite, alku ja loppu, on siihen kokemattomammankin toimijan helpompi tarttua. Mahdollisia ratkaisuja ja toiminnan kehittämistä käsiteltiin lisäksi aihealueittain pienryhmissä, niistä lisää tuonnempana.

Liiton varapuheenjohtaja Antti Värri esitteli seminaariosallistujille muiden Pohjoismaiden humanististen järjestöjen tilannetta ja toimintaa sekä päivitti oman liittomme tulevaisuudennäkymiä. Naapureidemme toiminnasta kuuleminen oli kiinnostavaa ja hyvä muistutus siitä, että samojen asioiden parissa tehdään koko ajan työtä myös muualla.

Hautauskulttuurin kehittäminen tärkeää

Sunnuntaiaamuna pidettiin hautausmaita ylläpitävien yhdistysten aamiaispalaveri, jonka aiheet olivat jonkin verran esillä myös muissa keskusteluissa. Hautausmaatoiminnalla on tärkeä rooli uskonnottoman tapakulttuurin ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Myös tämän palvelun ylläpitäminen tarvitsee aktiivisia tekijöitä, jotta toimintaa voidaan jatkaa samassa laajuudessa myös tulevaisuudessa.

Toinen uskonnottoman tapakulttuurin edistäjä on uskonnottomat seremoniapalvelut, joiden tulevaisuudesta meille kertoi Anneli Aurejärvi-Karjalainen Pro-Seremoniat Oy:stä.

Uskonnottomien hautausmaiden lisäksi myös uskonnottoman hautauskulttuurin kehittäminen on tärkeää. Jäähyväistilaisuuksille tarvitaan tunnuksettomia tiloja tai kokonaan vaihtoehtoisia menettelyjä. Myös muihin juhliin liittyviä uskonnottomia toimintatapoja ja seremonioita pyritään kehittämään ja tuomaan ihmisten tietoisuuteen. Iso rooli tässä on uskonnottomilla puhujilla, joita Pro-Seremoniat myös kouluttaa.

Some – miten, missä ja milloin

Sosiaalisen median ja verkkosivujen sisältöjä pohtivassa työryhmässä käytiin Riku Salmisen vetämänä vilkasta keskustelua siitä, miten liiton ja paikallisyhdistysten digitaalista näkyvyyttä voitaisiin edistää. Facebook, Twitter, Instagram, Discord, Jodel, Tiktok ja verkkosivut voivat olla erinomaisia välineitä yleisön tavoittamiseen, mutta niitä pitää myös osata käyttää osuvasti ja harkitusti. Viestinnän tulee olla myös yhtenäistä ja tapahtua liiton äänellä.

Asetimme tavoitteeksi saada jokaisesta paikallisyhdistyksestä yhden somevastaavan, joka yleisen viestinnän lisäksi toisi myös omalta yhdistykseltään paikallista sisältöä. Tämän helpottamiseksi pohdimme myös liiton yhteistä someohjeistusta.

Valtakunnallisen ja paikallisen toiminnan kuvaamisen lisäksi sosiaaliseen median kanavilla voidaan linkittää tiukkoja tiivistyksiä Vapaa Ajattelija -lehden artikkeleista, tietoa tulevista tapahtumista, jakaa kansainvälisen kattojärjestön ja samankaltaisten yhdistysten juttuja ja mahdollisesti jopa liiton aiheisiin liittyviä meemejä. Lisäksi trendaavien tagien ja puheenaiheiden jatkuva seuraaminen mahdollistavat ajankohtaisiin ja ihmisiä kiinnostaviin aiheisiin tarttumisen ja näin myös liiton näkyvyyden kasvattamisen.

Muita esille nousseita, tärkeitä seikkoja olivat mm. se, että mitä ja kenelle haluamme viestiä, miten, missä ja milloin.

Pyrkimys matalaan kynnykseen

Tilaisuustyöryhmä kokoontui Jori Mäntysalon vetämänä. Keskustelun pohjalta korostettiin matalaa kynnystä tilaisuuksien järjestämiseen. Tapahtuma voi olla myös luontoretki tai vaikka purjehdus.

Kuukausitilaisuuksia ovat pitäneet lähinnä Helsingin ja Tampereen yhdistykset. Toistuvat vapaamuotoiset keskustelutilaisuudet vaihtuvista asia-aiheista voivat tavoittaa erilaisia ihmisiä. Kaikki eivät ehdi kaikkiin. Jo puolen tusinaa ihmistä koolla voi olla aivan hyvä. Tyypillistä niille on vierailevien alustajien käyttö. Ideoita aiheista ja alustajista jaetaan mielellään.

Kuitenkin myös isompia tilaisuuksia, esimerkiksi paneelikeskusteluja voi järjestää, ja niihin voi saada liitolta vinkkejä ja myös taloudellista tukea.

Mediatiedotusta voi edistää

Vapaa-ajattelijain yhdistysten olisi hyvä näkyä myös alueensa valtalehdessä, Ylen alueradiossa sekä paikallislehdissä. Esa Ylikosken vetämässä työryhmässä nousivat ideana esille tutustumisvierailut toimituksiin. On hyvä tietää medioiden työtavoista ja tuntea toimittajia. Ja toimituksille on hyvä antaa myös perustietoja yhdistyksestä.

Uutiskynnyksen voi ylittää nopeudella, ajankohtaisuudella, uutistyyppisesti kirjoitetulla tiedotteella, henkilökommenteilla sekä haastateltavien nimillä ja yhteystiedoilla. Ihmisläheisyys auttaa asiaa. Haastateltavia on hyvä hankkia ja tarjota sekä asiantuntijan rooliin että asianosaiseksi.

Jos tiedote ei ”mene läpi”, sitä sattuu muillekin, kannattaa vaan jatkaa sinnikkäästi tiedottamista alueen medioille. Ja monia eri asioita voi tuoda julki myös esimerkiksi puheenjohtajan ja jonkun muun yhdistyksen edustajan mielipidekirjoituksella. Suuri osa aiheistamme on valtakunnallisia, mutta paikallisten kirjoituksia julkaistaan mieluummin kuin valtakunnallisten kirjoittajien.

Liittovaltuusto suuntasi liittokokousvuoteen

Samassa yhteydessä pidettiin myös liittovaltuuston syyskokous.

Valtuusto hyväksyi liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2023. Alkuvuonna liiton ja yhdistysten ulospäin suuntautuvassa toiminnassa tärkeällä sijalla on tavoitteidemme esilletuonti eduskuntavaaliehdokkaille. Myös vaalikoneeseen vastaamiseen aktivoidaan ehdokkaita.

Sisäisessä toiminnassa tärkeällä sijalla on syksyllä pidettävään liittokokoukseen valmistautuminen. Henkilövalinnoilla on tärkeä merkityksensä, ja liittokokous hyväksyy myös liiton tavoitteet ja strategian vuosille 2023-2026.

Mila Palmia

UUT-aktiivi Erno Vanhala: Hieno meriitti pitkään tehdystä työstä

”Valitettavan yleinen on tilanne, jossa perhe jakaantuu uskonnon myötä. Joku tulee uskoon ja sulkeutuu tai toinen eroaa yhteisöstä ja hänen suljetaan kaiken ulkopuolelle. Tällainen tuottaa uskontojen uhreja, joita emme kaipaa enää yhtään lisää.”

Ohjelmistotekniikan tohtori Erno Vanhala kertoo olevansa ihminen, joka keksii itselleen koko ajan projekteja. Hänellä ei tunnu koskaan olevan tylsää. Viimeisen vuoden aikana hän on luonut sisältöä YouTube-kanavalleen Disruptiivista Futurismia, jossa on dataan pohjautuvia tarinoita siitä, kuinka maailma muuttuu silmiemme edessä. Videoissa pohditaan mm. ihmiskunnan avaruudenvalloitusta ja sitä, kuinka lihantuotanto ja -kulutus muuttuvat tulevaisuudessa.

”Olen huomannut, että laadukkaan sisällön tekeminen käy todella työstä. 30 minuutin pätkään voi mennä helposti 100 tuntia työtä kaiken tutkimuksen, käsikirjoituksen ja tuotannon kanssa. Rispektit niille, jotka tubettavat työkseen.”

Tekstuaalisessa muodossa Vanhalan blogauksia löytyy osoitteesta gpiste.org. Siellä hän mm. kertoo rippileiristään, josta ei käteen jäänyt juuri mitään.

