Miten usko(minen) liittyy mihinkään?/ Uskonnolliset yhteisöt/ Aivot, usko ja tieto/ Maailmankuvien psykososiaalinen perusta/ Uskon erilaiset ulottuvuudet/ Jumalaton uskontotiede vapahtaa/ Elämän merkityksellisyyden kokeminen/ Onko uskonnotonta hengellisyyttä olemassa?/ 

Miten usko(minen) liittyy mihinkään?

Näin otsikoidussa artikkelissa Ville V. Kokko kysyi: ”Miksi uskonto on uskonto?” (Vapaa Ajattelija 4/2021)

Pohdin tätä kysymystä seuraavassa redusoituvan emergenssin näkökulmasta. Evoluutio on tuottanut ihmisille aivojen emergentin rakenteen ja ontogeneesi eli yksilön kehitys sen täydennykseksi todellisuutta emuloivan virtuaalitodellisuuden eli mielen. Mielen tuottama emootioiden ja mielikuvien virta on ajattelua. Aivokuolema päättää mielen olemassaolon; sitä ylläpitävät neuronaaliset prosessit pysähtyvät, toiminnallinen rakenne särkyy ja rakenneosat redusoituvat materian kiertokulkuun.

Mielen virtuaalitodellisuuden toimintamekanismit määräytyvät geneettisesti ja yksilön ontogeneesi luo niiden avulla mielen virtuaalitodellisuuteen toiminnallisen dynaamisen mallin todellisuudesta. Tämä subjektiivinen mielenmalli todellisuudesta täydentyy koko ihmisen elinajan hänen omien kokemusten sekä muilta saamien vaikutteiden ja oppien mukaisesti.

Emme koe todellisuutta suoraan, vaikka se siltä tuntuu. Mielen virtuaalitodellisuuden neuronaaliset prosessit tuottavat kokemamme mielikuvien ja emootioiden lakkaamattoman virran. Mieli mallintaa sekä todellisuuden että fiktiiviset fantasiat kuten uskonnot samalla toiminnallisella mekanismilla. Uskomme näin muodostuneisiin käsityksiimme todellisuudesta aina jollakin varmuuden asteella perstuntumasta tieteellisten käsitysten kautta uskonnolliseen uskoon. Uskoon liittyy kaksi ulottuvuutta: kognitiivinen totena pitäminen (eli miten asiat ovat) ja emotionaalinen luottamus korkeampiin voimiin ja/tai omaan kykyyn vaikuttaa tulevaisuuteen (siihen miten asioiden pitäisi olla).

Uskonnolliset yhteisöt

Uskonnolliset yhteisöt kahlitsevat ihmisten mielet juuri emotionaaliseen ulottuvuuteen liittyvän satuilun avulla ja ylläpitävät alistavaa hegemoniaa hierarkkisella valtajärjestelmällä vastustaen kaikin keinoin itsenäisten yksilöiden keskinäiseen luottamukseen perustuvia demokraattisia pyrkimyksiä.

Mielen mekanismit ovat evoluution tuottamia toimintamekanismeja, joilla oliot tyydyttävät tarpeitaan. Ajattelu on mielen toimintaa, jolla testataan vaihtoehtoja ennen varsinaiseen toimeen ryhtymistä. Toistuvat rituaalit vahvistavat käytäntöjä ja uskomuksia. Siksi niillä on niin merkittävä asema uskonnollisissa yhteisöissä.

Ihminen näyttää luonnostaan uskovan, että asiat ovat itsestään selvästi niin kuten hän ne kokee, mutta ”miksi uskolla on niin keskeinen asema yhteyksissä, joilla ei ole mitään tekemistä ulkoisen maailman luotettavan mallintamisen kanssa? Miksi uskonto on uskonto?”, kysyy Kokko.

Usko siihen, että asiat ovat jollakin tavalla sekä luottamus itseen ja yhteisöön, on myös järjellisen toiminnan perusta. Toiminta perustuu aina oletuksiin (arvauksiin, kokemuksiin, teorioihin tai pelkkään uskoon). On järkevää olettaa, että samoja seurauksia aiheutuu myös myöhemmin vastaavissa tilanteissa kuin aiheutui aiemminkin.

