Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Näin ajattelen (Osa 3)
Raimo Rintamäki / 7.1.2022
Ateismi on liian suppea elämänasenne. Se kieltää vasta jumalat. Naturalistisen näkemykseni mukaan sielun lisäksi kaikkien muidenkin henkimaailman olioiden olettaminen on tarpeetonta. (Keskustellaan asiasta lisää vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.) Kirjoitin Discordissa Näin ajattelen (Osa 2) -juttuun liittyvässä keskustelussa näin: ”Olen ymmärtänyt, että dialektisen materialismin (Marxin, Engelsin ja kumppanien luoman teorian) pyrkimyksenä oli siirtää Hegelin idealistinen dialektiikka […]

Ateismi on liian suppea elämänasenne. Se kieltää vasta jumalat. Naturalistisen näkemykseni mukaan sielun lisäksi kaikkien muidenkin henkimaailman olioiden olettaminen on tarpeetonta. (Keskustellaan asiasta lisää vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.)

Kirjoitin Discordissa Näin ajattelen (Osa 2) -juttuun liittyvässä keskustelussa näin: ”Olen ymmärtänyt, että dialektisen materialismin (Marxin, Engelsin ja kumppanien luoman teorian) pyrkimyksenä oli siirtää Hegelin idealistinen dialektiikka materialistiselle pohjalle. Havaitsijasta riippumaton (objektiivinen, realistinen) todellisuus on vain materiaa (ainetta ja energiaa) ja niiden vuorovaikutusten ylläpitämiä prosesseja; mitään henkimaailman olioita ei ole olemassa.

Tähän mennessä kaikki hyvin mikäli olen ymmärtänyt lukemani oikein, mutta dialektiikan peruslakien kohdalla alkaa jo ahdistaa. Mitä nämä hämärät ”luonnonlait” selkokielellä tarkoittaa? Niitä näytetään käytettävän ”alan teksteissä” samaan tapaan kuin uskovaiset käyttävät omissa tarinoissaan raamatun lauseita.”

Sain keskustelussa hyvän lukuvinkin: Avaimia marxilaisuuden opiskeluun, Luku 6. Dialektiikka logiikkana ja menetelmänä. Luin tekstin. Löysin monia oman ajatteluni kanssa yhteneviä mutta myös eriäviä näkemyksiä. Paljon jäi edelleen hämäräksi.

JOHDANTO

Tämä blogipostaus on lukuvinkin mukaisen tekstin osittainen kommentaari, mutta aloitetaan johdanto aivan alkupamaksesta. Se synnytti universumin, joka on nykykäsityksen mukaan suljettu järjestelmä. Ohitetaan kuitenkin sen ensimmäiset 13,8 miljardia vuotta ja siirrytään suoraan nykyhetkeen. Universumin osat voidaan kuvata avoimina järjestelminä, jotka ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Yksi näistä osista on maapallo, joka kylpee ympäristönsä (erityisesti auringon) energia- ja hiukkasvirrassa. Sen ansiosta tänne on syntynyt astronomisessa aikaskaalassa tilapäinen entropian suhteen vastavirtaan kehittyvä paikallinen ekosysteemi (yksi maapallon osajärjestelmä) ja sen osaksi ihmisten muodostamia sosiaalisia systeemejä (yhteiskunnat). Niiden mallintamiseksi kehitetty dialektinen materialismi rakentaa teoriansa liian yksipuolisesti vain vastakohtien välisen taistelun perustalle. Vähintään yhtä merkittävä kehitystä edistävä ja sen mahdollistava tekijä on olioiden toisiaan vastavuoroisesti hyödyntävä symbioosi. Ihmiset ja heidän ympäristönsä eivät vain taistele elintilasta vaan toimivat myös olemassaolonsa mahdollistavassa keskinäisessä symbioosissa. Nyt tämä evoluution huippu (uskovaisten luomakunnan herra) on saattanut elinympäristönsä symbioosin eksistentialistiseen kriisiin.

