Syksyn alussa tuli Kansallisteatterin suurelle näyttämölle teos, jonka näytökset ovat nyt loppuunmyytyjä maaliskuun loppuun asti. Näytelmä on dramatisoitu Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen kirjan Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY, 2022) pohjalta. Kirjoitin siitä Vapaa Ajattelijassa (4/2022) kiittävän arvion, jonka lopussa totesin, että kirjalla oli tärkeä viesti meille valkoisille feministeille.

Etukäteen pikkuisen pelkäsin, vesitetäänkö näytelmässä kirjan sanomaa jollain lailla. Onneksi ei näin tapahtunut, vaan sisällölliset pointit ja pääpointit olivat mukana – ja vieläpä tosi hienosti näyttömälle toteutettuna. Kiitokset myös ohjaaja Satu Linnanpuomille, kaikille näyttelijöille ja koko työryhmälle.

Väkivalta on väkivaltaa, eikä ole oikein vaieta siitä, vaikka tekijänä olisivatkin ruskeat miehet ja naiset ruskeita tyttöjä ja naisia kohtaan. Sitä ei saa hyväksyä kulttuurin tai uskonnon verukkeella. Itä-Helsingin somaliyhteisön koraanikoulun imaamin julma toiminta samoin kuin äitien painostus tehdään näkyväksi.

Näytelmässä tuli esiin myös somalialaisen kulttuurin toisenlainen perinne ennen sisällissotaa. Oli aika, jolloin naiset kävivät uimassa, elokuvissa ja tanssivat, opiskelivat koulussa ja yliopistoissakin. Oli aika, jolloin olkapään paljastava hame oli somalialaisen kulttuurin tavanomainen vaate. Peittämisen ja huivin vaatimisen perinne onkin peräisin enemmän Saudi-Arabiasta kuin Somaliasta.

Siilitien metroasema oli raja, jonka jälkeen tytöt alkoivat uskaltaa riisua huiveja pois. Näytelmä tuo hyvin esiin myös Tyttöjen talon työn samoin kuin tanssin merkityksen itsenäistymisessä. Yhtenä teemana on myös Ujuni Ahmedin työ tyttöjen sukupuolielinten silpomista vastaan.

Tässä joitakin lähinnä sisällöllisiä noteerauksia teatteri-ilmaisultaan hienosta näytelmästä. Jäin kaipaamaan ehkä vain pientä avausta siihen psykologiseen mekanismiin, jolla ruskeat pojat saadaan niin innokkaasti vahtimaan sisariaan.

Kirjan lisäksi nyt myös näytelmä on terävä heräte meille valkoisille feministeille. Kun vuonna 2007 Voima-lehti julkaisi Ujuni Ahmedin ensimmäisen haastattelun kokemastaan kaltoinkohtelusta, seurauksena olikin hiljaisuus solidaarisuuden sijaan. Edistyksellisen ihmisoikeusväen ja median vaikeneminen ja väistely vuosia on ollut paha pettymys Ujunille.

Vaikeneminen oli ja on tietenkin yhä väärin. ”Ei saa antaa aseita vihollisten käsiin” -ajatus ei vaan ole oikea tapa suhtautua vääryyksiin – aivan kuin se ei ole ollut taannoin toisissakaan yhteyksissä