”Myöhemmin sain oppia, ettei rippikoulun käyminen olekaan mikään pakollisuus. Ai että olen halunnut palata ajassa taaksepäin ja mennä protulle. Ajatus päästä juttelemaan filosofisista kysymyksistä ja pohtia, kuinka tehdä maailmasta parempi paikka, kuulostavat aivan mahtavilta. Harmittaa paljon, etten tiennyt tällaisesta vaihtoehdosta vielä 1990-luvulla. ”

”Jätin pois uskonnon ja salaliitot”

Vanhala kertoo, että on lähtöisin maaseudulta ”koti-uskonto-isänmaa-mielenmaisemasta”, jossa suku on ollut hyvin uskonnollinen. Hän on lapsuudessaan kiertänyt monissa ev.lut.- ja SLEY-tapahtumissa.

”Usein olin veljeni kanssa ainut lapsi paikalla. Myöhemmin huomasin, ettei kaikkien lasten elämä ole ollut vastaavaa. En suoranaisesti digannut pyhäkoulussa, kirkossa tai muissa tapahtumissa istumisesta. Ne olivat varsin tylsiä.”

Kymmenisen vuotta sitten Vanhala kärsi paniikkikohtauksista, joihin onnekseen sai apua terveydenhuollon puolelta. Tämä jätti hänet pohtimaan asiaa myös uskonnon kannalta.

”Koin vahvasti, että terveydenhuolto auttoi minua, eikä millään korkeammalla voimalla ollut osuutta asian kanssa, vaikka olin sitä rukouksissani pyytänyt.”

Tämän jälkeen seurasi vuosi, jonka aikana loputkin lapsuudenuskot karisivat pois. Kesällä 2015 hän kävi vielä Vaasassa Roxetten keikalla niin, että kaulassa roikkui risti, mutta hän oli jo etukäteen päättänyt, että ottaa sen pois reissun jälkeen. Hän ei tarvinnut enää sen tuomaa ”turvaa”.

”Koko tämän prosessin aikana tein myös väitöskirjaani, jonka kanssa myös salaliittoteoriat, joihin olin uskonut, toimivat huonosti. Koin olevani rehellinen tutkija, joten miksi olisi olemassa esimerkiksi ilmastokriisiä paisutteleva salaliitto? En saanut enää maailmankuvaani mahtumaan tiedettä, uskontoa ja salaliittoja samaan aikaan, joten jätin kaksi viimeistä pois elämästäni.”

”Emme kaipaa enää yhtään uhria lisää”

Muutettuaan Tampereelle vuonna 2016 Vanhala ilmoittautui mukaan, kun huomasi, että UUT haki siellä vertaistukiryhmään vetäjää. Sittemmin hän päätyi UUT:n hallitukseenkin.

Tampereen vertaistukitapaamisessa Vanhala tapasi UUT:n perustajajäseniin kuuluvan Terttu Forsellin, joka kaipasi yhdistyksen historiikkia kirjoitettavaksi. Vanhala kiinnostui heti – kuten sanottua, häntä kiinnostavat kaikenlaiset projektit. Seuraavat 3-4 vuotta hän haastatteli ihmisiä ja keräsi tietoa yhdistyksen historiasta.

”Lopulta kasassa oli paketti, jonka kehtasi julkaista.”

UUT:n asiakkaissa on Vanhalan mukaan tyypillisiä piirteitä hyvin vähän. Jokainen ihminen on yksilö ja hänellä on oma tarina takanaan. Kuitenkin heitä yhdistää jostakin uskontokunnasta jäänyt negatiivinen kokemus.

”Valitettavan yleinen on tilanne, jossa perhe jakaantuu uskonnon myötä. Joku tulee uskoon ja sulkeutuu tai toinen eroaa yhteisöstä ja hänen suljetaan kaiken ulkopuolelle. Tällainen tuottaa uskontojen uhreja, joita emme kaipaa enää yhtään lisää.”

Periatteessa Vanhala on sitä mieltä, että jokainen aikuinen saa uskoa, kuten vapaaksi näkee, kunhan sillä ei toista ihmistä mitenkään vahingoiteta. Valitettavasti tämä ei toteudu ehkäisykieltojen ja karttamisten maailmassa. Itse hän on kuitenkin vuosien saatossa tullut yhä kauemmas ja kauemmas siitä ajatusmaailmasta, joka hänellä lapsuudessaan oli.

”Itsestä tuntuu nykypäivänä hyvin hassulta, että uskonnot edelleen vetävät nuoria aikuisia puoleensa.”

”Huuleni kääntyivät ylöspäin”

Vapaa-ajattelijat on vuosien saatossa tullut hiljalleen Vanhalalle tutuksi. Tätä haastattelua tehdessä hän päätti samalla vihdoin liittyä jäseneksikin.

Hän näkee että Vapaa-ajattelijoilla ja UUT:lla on selkeästi yhtymäkohtia, vaikka suurimmalta osalta ne toimivat eri asioiden parissa. UUT pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaan, mm. lainsäädäntöön, mutta tämä rooli on Vapaa-ajattelijoilla suurempi. UUT ennenminkin auttaa ihmisiä, jotka ovat jo haavoittuneet uskonyhteisöjen parissa.

Vanhala toivoo, että yhdistykset tekevät tulevaisuudessakin yhteistyötä.

”Kun kuulin ensimmäisen kerran Vapaa-ajattelijoiden UUT:lle myöntämästä Väinö Voipio -palkinnosta, huuleni kääntyivät ylöspäin. Tämä on hieno meriitti työstä, jota on tehty jo vuosikymmeniä.

Risto K. Järvinen

 

Se löytyi – ilman jumalaa

”Paraikaa on menossa mainoskampanja Se löytyi, jossa ihmiset kertovat kaikkiin talouksiin jaetussa kirjassa, kuinka löysivät kristinuskon Jumalan. Kampanjasta tuli mieleen, kuinka itse löysin sisäisen rauhan. Kampanjan lisäksi alkusysäyksenä ajatuksilleni oli eräs ilta, kun nukutin lasta. Juniorin lopulta nukahdettua jäin pohtimaan, kuinka hän on edelleen autuaan tietämätön mistään jumalista, uskonnoista tai korkeammista voimista. Koin syvää onnellisuuden tunnetta, että hänen elämänsä on turvallista, eikä kukaan ole päässyt pelottelemaan häntä helveteillä, saatanoilla, karttamisilla tai millään ehdollisella rakkaudella. Meidän vanhempien rakkaus on ehdotonta.

Kuinka minä löysin rauhan? En löytänyt sitä kristinuskosta. Etsin vuosia. Koko nuoruuteni, kunnes törmäsin kolmenkympin kriisiin. Silloinkaan usko, uskonto tai mikään hengellisyys ei auttanut minua – päinvastoin. Tunsin pahaa oloa siitä, etten saa apua yliluonnollisesta. Minullehan oli opetettu lapsesta asti, että Jumala auttaa. Ei auttanut.

Jätin uskonnon. Totesin, ettei se ollut minun juttuni. Olin onnellisempi ja voin paremmin ilman hengellisyyttä. En ollut enää tilivelvollinen vuosituhansia vanhoille uskomuksille, en niistä saarnaaville ihmisille tai yhteisöille, jotka halusivat rahojani ja aikaani vastaan tarjota ”pelastusta”. En enää kokenut olevani hukassa. Olin vihdoinkin löytänyt rauhan ja onnellisuuden. Yksinkertaista. Se löytyi.”

Erno Vanhala blogissaan: gpiste.org

Toiminnanjohtaja Joni Valkila: Kiitos koko UUT:n puolesta

UUT on jo pitkään ollut kokoaan suurempi esiintyjä mediassa ja sen näkyvyys on vielä lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hengellinen väkivalta on mediaa kiinnostava aihe ja UUT:lla on siitä kiinnostavaa sanottavaa.

Joni Valkilalla on paljon työn alla, esimerkiksi omahoito-ohjelma hengellistä väkivaltaa kohdanneille Mielenterveystalon sivuille. Lisäksi mainittakoon uskonyhteisöjen edustajien kanssa käytävä vuoropuhelu hengellisen väkivallan ehkäisemiseksi.

”Olemme viime vuosien aikana järjestäneet hengellistä väkivaltaa käsitteleviä seminaareja, joihin on osallistunut uskonyhteisöjen edustajia. Lisäksi UUT:n ja uskonyhteisöjen edustajat ovat tavanneet henkilökohtaisesti ja keskustelleet mahdollisuuksista vähentää hengellistä väkivaltaa.” Ev.lut. kirkolla on jo ”Turvallinen seurakunta” -ohjeistus (löytyy netistä) ja UUT ajaa sitä, että muutkin uskonyhteisöt tekisivät itselleen tällaisen ohjeistuksen ja edistäisivät sen noudattamista.

”Yhteisöissä on eroja, jotkut suhtautuvat tähän innokkaasti, toiset eivät.”

Luultavasti maailman paras

UUT:n 30-vuotishistoriikissa Valkila toteaa, että yhdistyksen toiminta on luultavasti maailman parasta.