Kuvaan johdannoksi myös miten avoimen systeemin (olion) toiminta voidaan mallintaa tilakoneella. Malli koostuu tilamuistista ja tilansiirtologiikasta. Tilamuistin sisältö kuvaa olion toiminnalle merkityksellistä hetkellistä olotilaa. Tilansiirtologiikka tuottaa tilamuistiin seuraavan olotilan tilansiirtologiikan toimintafunktion, nykyisen olotilan ja ympäristöstä saamiensa aistimusten perusteella. On tärkeää huomata, että samoista ulkoisista aistimuksia voi aiheutua erilaisia seuraavan tilan arvoja riippuen nykytilan arvoista. Tilakoneen mahdollisia toimintasekvensejä voidaan kuvata tilagraafilla, jonka solmut edustavat erilaisia tilamuistin arvojen ja tilakoneen tuottamien ulkoisten aktien yhdistelmiä. Solmuja yhdistävät nuolet taas edustavat ulkoisten aistimusten arvojen erilaisia yhdistelmiä. Toiminta ilmenee tilakoneen askeltamisena tilasta toiseen ulkoisten aistimusten ja kulloisenkin sisäisen tilan ohjaamana. Tilakone siis aistii ulkoista ympäristöä ja vaikuttaa itse siihen askeltamansa tilasekvenssin määräämällä tavalla.

Myös ihmisen aivojen toimintaa voidaan periaatteessa mallintaa tällaisella, joskin suunnattoman suurella tilakoneella (palaan tähän tarkemmin joskus myöhemmin). Ihmisen mielen toiminta; emootioiden, mielikuvien ja aktien sekvenssi eli ajattelu voidaan samaistaa tähän aivotilojen sekvenssiin. Kun tilakoneen toiminnallinen rakenne vaurioituu aivokuolemassa, sekvenssi pysähttyy ja mielen olemassaolo lakkaa. Juuri tämä koko elinajan jatkuva mielikuvia, emootioita ja ulkoisia akteja tuottava prosessi on mieli. Mitään rajanylitystä tuonpuoleisuuteen kuolemassa ei tapahdu. Mielen olemassaolo vain päättyy.

Tilakoneen tilamuistia eli lyhytaikaista muistia edustaa neuronien aktivaatiotilat (hetkellisen mielikuvat) ja tilansiirtologiikan funktiomuistia eli pitkäaikaista muistia edustaa neuronien synapsien vahvuudet. Lyhytaikaisen muistin mielikuvien virta ei tallennu sellaisenaan pysyvästi minnekään. Sen sijaan pitkäaikaisen funktiomuistin synapseihin tallettuu kykyjä tuottaa samankaltainen mielikuva lyhytaikaiseen tilamuistiin kuin vastaavissa tilanteissa generoitui aikaisemmin (palaan myös tähän tarkemmin myöhemmin).

Nyt voidaankin jo siirtyä pohtimaan sitä, miten dialektinen materialismi voitaisiin sovittaa edellä kuvattuihin mielen raameihin.

DIALEKTINEN MATERIALISMI

Dialektiikan sanotaan olevan sisällöllistä logiikkaa ja kertovan, mitä on pätevä ajattelu. Myös perinteinen muodollinen logiikka sanoo kuvaavansa pätevää ajattelua. Minä taas oletan molempien olevan viimekädessä mielen empiirisen heuristiikan tuotoksia eli enemmän tai vähemmän hyödyllisiä ajattelun apuneuvoja, joilla voimme selittää empiirisiä kokemuksiamme. Ajattelen, että tietoa todellisuudesta saa vain empiirisesti; ei järkeilemällä, mikä on vain empiirisen tiedon järjestämistä. Järkeily antaa tietoa vain ajattelumme taipumuksista, mitkä johtuvat osin genetiikasta ja osin sitä täydentävästä kumuloituvasti kertyneestä empiriasta. Puhdas järki ei siten paljasta mitään Platonin taivaan ikuisia totuuksia van se on vain kumuloitunutta empiriaa.

Dialektiikka ja muodollinen logiikka ovat siten molemmat vain keinoja jo olemassa olevan tiedon järjestämiseen. Ne eroavat sen sijaan merkittävällä tavalla toiminnassaan ajan suhteen. Muodollinen logiikka on vain staattista ajatonta kombinaatiologiikkaa, mutta dialektiikan voisi ajatella olevan ajalisen mutoksen huomioivaa dynaamista sekvenssilogiikkaa.