Aivot, usko ja tieto

Aivojen toiminnan kannalta usko tieteellisiin teorioihin ja yliluonnollisiin asioihin on aivan samanlaista. Niihin joko uskotaan jollakin varmuudella tai ei uskota. Yliluonnolliset asiat ovat kuitenkin vain uskon varaisia. Niille ei ole luonnollisia selityksiä; jos olisi ne muuttuisivat luonnollisiksi asioiksi. Juuri näin yliluonnolliset uskomukset joutuvat väistymään tutkimusten edistyessä yksi toisensa jälkeen niiden saadessa luonnollisen selityksensä.

Sen lisäksi, että mielen virtuaalitodellisuus voi mallintaa reaalitodellisuuden olioita se mahdollistaa myös täysin fiktiivisten olioiden (jumalien, paholaisen ja myös teoreettisten käsitteiden) mallintamisen. Jumalien ja paholaisen lisäksi ihmismieli siis mallintaa ajattelun apuneuvoiksi myös suuren joukon hyödyllisiä fiktiota (kuten luvut ja kaikki muutkin käsitteet), joiden avulla koostamme empiirisistä kokemuksista tieteellisiä teorioita ja myös täysin fiktiivisiä tarinoita. Näitä hyödyllisiä fiktiota ja yliluonnollisia olioita ei ole olemassa missään muualla kuin ihmisten mielissä.

Uskonnot ovat ihmisten ensimmäisiä yrityksiä selittää olevaa ja samalla myös tehokkaita keinoja hallita maailmaa tarinoilla. Uskontojen ensimmäinen muoto näyttää olevan animismi. Se on kehittynyt toisistaan riippumatta useita kertoja eri puolilla maailmaa siksi, että se tukeutuu mielen perusmekanismiin. Me mallinnamme lajikumpaniemme kuten kaikkien muidenkin (elollisen ja elottomien) olioiden toimintaa projisoimalla minämme niiden asemaan, jotta voisimme ennustaa niiden aikomuksia (mitä tekisin tuon asemassa). Siksi animismi näkee aktiivisia toimijoita kaikessa kiviä ja kantoja myöten. 

On aivan ymmärrettävää, että menneisyyden ihminen arveli kaikilla muillakin olioilla olevan aikomuksia samoin kuin hänellä itsellään. Itse asiassa myöskin tämän päivän ihminen arvioi yhä elollisen olioiden etenkin lajikumpianin käyttäytymistä projisoimalla itsensä niiden asemaan. Elottomien objektien ja alkeellisten eliöiden toiminnan kuvauksissa animismin kaltaisia selityksiä ei enää käytetä muuten kuin metaforisesti.

Maailmankuvien psykososiaalinen perusta

Varhaisten ihmisten kokemusten ja yliluonnollisten uskomusten muodostama mielen virtuaalitodellisuus esitti jo maailmasta osittaisen totuuden. Mielen perustoiminnot olivat jo samanlaisia kuin nytkin. Vain tiedon määrä suhteessa uskomuksiin on nyt hivenen suurempi. Myös liskoaivojen tiedostamattomat viettien ja vaistojen prosessit ovat säilyneet ennallaan ja ohittavat usein nykyihmisen neokorteksin tuottaman tietoisen toiminnan.

Menneisyyden ihmisten psykososiaalinen perusta on säilynyt meillä ennallaan. Aivojen perustoimintojen kannalta tiedollisia ja uskonnollisia aineksia käsitellään samalla tavalla. Tiedolliset ainekset ovat hypoteeseja eli tieteellisiä uskomuksia ja eroavat uskonnollisista uskomuksista vain siinä, että ne voidaan ainakin periaatteessa todistaa myös vääriksi. Uskonnollisia uskomuksia ei voi todistaa oikeiksi tai vääriksi; niihin vain uskotaan, jos uskotaan. Eikä niitä kelpuuteta tieteellisten teorioiden perusteluksi.

Uskontojen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä tuo lohtua ja usko valvovaan henkimaailmaan auttaa pitämään yllä uskonnollisten normien mukaista järjestystä ja moraalia. Uskomuksista pidetään kiinni myös sosiaalisen identiteetin merkkinä ja osana politiikkaa. Monet ismit muistuttavat tässä suhteessa uskontoja. Animismin toimijoiden jäänteitä nykyihmisten ajattelussa edustaa esimerkiksi usko näkymättömään käteen, millä ei ole mitään tieteellistä perustaa.

Ihmisten animistinen psykologinen taipumus nähdä maailmassa toimijuutta eli jumalia johti siihen, että näihin näkymättömiin voimiin pyrittiin vaikuttamaan rukouksilla, uhrilahjoilla ja palvontamenoilla. Tämä kouli ihmisiä nöyryyteen ja alistuvaisuuteen myös maallisen hallinnon edessä.

Tieteellinen eli naturalistinen maailmankuva perustaa teoriansa vain luonnollisiin selityksiin, mutta uskonto taas on perustaltaan yliluonnollisiin asioihin uskomista ja kaikki muu  kuvataan sen päälle liimatuilla selityksillä; toiveista tulee totuuksia ja sosiaalisista ja poliittisista käsityksistä osa yliluonnolliseen todellisuuskäsitykseen perustuvaa maailmankuvaa.

Uskon erilaiset ulottuvuudet

Kokko toteaa, että ”belief voi tarkoittaa suunnilleen kolmea asiaa: uskontoa uskomuksineen ja rituaaleineen, elämän merkityksen ja syvien asioiden pohdintaa sekä niihin liittyviä tunteita ja kolmantena mystistä kokemusta.” Nämä kolme asiaa nivoutuvat toistuvasti yhteen ja yliluonnolliset uskomukset näyttävät vaikuttavan erityisesti kahteen viimeksi mainittuun.

Usko ei välttämättä tarkoita uskomista tiettyihin väitteisiin. Englannin belief on eri asia kuin faith. Jälkimmäinen viittaa lähinnä jonkinlaiseen syvään luottamukseen ja se voidaan liittää myös yliluonnollisiin kokemuksiin. Antiikissa uskottiin kahdenlaisiin ”totuuksiin”: logos viittasi nykyisen kaltaisiin maailmaa kuvaaviin totuuksiin ja mythos myyttisiin, psykologisiin ja yliluonnollisiin totuuksiin eli samoihin asioihin faith. 

Jotkut uskontotieteilijät sanovat, että uskonnolliset väitteet tulkitaan virheellisesti maailmaa kuvaaviksi, koska mythos on unohdettu ja vain logosta arvostetaan. Tulkitsemalla mythos uskonnollista kontekstia laajemmin siihen voidaan liittää itsesuggestioilla luotujen uskonnollisten kokemusten lisäksi myös kaikki muutkin (taiteeseen, luonnonilmiöihin, sosiaalisuuteen, moraaliin, arvostuksiin, jne.) liittyvät elämykselliset tuntemukset ja kiksit.

Jumalaton uskontotiede vapahtaa

Kirjoitin tällaisella otsikolla jutun Forssan lehteen 29.6.2020. Lainaan tähän osan siitä.

Pascal Boyerin luoma ja myös Ilkka Pyysiäisen kannattama uusi paradigma, kognitiivinen uskontotiede on mullistanut uskontotieteen. Tiivistäen sanottuna kognitiivinen uskontotiede kytkee kulttuurisia  kategorioita  kognitiivisiin. Kognitiivinen neurotiede puolestaan luo yhteyksiä kognition tasolta neuraaliselle tasolle ja se miten kognitiivinen kyky neuronaalisina prosesseina toteutuu on aktiivisen tutkimuksen kohteena.

Koko kulttuuri sisältäen myös uskonnot ja muun esoteerisen hömpän on olemassa vain ihmisten mielissä. Yksilöpsykologisen tason yläpuolella ei ole kulttuurisia systeemejä. Aktiivisina eli ajattelua tuottavina kielen merkitystenkantajia on vain subjektiivisissa mielissä. Muualla ne ovat joko passiivisia tallenteita tai reaaliaikaista kommunikaatiota.

Jaettu kulttuuri on siten vain subjektiivisten mielten horisontti, josta kullakin yksilöllä on oma käsitys. Ilman subjektiivisia mieliä kulttuurista on olemassa vain  merkityksettömiä jälkiä; kuten materian muodosteita, väriläiskiä kankaalla ja mustetahroja paperilla.

Kulttuuri redusoituu psykologiaan, psykologia neuraalisiin prosesseihin, neuraaliset prosessit biologiaan, biologia biokemiaan, biokemia kemiaan ja kemia fysiikkaan. Vastaavasti kukin alempi taso emergoituu ylemmän tason systeemiksi siten, että alempaan tasoon kehkeytyy uusi ylemmän tason prosessit mahdollistava rakenne. 

Tieto marginalisoi uskonnolliset ja esoteeriset ainekset. Uskontotiede keskittyy jatkossa vain empiirisesti tutkittavissa oleviin kysymyksiin. Uskontojen hybridisaatio eli hajoaminen ja sekoittuminen ideologioihin pelkistää ne vain maailmankuvallisten ainesten osajoukoksi. Tieto vapahtaa uskontojen ikeestä.