”Jos jollain on muuta tietoa, otan sitä nöyränä vastaan!”

Kilpailu ei Valkilan mukaan ole kovaa. Maailmalla ei tällä alalla ole erityisen suuria tai hyvin toimivia järjestöjä, vaan pikemminkin pieniä, vähillä resursseilla toimivia. Suomessa on toimiva kansalaisjärjestöjen rahoitus, pitkät perinteet vapaaehtoistyölle ja siksi myös UUT:n toiminta on mahdollista.

”Asema pidetään yllä ainakin siten, että emme kuluta itseämme loppuun.”

Valkila muistuttaa, että väkivaltaa kohdanneiden toipuminen ei ole pikamatka. Myös väkivallan lopettaminen uskonyhteisöissä on kestävyyslaji – työtä on tehtävänä vielä muutamia kymmeniä vuosia.

”Väkivallan parissa työskentely on rankkaa ja siksi panostamme henkilökunnan ja vapaaehtoisten hyvinvointiin.”

Lisäksi UUT pyrkii parantamaan toimintaansa jatkuvasti. Se tehdään keräämällä palautetta sekä arvioimalla ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti saadun palautteen pohjalta ja osallistamalla kaikkia toimintaan osallistuvia työn kehittämiseen.

UUT:n rahoituksesta noin 90 % tulee STEA:lta ja 10 % yksityisistä lahjoituksista ja jäsenmaksuista. Rahat käytetään vertaistuki-, tiedotus- ja vaikutustoimintaan. Suurimpia kuluja ovat henkilöstökulut, toimitila, vertaistukiryhmien toiminta, vapaaehtoisten koulutus, Muutos-lehden julkaiseminen ja taloushallinto. Tilinpäätökset löytyvät UUT:n nettisivuilta.

Vapaaehtoisista välitetään

Suuren osan UUT:n toiminnasta mahdollistaa vapaaehtoistyö. UUT:lla on kaksi palkattua työntekijää, vapaaehtoistyöhön osallistuu noin 50 henkilöä vuosittain. UUT:n vertaistukitoiminta toteutetaan lähes kokonaan vapaaehtoistyönä eli ryhmien vetäjät ja esimerkiksi vertaistukipuhelimeen vastaajat tekevät vapaaehtoistyötä, mutta toiminnan organisointi toteutetaan palkkatyönä. Vertaistukitoiminnan lisäksi vapaaehtoiset mm. osallistuvat Muutos-lehden ja nettisivujen sisällöntuotantoon sekä yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä UUT:n henkilökunnan ja hallituksen kanssa.

Vapaaehtoisista välitetään. Heidän viihtyvyydestään kysytään vuosittain. Työnohjaus on heidän käytettävissään säännöllisissä tapaamisissa sekä silloin, kun vapaaehtoiset kohtaavat työssään rankkoja kokemuksia, joita he haluavat purkaa. Ehkä merkittävin asia on Valkilan mukaan se, että vapaaehtoiset kokevat tekevänsä merkittäviä asioita.

”Järjestämme vapaaehtoisille virkistymistoimintaa. Emme teetä liian raskasta työtä. Emme tee miljardin vuoden sopimuksia heidän kanssaan, kuten skientologiakirkko. Vapaaehtoistyön voi lopettaa tai siitä voi pitää taukoa.”

UUT:n tehtävien ytimissä on jo 1990-luvulta lähtien ollut vertaistuen lisäksi tiedotus- ja vaikutustoiminta. Vertaistuen idea on jo pitkään pysynyt samana, mutta sen järjestelyt ovat kehittyneet paremmiksi. Vertaistuessa toimivien koulutus, opastus ja ohjeistus ovat edistyneet. Kun vertaistukitoimintaa aloitettiin 1990-luvulla, vapaaehtoiset heitettiin altaan syvään päätyyn ja toivotettiin onnea matkaan.

”Nyt meillä on vapaaehtoisille perehdytys, kirjallisessa muodossa oleva opas vertaistukitoimintaan ja säännöllistä koulutusta.”

Korona ja Ukrainan sota aktivoivat pelkoja

UUT:lla on ollut pienimuotoista muslimitaustaisille suunnattua vertaistukitoimintaa noin viiden vuoden ajan. Ex-muslimitoiminnassa siirryttiin Suomessa uuteen vaiheeseen vuonna 2021 siinä mielessä, että silloin peräti kaksi henkilöä, Nadiifo Omer ja Sara al Husaini kertoivat julkisuudessa omalla nimellään ja kasvoillaan islamista irtautumisestaan.

”Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset tai Suomessa oleskelevat ulkomaalaiset mukaan lukien ukrainalaiset ja venäläiset eivät ole löytäneet UUT:ta vielä suurin joukoin.”

Pyramidihuijaukset ovat olleet UUT:ssa pienimuotoisesti esillä jo pitkään, salaliittoteoriat enenevässä määrin viimeisen parin vuoden aikana. Salaliittoteorioihin liittyen UUT on antanut paljon haastatteluja toimittajille ja tietokirjailijoille sekä järjestänyt webinaareja ja vertaistukea.

”Korona ja Ukrainan sota näyttäytyvät toiminnassamme siten, että ne aktivoivat maailmanlopun pelkoja monien yhteisöjen nykyisissä ja entisissä jäsenissä. Olemme järjestäneet vertaistukitapaamisia, joissa on käsitelty näitä teemoja.”

Korona myös mahdollisti uudella tavalla vertaistukitapaamiset etäyhteyksillä. Nyt suuri osa vertaistukitoiminnastamme on tarjolla myös etäyhteyksien kautta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat jatkuvasti näkyvämmin esillä UUT:n toiminnassa. Yhdistyksellä on ollut nyt joitakin vuosia oma vertaistukiryhmä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville.

”Tulimme ulos kaapista 2010-luvulla siinä mielessä, että aloimme osallistua Pride-kulkueisiin.”

UUT on jo pitkään ollut kokoaan suurempi esiintyjä mediassa ja sen näkyvyys on vielä lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hengellinen väkivalta on mediaa kiinnostava aihe ja UUT:lla on siitä kiinnostavaa sanottavaa.

”Erilaisista tapahtumista olemme havainneet erityisen hyviksi Mielenterveysmessut ja Maailma kylässä -festivaalin. Osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kirkkopäiville ja kokemus oli hyvä. Pyrimme osallistumaan ensimmäistä kertaa Suomi Areena -tapahtumaan ensi kesänä.”

UUT on osallistunut myös Rajatiedon Yhteistyön järjestämille Hengen ja tiedon messuille, mutta valitettavasti näiden messujen kävijät eivät ole kiinnostuneita heistä. Nyt pohditaankin, onko osallistuminen jatkossa siihen käytettyjen resurssien arvoista.

Riipaisevimpia tarinoita ei ehkä kuulla koskaan

UUT:lla on nettisivut ja yhdistys on Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa ja YouTubessa. Kuinka pysytte alati muuttuvan sosiaalisen median kyydissä?

”Tämä tieto kiinnostaisi minuakin. Emme aivan pysy kyydissä. Kahden hengen henkilökuntamme ei riitä viestimään tehokkaasti kaikilla somen alustoilla, jotka meillä on käytössämme. Tällä hetkellä olemme valinneet kaksi kanavaa, joilla olemme erityisen aktiivisia, Facebook ja Instagram.”

Millaisia tulevaisuuden haasteita näette?

”Toivotaan, että yhteisökunta pysyy avoimena ja sellaisena, jossa uskonyhteisöjä saa kritisoida varsin vapaasti. Toivotaan, että yhteiskunnassa nähdään tärkeänä kaltaisemme kansalaistoiminnan rahoittaminen.”

Valkila harmittelee sitä, että UUT:N nykyiset henkilöresurssit ovat niin pienet, että he joutuvat jättämään joitakin toimintamuotoja vähäiselle huomiolle. Jos UUT:lla olisi enemmän resursseja käytössään, he palkkaisivat tiedottajan, joka voisi myös mahdollistaa nykyistä laajemman vaikutustoiminnan.

”Voisimme esimerkiksi olla enemmän yhteydessä poliitikkoihin ja viranomaisiin meille tärkeiden asioiden edistämiseksi.”

Erityisen tyytyväinen Valkila on siihen, että UUT on saanut viestiään hyvin esille tiedotusvälineissä.Tästä hän mainitsee esimerkkinä sen, että UUT ja entiset Jehovan todistajat ovat onnistuneet saamaan yleiseen tietoon joitakin pahimpia Jehovan todistajien keskuudessa esiintyviä hengellisen väkivallan ongelmia. Valkila on itsekin ollut vaikuttamassa tähän, mutta kunnia kuuluu laajemmin UUT:lle ja monille entisille Jehovan todistajille.