Dialektiikan kehittäjä G.W.F. Hegel korosti, että kategoriaristiriidat ovat olennainen osa todellisuutta. Kategoriat eivät kuitenkaan ole todellisuuden entiteettejä vaan ihmismielen kehittämiä hyödyllisiä fiktioita eli ajattelun apuneuvoja. Hegelin idealistisen dialektiikan mukana dialektiseen materialismiin livahti myös metafysiikka, joka ilmenee selvimmin ylärakenteen käsitteen olemassaolon ongelmana: miten ylärakenne on materiaalisesti olemassa?

Idealistinen metafysiikka solahtaa dialektiseen materialismiin Hegelin pyrkimyksessä ratkaista dialektisesti todellisuuden käsittämiseen välttämättä sisältyvät ristiriidat ottamalla todellisuutta koskevat kategoriat ajattelumuotoina logiikan kohteiksi, mutta nämä kategoriat eivät kuitenkaan ole todellisuuden entiteettejä vaan subjektiivisten mielten käsitteitä, jotka jokainen ymmärtää omalla tavallaan, jos ollenkaan.

DIALEKTISEN LOGIIKAN KONKREETTISUUS

”Siinä missä muodollinen logiikka on johtopäätösten tekemistä annetuista lähtöoletuksista, dialektinen logiikka on ajattelun etenemistä ristiriitojen kautta kohti totuutta, toisin sanoen tiedon lisäämistä eikä ainoastaan annetun tiedon järjestämistä.”

Dialektiikka voidaan samaistaa sekvenssilogiikkaan ajattelemalla, että nykytila on teesi ja tilansiirtologiikan tuottama seuraava tila on antiteesi, josta tulee uusi teesi.

”Dialektiikka ei tutki vain ajattelun itselleen asettamia sääntöjä vaan sille sisäisesti välttämättömiä lakeja, jotka se tekee tietoisiksi: ajatuksen reaalinen eteneminen tapahtuu vanhan, sovinnaisen logiikan sääntöjen dialektisen kieltämisen kautta.”

Tämä on ikäänkuin subjektiiviseen mieleen sijoitettu Platonin taivaan dynaaminen versio, jossa ideat eivät ole ikuisia vaan historiallisia.

”Dialektinen logiikka on tavallista logiikkaa konkreettisempi tapa käsittää ajattelu. Liike epädialektisesta ymmärryksestä kieltämisen ja sen kieltämisen kautta positiiviseen järkeen on itse ajattelutavan eli logiikan kohoamista abstraktista konkreettiseen. Ajattelun eteneminen muuttaa ymmärrystä konkreettisemmaksi tuomalla siihen mukaan uusia lähtöoletuksia.”

Tämän voi hyväksyä, jos omaksutaan Willard Van Orman Quinen näkemys, ettei mitään aprioria tietoa ole olemassa; on vain synteettistä aposteriori tietoa.

MATERIALISMI JA HEIJASTUSTEORIA

”Marxin dialektinen materialismi katsoo ajattelun (idean) ja olemisen (materian) välillä olevan sekä eron että ykseyden siten, että oleminen on ajatteluun nähden ensisijaista: ajattelu voi olla vain ajatuksellista olemista.”

Kun samaistetaan idea mielen tietyn hetken käsitykseen ja materia saman hetken todellisuuden tilaan, niin edellä sanottu on yhteensopiva mielen virtuaalitodellisuuden mallin kanssa. Lisäksi on huomattava, että tietämys todellisuudesta sen lisäksi, että se on vain osittaista, on myös aistien aiheuttaman fysikaalinen viiveen verran jäljessä todellisuuden tilasta. Sen sijaan tilansiirtologiikan ennustus tulevasta tilasta on saman hetkinen todellisuuden nykyhetken kanssa. Jos se ei vastaakaan todellisuutta, koetaan yllätys ja tarkkaavaisuuden keskittyminen asiaan.

”Engelsin heijastusteesin termein subjektiivinen ideoiden dialektiikka on vain reaalisen maailman, luonnon ja historian liikemuotojen objektiivisen dialektiikan eli todellisen maailman dialektisen liikkeen tietoperäistä heijastusta.”

Tämä tietoperäinen heijastus on tulkittava mielen virtuaalitodellisuuden luomaksi subjektiiviseksi käsitykseksi olevasta.

”Marxin ja Engelsin näkemyksen mukaan ajattelu noudattaa kaikelle olemiselle yhteisiä lainalaisuuksia, ei maailman loogisuuden, vaan dialektisen logiikan maailmallisuuden vuoksi.”

