Uskontokuntien valtiontuki

Paljonko Suomen valtio tukee rahallisesti uskontokuntia? Kysymys on yllättävän vaikea, enkä minäkään yritä siihen vastata. Sen sijaan esittelen joitakin ajatuksia mahdollisen tarkemman selvityksen pohjaksi.

Mitä on tuki?

Epäsuoria tukia ovat esimerkiksi verovapaudet: ehtoollisviinistä ei makseta alkoholiveroa, eikä rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta maksa kiinteistön varainsiirtoveroa. Vielä epäsuorempaa on esimerkiksi peruskoulun opettajien työaika, jota kuluu oppilaiden kirkoissa käyttämiseen.

Rajoitun tässä kirjoituksessa selkeimpään tuen muotoon, siis suoraan eurojen siirtämiseen valtion kassasta jonkin uskonnollisen ryhmän tilille.

Mitä kautta tukieuro kulkee?

Ortodoksinen kirkko saa lain nojalla valtiontukea, ja tämä summa näkyy suoraan valtion talousarviossa. Tänä vuonna summa on noin 2,5 miljoonaa euroa.

Pienuskontojen valtiontuki on yksi luku talousarviossa, ja jaetaan jäsenmäärien suhteessa. Tälle vuodelle tuki moninkertaistettiin, ja se on nyt yli puoli miljoonaa euroa. Suoraan ei budjetissa näy paljonko esimerkiksi Mormonikirkko saa.

Erilaiset kohdistetut avustukset voivat osua myös uskonnollisiin ja katsomuksellisiin ryhmiin. Esimerkiksi tämä Vapaa Ajattelija, juutalaisten Hakehila ja kolmen konservatiivisen luterilaisen järjestön Perusta saavat kulttuurilehtitukea. Summat ovat vain tuhansia euroja.

Vähäisiä summia voi kulkea myös kuntien kautta. Esimerkiksi Kouvolan kaupunki myönsi tuhat euroa Vappugospel-tapahtuman tappioiden peittämiseen.

Valtionrahoitus

Kohdentamattoman yleisavustuksen ja kohdennetun avustuksen lisäksi valtio myös kierrättää rahaa uskontokunnan kautta.

Evankelis-luterilainen kirkko saa 114 miljoonaa euroa vuodessa. Summan on tarkoitus kattaa hautaustoimen tappio, eräät väestökirjanpidon tehtävät ja joidenkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito. On oman artikkelinsa paikka kysyä miten hyvin järjestely toimii.

Joka tapauksessa nykymalli on entistä parempi. Vuosina 1993-2015 luterilainen kirkko sai osan yhteisöveron tuotosta, siis käytännössä yritysten voitosta. Summa ei ollut kiinnitetty tarkasti lueteltuihin tehtäviin. Vuonna 2015 vero-osuus oli noin 124 miljoonaa, siis kymmenen miljoonaa euroa yli arvioitujen menojen.

Kehitysyhteistyötä ohjataan järjestöjen kautta. Ulkoministeriön määräyksen mukaan ”Aatteen, uskonnon tai poliittisen kannan levittäminen ei ole sallittua kehitysyhteistyövaroin”. Käytännössä järjestöistä suurella osalla on uskonnollinen kytkös, mukana ovat mm. Kirkon Ulkomaanapu ja helluntailiikkeen Fida International. Summat ovat miljoonia euroja.

Paljon pienempiä summia ovat nuorisojärjestöjen avustukset. Esimerkiksi Ortodoksisten Nuorten Liitto ja Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry saavat tukea. Summat ovat kymmeniä tuhansia euroja.

Oma tukemme

Myös Vapaa-ajattelijain liitto saa kahta tukea: yleisavustusta 22 000 euroa, kulttuurilehtitukea muutaman tuhat. Omasta mielestäni yleisavustuksesta luopuminen loisi pontta vaatimukselle lopettaa uskontokuntien valtionapu.

Valtiontukea voidaan puolustaa sillä, että liitto on myös ihmisoikeusjärjestö, joka edistää uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta. Tämä puoli toimintaa on käytännössä nykyään näkyvämpi kuin uskontokritiikki, joka sekin on toki tavoitteemme.

Samalla perustelulla tulisi tukea kuitenkin voida myöntää ainakin Adventtikirkolle ja Bahá’í-yhdyskunnalle, jotka ainakin periaatteessa myös edistävät uskonnonvapautta. Stefanus-lähetys on myös laskettava tähän ryhmään.

Mikä on uskonnollinen järjestö?

Vielä oma lukunsa on kysyä mikä on uskonnollinen järjestö. Otan tästä vain yhden esimerkin:

Partioliike saa avustusta nuorisotyöhön. Partiolupauksessa lapsi lupaa rakastaa ”Jumalaansa”. Toiminta linkittyy lippukunnasta riippuen usein ev.lut seurakuntaan; ei kuitenkaan aina, vaan esimerkiksi mormonikirkon yhteydessä toimii pari lippukuntaa. Toisaalta Britanniassa Jumala on jo poistettu partiolupauksesta, ja sama maallistuminen tapahtunee täälläkin.

Tarkemmalle selvitykselle tilausta

Kysymys on siis melko monimutkainen. Uskonnollisen yhteisön määrittely on vaikeaa, ja ennen kaikkea tietoa työläs kerätä. Eri ministeriöiden kautta kulkee kymmeniä tuhansia erilaisia eriä. Tieto on julkista, mutta sitä ei ole missään koottuna.

Paremmalle koosteelle ja vertailulle olisi siis ehdottomasti tarvetta. Jatkossa tarkoitukseni on poimia joitakin tukimuotoja tarkempaan analyysiin. Tähän tehtävään saa myös ilmoittautua työpariksi.

Jori Mäntysalo