”Olen tuntenut henkilökohtaisesti viisi entistä Jehovan todistajaa, jotka ovat tehneet itsemurhan. Heidän tarinansa on kertomatta, sillä harvat ovat kuulleet yksityiskohtia heidän elämästään, ja minunkin tietoni ovat puutteellisia. Näiden elämässään umpikujaan päätyneiden ihmisten kohtalo koskettaa minua siksikin, että heistä kolme oli ystäviäni jo lapsuudessa.”

Valkila tuntee myös entisiä Jehovan todistajia, jotka ovat joutuneet useamman sukupolven karttamiksi. Erityisen koskettavaa hän sanoo olevan sen, kun jotkut ovat joutuneet omien lastensa karttamiksi.

”Voi olla, että kaikkein riipaisevimpia tarinoita ei kuulla koskaan, koska syrjäytyneimmät eivät ota yhteyttä UUT:hen, esiinny dokkareissa, kirjoita tarinaansa äänikirjoiksi tai ole enää hengissä.”

Tunnustus kuuluu kaikille

Vapaa-ajattelijain liitto on Valkilalle entuudestaankin tuttu. Hän on lukenut Vapaa Ajattelija -lehteä ja pitänyt sen sisältöä erinomaisena. Hän on myös kirjoittanut lehteen UUT:sta.

”Olen törmännyt Esa Ylikoskeen ja hänen esittämiinsä näkemyksiin erilaisissa tapaamisissa ja järjestöjen kuulemisissa ja olen aina pitänyt kaikkea, mitä hän sanoo, erittäin järkevänä. Lisäksi tunnen Vapaa-ajattelijat siitä, mistä he ovat kuuluisia: erilaisista tempauksista, kuten Raamattujen vaihtamisesta pornolehtiin ja linja-autojen kylkien Jumalaa tuskin on olemassa -mainoksista.”

UUT:n Vapaa-ajattelijoilta saamaa Väinö Voipio -palkintoa Valkila arvostaa paljon.

”On mahtavaa saada tunnustusta tehdystä työstä. Kiitän koko UUT:n puolesta ja varsinkin nykyisten ja aiempien aktivistien, vapaaehtoisten ja työntekijöiden puolesta, jotka ovat yhdessä mahdollistaneet UUT:n työn. Monet ovat antaneet UUT:n työlle paljon, eikä siitä kovin usein kiitetä niin, että ulkopuolinen taho palkitsee.”

Risto K. Järvinen

 

Väinö Voipio -palkinto Uskontojen uhrien tuki ry:lle

UUT on jo yli 30 vuotta tarjonnut vertaistukea uskonyhteisöjen ja uskontokuntien taholta syrjintää ja henkistä väkivaltaa kokeneille, pitänyt uskontojen uhrien asiaa esillä julkisuudessa ja vaikuttanut positiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Vapaa-ajattelijain liitto ry on myöntänyt vuoden 2022 Väinö Voipio -palkinnon Uskontojen uhrien tuki UUT ry:lle. Kunniakirjan ja lahjakortin UUT:n pikkujoulutilaisuudessa 3.12. Helsingissä otti toiminnanjohtaja Joni Valkila, ja sen luovutti Vapaa-ajattelijain varapuheenjohtaja Antti Värri.

Perusteluissaan liitto mainitsee, että UUT on jo yli 30 vuotta tarjonnut vertaistukea uskonyhteisöjen ja uskontokuntien taholta syrjintää ja henkistä väkivaltaa kokeneille, pitänyt uskontojen uhrien asiaa esillä julkisuudessa ja vaikuttanut positiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

UUT:n toiminta on monipuolista ja laajaa. Tärkeimpänä toimintana on vertaistukiryhmät, joita on kahdeksassa kaupungissa, kukin keskittyen tietyssä uskontokunnassa tapahtuneisiin vääryyksiin. Ryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan. Vertaistukipuhelimessa vapaaehtoiset UUT:n jäsenet päivystävät kahden tunnin ajan kolmena päivänä viikossa.

UUT:n sivustolle, osoitteeseen uut.fi on koottu selviytymistarinoita ja linkit laajaan tukikirjallisuusluetteloon, yhteystietoja terapeuteille, joilla on kokemusta uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneiden auttamisesta. Lisäksi UUT toimii aktiivisesti eri sosiaalisen median alustoilla.

Kolmikymmenvuotisen toimintansa aikana UUT on auttanut ja tukenut tuhansia uskontojen kaltoin kohtelemia ihmisiä.

Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinto on nimetty liiton entisen puheenjohtajan, tuomari ja kirjailija Väinö Voipion mukaan. Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 1993 neurologian professori Jorma Palolle Voipion syntymäpäivänä 12. joulukuuta. Palkinnon tarkoitus on antaa julkista tunnustusta tahoille, jotka ovat myönteisellä tavalla tuoneet esille humanistista elämänasennetta, puolustaneet tieteellistä todellisuuskäsitystä ja edistäneet yhteiskunnan uskontoriippumattomuutta.

Vapaa-ajattelijain liitto ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton uskonnottomien etu-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö.

 

Ihmiskunta uskontojen uhrina

Esimerkiksi Venäjän nykyinen ihmisdiktaattori otti avukseen jumaladiktaattorin ja yhdessä he määrittelivät yhdeksi Ukrainan sodan syyksi seksuaalivähemmistöjen hävittämisen.

Suomi-sanakirjan mukaan ”uhri”-nimitystä käytetään jostakusta, joka joutuu kärsimään tai menettää henkensä jonkin vuoksi tai on jonkin vahingollisen toiminnan kohteena tai alttiina jollekin (kielteiselle). Mielestäni tuon määritelmän mukaan koko ihmiskunta on uskontojen uhri, sillä niin iso osa ihmiskunnasta on joutunut ja joutuu vieläkin kärsimään uskontojen takia.

Ensinnäkin uskontoihin liittyy usein yksinvaltius eli diktatuuri. Kaikki diktaattorit antavat usein katteettomia lupauksia kannattajilleen ja uhkailevat tai vainoavat vastustajiaan. Esimerkiksi kristinuskossa ikuisella kuoleman jälkeisellä kidutuksella uhkailu pitää tosiuskovaisen ihmisen koko elämänsä ajan pelon vallassa. Diktaattorit hallitsevatkin aina pelon avulla. Uskontoterrorismia on ollut aina, eikä loppua ole näkyvissä ainakaan ennen kuin diktaattorijumalien valta murenee.

Yli puolet ihmiskunnasta kärsii uskontojen takia sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Naisten asema ainakin kristinuskossa on jo lähtökohtaisesti heikko. Raamatun tarinan mukaan Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, miehelle seuralaiseksi. Jumala käski myös naisen olemaan miehelleen alamainen. Nykyään sama uskonto kieltää naisen oikeuden omaan kehoonsa kieltämällä abortin. Joissakin kristityissä maissa jopa raiskatun naisen pitäisi synnyttää raiskaajansa lapsi, koska uskonto määrää niin.

Uskonnon vuoksi myös seksuaalivähemmistöjen asema on heikko. Raamatussa on selkeä käsky tappaa homosuhteessa olevat ihmiset, ja sitä käskyä jotkut uskovaiset tottelevat edelleen jopa kirjaimellisesti. Esimerkiksi Venäjän nykyinen ihmisdiktaattori otti avukseen jumaladiktaattorin ja yhdessä he määrittelivät yhdeksi Ukrainan sodan syyksi seksuaalivähemmistöjen hävittämisen.

Uskonnot ovat mukana myös rajoittamassa ihmisten sanan- ja ajatuksenvapautta. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla sananvapaus, mutta uskallatko sanoa jotain kriittistä vaikkapa Allahista? Muidenkin nykyisin vallassa olevien jumalien kriittinen arvosteleminen johtaa vähintäänkin ympärillä olevien ihmisten jäätävän kylmään vaikenemiseen.

Uskonnonvapauskaan ei toteudu kaikkialla maailmassa, ei ainakaan siltä osin, että jokainen voi olla myös uskomatta, sillä monessa maassa uskonnottomia vainotaan ja jopa murhataan. Uskonnot ylläpitävät ihmisten vastakkainasettelua väittämällä omaa uskontoaan ainoaksi oikeaksi ja toisia vääräksi. Vai tietääkö joku uskonnon, jonka mukaan toiset uskonnot ovat oikeassa ja oma uskonto väärässä? Toki suurin osa uskovaisista suvaitsee muiden uskontojen kannattajia, mutta samalla uskovat oman uskonsa ”paremmuuteen”.