Suoraa tietoa todellisuudesta meillä ei kuitenkaan ole. Mielen virtuaalinen malli todellisuudesta muodostetaan aistien välittämän osittaisen ja viiveellisen informaation perusteella. Virtuaalimallin toiminta eli ajattelu on uusi emergentti toiminnallinen taso; todellisuuden simulaatio, jolla kuvaamme niin todellisuutta kuin fiktioita. Se on todellista siinä mielessä, että nämä prosessit todella hyrräävät meidän päissämme (jokaisella omalla tavallaan).

Hegelin sanoin ajattelu ”ei esiinny aluksi kielellisen ajatuksen muodossa, vaan tunteena, havaintona ja mielteenä” ja ”vasta oman etenemisensä tuloksena ajattelu saa kielellisen muodon.”

Tämä on täysin yhteensopiva sen näkemyksen kanssa, että ajattelun alkumuoto on mielikuva-ajattelua ja kieli on kehittynyt myöhemmin sen pikakirjoitukseksi kommunikaatiota varten. Molemmat toimivat meissä edelleen toisiaan täydentäen.

”Tiedostamisen kehä on spiraalimainen. Sen lähtökohtana on tajunnan ja siitä riippumattoman olemisen eli materian välisen suhteen käytännöllinen välittyneisyys.”

Näin mielen virtuaalitodellisuuden malli lähestyy todellisuuden toimintaa ja keskinäisen kommunikaation eli intersubjektiivisten prosessien välityksellä myös eri yksilöiden subjektiiviset mallit lähestyvät toisiaan.

”Marxin Feuerbach-teesin sanoin: Kysymys, vastaako inhimillinen ajattelu totuutta, ei ole teorian, vaan käytännön kysymys.”

Mielen virtuaalimalli voi ennustaa todellisuutta vain jollakin tarkkuudella, mutta se ei ole todellisuutta muuten kuin päissämme pyörivinä neuronaalisina prosesseina.

”Tajunta ei ole välittömässä vaan erilaisten käytännöllisten välineiden ja menetelmien välittämässä heijastussuhteessa materiaan. Käytäntö on tiedostamisen ja sen kohteen tajunnasta riippumattoman materiaalisuuden välittävä tekijä.”

Koemme aistinhermojen välityksellä erilaisia aistimuksia ympäristöstä ja vaikutamme siihen liikehermojen välityksellä (myös kielellisesti). Aistimme sekä omien että muiden ympäristön olioiden aktien seurauksia ja tämä käytäntö tuottaa teoreettisen mielen mallin ympäristöstä.

TOTUUDEN KRITEERIT

”Dialektinen metodi paljastaa tiedostamisen kätkemiä kategorioita ja suhteuttaa kategorioita toisiinsa järjestelmäksi. Kategoriajärjestelmä asettuu tiedostamisen prosessiin, joutuu sisäisiin ristiriitoihin ja ratkaisee niitä dialektisesti.”

Näitä kategorioita ei kuitenkaan ole olemassa missään muualla kuin subjektiivissa mielissä ja dialektinen metodi on vain yksi mahdollinen mielen metodi.

”Totuuden viimekätinen kriteeri on kohteen ja tiedostamisvälineiden vuorovaikutuksessa muotoutuva ja siten myös kohteeseen sopeutuva käytäntö. (…) Käytäntöjen toistuva onnistuminen edellyttää, että niitä säätelevillä käsityksillä on ainakin jonkinlainen perusta todellisuudessa.”

Kaikki perusteet eivät kuitenkaan aina ole mukana malleissa, joten olosuhteiden muuttuminen tai tarkempi tarkastelu voi osoittaa mallin puutteelliseksi. Mitään objektiivisia ajatusmuotoja ei ole olemassa; on vain enemmän tai vähemmän hyvin toimivia mielen malleja.

”Erilaiset käytännön näkökulmat eivät ole yhtä totuudenmukaisia. (…) Totuudella on ainoastaan väliaikaisia ja suhteellisia perustoja, jotka ylittyvät tiedostamisprosessin edetessä. Absoluuttisen ja suhteellisen tiedon dialektiikasta seuraa, että olemassaolollakaan ei ole lopullista vaan ainoastaan väliaikainen perusta. Koska absoluuttisia, lopullisia perusteita ei ole, filosofian tulee perustua ainoastaan kriittiseen epäilyyn ja avoimuuteen yllättävillekin argumenteille.”

