Vapaa-ajattelijaliike on uskonnottomien ihmisten liike, joka humanistisiin arvoihin perustaen puolustaa uskonnottomien oikeuksia uskontojen ja uskonnollisten yhteisöjen häiritsevää vaikutusvaltaa vastaan. On siis selvää, että vapaa-ajattelijat ovat jollakin tapaa uskontojen vastustajia. Koska tämä vastustus ei merkitse pyrkimystä uskonnollisten tapojen ja symbolien hävittämiseen tai peräti uskonnonharjoittamisen kieltämiseen, on syytä tarkastella lähemmin, miksi ja miten vapaa-ajattelijat vastustavat uskontoja.
Mielipiteenvapaus kuuluu vapaa-ajattelijoiden kannattamiin humanistisiin arvoihin. Yksilöillä on oikeus uskoa tai olla uskomatta mihin vain. Vapauden rajoitukset voivat koskea vain sitä toimintaa, mihin yksilöt uskomustensa ohjaamina päätyvät, mukaan lukien samoin ajattelevien järjestäytyminen yhteisöiksi ja niiden yhteisöjen toiminta. Rajoituksia voidaan asettaa vain hyvin perustelluilla laeilla.
Ilman muuta kirkoille ja uskonnollisille yhdyskunnille kuuluu vapaus tarjota jäsenilleen mahdollisuus oppiensa mukaiseen uskonnonharjoittamiseen ja vapaus julistaa oppiaan kaikille muillekin – mutta ei oikeutta poiketa uskonnonharjoituksen käytännössä eikä opin julistamisessa humanistiselta pohjalta perustellusta, kaikkia ihmisiä ja yhteisöjä yhtäläisesti koskevasta maallisesta laista. Niille ei myöskään kuulu oikeutta kenenkään ulkopuolisen pakottamiseen uskontoon perustuvien määräysten noudattamiseen.
Tarkasteltaessa uskontojen toimintaa historiassa ja nykymaailmassa niiden voidaan nähdä monessa tapauksessa toimineen humanistisen etiikan vastaisesti, pyrkineen määräämään kaikkia ihmisiä koskevia lakeja ja pakottamaan kaikki ihmiset noudattamaan uskonnollisesti mutta ei suinkaan humanistisesti perustelua tapakulttuuria. Tässäkin lehdessä käsitellään esimerkkejä uskontojen vallankäytöstä ja ahdasmielisyydestä. Hyvin perustein voidaan katsoa, että uskonnoilla on haittoja, joita on säänneltävä laeilla.
Mutta eihän tuo koske meidän uskontoamme. Me emme pyri väitetyllä tavalla hallitsevaan asemaan. Näin kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien edustajat voivat yrittää puolustautua. Puolustus voi olla päteväkin niin kauan kuin yhdyskunta ei ole kasvanut suureksi. Katsokaapa silti vaan, mihin ne todella pyrkivät ja minkälaisiin oikeuden loukkauksiin pienetkin uskonnolliset yhteisöt pystyvät – myös Suomessa. Vapaa-ajattelijain liiton myöntämän Väinö Voipio -palkinnon saanut Uskontojen uhrien tuki UUT ry ei ole turhaan olemassa!
Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole kokonaisuutta katsoen uskonnollisena yhteisönä pahimmasta päästä, mutta on sillä vieläkin (ja historiallisesti vielä enemmän on ollut) pyrkimys hegemoniaan, mitä ilmentävät ”kansankirkon” asemaan vetoaminen ja vastahakoisuus saavutetuista eduista luopumiseen: perustuslain yhdelle kirkolle takaamasta erityisasemasta, verotusoikeudesta, ”oman uskonnon” opetuksesta kouluissa ja kaikesta kansallisten perinteiden verukkeella oletusarvona pidetystä uskonnonharjoittamisesta, jopa kouluissa ja päiväkodeissa.
Yksittäiset uskonnottomat ihmiset eivät välttämättä ole kaikkia uskonnollisuuteen vivahtavia perinteitä vastaan, monet kuitenkin ovat. Julkinen uskonnonharjoittaminen – esimerkiksi virren laulaminen koulun juhlassa – voi uskonnottomasta tuntua vastenmieliseltä, ja tietenkin on väärin, jos kuka tahansa uskonnoton tai vähemmistöuskontoon kuuluva on käytännössä pakotettu harjoittamaan uskontoa, jota ei tunnusta.
Muutenkin – harjoittakoot uskontoa omassa keskuudessaan juuri he, jotka sitä oikeasti haluavat, ja olkoot muut vapaat osallistumisvelvollisuudesta. Julkisen vallan tasapuolisuus eri uskontoja ja uskonnottomuutta kohtaan voi toteutua vain, kun se on niitä kohtaan ehdottoman puolueeton.
Kari Pasanen
Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton liittovaltuuston puheenjohtaja