Kaikkien diktatuurien tavoin uskonnot pakottavat ihmiset kaksoisajatteluun. Käsite on G. Orwellin keksimä romaanissaan Vuonna 1984. Kaksoisajattelu on manipulointimekanismi, joka saa ihmiset huomaamattaan hyväksymään valheen totuudeksi ja totuuden valheeksi. Uskovaiset siis hyväksyvät kaksi ristiriitaista ajatusta samaan aikaan ja kiistävät ristiriidan. Niinpä uskovainen ihminen voi hyväksyä ja jopa ymmärtää monia tieteen todistettuja totuuksia, mutta samaan aikaan hän uskoo uskontonsa väitteisiin ja voi pitää niitä enemmän totena. Niinpä vielä viimeisimmänkin pandemian aikana jotkut uskovaiset ihmiset luottivat enemmän rukouksiin kuin rokotuksiin.

Taloudellinen uhraus uskontoihin on ollut massiivista kautta historian. Kymmenykset on maksettava tai Jumala rankaisee. Siitä voi lukea esimerkin Apostolien tekojen viidennestä luvusta. Rahojen ja ajatusten sijoittaminen mielikuvitustarinoiden tukemiseen ja ylläpitoon on suoraan pois monesta tärkeämmästä, mutta silti jotkin ihmisyksilöt ja valtiot vieläkin sijoittavat uskontoihin. Niillä rahoilla kannattaisi ennemmin edistää vaikka uuden tieteellisen tiedon hankkimista, pelastaa ihmishenkiä ja voittaa maapallon ympäristökriisi. Mielikuvituskaverit joillakin pienillä lapsilla ovat harmittomia, mutta aikuisten ylläpitämien mielikuvitustarinoiden valta on vähintäänkin hämmentävää.

Todellinen uskontojen uhri on sellainen ihminen, joka sairastuu parantumattomaan ja tuskalliseen sairauteen. Hän joutuu ainakin Suomessa kärsimään pitkään, sillä uskonto vastustaa eutanasiaa eli hyvää kuolemaa. Uskonnon perusteella voidaan siis käytännössä kiduttaa myös uskonnottomia, eikä kyseessä ole kuoleman jälkeisen ajan kuvitelma. Oksettavaa toimintaa.

Uskonnot ovat siis monelta osaltaan haitallisia, jopa vaarallisia. Ikävä kyllä jopa psykiatria on ainakin psykoosin määritelmän osalta uskontojen uhri. Terveyskirjasto.fi kertoo psykoosista seuraavaa: ”Tyypillisiä psykoottisia oireita ovat erilaiset harha-aistimukset (hallusinaatiot) ja harhaluulot (deluusiot), suhteuttamisharhaluulot ja merkityselämykset. Harha-aistimuksia ovat erilaiset kuuloelämykset, puheen kuuleminen, erilaiset näköharhat ja kosketus- sekä hajuharha-aistimukset. Harhaluulot saattavat kehittyä selityksiksi harha-aistimuksille tai henkilö voi kokea itsensä perusteetta vainotuksi, poikkeuksellisen tärkeäksi henkilöksi, jumalaksi tms.

Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei aina ole helppoa. Jos henkilön uskomus on luonteeltaan hänen kulttuurissaan tai alakulttuurissaan yleisesti jaettu maailmanselitys tai uskonnollinen vakaumus, ei tällaista uskomusta määritellä harhaluuloksi.”

Uskonnot vaikuttavat joukkopsykoosilta, jossa harha-aistimuksia ja -luuloja väitetään totuudeksi.Toivottavasti ihmiskunta vapautuu uskontojen keksittyjen tarinoiden harhasta ja oppii paremmin erottamaan faktan ja fiktion. Hyvin todennäköisesti ihmiskunta ei koskaan saa vastausta kaikkiin ihmisten aivoissa syntyneisiin kysymyksiin, elämän ja maailman ilmiöihin, mutta kysymyksiin vastaaminen keksittyjen tarinoiden avulla on syytä lopettaa. Sellainen toiminta vähintäänkin tyhmentää ihmiskuntaa, mutta pahimmillaan tekee meistä uskontojen joukkopsykoosin uhreja.

Risto Puumalainen

 

Oikeusvaltio ja uskonto

Mielestäni erillinen uskonnonvapaus omana perusoikeutenaan loukkaa yhdenvertaisuutta. Se on asetettu tavallaan korkeammalle kuin muut perusoikeudet, joilla turvataan mielipiteen ja ilmaisun vapautta.

Oikeusvaltio ja sen periaatteet ovat jatkuvasti poliitikkojen huulilla. Toisinaan näyttää siltä, että he eivät kylläkään aina tiedä, mistä puhuvat. On vaan ylevää toistella käsitteitä oikeusvaltio ja demokratia. Niillä voi halveksia toisia ja ylistää toisia.

Oikeusvaltio

Alun perin oikeusvaltio on tarkoittanut, että kaikki julkinen vallankäyttö ja hallinto perustuu lakiin. Sen vastakohta olisi virkamiesten mielivalta, kun asioita ratkaistaisiin vapaalla harkinnalla. Samanlaisia tapauksia ratkaistaisiin eri tavalla kulloisenkin mieliteon mukaan. Tämä lainalaisuuden periaate on kirjoitettu selvästi Suomen perustuslain (PL) 2 §:n 3 momenttiin:

”Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

….

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Tällaisena pelkistettynä ja suppeana määritelmänä oikeusvaltio ei sisällä mitään vaatimusta lain sisällölle. Olennaista on, että virkamiehet noudattavat voimassaolevaa lakia, olkoon se sitten minkälainen tahansa. Sittemmin on alettu asettaa lisämääreitä oikeusvaltion käsitteeseen, ja valtio-oikeuteen on tuotu myös uusi käsite demokraattinen oikeusvaltio.

Pelkkä sidottuus lakiin ei enää riitä, vaan pitää olla myös laajat perusoikeudet, ennen kaikkea poliittiset perusoikeudet. Niitä ovat keskeisesti sananvapaus, kokoontumis- ja mielenosoitusvapaus sekä yhdistymisvapaus. Luonnollisesti keskeinen osallistumisoikeus, yleinen äänioikeus, on osana määritelmää.

Viime aikoina poliitikot ovat alkaneet korostaa lisäksi vallan kolmijako-oppia, joka sekin halutaan ympätä osaksi oikeusvaltioperiaatetta. Vallan kolmijako tarkoittaa, että valtiollinen valta jakautuu lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan eli hallintoon sekä tuomiovaltaan. Teorian mukaan näiden pitää olla toisistaan riippumattomien toimijoiden käsissä. Erilaiset vallanpitäjät tavallaan valvovat toisiaan, jolloin syntyy harmoninen tasapaino. Erityisesti korostetaan tuomiovallan eli tuomarien ehdotonta riippumattomuutta muista vallankäyttäjistä ja varsinkin poliitikoista. Kolmijako estää esimerkiksi vallan keskittymisen yksinomaan hallitukselle.

Kolmijako-oppi on hieno teoria, mutta tuskin missään toteutettu. Suomessa valta on keskittynyt hallitukselle ja sen alaiselle virkamiesjoukolle. Hallitus käyttää todellisuudessa myös lainsäädäntövaltaa, vaikka eduskunta on muodollisesti korkein päätöselin ja edustaa välittömästi kansaa. Käytännössä eduskunta ei säädä yhtään lakia ilman, että hallitus olisi tehnyt siitä esityksen. Lainsäädäntövalta on todellisuudessa hallituspuolueiden johtajien käsissä. Kansanedustajat voivat tehdä lakialoitteita, mutta ne raukeavat uusien vaalien myötä eivätkä johda mihinkään.

Suomessa tuomioistuimet ovat myös käytännössä riippumattomia, vaikka tätä varjostaa tuomarien nimitysvalta. Tasavallan presidentti nimittää tuomarit virkoihinsa, mikä ei ole järin demokraattinen menettely, kun presidenttikin edustaa hallitusta. Lisäksi on outoja tuomiovallan käyttäjiä, kuten työtuomioistuin, jonka tuomioista ei saa edes valittaa ylempään asteeseen. Sen jäsenten nimittäminen perustuu työmarkkinajärjestöjen esitykseen, jopa poliittisin perustein.

Mielestäni EU, joka käyttää hallinnossa, lainsäädännössä ja lainkäytössä ylintä valtaa ja syrjäyttää tarvittaessa myös Suomen perustuslain ja korkeimman oikeuden tuomiotkin, on tehnyt oikeusvaltioperiaatteen epäselväksi. Se on poliittisen riitelyn kenttänä ja saa väittelyssä yhä lisää hämäriä lisäyksiä. Vallan kolmijako-oppi ei mielestäni kuulu lainkaan oikeusvaltioperiaatteen yhteyteen, vaikkakin tuomioistuinten riippumattomuus on tärkeä periaate. Yhtä tärkeä olisi hallinnon kontrolli, kansalaisten tehokas valvontaoikeus, josta ei paljon puhuta.