Elämän merkityksellisyyden kokeminen

Olen Kokon kanssa samaa mieltä siitä, että ihmiset kokevat uskonnolliset uskomukset tärkeiksi jostakin muusta kuin tiedollisesta syystä. Niiden merkityksellisyys liittyy uskon luottamukselliseen ulottuvuuteen eli turvallisuuden tunteeseen. Ihminen tarvitsee sen perustaksi jonkun todellisen tai fiktiivisen selittävä tarina. Jumalan asettamaksi koettu skitsofreeninen uskovien yhteisö tuottaa turvallisuudentunteen alistumalla jumalallisen järjestyksen huomaan paratiisiin pääsyä odotellen. Demokraattisesti toimivassa itsenäisten ihmisten yhteisössä toimivat sosiaaliset suhteet riittävät luottamuksen ja turvallisuuden tunteen syntymiseen.

Kokon muotoilee lopuksi pohtimassa kysymyksen näin: ”Uskonnolla on selvästi tärkeä rooli, jolle on kysyntää inhimillisessä elämässä. Se antaa merkityksen tunnetta elämään — itsessään aika mystinen aihe, mutta selkeästi ihmisillä on tarvetta sille — ja auttaa hyväksymään elämän vaikeudet ja epävarmuudet. Kysymys on sitten, miksi tähän sekoitetaan niin usein huonosti perusteltuja tiedollisia uskomuksia maailmasta.”

Tämän voi kuitenkin laajentaa uskonnollisesta kontekstista yleiseen emotionaaliseen kontekstiin esimerkiksi näin: Emootiolla on selvästi tärkeä rooli, jolle on kysyntää inhimillisessä elämässä. Se antaa merkityksen tuntua elämään — itsessään aika vähän tutkittu aihe, mutta selkeästi ihmisillä on tarvetta sille — ja tuottaa emotionaalista kompensaatiota elämän ongelmille. Kysymys on sitten, miksi tähän sekoitetaan niin usein perusteettomia uskonnollisia uskomuksia maailmasta?

Uskonnollinen usko sitoo elämän merkityksellisyyden mielivaltaisesti vaihteleviin ja yleensä yliluonnollisiin uskomuksiin, jotka eivät loogisesti liity siihen lainkaan. Buddhalaisuuden yliluonnolliseen keskittymättömissä hyvää elämää tavoittelevissa suuntauksissa ihmisiä opetetaan vain hyväksymään asiat niin kuin ne ovat. Tämän voin hyväksyä vain, jos koetut ongelmat ovat korjaamattomia. Muuten asenne on liian passiivinen.

Onko uskonnotonta hengellisyyttä olemassa?

Kokko päättää artikkelinsa kahteen havaintoon: ”Ensiksi hengellisyys (…) ei periaatteessa vaadi yliluonnollisia tai muita uskomuksia, ja niiden yhdistäminen on suorastaan huono asia sikäli, että elämän merkityksellisyys ehdollistetaan uskomuksille. Toiseksi kuitenkin nämä asiat liittyvät hyvin usein yhteen, vaikka uskovatkaan eivät ainakaan tähän mennessä kuulemani perusteella osaa antaa tälle uskottavaa selitystä. Jokin totuus ihmisen psykologiassa ilmeisesti tekee tämän yhteyden todennäköiseksi. Meidän on kaikkien syytä soveltaa sen verran nöyryyttä, että tunnistamme tämän yhteyden voimakkuuden, vaikka ja varsinkin kun emme vielä ymmärrä sitä.”

Minun on myönnettävä, etten ihan ymmärrä parin viimeisen lauseen ajatusta. Mietin, että puhutaanko tässä samasta asiasta kuin Eino Kaila puhuessaan syvähenkisyydestä. Minkä käsitteen merkitystä en myöskään ole osannut vielä tyydyttävästi sisäistää. Joka tapauksessa on mielestäni selvää, että elämää rikastuttavia emotionaalisia nautintoja voi kokea myös ilman uskontoja ja luultavasti vielä paljon paremmin. 

Kirjoittajan tarkoituksena on kritisoida luutuneina pitämiään ajatustottumuksia ja provosoida vapareita keskustelemaan ja väittelemäänkin olemisen perimmäisistä kysymyksistä. Henkimaailman olettaminen on tarpeetonta. Jatketaan keskustelua vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.