Uskonnonvapaus on kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla turvattu ihmisoikeus. Muita vastaavia ihmisoikeuksia ovat muun muassa sananvapaus sekä oikeus elämään ja terveyteen. Suomea sitovista ihmisoikeussopimuksista merkittävimmät ovat YK:n ihmisoikeuksien julistus ja Euroopan ihmisoikeussopimus.

Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, perustavanlaatuisia, jakamattomia ja luovuttamattomia. Yleismaailmallisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeuksia ei voida jättää toteuttamatta esimerkiksi kulttuuriin tai resurssien puutteeseen vedoten. Perustavanlaatuisuudella tarkoitetaan, että ihmisoikeudet ovat erityisen tärkeitä oikeuksia. Jakamattomuudella puolestaan tarkoitetaan, että kaikki ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä ja toisistaan riippuvaisia. Luovuttamattomuus tarkoittaa, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle, eikä niitä voida ottaa tai luovuttaa pois. (www.ihmisoikeudet.net/yleisesti)

Lasten erityinen asema on huomioitu erikseen YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa. Tämä on laadittu muun muassa siitä lähtökohdasta, että lapsilla on tarve saada erityistä fyysistä ja henkistä suojelua, sillä lapset ovat erityisen alttiita ihmisoikeusloukkauksille ja loukkaukset koskettavat heitä vakavammin kuin aikuisia. Lapsen oikeuksien sopimuksella taataankin lapsen edun ensisijaisuus, oikeus saada näkemyksensä huomioon otetuksi ja oikeus erityiseen suojeluun.

Sopimuksen mukaan lapsen vanhemmat ovat lähtökohtaisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta ja vanhempien pitää toimia lapsen edun toteuttamiseksi. Heidän on otettava huomioon lapsen näkemykset ja lapsen kehittyvä itsemääräämisoikeus. Lapsen oikeuksien sopimus takaa vain oikeuksien minimitason ja Suomen kaltaisen vauraan maan tulisi panostaa lapsen oikeuksien toteutumiseen sopimusvelvoitteita laajemminkin. (www.ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet/lapsen-oikeudet/)

Ihmisoikeussopimusten mukaisesti on selvää, että ihmisoikeudet kuuluvat myös lapselle itselleen ja lapsen ihmisoikeuksia koskevissa asioissa lapsen etu tulee aina asettaa etusijalle. Vaikka vanhemmat käytännössä ohjaavatkin lasta koskevaa päätöksentekoa, he ovat vastuussa siitä, että tekevät päätökset lapsen edun mukaisesti ja lasta turvaten.

Uskontoa lukuun ottamatta muiden ihmisoikeuksien kohdalla pidetään itsestään selvänä, että vanhemmatkaan eivät saa tehdä lapsen puolesta aktiivista valintaa, joka voi vaarantaa lapsen ihmisoikeuksien toteutumisen. Vanhemmat eivät esimerkiksi saa evätä lapselta tämän tarvitsemaa hoitoa tai teetättää lapselle lääketieteellisesti perusteetonta operaatiota, vaikka aikuinen itse voisikin tehdä saman valinnan omalla kohdallaan. Tällaisen valinnan voi lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti tehdä vain lapsi itse, kun hän on riittävän kypsä tekemään tällaisen valinnan.

Ilmeisen historiallisista syistä uskonnonvapauden kohdalla jopa lapsen oikeuksien sopimuksen kirjaukset ovat epämääräisemmät ja tulkintakäytäntö vanhempien oikeuksia korostavaa. Vanhemmilla onkin vakiintuneen tavan mukaan oikeus indoktrinoida lapsensa haluamaansa uskontoon ja osallistaa myös ulkopuoliset tähän ”uskonnolliseen kasvatukseen” lapsen mielipidettä selvittämättä. Samoin kuin perusteettomien lääketieteellisten operaatioiden tai seksuaalisten tekojen kohdalla pitäisi olla selvää, ettei lapsen suostumusta tällaiseen ole eikä sitä edes ole mahdollista saada pitkään aikaan ennen kuin kasvaessaan lapsi alkaa hiljalleen kyetä ottamaan itse kantaa häntä koskeviin päätöksiin.

