Uskonnoilla, erityisesti kristinuskolla ja islamilla on pitkät perinteet ihmisten sukupuolisen käyttäytymisen sääntelyssä ja rajoittamisessa. Usein ankarilla rajoituksilla on ollut ja on yhä vahingollinen vaikutus ihmisten vapauteen, onnellisuuteen sekä seksuaaliterveyteen.

Uskonnon valta-aseman heikentymisen myötä ihmisoikeuksia seksuaalisuuden alueilla on saatu parannettua. Silti ne ovat yhä monin paikoin rajattuja ja toteutuneetkin oikeudet usein uhattuina. Uskonnot pyrkivät rajaamaan seksin vain uskonnollisesti siunattuun avioliittoon vain oikeauskoisen henkilön kanssa.

Seksi ennen avioliittoa ja ylipäätään sen ulkopuolella on kielletty monien uskontojen opetuksessa. Avioliiton ulkopuolinen seksi katsotaan synniksi ja myös rikokseksi, jossa rangaistuksena on pahimmillaan kuolemantuomio mm. kivittämällä. Itsetyydytyskin on leimattu vakavaksi synniksi uskontojen taholta. Yhdysvalloissa presidentti Clintonin hallituksen terveysministeri joutui eroamaan, kun hän televisiossa suositteli itsetyydytystä hyvänä keinona joissakin elämän vaiheissa.

Erityisen ankarasti uskonnollislähtöinen sukupuolisuuden sääntely kohdistuu naisiin. Se ilmentyy muun muassa paljon ankarampina rangaistuksina seksuaalikäyttäytymisen normien rikkomisesta.
Myös seksi ja avioliitto samaa sukupuolta olevien henkilöiden kesken on ollut usein ankarasti kiellettyä. Homoseksuaaleja syrjitään edelleen myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Myös inter-, trans- ja muunsukupuolisten henkilöiden oikeuksien kehitys on puolitiessä.

Itsetyydytys hiertää piispoja

Itsetyydytys on luonnollinen osa seksuaalisuuden kehitystä ja toteuttamista, luonnollinen tapa purkaa seksuaalista energiaa. On hämmästyttävää, että 2000-luvun Suomessa evankelis-luterilaisella kirkolla on piispojen linjauksen mukaan ”varovaisen kielteinen kanta” itsetyydytykseen.

Asiallisen tiedon leviämisen ja yhteiskunnan maallistumisen myötä seksuaaliset tavat ovat vapautuneet. Suomessa ja monissa muissa maissa ihmiset voivat yleisesti nauttia seksuaalisuudestaan ja elää aikaisempaa vapaammin ja siten onnellisemmin eri elämänvaiheissaan. Myös lyhytaikaiset seksisuhteet ja -kokeilut ovat mahdollisia ilman mitään avioaikeita, vaikka ne eivät yleisesti tai pidemmän päälle lienekään paras tapa seksuaalisuuden toteuttamiseen.
Seurustelusuhteet ennen tai ilman avioliittoa ovat paitsi sallittuja myös yleisesti hyväksyttyjä. Onhan sekä tunteellista että järkevää tutustua toiseen ennen kuin muuttaa yhteiseen kotiin, ja on sekä tunteellista että järkevää asua yhdessä ennen avioliiton solmimista. Kuitenkin monien uskonnollisten liikkeiden vaikutuspiirissä tällainen seksuaalinen vapaus on yhä jyrkästi kiellettyä ja synnillistä.

Ahdasmieliset rajoitukset yhdistyneenä syntioppiin voivat aiheuttaa sekä joillekin nuorille ja myös vanhemmille ikäpolville henkistä ahdistusta. Se voi lisääntyä myös koulujen oman uskonnon opetuksen ja kirkon rippikoulun kautta taikka seurakuntien sananjulistuksen kautta. ”Taivas” ja ”helvetti” ovat tosissaan otettuna vakava uhka henkiselle hyvinvoinnille.

Uskonnolliskonservatiiviset voimat ovat kuitenkin pyrkineet rajoittamaan seksuaalikasvatuksen saatavuutta esimerkiksi oppilaitoksissa. Seksuaalikasvatus niin nuorille kuin vanhoillekin, kaiken ikäisille on todettu tarpeelliseksi, hyvinvointia lisääväksi ja ongelmia ennalta ehkäiseväksi.

Neitsytmyytti puhkaistu

Neitsytmyytti, vaatimus naisten koskemattomuudesta ennen avioliittoa on laajasti murentunut. Nainen tai mies ei mene pilalle seksin, seksikokeilun tai seksisuhteen myötä, vaan seksi on osa yksilön persoonallista kasvua ja kehitystä. Tärkeää tässä kehityksessä kuitenkin on, että tuohon kokemukseen liittyy molemminpuolista halua ja tyydytystä ja että siihen ei liity väkivaltaa, tunnekylmyyttä eikä seksisairauksia. Painostusta seksisuhteisiin tai avioliittoon ei pidä hyväksyä, eikä painostusta seksisuhteesta tai avioliitosta pidättymiseen pidä hyväksyä. Rakkaus ja luottamus parisuhteessa voi kehittyä vain vapaasti, ilman pelkoa.

