Kolumni: Kristillinen ihmiskäsitys aiheuttaa kärsimystä

Venla Parantaja logo. Keltainen ympyrä ja musta rengas hieman ympyrästä ylävasemmalle. Tekstinä Venla Parantaja.

Venla Parantaja vertailee kolumnissaan humanismin ja kristinuskon arvomaailmoja.

KRISTILLINEN IHMISKÄSITYS
AIHEUTTAA KÄRSIMYSTÄ

EEVA puraisi omenaa, ja siitä asti kaikkia ihmisiä on vaivannut perisynti. Kristinuskoon liittyy erottamattomasti ajatus ihmisestä lähtökohtaisesti syntisenä. Ihminen on syntinen, ellei hän aktiivisesti teoillaan muuta osoita. Jopa nykyään, aikana jolloin helposti ajattelemme, ettei Raamattu suoraan vaikuta arkeemme, tämä ajattelutapa istuu syvällä kansakunnan alitajunnassa. Erityisesti se koskee köyhiä tai muuten pulaan joutuneita.

Koska Jumala palkitsee ne, jotka uskovat häneen, menestyneet ihmiset tulkitaan myös hyviksi ihmisiksi. Ei-menestynyt siis on tehnyt jotain suututtaakseen herra isoherran ja häneen tulee suhtautua epäillen. Vaikka harva enää sanoo ääneen jonkun sairauden tai vamman olevan rangaistus yläkerrasta, olemme rakentaneet sekä yhteiskuntamme että sen tukijärjestelmän sen varaan, että tukia tarvitsevat ovat lähtökohtaisesti syntisiä ja epäilyttäviä.

Jos et ole koskaan joutunut nostamaan viimesijaisia tukia, sinulla hyvin todennäköisesti on oletus, että tuet ovat vähintään riittävät ja niitä saa, kun tarvitsee. Jos olet oikeasti pudonnut tukijärjestelmän pohjalle, tiedät että saadaksesi euroakaan sinun on ensin todistettava, että et ole tukihuijari. Mitä vähemmän rahaa on luvassa, sitä enemmän sen saamiseksi on nähtävä vaivaa. Toimeentulotukihakemuksessa voi olla kymmeniä sivuja liitteitä, ja hakija joutuu avaamaan koko elämänsä tuntemattomalle virkailijalle osoittaakseen ettei piilottele jossain valtavia omaisuuksia.

Jos valtion taloutta tarvitsee ”tasapainottaa”, se tarkoittaa lähes aina köyhien tukien leikkaamista. Harva uskaltaa edes ehdottaa, että vaikeina aikoina rangaistaisiin niitä, joilla menee hyvin. Hehän ovat onnensa ansainneet, sillä Jumala pilven reunalta tarkistaa sielun syvimmätkin sopukat tarkemmin kuin Kelan etuuskäsittelijä ikinä.

Myös tukijärjestelmässämme on useita elementtejä, jotka köyhästä tuntuvat rangaistuksilta. Tukien hakemisesta lähtien sinua rangaistaan siitä, että kehtaat olla työtön, sairas tai muuten tuen tarpeessa. Epävarmuus on tärkeä osa köyhän limboa: Hainko nyt varmasti oikeaa tukea? Muistinko kaikki liitteet? Miten paljon rahaa on tulossa ja milloin? Mitä jos tukipäätös onkin kielteinen? Järjestelmä on niin monimutkainen, että tukien alikäyttö on moninkertaisesti suurempi ongelma kuin niiden väärinkäyttö.

Toinen stressinaihe on tukien alhainen taso. Jostain syystä miljonäärin on pakko muuttaa Suomesta, jos hänen verotustaan nostetaan vähäänkään, mutta köyhän tulee tulla toimeen sillä, mitä annetaan. Jopa toimeentulotukea – jonka on laskettu riittävän vain siihen, että pysyy hengissä – voidaan leikata 40 % esimerkiksi, jos kieltäydyt työtoiminnasta, kun mieluummin opiskelisit loppuun, koska näet sen pidemmällä aikavälillä edistävän työllistymistäsi, mutta Kela on eri mieltä.

Humanistinen ihmiskäsitys lähtee siitä ajatuksesta, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Jokainen ihminen (psykopaatteja lukuun ottamatta) pyrkii tekemään hyvää sekä itselleen että muille. Tämä ajatus saa tukea biologiastamme. Muiden auttaminen tekee meidät onnellisemmiksi kuin saman ajan tai rahan käyttäminen itsemme hemmotteluun. Tämä on lajinkehityksellisesti ollut hyödyllistä, koska ihminen on laumaeläin. Samasta syystä tunnemme häpeää, jos teemme jotain joka voi johtaa sosiaaliseen eristämiseen tai laumasta erottamiseen. Luolaihminen tuskin selvisi yksin kovin pitkään, tai vaikka olisi selvinnytkin, tuskin sai kovin monta jälkeläistä lisääntymisikään asti.

Humanismiin kuuluu myös ajatus, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään, vapauteen kärsimyksestä, oikeus ruokaan ja suojaan. Synnittömyyttään ei tarvitse todistella, sillä a) synti on kuvitteellinen käsite ja b) kukaan ei ole täydellinen. Lähtökohtaisesti ihminen on luotettava, ellei hän muuta teoillaan osoita.

Millainen olisikaan yhteiskuntamme, jos päivittäisimme sen rakenteiden taustalla vaikuttavan ihmiskuvan? Ottaisimmeko vihdoin käyttöön perustulon, joka maksettaisiin automaattisesti kaikille? Panostaisimmeko enemmän sosiaalitoimeen? Saisimmeko vihdoin uudistettua terveydenhuollon niin, että heikoimmassa terveydentilassa olevat saisivat helpoimmin ja eniten hoitoa? Siirtyisimmekö vihdoin rankaisusta rohkaisuun? Toivoa aina voi.