Vuodenkierron juhlilla on vanhat juuret. Ihmiskunta oppi jo varhain, ettei elämässä kannata jättää käyttämättä yhtään tilaisuutta juhlimiseen. Kun maanviljelyskulttuurin syntymisen myötä ajanlaskun taito ja kalenterin teko kehittyivät, huomattiin vuodenkierron käännekohdat. Kalenterissa ne ovat talvi- ja kesäpäivänseisaus sekä kevät- ja syyspäiväntasaus. Aikajärjestyksessä puhutaan kevätjuhlasta/pääsiäisestä, juhannuksesta, syksyisestä vainajien päivästä tai kekristä sekä joulusta.

Kristinuskon saatua antiikin Rooman valtakunnassa 300-luvulla valtionuskonnon aseman kirkko alkoi kaapata perinteisiä juhlia omaan käyttöönsä. Talvipäivänseisaukseen liittyvä juhlinta muutettiin kristilliseksi Jeesuksen syntymäpäiväjuhlaksi, kevätjuhla pääsiäiseksi. Sama juhlien ryöstölinja jatkui kirkon valtapiirin laajetessa pohjoiseen; Euroopan kaikkien kansojen vuodenkiertoon liittyvät juhlat muutettiin väen väkisin kirkollisiksi juhliksi samalla, kun vanhoja tapoja kiellettiin pakanallisina.

Silti kirkollisten juhlien vieton tapoihin yhdistyi paljon myös ei-kirkollisia, kansallisia ja sittemmin myös kansainvälisiä tapoja. Vääntö jatkuu, mutta suunta on muuttunut. Maallistuminen on vallannut alaa kirkollisten juhlapyhien vietossa. Esimerkiksi tanssikieltoja on purettu.

Tätä nykyä vuodenkierron juhlien ei-kristillisestä taustasta ja nykyisyydestä löytyy paljon tietoa muun muassa suomenkielisestä Wikipediasta. Vapaa Ajattelija palauttaa tänä vuonna mieleen tietoja vuodenkierron juhlien perinteistä ja nykytilanteesta vaiheittain eri numeroissa. Tässä numerossa käsittelemme kevättä, tiivistystä kevään ja pääsiäisen taustoista.

Uskonnottomien ihmisten ja perheiden tavat viettää kevään juhlapäivien aikaa vaihtelevat runsaasti. Kuitenkin suurin osa viettää juhlia samaan tapaan kuin suurin osa suomalaisista, ilman uskonnollisia osuuksia.

Kevätpäiväntasaus, pääsiäinen, Ostara

Kevätpäiväntasaukseen liittyvät monet kansalliset, kulttuuriset tavat, joilla juhlittiin sitä, että päivä on taas pidempi kuin yö. Se on ollut kevään, auringonnousun ja hedelmällisyyden juhlaa niin Välimeren seuduilla kuin Itämeren piirissä.

Muinaiset egyptiläiset juhlivat kevätpäiväntasauksena Horuksen vuosittaista voittoa pimeydenjumala Sethistä. Muinaiset mesopotamialaiset juhlivat Ishtaria, assyrialaiset Niannaa, foinikialaiset hedelmällisyyden jumalatar Astartea. Anglosaksit juhlivat kevätpäiväntasauksen aikaan auringonnousun, hedelmällisyyden ja kuun jumalatar Eostreaa. Vastaavia tapoja on ollut kelteillä, balteilla ja suomalais-ugrilaisilla kansoilla.

Jänis, tehokkaasti lisääntyvä pupu, on aina ollut hedelmällisyyden vertauskuva. Muna on vertauskuva kevään orastavasta elämästä.

Roomalaiset, kiinalaiset, egyptiläiset ja persialaiset kunnioittivat munaa maailmankaikkeuden symbolina. Ympäri maailmaa muna on ollut osa eeposten luomiskertomuksia. Kalevalassammekin maailma syntyy sotkanmunasta. Erityisesti muna on liitetty eri kansojen kevätjuhliin. Munasta tuli syntymän ja kevään symboli. Se edusti maan uudelleensyntymistä.

