Kummallista kerrottavaa lapsille

Kasvatustieteen tohtori Päivi Kovasen uskontojen oppikirjoja arvioivan artikkelin osassa 2 on nyt kohteena Otavan Sydän 1, 2 ja 3. Artikkelin osa 1 julkaistiin numerossa 2/2022, jossa hän arvioi Sanoma Pron kirjoja Aarre 1, 2 ja 3. Kyseessä ovat siis peruskoulun kolmen ensimmäisen luokan uskonnon kirjat.

Kouluille tarkoitetut oppikirjat ovat perusteltu arvioinnin kohde, koska ne useimmiten ohjaavat vähintään jossain määrin opettajia aineen sisältöjen opetuksessa. Opetussuunnitelman perusteiden (2014) voisi ajan puolesta olettaa jo näkyvän näissä kirjoissa. Jatkuuko aiempien oppikirjojen tunnustuksellisuus yhä?

Sydän 1, 2 ja 3

Sydän 1 sisältää luvut ”Tärkeä lapsuus”, ”Minä ja muut”, ”Oma uskontoni”, ”Tunteet kuuluvat elämään”, ”Uskontojen maailmassa”, ”Juhlan aika” ja ”Raamattu”. Uskonnollista tekstiä tästä kokonaisuudesta on 59 sivua ja ei-uskonnollista 22 sivua. Lisäksi kirjan loppuun on liitetty sanasto (5 sivua), jossa 24 määritellystä sanasta kaksi ei liity uskontoon (artikla ja elämänkatsomustieto). Kuvituksen on tehnyt Maija Hurme, ja kuvitus on mielikuvituksellinen ja sellaisena hyvin lapsen kuvitteelliseen maailmaan sopiva.

Kuten Aarre-kirjat Sydän 1 punoo tarinan, jossa lapselle tutut ja tavalliset asiat sekä uskonnon myytit ovat yhtä mykkyrää, ja kuvituksella tuettuja. Esimerkiksi luvun ”Minä ja muut” voisi kuvitella olevan tutustumista kaverisuhteisiin, omaan toimintaan koulussa ja muussa lähiympäristössä. Kyseisen luvun kappaleeseen ”Kannan korteni kekoon” (s. 24–25) on kuitenkin merkitty oheislukemistoksi raamatunkertomus, jota ei valitettavasti esitetä tekstissä. Oletan sen liittyvän tekstiin ”Ihmisten tehtävänä on pitää huolta luonnosta…” ja tarkoittavan …”täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne”.

”Tärkeä lapsuus” -luku on pääosin ei uskonnollista tekstiä, ja siinä mainitaan nimenannon yhteydessä myös nimijuhla. Heti perään kuitenkin keskitytään kasteeseen ja ristiäisiin. Kauniissa kuvissa esitellään kasteen rituaalivälineet, kastepuku ja kastetodistus raamatunlauseineen. Lisäksi mainitaan, että tilaisuudessa lapselle tuodaan lahjoja.

Lukujen ”Tärkeä lapsuus” ja ”Minä ja muut” ansiona voidaan pitää viittaamista Lapsen oikeuksien sopimukseen ja sen artikloihin. Teksteissä ei silti ole otettu tilaa esimerkiksi artiklalle ”Lapsella on oikeus saada tietoa”. Voi kysyä, edustaako kappaleotsikko ”Valitse sydämellä” tarua vai tietoa. Kyseisessä kappaleessa on tarkoitus miettiä, mitä omista valinnoista seuraa ja, tuntuuko tehty valinta oikealta. Mutta onko sydän valinnan väline? Vai pitäisikö käyttää aivojaan?

Luvussa ”Oma uskontoni” mainitaan kristinusko (lihavoituna), islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus. Lisäksi mainitaan uskontokuntiin kuulumattomat. Ja jatketaan ”Uskonto vaikuttaa siihen, miten ihmiset ajattelevat ja elävät”.  Tähän sotkuun törmää todella usein, eli vain uskonto vaikuttaa. Näinhän vakuuttaa jo uskonnonvapauslaki! Minulle ei ole vieläkään valjennut, miksi ei katsomusta nostetta näiden uskojen, uskontojen, uskontokuntien, kirkkojen, seurojen ynnä muiden yläkäsitteeksi. Tässäkin tekstissä lasten hämääminen jatkuu, varsinkin kun näiden ilmiöiden syntyjä ei lainkaan alkuopetuksessa käsitellä.

