Troijan puuhevonen on kreikkalaisen mytologian kuvaama sotajuoni, jossa kreikkalaiset kätkeytyivät onton puuhevosen sisään, jonka troijalaiset itse veivät kaupunginmuurien sisäpuolelle luullen sitä lahjaksi. Samaa kikkaa uskonnon salakuljettamiseksi tieteeseen yrittää nyt kirkko: ”Evankelis-luterilaisen kirkon piispat: Ilman tieteiden lahjaa ihmiskunnan haasteita ei kyetä ratkaisemaan” (27.11.2019). Kirkko siis myöntää, ettei voi ratkaista näitä ongelmia; siihen tarvitaan tiedettä.
On myös todettava, ettei tiede suinkaan ole Jumalan tai uskonnon lahja vaan niistä riippumaton empiirisen tutkimustyön tuottama ja jatkuvasti kehittyvä selitys todellisuudesta.
Laskevan kannatuksen säikähdyttämät piispat yrittävät nyt kirkon vuosisatoja kestäneen tieteen hegemonisen alistamisen ja vainon jälkeen saada tieteen ja kirkon vuoropuhelulla uskonnolliselle uskonnolle tieteen hyväksynnän, mikä on mahdotonta. Uskoa ei voi perusteella tieteellä eikä tiede tarvitse uskontoa. Uskoa voi toki olemassa olevana ilmiönä tutkia myös tieteellisesti, mutta uskoa ei tällöinkään voi käyttää tieteellisenä perusteluna.
Tiede ei myöskään tarvitse kirkon puolustusta, joten piispojen juuri julkaistussa puheenvuorossa esitetty tieteellisen tutkimuksen itsenäisyyden ja vapauden puolustus on lähinnä kirkon sisäistä joskin ilmeisen hyödyllistä keskustelua.
Uskonnon tarjoama luomiskertomus ei kelpaa tieteelle vastaukseksi maailman synnystä ja toiminnasta; Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja. Vaikka useimmat kirkkokunnat jo hyväksyvät tämän sekä myös evoluutioteorian ja kosmologian uusimmat tulokset, eivät kristilliset fundamentalistit vieläkään hyväksy uskonnosta riippumatonta tiedettä ja demokraattista hallintoa. Ihanteena on keskiaikaisen kirkon ja feodaalisen esivallan hallitsema yhteiskunta; islamilaisen valtion idean suora vastine. Samanlaista ylivaltaa tavoittelee nyt myös uuden globaalin feodaaliluokan näkymättömän käden taloususkon ideologit eli markkinafundamentalistit.
Piispat ovat opin ja kannatuskriisin kanssa puun ja kuoren välissä; yrittävät tiivistää kristillisen teologian ja erityisesti luonnontieteiden suhteen neljään teesiin:
(1) ”Kristillinen teologia haluaa olla avointa tieteen tuloksille.” Mitäpä muutakaan se voisi olla, vaikka kaikki uskonvaraiset opit falsifioituvat yksi toisensa jälkeen.
(2) ”Teologia puolustaa tieteen itsenäisyyttä.” Tiede ei enää kirkon puolustusta tarvitse, mutta on positiivista, jos teologia siivoaa omista opeistaan tieteenvastaisuudet.
(3) ”Tieteen ja teknologian tulee palvella elämän säilymistä ja ihmisen sekä luomakunnan yhteistä hyvää.” Tämä on hyvä vaatimus, mutta syyllinen ongelmiin ei suinkaan ole tiede ja teknologia vaan resursseja allokoiva vallitseva taloususko, jonka mukaan näkymätön käsi hoitaa hommat eikä siihen tule puuttua.
(4) ”Inhimilliseen viisauteen kuuluu tieteen rajojen tunnustaminen. Tieteestä ei pidä tehdä uskonnon korviketta.” Tiede ei ole uskonto eikä sellaiseksi pyri. Se pyrkii selittämään todellisuutta tukeutuen empiiriseen tutkimukseen; ilman uskontoa. Vaikka kaikkea ei vielä osata tieteellisesti selittää, ei aukkoja kuitenkaan ole järkevää tilkitä perusteettomalla uskolla.
Piispojen Troijan puuhevonen ei maailmaa pelasta; ei myöskään näkymätön käsi.