Uskonnonvapaus ja perustuslaki

Perustuslain 11 §:ssä on erikseen säädetty uskonnon ja omantunnon vapaus. Se sisältää sekä positiivisen että negatiivisen vapauden. Edellinen tarkoittaa oikeutta tunnustaa ja harjoittaa uskontoa ja jälkimmäinen oikeutta olla kuulumatta uskonnollisiin yhteisöihin tai menoihin.

Todellisuudessa edellä mainitut kolme poliittista perusoikeutta kattavat myös vakaumuksen ja ajatuksen vapauden, joten uskonnon mainitseminen erikseen omana perusoikeuskohteenaan ei ole perusteltua. Se loukkaa ehkä kaikkein tärkeintä perusoikeutta eli PL 6 §:ssä säädettyä yhdenvertaisuutta.

Eriarvoisuus ulottuu myös rikoslakiin, jossa on erityinen suoja jumalanpilkkaa ja uskonnollisten rituaalien häiritsemistä vastaan. Rikoslailla on kielletty yleensäkin kokouksien häiritseminen, kunnianloukkaus ja jopa kiihottaminen kansanryhmää vastaan, mitä se sitten tarkoittaakaan. Saman suojan pitäisi riittää myös uskovaisille ja heidän kokoontumisilleen. Tämän vuoksi olemme vaatineet mystisen ”jumalanpilkan” poistamista rikoslaista. Toivottavasti jossain vaiheessa äänestäjät ottavat selvää, mitkä puolueet edelleen pitävät taikauskon suojelua tärkeänä. Vapaa-ajattelijoiden velvollisuus ja tärkeä tehtävä on aina ennen vaaleja tehdä ehdokkaitten kannat julkisiksi.

Miten sitten on tarkasteltava uskontojen ja uskovaisten erioikeuksia oikeusvaltioperiaatteen valossa? Mielestäni erillinen uskonnonvapaus omana perusoikeutenaan loukkaa yhdenvertaisuutta. Se on asetettu tavallaan korkeammalle kuin muut perusoikeudet, joilla turvataan mielipiteen ja ilmaisun vapautta sekä oikeutta kokoontua ja muodostaa yhdistyksiä. Uskovaisten asettaminen parempaan asemaan kuin muut ihmiset, on yhteensopimaton nykyään vallitsevan oikeusvaltioperiaatteen kanssa.

Kalevi Hölttä
Oikeustieteen tohtori, dosentti

 

Uskonnonvapauslaki vs yhdenvertaisuuslaki?

Yhdenvertaisuuslaki lähtee siitä, että syrjimättömyys ei ole toteutunut vielä käytännössä vain sillä, että siitä on säädetty perustuslailla ja tavallisella lailla. Uskonnonvapauslaki puolestaan tavallaan rajoittaa sitä, mitä perustuslaissa on uskonnonvapaudesta säädetty.

Kiinnittäessämme huomiota uskonnonvapauslain 100-vuotispäivään olemme painottaneet kysymystä: miten tästä eteenpäin?

Tämä johtuu siitä, että uskonnonvapauslain sisällössä ei itse asiassa ole niin paljon juhlimista. Juhlimistahan toki on itse uskonnonvapaudessa, ja sehän säädettiin jo oikeastaan tasavaltalaisessa perustuslaissa, valtiosäännössä 1919. Tosin käytännössä uskonnonvapauden periaatetta alettiin soveltaa vasta uskonnonvapauslain kautta.

Uskonnonvapauslain sisältöä enemmän juhlimista on yhdenvertaisuuslaissa, jota eduskunta tänä syksynä on uudistanut.

Jos ajatellaan nykyistä, 2000-luvun perustuslakia, siinä säädetään yhdenvertaisuudesta (6 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapaudesta (11 §). Kummankin perusoikeuksien kohdan toteuttamista täsmennetään lailla. Näiden lakien välillä on kuitenkin iso ero.

Yhdenvertaisuuslaki säätää, miten yhdenvertaisuuden käytännön toteutumista pitää edistää. Se lähtee siitä, että syrjimättömyys ei ole toteutunut vielä käytännössä vain sillä, että siitä on säädetty perustuslailla ja tavallisella lailla. Ajatus edistämisen tarpeesta on huomion arvoinen.

Yhdenvertaisuutta pitää lain mukaan edistää suunnitelmallisesti sekä tilannetta arvioiden ja suunnitelmia päivittäen. Näin pitää menetellä työpaikoilla sekä erikseen myös oppilaitoksissa. Ja nyt suunnittelu- ja arviointivelvoite ollaan ulottamassa myös varhaiskasvatukseen.

Uskonnonvapauslaki puolestaan tavallaan rajoittaa sitä, mitä perustuslaissa on uskonnonvapaudesta säädetty.

Lain 3 § antaa huoltajille yhdessä mahdollisuuden liittää lapsi kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi. 12 vuotta käyttänyt voidaan liittää tai erottaa niistä vain lapsen suostumuksella. 15 vuotta täyttänyt voi liittyä tai erota, mutta vain huoltajien kirjallisella suostumuksella.

Nämä säännöthän rajoittavat ja siten heikentävät perustuslain 11 §:n säätämää uskonnonvapautta. Ne riistävät lapsilta uskonnonvapauden. Laillahan voitaisiin päinvastoin säätää, että lapsia ei saa liittää kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen. Se ei estäisi uskonnollista kasvatusta perheessä eikä lasten viemistä kirkon ja uskonnollisen yhdyskunnan tilaisuuksiin.

Nyt lapsijäsenyydestä evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa seuraa kirkollisverovelvollisuus sekä uskonnonopetuksen pakollisuus ja elämänkatsomustiedon opiskelun kielto peruskoulussa ja lukiossa.

Tässä pykälässä ei ole mitään syytä juhlaan.

Lain 5 § kuitenkin antaa jäsenillekin vapauden valita valan ja vakuutuksen välillä, mikäli valintatilanne on olemassa, kuten esimerkiksi varusmiespalveluksessa on. Uskonnon opetuksesta säädetään erikseen, perusopetuslaissa.

Lain 7-30 § säätelevät rekisteröityjen uskonnollisten yhdistysten toimintaa.

Näin ollen uskonnonvapauslaissa ei ole paljon juhlimisen aihetta, vaikka uskonnon ja katsomuksen vapauden perusoikeudessa tietenkin on syytä juhlaan. Sen takia kysymmekin, miten tästä eteenpäin.

Miten yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja katsomuksen vapauttaa edistetään käytännössä nyt ja ensi vuonna ja seuraavalla eduskuntakaudella? Annetaanko uskonnonvapaus lapsillekin!? Siitä vapaa-ajattelijat ja humanistit haastavat suomalaisia puolueita.

Esa Ylikoski

Uskonnon ja katsomuksen vapautta halutaan kehittää yhdenvertaisuuden hengessä

Vapaa Ajattelija teki pienen kiertohaastattelun teemalla Uskonnonvapauslaki 100 vuotta, miten tästä eteenpäin? Saimme vastauksia erilaisilta yhteiskunnallisilta ajattelijoilta ja toimijoilta.

Vapaa Ajattelija teki pienen kiertohaastattelun teemalla Uskonnonvapauslaki 100 vuotta, miten tästä eteenpäin? Saimme vastauksia erilaisilta yhteiskunnallisilta ajattelijoilta ja toimijoilta.

Ilkka Niiniluoto
akateemikko

Tasavaltainen hallitusmuoto 1919, oppivelvollisuuslaki 1921 ja uskonnonvapauslaki 1923 ovat jo sadan vuoden ajan toimineet Suomen demokraattisen oikeusvaltion kivijalkoina. Aikuiset kansalaiset saavat vapaasti valita, kuuluvatko he johonkin uskontokuntaan vai ovatko he uskontokuntiin kuulumattomia.

Vuonna 2003 toteutettu uskonnonvapauslain uudistus ei kuitenkaan vielä täysin toteuta sekulaarin valtion tavoitetta tai kansalaisten yhdenvertaisuutta katsomuksiin liittyvissä asioissa. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon erikoisasemaa osoittaa esimerkiksi se, että niihin kuuluvat oppilaat eivät saa peruskoulussa ja lukiossa valita elämänkatsomustietoa, vaikka toisin päin uskonnottomat oppilaat voivat osallistua uskonnonopetukseen.

Uskonnonvapauden toteutuminen vaatii siis lainsäädännön ja asenteiden tasolla jatkotyötä, mistä Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain liitto ry ovat esittäneet varteenotettavia ehdotuksia.