Saman luvun kappale ”Mihin uskon” antaa ymmärtää, että tällainen kysymys on lapsen kannalta relevantti, siis jotenkin järkevä.  Ja lapsen pitää osata vastata: ”Minä olen ortodoksi…” tai ”Minun uskontoni on islam”. Käytännössä tämä painottaa uskonnon käyttämistä erotteluun, toiseuden luomiseen ja syrjintään, ”Mikä ihmeen ET?”. Ekaluokkalaiset oletetaan täten jo valmiiksi uskontoon paketoiduiksi, minkä vuoksi ei enää olekaan tarpeellista mennä uskomusten syntyyn. Tähän suuntaan on kuitenkin pyritty luvussa ”Aikojen alussa”. Siinä on esitetty raamatun antama selitys, Kalevalan 1. runo ja ote hindujen mytologiasta. Tieteen osuudelle riittää maininta …”viisaimmatkaan tutkijat eivät ole löytäneet selitystä” (s. 33).

Luku ”Uskontojen maailma” käsittelee tapoja ja perinteitä muutamalla rivillä kulttuurin näkökulmasta ja pääosin uskontojen kannalta. Kolme uskontoa ja niiden erot kuvataan jaottelulla ”Luukas on kristitty, Dana juutalainen ja Ismail muslimi”. Valokuvin esitetään rituaalipaikat ja mainitaan pyhät kirjat. Eroja kuvaa esimerkiksi kappale ”Asut kertovat” (s. 52–53).

Luomiskertomus on kiehtovasti kuvitettuna sivuilla 70–71, ja viitteenä 1. Mooseksen kirja. Osuus ilmeisesti käsitellään lukemalla Raamatun versio aiheesta.  Sivulla 73 jatketaan Jumalan julmista toimista, kun ihminen oli osoittautunut pahaksi. Tarina jatkuu Nooalla, joka onnekseen uskoi oikealla tavalla ja jonka Jumala siitä hyvästä katsoi pelastuksensa arvoiseksi. Näin ollen niin Aarre- kuin Sydän-kirjasarjakin toistavat samaa kaavaa pahuudesta ja pelastumisesta. Tarinan henkilöinä Jeesus mainitaan 46 kertaa ja Jumala 28 kertaa, lisäksi käytetään myös muotoja isä, poika, taivaan isä ja niin edelleen.

Sydän 2

Kirja sisältää luvut ”Juureni”, ”Minä ja muut”, ”Oma uskontoni”, ”Yhdessä”, ”Uskontojen maailma”, ”Juhlan aika” ja ”Raamattu”. Lisänä on sanasto kuten ekaluokkalaistenkin kirjassa. Sydän 2 pitkälti toistaa samoja sisältöjä kuin Sydän 1 syventäen tai laajentaen sen teemoja. Toisaalta täytyy todeta, ettei tiedon määrä lisäänny samassa tahdissa uskonnollisten tarujen kanssa. Uskonnolliseksi määrittyvää tekstiä on yhteensä 60 sivua ja ei-uskonnollista 19 sivua. Sanaston 24 sanasta 2 on ei-uskonnollisia. Lisäksi määritellään termi katsomus: ”Katsomus tarkoittaa ihmisen käsitystä elämästä ja tapaa ajatella. Eri uskonnot ovat katsomuksia, niin myös uskonnottomuus.”. Jää vain kysymys, tuleeko termi riittävään käsittelyyn varsinaisessa opetuksessa, kun siihen ei tarkemmin oppikirjaosuudessa tartuta.

Kappaleessa ”Osana maailmaa” esitetään kartta maailman mantereista ja kerrotaan, että ”…maapallo on kaikkien yhteinen”.  Tekstissä kuitenkin asetetaan vastakkain tiede ja kristinusko, ja lisäksi voi jopa sanoa, että tiede kuvataan rajoittuneemmaksi kuin usko. ”Tieteen avulla voidaan todistaa monia asioita(…) Kaikkia asioita ei voi selittää järjellä tai todistaa oikeiksi tai vääriksi ”(s. 14). Sivulla 15 kerrotaan, että …”Kristinuskossa kuten monessa muussakin katsomuksessa korostetaan lähimmäisen rakastamista.” Tähän kytketään myös kultainen sääntö. Kun kristinusko on tässä ykkösasemassa, näyttää että uskonnot pitävät lähimmäisen rakkautta ominaispiirteenään.

Sydän 2:een liitetyt yhdessä elämisen kysymykset ja opastus käsitellään ensin kappaleessa ”Jeesuksen opetuksia” (s.36–39) niin, että aiheeseen liitetään raamatunteksti. Samanlaisia asioita, tilanteita ja ratkaisuja, käsitellään myös sivuilla 40–45 tavallisina arjen tekoina ja valintoina (eettinen pohdinta). Tämän jälkeen teksti jatkuu uskonnollisiin juhliin. Näin toistetaan jo aiemmin todettua uskonnollisen ja ei-uskonnollisen tarinan kietomista toisiinsa.