Nykyinen filosofia on vain esitieteellistä pohdintaa ja tiedettä siitä voi tulla vasta, kun se on asetettu luonnontieteeliselle naturalistiselle perustalle. W. V. Quine sanoi tämän näin: ”Kantani on naturalistinen; en näe filosofiaa minään valmistavana opetuksena tai perustana tieteelle, vaan tiede ja filosofia muodostavat jatkumon (…) Ei ole mitään ulkopuolista näköalapaikkaa, ei ensimmäistä filosofiaa.”

Myös yhteiskunta, ihmisen toiminta ja kulttuuri on luonnolle alisteista siten, että mielen virtuaalitodellisuuden perusmekanismit toteutuvat aivojen materiaalisina prosesseina; mielikuvina ja emootioina ilmenevänä ajatteluna. Usko, tiede, filosofia ja arkiajattelu muodostavat jatkumon ja niiden välillä on vain aste-ero; siirtymä toisesta toiseen on asteittaista. Usko on perusteetonta ja överiksi mennyttä vakuuttuneisuutta ja filosofia on vain esitieteellistä hieman arkiajattelua täsmällisempää pohdiskelua.

Naturalismi torjuu kaiken mystiikan. Sitä on arvosteltu skientismistä, jonka mukaan tiede on maailman mitta. Esimerkiksi Quinen kriitikot sanovat, että hän haluaa korvata filosofian luonnontieteellä, ontologian fysiikalla tai tietoteorian empiirisellä psykologialla. Itse en näe tätä kritiikkinä vaan hyvin järkevänä ohjelmallisena tavoitteena. Todellisuus on absoluuttisesti niin kuin se on, mutta tietomme siitä on aina suhteellista; mielen pelkistettyjä todellisuuden malleja.

MATERIALISTINEN DIALEKTIIKKA RISTIRIITALOGIIKKANA

”Marxin mukaan dialektisen synteesin tekeminen on kohoamista yksipuolisesta ja abstraktista monipuolisempaan ja konkreettisempaan käsitykseen tutkimuksen kohteesta.”

Konkreettinenkin käsitys kohteesta on silti vain mielen abstraktio. Mitään universaalleja olioita eikä mitään muitakaan käsitteitä ole olemassa muualla kuin mielissämme. Ne ovat kaikki vain hyödyllisiä fiktioita; ajattelun apuneuvoja. Objektiivisesti olemassa on vain yksilöolioita.

”Konkreettisen ja abstraktin välinen suhde on (…) dialektinen, koska tiedollisen abstraktion avulla pyritään luonnehtimaan konkreettista eli moniulotteista kohdetta. Koska abstraktiot ovat aina epätäydellisiä, ne sisältävät ristiriitaisuuden idun.”

Todellisuudessa asiat ovat kuten ovat ja ristiriitaa voi olla vain mielen kategorioiden välillä. Myös jo kieli saati sitten kielellä kuvatut teoriat ja fiktiiviset tarinat ovat abstraktioita, joista jokaisella on oma käsitys jos sitäkään. Käsitteelliset ristiriidat ratkeavat usein huomaamatta kommunikaation ohessa implisiittisellä merkitysneuvottelulla.

MARXILAISEN DIALEKTIIKAN KÄSITTEET

”Marxin mukaan Hegelin dialektiikan järjellinen ydin on tapa, jolla todellisuus nähdään sekä myönteisen että kielteisen puolen ykseytenä. Dialektista tiedostamista eteenpäin vievät kehitelmät eivät ole mielivaltaisia näkökulmia vaan kohteen eri puolten käsitteellistyksiä.”

Dialektinen tiedostamisprosessi lähentää yksilöiden käsityksiä todellisuudesta ja toisistaan, mutta viimekädessä jokaisella on todellisuudesta oma subjektiivinen käsitys. Jaettu kollektiivinen käsitys on vain subjektiivisten käsitysten horisontti.

Kirjoittajan tarkoituksena on kritisoida luutuneina pitämiään ajatustottumuksia ja provosoida vapareita keskustelemaan ja väittelemäänkin olemisen perimmäisistä kysymyksistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry