Olen päätoimenani esiintyvä muusikko, ja täten joutunut nautiskelemaan jo muutaman vuoden ajan liiasta vapaa-ajasta. On tullut ideoita. Eräänä päivänä oivalsin kulttuurialan yhteiskunnallisen syntyhistorian, syyn talousongelmiini, kuolevaisuuteni ytimen ja suhteeni laihoihin apinoihin. Ajatusketju alkoi näin: ihmislajimme aamuhämärissä apinoista vahvin on ollut aina hyvin työllistetty. Hän on joutunut torjumaan laumaansa uhkaavan villisian hyökkäykset. Palkaksi vaivoistaan tämä turva-apinoiden Alfa on saanut astua naaraita muita uroksia useammin. Mutta on porukasta löytynyt muitakin talentteja. Yksi ketterä karvakaveri on kivunnut muita nopeammin savannin korkeimpaan puuhun. Sieltä se on pudotellut pähkinöitä alhaalla venailevalle jengille, syötyään itse makoisimmat herkut ensin. Ja joku toinen on osannut nakutella kivenmurikalla kilpikonnan kuoren auki. Sen poikaset ovat selviytyneet talvesta. Mutta millä lihaksilla me taiteilijat selvisimme evoluutiossa?
Jengi meni totaalisen pähkinöiksi vasta sitten, kun joku keksi ensimmäisen jumaltarinan. Kielellinen ilmaisutaito ja abstrakti ajattelukyky mahdollistivat näkymättömistä asioista runoilun. Jotkut leirinuotion apinoista osasivat kuvailla metsästyslegendat muita värikkäämmin. Ja he tekivät sitä mielellään, koska olivat muuten laihoja, näsäviisaita ja/tai aamu-unisia. Mutta onneksi yhteisöt tarvitsivat tällaisia pähkinäpalkalla esiintyviä viihdyttäjiä, ennustajia, tylsyyden ja ahdistuksen hätistelijöitä. Heitä vaellettiin kuulemaan kauempaakin. Tarinat levisivät suusta suuhun, ja kirjoitustaito sinetöi homman: uskomukset ja kultit syntyivät. Samalla kehittyi ilmaisumuodoista jaloin, taide. Se kommunikoi järjen ja tunteen yhdistelmänä, glorifioi arkea, loi arvoja ja merkityksiä. Musiikki ja rytmi humalluttaa. Jumalanpalveluksissakin rapistellaan virsikirjaa kuin karaokebaarissa laululistaa.
Ja näin pääsinkin oivalluksen ääreen: pohjimmiltaan kirkonmenot ja rockkonsertit eivät eroa toisistaan millään tavalla. Molemmissa vuoroin vastaanotetaan ja vuoroin osoitetaan ikuista rakkautta jotakuta epäilyttävän laihaa pitkätukkaa kohtaan. Mutta näistä kahdesta vain populaarimusiikkitilaisuudet ovat olleet koronan aikana pitkälti kiellettyjä. Ymmärtääkseni jumalanpalveluksiin on saatu kuitenkin kokoontua lähestulkoon kuten aina ennenkin. Kokoontuminen on ollut sallittua, vaikka kirkossa kävijöiden keski-ikä lienee selkeästi covid-riskiryhmää. Plus, kuten lääkäriystäväni osasi kertoa, uskovien laumoissa on poikkeuksellisen paljon rokotevastaisia. Vaikuttaakin siltä, että rockin vaara ja uhmakkuus on swiftannut metallikonserteista uskispiireihin.
Myös valtion omistamat Alkot pidettiin auki, anniskeluravintoloiden sulkemisista johtuen jopa aiempaa ruuhkaisimpina. Tästä pääseekin apinoiden huimaavimpaan keksintöön, rahajärjestelmään. Pankkimme myöntävät asiakkailleen mieluusti luottokortteja. Koko valuuttajärjestelmähän perustuu velalle, eli luotolle. Luottokortin tapauksessa rahan lainaaja kirjaimellisesti luottaa asiakkaansa maksavan velkansa, korolla ryyditettynä. Muuten tulee todellisia ongelmia. Mutta mitäpä jos myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko heittäytyisi yksityisbisnekseksi ja myöntäisi asiakkailleen myös maksukortteja? Sellaisia, joilla voisi aina tarpeen mukaisesti lunastaa erilaisia hengellisiä hyödykkeitä. Sanktio olisi Helvetti, kuten nytkin. Kortin nimi olisi tietysti ”uskokortti”, eikä luottokortti, sillä kortin myöntäjä uskoisi sokeasti saavansa joskus asiakkaaltaan vastapalveluksensa. Tällöin asiakas vingutettuaan ahdistuspäissään uskokorttiaan olisi kirkolle velkaa vain esimerkiksi viisitoista ave mariaa. Tai vartin mittaisen itseruoskinnan. Korttia voisi ladata myös omatoimisesti, esimerkiksi katufeissarimaisilla käännytyshommilla. Läheismaksu!
Loppupäätelmäni on, että Suomen pääapinat ovat liian fiksuja tämänkaltaiseen. Uskokortti olisi täyttä hulluutta. Eihän yksikään järjestelmä pysy pystyssä pelkällä uskolla. Se vaatii luottoa, korkoja, eikä minään pähkinöinä, vaan kovana rahana. Pähkinät on syytä jättää taiteilijoille.
Antti Hyyrynen
Kirjoittaja on Stam1na-yhtyeen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, av-alan yrittäjä ja kirjailija.
Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.