Sydän 2 kirjassa huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että Lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen lapsen oikeus tietoon tuodaan esiin (s. 20), mutta kirja pitää sisällään ristiriidan tämän oikeuden toteutumiseksi. Sivulla 20 käsitellään mediaa, mutta ei tiedonlähteiden, luotettavan tiedon varmistamisen tapoja. Sivulla 53 on tehtävä, jossa pitää selvittää uudenvuoden ajankohta (juutalainen, islamilainen, kiinalainen) ja, mitä vuotta vietetään kunkin kalenterin mukaan (länsimainen, juutalainen, islamilainen). Kirja ei anna tähän tiedonhakuun neuvoja tai tietolähteitä. Antaako opettaja?

Ja vielä joitakin hajahuomioita. ”Juhlan aika” -luvussa käsitellään perhepiirin ja suvun juhlia (s. 66–71). Avioliiton solmimista koskeva teksti mainitsee maistraatin vihkipaikkana. Nimijuhlaa ei mainita lainkaan, kuvataan vain kastetilaisuutta. Mukana riitteihin liittyvät valokuvat. Ei uskonnollisista juhlista mukaan ovat päässeet vappu ja itsenäisyyspäivä. Ne ovat päässeet mukaan myös vuodenkierron esitykseen (s. 58), kuten myös lapsen oikeuksien päivä ja isänpäivä. Jeesus mainitaan kirjassa 71 kertaa ja Jumala 27 kertaa.

Sydän 3

Tässä kirjassa uskonnolliseksi katsottavaa tekstiä on 58 sivua ja muutoin elämää ja etiikka koskevaa 18 sivua. En ole erikseen laskenut kuvitusta, mutta kaikissa Sydän-kirjoissa kuvitus liittyy pääsääntöisesti uskontoon ja sen seremonioihin. Jako lukuihin ja kappaleisiin noudattaa 1. ja 2. kirjan mallia. Erilaista 3:nnessa on tehtävänannoissa, jotka on jaoteltu kaikkien, ryhmien ja parien tehtäviksi.

Perusoletuksena niin Sydän 3:ssa kuin aiemmissakin kirjoissa näyttää olevan usko, eli se että oppilas on jo aiemmin kytketty uskonnon oppeihin (katso esim. sivut 6–7). Sivulla 8 kerrotaan lisäksi, että uskonnot antavat vastauksia elämän peruskysymyksiin, eli muut katsomukset sivuutetaan.

Luku 2 on otsikoitu ”Järki ja sydän”, jotka ilmeisesti halutaan esittää ihmisen tiedon peruslähteinä (s. 14–23). ”Tosiasia ja mielipide” -kappaleessa ei esitetä mitään tietolähdettä omien käsitysten tai ajatusten tarkistamiseksi. Luotettavan tiedon hankkiminen, kriittisen ajattelun oppiminen ja tarvittaessa oman mielipiteen muuttaminen ovat kuitenkin olennaiset selviytymiskeinot tietotulvan maailmassa.  Sivulla 17 todetaan, ettei oman mielipiteen kertominen saa loukata ketään. Tämän ohjeen noudattaminen on käsittääkseni mahdotonta, niin mielipiteetön ei voi olla, etteikö joku joskus loukkaantuisi. Ehdotus, kuinka toimia, kun huomaa toisen loukkaantuvan, olisi järkevä lisäys.

Luvussa kaksi esitetään jälleen myös kultainen sääntö eri uskontojen muunnelmina. Sääntö ei välttämättä ole ongelmaton, mutta sitä ei tässä käsitellä: sama ei käy kaikille. Häiritsevintä tässä luvussa ja niin Sydän 1 kuin 2:ssakin on omantunnon kytkeminen sydämeen: ”oikeudenmukaiset valinnat tehdään järjellä ja sydämellä”; ”ihminen tietää ja tuntee sydämessään.”  Sivulla 10–11 esitetään osa lapsen oikeuksien sopimuksen artikloista muun muassa ”ei väkivaltaa”, ”nimi ja kansalaisuus” ja ”saan uskoa ja ajatella omalla tavallani”. Oikeus tietoon kuitenkin puuttuu tässä kohtaa.

Kirjan sivulla 58 käsitellään ”pyhää” ja sen määrittelyä. Pyhä rinnastetaan ihmisille tärkeisiin asioihin: ”Monille ihmisille pyhiä asioita ovat esimerkiksi luonto, uskonto, perhe ja koti.” Pyhiä voivat olla myös rakennukset. ”Kirkko on kristittyjen pyhäkkö eli pyhä rakennus” (s. 61). Pyhän kunnioittamiseen päätyy tarkkailemalla ihmisiä, jolloin oppii, mikä kenellekin on pyhää. Kunkin pyhä on kuitenkin aikamoisen ongelmallinen määritystehtävä. Tuntuu myös, että pyhä on ihmisten itsensä tuottama käsite, jolla rajataan meitä ja muita (toiseus) ja joka samalla edustaa vallankäyttöä.