Avoliittojen, yhdessä asumisen yleistyminen ilman avioliittoon vihkimistä on erinomainen esimerkki ihmisten järkevästä käyttäytymisestä, kun on vapauduttu uskonnollisesta holhouksesta. Onhan useimmissa tapauksissa järkevää kokeilla yhdessä elämistä mm. ennen juridisesti mm. taloudellisilta vaikutuksiltaan hyvinkin painavasti säädeltyä avioliittoa. Ja avoliitto voi monilla pareilla olla hyvä myös pysyvänä ratkaisuna ilman avioliittoaietta samoin kuin myös vaikkapa avioeron jälkeen.

Aviorikoksen käsitteestä on Suomessa luovuttu, ja avioeroon ei enää liity syyllisyyden tuomitsemista oikeudessa. Lainsäädännöllä on myös saatu aikaa siviilivihkiminen kirkollisen vihkimismonopolin tilalle. Samoin on saatu aikaan tasa-arvoinen avioliittolain, samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistaminen
Lainsäädännöllä on myös saatu aikaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten aseman parantuminen muun muassa isyyden tunnustamisen ja perintöoikeuden kautta. Näin on ihmisoikeuksia vahvistettu uskonnollisen sääntelyn sijaan humaanisesti ja rationaalisesti perustellulla lainsäädännöllä.

Kuitenkin homot, lesbot, bit, inter-, trans- ja muunsukupuoliset henkilöt, transvestiitit ja muut hlbtiq-ihmiset kohtaavat vielä eriarvoisuutta lainsäädännössä ja arjessaan. Ihmisoikeuksien tulee toteutua Suomessa ja kansainvälisesti myös riippumatta ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta.

Syntyvyyden säännöstely ja lisääntymisterveys

Vanhempien seksuaalinen hyvinvointi ilman ahdistavia uskonnollisia rajoituksia on syntymättömien ja syntyneiden lasten etu. Seksuaalisuuteen, parisuhteeseen ja lisääntymisterveyteen kuuluu myös ihmisten oikeus syntyvyyden säännöstelyyn.

Uskonnot ja kirkot ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat yhä maailmassa valtavia kärsimyksiä kieltäessään ehkäisyvälineiden ja muun syntyvyyden säännöstelyn käytön. Lapsen etu on syntyä vanhempien haluamana häntä odottavaan kotiin. Vanhempien mahdollisuus yhtäältä hedelmöityshoitoihin ja toisaalta raskauden ehkäisyn käyttöön ja lain mukaiseen aborttiin edistävät lapsen etua ja oikeuksia.

Oikeus ehkäisymenetelmien hyvään saatavuuteen ja aborttiin on saatu aikaan demokraattisesti uskonnottomaan, sekulaariin, eettiseen ja humanistiseen harkintaan perustuen, ja siltä pohjalta pitää toimia jatkossakin.

Oikeuksia syntyvyyden sääntelyyn rajoitetaan ja yritetään rajoittaa uskonnollisideologisin perustein eri puolilla maapalloa. Niitä vastaan saarnaavat erityisesti katolinen kirkko ja paavi, mutta samaa ilmenee myös protestanttisissa liikkeissä. Useiden maiden hallitusten taipuminen uskonnollisperäiseen painostukseen kieltää ehkäisyvalistus lisää väestöongelmia.

Näiden pyrkimysten torjumisessa kysymys ei ole vain naisen oikeudesta omaan kehoonsa, vaan myös perheiden ja syntyvien lapsien oikeuksien puolustamisesta ja edistämisestä. Uskonnottomaan yhteiskuntaetiikkaan kuuluu ainutlaatuisen elämän kunnioitus, ja sen vuoksi terveydenhuollossa on tehtävä kaikki voitava myös keskenmenojen ja lapsikuolleisuuden vähentämiseksi äärimmäiseen minimiinsä.

Emme voi luottaa ”korkeimpiin voimiin” ja ”kohtaloon” emmekä alistua ”johdatukseen” ja korkeaan lapsikuolleisuuteen lohduttautuen ”pikkuenkelien” ”taivaspaikoilla”. Suomen kokemukset lastenneuvoloista ja julkisesta terveydenhuollosta osoittavat, että seksuaalinen hyvinvointi, lisääntymisterveys ja alhainen lapsikuolleisuus on mahdollista saavuttaa järkevällä yhteiskunnallisella toiminnalla, jota eivät rajoita ja ohjaa aikansa eläneet, vahingolliset uskonnolliset dogmit.

Esa Ylikoski