Martta October
vaikuttamistyön johtaja, Ihmisoikeusliitto

Ihmisoikeusliitto julkaisi uskonnonvapauslakia viimeksi uudistettaessa eli yli 10 vuotta sitten selvityksen uskonnonopetuksen järjestämisestä Suomessa ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Selvityksen mukaan uskonnon opetukseen liittyviin kysymyksiin ei ole edes puhtaasti ihmisoikeuksien näkökulmasta tarjolla yksiselitteisiä ratkaisuja esimerkiksi uskonnon asemaan tai opetussisältöihin liittyen, vaan ratkaisut edellyttävät väistämättä eri oikeuksien punnintaa ja laaja-alaista ymmärrystä monimuotoisesta Suomesta.

Silti evankelisluterilaisen kirkon erityisasemaa Suomessa on yhdenvertaisuussyistä perusteltua tarkastella edelleen kriittisesti. Esimerkiksi uskonnollisen valan käyttö erilaisissa julkisissa tehtävissä tai uskonnolliset sisällöt julkisissa tilaisuuksissa taikka osana perusopetuksen sisältöjä johtavat uskonnonvapauden toteutumisen kannalta haastaviin tilanteisiin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaissut uskonnonvapauteen liittyen tapauksia, joissa se on katsonut, että vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa sisältää myös oikeuden olla joutumatta tilanteisiin, joissa henkilöä vaaditaan paljastamaan uskonsa tai joissa hänen on toimittava jollain sellaisella tavalla, josta voidaan tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (ns. negatiivinen uskonnonvapaus). Tähän liittyen suomalaiset laillisuusvalvojat ovat ottaneet kantaa, että esimerkiksi koulun päättäjäisjuhlan järjestäminen siten, että osa osallistujista joutuisi väliaikaisesti poistumaan esimerkiksi virren veisuun ajaksi, ei olisi ainakaan kaikissa olosuhteissa hyväksyttävä järjestely. Oikeus olla paljastamatta uskonnollista vakaumustaan on siten osa uskonnonvapautta.

Perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän laaja tavoite ja tarkoitus suojella moninaisuutta ja edistää suvaitsevaisuutta kytkeytyy siten sekä uskonnonvapauden negatiiviseen että positiiviseen puoleen. Tätä tavoitetta ajatellen kunnioitus erilaisia uskontoja ja katsomuksia omaavia ihmisiä kohtaan on tärkeää. Samalla kaikessa opetuksessa ja koulun toiminnassa tulee aktiivisesti turvata se, ettei kukaan joudu harjoittamaan itselleen vierasta uskontoa.

Sen sijaan ihmisoikeuksien näkökulmasta säännös uskonrauhan rikkomisesta on selvästi vanhentunut ja tulisi sellaisenaan kumota. Yhden, lakitekstissä isolla kirjaimella mainitun Jumalan suojeleminen lailla pilkalta ei ole tätä päivää. Ihmisoikeudet eivät ylipäänsä suojaa uskontoja tai kirkkoja entiteetteinä vaan lähtökohtaisesti ihmisiä. Uskovaiset ihmiset toki tarvitsevat suojelua toisten pilkalta ja vihapuheelta, mutta siihen riittää olemassa oleva laki kansanryhmää vastaan kiihottamiselta.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan puolestaan perustuu YK:n ihmisoikeussopimuksiin ja on niiden kanssa sopusoinnussa. Kiihottamispykälä on myös tasapainossa sananvapauden kanssa. Siksi se riittäisi rikoslain tasolla suojaamaan yksilöitä heidän uskontoonsa tai vakaumukseensa kohdistuvalta pilkalta.

Alussa mainittu selvitys löytyy täältä: https://ihmisoikeusliitto.fi/wpcontent/uploads/2014/05/Uskonnonopetus_ja_ihmisoikeudet_IOL_2010.pdf)

Arno Kotro
opettaja, kolumnisti

Uskonnonvapaus Suomessa – onko kehittämisen tarvetta?

Kyllä, kehitettävää on. Näin opettajana toivon kovasti, että katsomuksellinen yhdenvertaisuus toteutuisi koulussa. Nythän uskontokuntiin kuulumaton voi osallistua joko elämänkatsomustiedon tai uskonnon opetukseen, mutta jos kuuluu kirkkoon, ei saa opiskella elämänkatsomustietoa. On hyvin erikoista, että yksi koulun hienoimmista oppiaineista on suurimmalta osalta oppilaista kielletty.

Toteutuuko yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta?

Ei toteudu, esimerkiksi juuri siitä syystä, että koulujen katsomusopetus on käytännössä sidottu oppilaiden kotitaustaan.

Mitä lainsäädännöllisiä uudistuksia tarvitaan uskonnonvapauden kehittämiseksi?

Elämänkatsomustieto pitäisi avata kaikkien ulottuville.

Tuleeko valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon erityissuhde uudistaa?

Ihannetilanteessa mitään evankelisluterilaisen kirkon ja valtion erityissuhdetta ei olisi, vaan kaikki uskontokunnat olisivat samalla tavalla ja yhdenvertaisesti irti valtiosta.

Jukka Pietiläinen
toiminnanjohtaja, Vasemmistofoorumi

Mielestäni kirkon ja valtion erityissuhde olisi syytä purkaa, mikä mahdollistaisi erilaisten näkemysten nykyistä paremman tasavertaisuuden. Julkisten yhteisöjen (valtion lisäksi myös esim. yliopistot) ja uskontokuntien yhteydet tulisi purkaa niin että uskonto tai uskonnottomuus olisi kunkin henkilön yksityisasia.

Uskonnottomuuden lisääntyminen, uskonnon merkityksen väheneminen ja muiden kuin luterilaisen ja ortodoksisen uskonnollisuuden yleistyminen vie luonnostaan kehitystä siihen suuntaan että valtionkirkkojen erityisasema heikkenee käytännössä. Myös lainsäädännöllisesti erityissuhde tulisi purkaa.

Oman ongelmansa tässä erityissuhteen purkamisessa muodostavat kirkon verotusoikeus ja siihen liittyvät näillä verorahoilla rahoitetut tehtävät, esim. hautausmaat, sekä uskontojen opettaminen kouluissa (erikseen eri katsomuksille vai yhdessä), mutta ne olisi mahdollista käsitellä erikseen valtion ja kirkon suhteen katkaisemisesta riippumatta.

Atte Harjanne
varapuheenjohtaja, Vihreät rp

”Uskonnonvapaus Suomessa – onko kehittämisen tarvetta? Toteutuuko yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta?”

Vihreät on linjannut periaateohjelmassaan, että erilaisilla maailmankatsomuksellisilla yhteisöillä ja yhteisöihin kuulumattomilla tulee olla yhdenvertainen asema suhteessa valtioon. Tähän on vielä matkaa, eli kehittämisen tarpeita on.

”Mitä lainsäädännöllisiä uudistuksia tarvitaan uskonnonvapauden kehittämiseksi?”

Nostaisin tässä koulujen katsomusaineiden opetuksen ja opetussuunnitelman. Jokaisella pitäisi olla vapaus valita katsomusaineensa, ja vähintään jokin erikseen määritettävä osa vuosiviikkotunneista tulisi olla eri katsomusaineiden opetusryhmille yhteisiä kaikilla koulutusasteilla.Tuleeko valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon erityissuhde uudistaa? Tätä suhdetta ja sen vaikutuksia on perusteltua arvioida jatkuvasti kriittisesti, samalla huomioiden perinteet ja institutionaalisen historian. Uskonnonvapauden edistämistä ei kannata tehdä kärjistävien konfliktien kautta tai shokkihoitona, vaan pragmaattisesti ja askel kerrallaan ongelmallisia rakenteita korjaten. Henkilökohtaisesti pidän kirkon erityisaseman purkamista perusteltuna tavoitteena.

”Miten kunnissa ja kansalaisyhteiskunnassa voisi edistää uskonnonvapautta?”

On tärkeä vaalia keskinäistä kunnioitusta ja rakentavaa dialogia samalla kun uskonnonvapauden kannalta ongelmallisia rakenteita ja käytänteitä korjataan.

Li Andersson
opetusministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Keskustelu uskonnonvapaudesta ei ole Suomessa ollut helppoa. Valtionkirkko purettiin virallisesti vuonna 1870, mutta kirkon ja valtion suhdetta kuvaa esimerkiksi se, että eduskunnassa valtiopäivien avajaisten viralliseen ohjelmaan kuuluu yhä jumalanpalvelus, kun taas tunnustukseton ohjelma ei ole osa virallista ohjelmaa. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on lainsäädännössä erityisasema ja niiden asioista säädetään eduskunnan hyväksymällä lailla. Rikoslakiin taas sisältyy yhä jumalanpilkkaa koskeva kriminalisointi, joka ei oikein puolusta paikkaansa modernissa ihmisoikeuksia kunnioittavassa rikoslaissa.