Lopuksi Sydän 3:ssa mainitaan Jeesus 31 kertaa ja Jumala 26 kertaa. Sanastossa on yhteensä 29 määriteltyä termiä, ja niistä 3 on ei-uskonnollisia.

Uskonnon opettamisesta koulussa

Pääosa artikkelin yhteenvedosta julkaistiin osan 1 lopussa (numero 2/22). Tässä tiivistelmä siitä ja yhteenvedon loppuosasta.

Tarkastellut uskonnon oppikirjat edustavat kaikki oletusta, että lapsi on jo perehtynyt asiaa pyhäkoulussa, seurakunnan kerhoissa ja päiväkodissa. Kirjoissa on runsaasti toistoa. Uskonnollinen tarina kiedotaan arkisten valintojen ja eettisten pohdintojen ympärille. Toisto on vahva tekijä asian kuin asian todeksi muuttamisessa. Uskoa vahvistetaan myös sen rituaaleilla ja niiden toistuvuudella uskonnon harjoittamisessa; syntyy tuttuus.

Tarinallisuus on keino ylläpitää lapsen ajattelulle ominaista kuvitteellisen ja todellisen aineksen sekaantumista. Tästä muovautuu niin sanottu lapsen usko, josta irtautumisen monet kokevat vaikeaksi. Osasyynä on pelko, joka juurtuu jo varhain. Uskon vahvistajana voidaan pitää myös Raamatun teksteihin sisältyviä pelotteita ja raakuuksia. Esimerkiksi Jumala tuhoaa kaikki ihmiset paitsi Nooan. Faarao päätti surmattaviksi kaikki poikalapset, vain Mooses pelastui. Jeesus päätettiin surmata ristille ripustamalla.

Toisaalta kristinuskoon sisältyy myös ajatus, jonka mukaan Jumalan tahdon noudattaminen tuo ihmiselle hyvää (Jumala kyllä auttaa minua taistelussa) ja tottelemattomuus pahaa (Jumala suuttui ja karkotti ihmisen puutarhastaan).

Ihmiset luokitellaan pahoiksi, mikä on aivan kummallista kerrottavaa kolmasluokkalaisille ja sitä nuoremmille. Kun Raamatun kertomukset on kiedottu arjen valintoihin, olenko hyvä vai paha, lapsen mieleen voi takertua ajatus, että vain Jumalan avulla onnistuu olemaan hyvä. Ristiriita Jumalan hyvyydestä ja asettumisesta jonkun puolesta toista vastaan ei tue muuta kuin uskoa.  Hyvä ja paha ovat kuitenkin filosofisen pohdinnan aineksia; olisi hyvä pohtia eri näkökulmista, mikä on hyvää ja mikä ei.

Huolestuttavinta on kirjojen vähäinen sitoutuminen tietoon ja erityisesti tiedonhankintaan. Osittain tavoite näyttää suorastaan päinvastaiselta: esimerkkinä tehtävä, jossa lapselle annetaan viitteitä ja tietoja, jotka eivät vastaa läheskään kaikkien lasten kasvuympäristöä piirteineen (Sydän 2, s. 18–19).  Samalla tieteellistä tietoa ja tutkimusta käsitellään kuin omituisena häärintänä uskonnon seassa. Vähintäänkin tieto ja tiede ovat vain sivuraide uskonnon valtavirrassa.

Usein sanotaan, että lapsen on saatava koulussa sekä oman äidinkielen ja uskonnon opetusta. Kun katsomusten moninaisuus myös Suomessa lisääntyy, asiaa on hyvä hieman harkita. Kumpaa lapsi tarvitsee enemmän ja mihin tarkoitukseen? Omaa uskontoa ja katsomusta voidaan opettaa kotona ja lähipiirissä; olisi parempi, että koulu ei eri uskontoihin sekaantuisi muuten kuin osana historiaa ja kulttuuria. Suomalaisten uskonnotkin pitäisi aloittaa muinaisuskosta haltijoineen! Oma äidinkieli on tärkeä tiedonhankinnan ja vuorovaikutuksen väline, siksi se on koulun tehtävä riippumatta, mitä kieltä lapsi käyttää. Hyvä äidinkielen osaaminen tukee myös muiden kielten oppimista.

Päivi Kovanen, KT

Lähdeluettelo on julkaistu lehtemme numerossa 2/2022.