Kun lapsen omaa näkemystä ei ole mahdollista selvittää, tulisi johtavana periaatteena olla välttää mahdollisia ihmisoikeusloukkauksia. On täysin mahdollista, että lapsi kasvaessaan haluaa ympärileikkauksen tai haluaa toteuttaa seksuaalisuuttaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jopa lapsi itse saattaisi haluta tällaista, mutta ei ole mitään keinoa selvittää asiaa luotettavasti. Samoin pitäisi olla selvää, että lapsi saattaisi haluta uskonnollisen kasvatuksen, mutta kenelläkään ulkopuolisella ei ole mitään mahdollisuutta varmistua tästä luotettavasti.

Lukemattomat konkreettiset esimerkit kirjoittaja mukaan lukien osoittavat kiistatta, että ainoa tapa välttyä uskonnonvapauden loukkaamiselta on suojella lasta uskonnoilta siihen saakka, kun tämä kykenee itse tekemään omaehtoisen valinnan asiasta. Vanhempien auktoriteettiasema huomioiden tämä on mahdollista käytännössä vasta lapsen itsenäistyttyä täysin, eli käytännössä muusta lainsäädännöstä johtuen yleensä lapsen tullessa täysi-ikäiseksi ja saavuttaen siten oletusarvoisen vallan päättää kaikesta itseään koskevasta. Muun muassa lääketieteellisten operaatioiden kohdalla tämäkin periaate toteutuu eikä Jehovan todistajien alaikäisen lapsen ole mahdollista kieltäytyä esimerkiksi verensiirrosta, ellei hoitohenkilökunta kykene todella varmentumaan lapsen vakaumuksen aitoudesta.

Suomessa lapsiasiavaltuutettu on ottanut kantaa lasten uskonnonvapautta koskeviin kysymyksiin. Lapsiasiavaltuutettu on todennut esimerkiksi Jehovan todistajien yhteisössä rikottavan lasten uskonnonvapautta ja samaa tapahtuvan myös muissa uskonnollisissa yhteisöissä. Lapsiasiavaltuutettu ei kuitenkaan tehnyt asiasta selvää linjausta, vaan on päinvastoin todennut ongelmien keskittyvän suljettuihin fundamentalistisiin uskonyhteisöihin. Valtuutettu on edelleen todennut, ettei hänen ole mahdollista antaa yleistä tulkintaa siitä missä tilanteissa uskonnonharjoitus muuttuu lainvastaiseksi tai lapsen edun vastaiseksi.

On surullista, että länsimaisessa sivistysvaltiossa ei löydy tahoa, joka toteaisi, että vanhempien päätösvalta lapsen uskonnonvapautta koskevissa asioissa olisi edes periaatteellisesti ongelmallinen. Puhumattakaan siitä, että lapsen uskonnonvapautta alettaisiin todella suojella sellaisella pieteetillä, jolla ihmisoikeuksia tulee suojella ja jolla kaikkia muita lapsen ihmisoikeuksia jo suojellaan.

Yksi julkisvallan tärkeimmistä tehtävistä on suojella erityisesti heikoimmassa asemassa olevia. Kaikki lapset ovat tällaisia ja ansaitsevat turvallisen kasvuympäristön myös omassa kodissaan. Julkisvalta suojelee jo lapsia näiden omilta vanhemmiltaan fyysiseltä väkivallalta ja valikoiden myös henkiseltä väkivallalta. Valitettavasti tässä suojelussa on oman kulttuurihistoriallisen viitekehyksemme kokoinen ja kristinuskon muotoinen aukko.

Kaikkien lasten mielenterveyden ja viime kädessä elämän suojelemiseksi olisi korkea aika ottaa vakavasti myös lasten suojeleminen näiden vanhempien uskonnonvapautta koskevilta ihmisoikeusloukkauksilta. Maailmassa on paljon meitä omien vanhempiemme uhreja, osa rikkinäisinä elossa ja osa oman käden kautta kuolleina.

Lauri Ojala