Jotkut konservatiivipoliitikot ovat esittäneet huolta siitä, että kristityt olisivat Suomessa ahdingossa tai kristittyjen perinteitä olisi joku ollut kieltämässä. Minun on hyvin vaikea tunnistaa tällaista Suomesta. Sen sijaan etenkin muiden uskontokuntien jäsenten yhdenvertaisessa kohtelussa ja negatiivisessa uskonnonvapaudessa eli uskonnottomien asemassa on tehtävää. Negatiivisen uskonnonvapauden kunnioittaminen ei ole pois keneltäkään muulta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy eri uskontokuntiin kuuluvien syrjintää ja käytäntöjä, jotka asettavat tiettyjä kulttuurisia tai uskonnollisia tapoja noudattavia perusteettomasti heikompaan asemaan. Myös suoranaiset viharikokset huolestuttavat. On myös selvää, että uskonnoilla ei voida oikeuttaa esimerkiksi ihmisoikeuksia loukkaavia käytäntöjä.

Opetusministerinä olen pohtinut uskonnonvapautta erityisesti koulujen näkökulmasta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnassakin käyty keskustelu koulujen juhlien järjestämisestä kirkoissa ja yksittäisten ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisujen kritisointi on ollut kummallista. Kouluilla, kunnilla ja Opetushallituksella on tärkeä vastuu uskonnonvapauden, yhdenvertaisuuden ja julkisen vallan neutraalisuuden huomioimisessa ja siinä, että kaikkien oppilaiden uskonnon ja omantunnon vapaus tulee yhdenvertaisesti turvatuksi. Negatiivinen uskonnonvapaus, siis vapaus uskonnosta, on tärkeä varsinkin uskonnottomien lasten ja perheiden itsemääräämisoikeuden kannalta.

Myös katsomusaineiden tulevaisuus on uskonnonvapauden kannalta keskeinen kysymys. Opetus- ja kulttuuriministeriö teetti aiemmin selvityksen aiheesta. Selvityksen pohjalta ollaan nyt aloittamassa laajapohjaisessa valmistelussa katsomusaineiden uudistustyö. On tärkeää, että tässä työssä kuullaan laajasti alan asiantuntijoita. Pidän itse tavoiteltavana, että katsomusaineita voitaisiin jatkossa uudistaa valinnaisuuden lisäämisen suuntaan. Näin esimerkiksi elämänkatsomustiedon voisi tulevaisuudessa valita opiskeltavakseen jokainen uskontokuntaan katsomatta.

Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa

Uskonnonvapauslain 100-vuotista taivalta on syytä juhlia. Ensimmäisen uskonnonvapauslain voimaantulo 1923 oli huomattava edistysaskel. Se mahdollisti muiden kuin luterilaisen ja ortodoksisen kirkon sekä ylipäätään muiden kuin kristillisten uskonnollisten yhdyskuntien vapaan perustamisen Suomessa. Sen ensimmäinen pykälä kuului ”Uskontoa saa Suomessa julkisesti ja yksityisesti harjoittaa, mikäli lakia tai hyviä tapoja ei loukata.” Lähtökohta oli siis positiivinen uskonnonvapaus. Yleisessä keskustelussa laki kuitenkin muistetaan usein siitä, että se takasi myös vapauden olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan eli negatiivisen uskonnonvapauden. Uskonnonvapaus merkitsee aina molempia puolia: niin vapautta harjoittaa uskontoa kuin olla sitä harjoittamatta.

Itsenäisen Suomen ensimmäinen perustuslaki v. 1919 takasi jo yhtäläiset oikeudet kansalaisille riippumatta siitä, kuuluuko mihinkään uskontokuntaan (§ 9). Nykyisen, v. 2000 voimaan tulleen perustuslain § 11 on laajempi ja takaa uskonnon ja omantunnon vapauden, johon sisältyy ”oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan”. Tärkeä on sen säädös, jonka mukaan ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Nähdäkseni uskonnonvapaus toteutuu Suomessa hyvin, mitä tulee uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumiseen tai kuulumattomuuteen, yhtä hyvin kuin uskonnon tunnustamiseen tai vakaumuksen ilmaisemiseen. Ei ole kuitenkaan aivan selvää, miten sovitetaan yhteen uskonto kulttuuria läpäisevänä ja lähes kaikkialla läsnä olevana voimana sekä vakaumuksen vapauteen kuuluva oikeus olla osallistumatta sen harjoittamiseen.

Nykyisessä vuoden 2003 uskonnonvapauslaissa ”uskonnon harjoittaminen” liittyy toimintaan, jota yksilö tai yhteisö harjoittaa aktiivisesti. Perustuslaissa käsite ”osallistuminen” uskonnon harjoittamiseen sitä vastoin ei ole aivan tarkkarajainen. Se on antanut aihetta erilaisiin tulkintoihin. Joitakin vuosia sitten nousi keskusteluun, onko soveliasta pitää koulun juhlaa kirkkotilassa, vaikka juhlan ohjelmassa ei olisi järjestettyä uskonnon harjoittamista (esimerkiksi papin puhetta, raamatunlukua tai rukousta). Eduskunnan apulaisoikeusasiamies käytti moittivassa päätöksessään perustelua, jonka mukaan kirkkotila sinänsä ”välittää uskonnollisia sisältöjä”. Tilan nähtiin jollain tavoin ohjaavan uskonnon harjoittamiseen, koska se on siihen käyttöön vihitty.

Voidaan kuitenkin kysyä, onko mahdollista ”osallistua uskonnon harjoittamiseen”, jos yhteisö tai yksilö eivät sitä itse tietoisesti ja aktiivisesti tee. Voiko uskontoa harjoittaa huomaamattaan, tai ”osallistua” sellaiseen pelkästään havaitessaan sitä? Euroopassa lienee ilmeistä, että kirkonkellojen ääni tunnistetaan ja yhdistetään kristinuskon harjoittamiseen, mutta onko kellonsoiton kuuleminen altistumista uskonnolle tai jopa sen harjoittamista? Jos kristittynä turistina turkkilaisessa hotellissa herään aamulla lähikorttelin moskeijasta kuuluvaan rukouskutsuun, onko tahaton heräämiseni kristillisen vakaumukseni vastaista osallistumista uskonnonharjoitukseen; onhan kutsun arabiankielisten sanojen sisältönä ”rukous on parempi kuin uni”?

Sanojeni tarkoitus ei ole viisastella, vaan viitata siihen, että uskonto on olennainen osa vallitsevaa kulttuuria. Myös sekularisoituneissa yhteiskunnissa on lähes mahdotonta välttää uskonnon kohtaamista arkipäivässä. Suomessa evankelis-luterilaisella kirkolla on vahva yhteiskunnallinen asema, joka ei riipu yksinomaan siitä, että kirkkoon kuuluu enemmistö suomalaisista. On odotettavissa, että myös tilanteessa, jossa kirkkoon kuuluisi enää alle puolet kansasta, sillä olisi oikeutetusti erityisasema maassa toimivien uskontokuntien ja vakaumuksellisten yhteisöjen joukossa. Tämä johtuu sen satojen vuosien kulttuurisesta vaikutuksesta.

Suomessa toteutuu yhdenvertaisuus uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta hyvin siinä määrin, kun otetaan huomioon, ettei kristinusko ole Suomessa vallitsevasta kulttuurista erillinen ja siihen nähden ikään kuin vieras ainesosa. Sen kaikenkattavuus antaa sille joka tapauksessa jonkinlaisen aseman, joka on syytä ottaa huomioon niin lainsäädännössä kuin koulujen opetuksessa.

Tässä asiassa ei ole merkitystä sillä, miten kirkon jäsenmäärä kehittyy tai miten aktiivisesti seurakuntien jäsenet osallistuvat toimintaan, ei edes sillä, mitä he kysyttäessä sanoisivat henkilökohtaisesti uskovansa. Luterilaisen kirkon asema yhteiskunnassa liittyy sen kulttuuria läpäisevään voimaan sekä sitä ylläpitävään tehtävään. Kristinusko jatkaa kulttuurista ”taustasäteilyään” myös niissä maissa, joissa aiemmin enemmistönä vallinnut kirkko on muuttunut jäsenistöltään ja osallistujiltaan vähemmistöksi.

Suomessa vähemmistöuskontojen asemaa voisi valtio vahvistaa niin lainsäädännöllisesti kuin taloudellisesti. Kunnissa ja kansalaisyhteiskunnassa tarvitaan suurempaa avoimuutta uskonnoille ja niiden näkyvyydelle. Myös niiden yhteistyötä on syytä kehittää. Äskettäin YK:n päivänä 24.10.2022 Suomen suurimmissa kaupungeissa järjestettiin uskontojen yhteinen rauhankävely, joka sai myönteisen vastaanoton. Ehkä sellaiseen olisi hyvin voinut osallistua myös uskonnottoman vakaumuksen pohjalta?