Muinaisgermaanit uhrasivat kevään jumalatar Osteralle villilintujen munia, jotta saisivat kerättyä hyvän sadon. Suomessakin linnunmunien keräys ja syönti ajoittuivat kevääseen, sittemmin pääsiäiseen. Osassa maailmaa on tapana piilottaa värikkääksi maalattuja pääsiäismunia pihoille ja puutarhaan ja antaa lasten etsiä ne. Muna on nyt pääsiäisjuhlien tunnus lähes kaikkialla maailmassa, ja niitä on maalattu jo muinaisista ajoista. Nykyiset suklaamunat ovat samaa perinnettä.

Suomessa virpominen oli itäisen Suomen perinne, lännessä ja Pohjanmaalla kevätperinteisiin kuuluivat trullit. Trulliperinne lienee alkujaan kotoisin Ruotsista – trulli tarkoittaa peikkoa ja noitaa.

Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan. Suomalais-ugrilaisilla kansoilta tunnetaan tapa karkottaa oksanheilutuksella pahoja henkiä. Nykyinen pääsiäisnoitaleikki on lasten viihteeksi kehitetty yhdistelmä trulliperinnettä (noidaksi pukeutuminen) ja palmusunnuntain virpomisperinnettä (virpovitsat, onnentoivotus ja palkan vaatiminen). Historiallisesti virpominen ja trullit ovat siis vastakkaisia ilmiöitä (virpominen liittyy ”siunaamiseen” ja trullit ”kiroamiseen”).

Pääsiäinenkin on ei-kristillistä alkuperää oleva juhla, jolle on vain vaihdettu kristillinen sisältö. Kristillisten kirkkojen viettämä pääsiäinen ei ole sama kuin Raamatun Vanhan testamentin mainitsema pääsiäinen. Heprealainen mensis paschalis on rinnastettu huhtikuuhun. Pesach-juhlaa vietettiin maaliskuussa israelilaisten Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Sanan juuri pasch on pohja monelle pääsiäistä tarkoittavalle sanalle.

Kristillistä pääsiäistä on vietetty kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Omituisen säännön vuoksi pääsiäisen ajankohta keväällä vaihtelee eri vuosina yli neljän viikon verran. Joinakin vuosina pääsiäinen työelämän palkallisena vapaapäivinä on vasta huhtikuun puolivälin jälkeen, lähellä vappua. Joskus se on maaliskuun lopulla, melko lähellä kevätpäiväntasausta.

Vapaa-ajattelijain Liitto on esittänyt, että koulujen ja työelämän palkallisina vapaapäivinä pääsiäinen kiinnitettäisiin kevätpäiväntasauksen jälkeiseen tai sitä seuraavaan viikonvaihteeseen. Näin sen sijainti olisi joka vuosi oppilaitosten talvilomaviikkojen ja vapun seudun vapaiden puolivälissä. Pääsiäisen kiinnittäminen on ollut esillä Isossa-Britanniassa, jossa oppilaitosten perinteinen pitkä pääsiäisloma lisää tarvetta ajankohdan vakioimiseen vuosikalentereissa.

Tätä nykyä Suomessa on jo juhannus sidottu kristillisen Johanneksen päivän läheiseen viikonvaihteeseen, siis irrotettuna tarkasta kirkollisesta ajoituksesta. Se kuvaakin hyvin kesäpäivänseisauksen viettoa perinteisenä kesän juhlana maallisesti ja samalla jatkumona esihistoriallisille kulttuurisille perinteille. Palaamme asiaan Vapaa Ajattelijassa kesäkuussa.

Esa Ylikoski
Kuva: Yki Räikkälä
 
Teksti on julkaistu lehdessä Vapaa Ajattelija 1/2021.