Tekniikan tohtori Pentti O A Haikonen piiskaa rakentamaasa lelurobottia ja saa sen parkumaan (YouTube, Pentti Haikonen). Näin sanottuna tämä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta kyseessä on merkittävä demonstraatio; robotti on toteutettu keinotekoisten assosiatiivisten neuroverkkojen avulla; ilman mikroprosessoreita ja ohjelmointia.
Haikonen etsii vahvan eli yleisen tekoälyn kehitykselle uutta suuntaa; irti vanhasta tietokone-metaforasta, joka juuri nyt tuottaa hyvin näyttäviä sovelluksia, mutta vain kapeilla tarkasti rajatuilla alueilla. Tekoälyn tutkijat myöntävät, että nyt on kyse vasta fiksusta automaatiosta; ei mistään todellista älyä omaavasta tekniikasta. Tämän vahvistaa myös suuren suosion saavuttanut ilmainen tekoälyn perusteiden verkkokurssi elementsofai.com/fi.
Valitettavasti kapean tekoälyn menestys näyttää samalla lykänneen hämärään tulevaisuuteen kaikki vahvan tekoälyn kehityspanostukset. Tämä antaa samalla jatkoaikaa myös turhille mielenfilosofisille spekulaatioille sielun olemassaolosta ja olemattomuudesta. Onko tämä jopa yksi motiivi rahoituksen rajoittamiseen vain kapeaan tekoälyn? Onko yhä vieläkin vaikuttavissa piireissä asenteita, ettei tätä asiaa ylipäätään saisi tutkia?
Hupaisa esimerkki tällaisesta asenteesta on vuosituhannen alussa ilmestynyt Kullervo Rainion kirja “Älyn älyäminen”; dualismin uskontunnustus, jossa pohditaan tietoisuutta, henkisyyttä, aivoja ja vapaata tahtoa sekä hyökätään tulenpalavasti sitä vastaan, että olisi vain ajan kysymys, milloin tietokoneille rakennetaan tietoisuus ja luodaan keinotekoinen ihminen ”Tekno sapiens”. Rainion hyökkäys kohdistui kuitenkin juuri primitiiviseen tietokone-metaforaan, jota Haikonenkin pitää virheellisenä.
Miten tekoäly saadaan ajattelemaan? “Tekoäly on tehtävä toisin. On tehtävä kone, joka operoi merkityksillä havainnoiden ympäristöään, itseään ja omaa mielensisältöään samoin kuin ihminen; suorilla ei-symbolisilla itseselittyvillä tavoilla”, sanoo Haikonen. Tosi on.
Ajattelevaa konetta ei voi toteuttaa vain ohjelmoimalla sääntöjä, opettamalla esimerkeillä tai antamalla korkeampien voimien mahtikäskyjä. Näin on kyllä historian saatossa yritetty aivopestä ihmisistä robotteja. Niin ihmisen kuin koneen on voitava itse vapaasti muodostaa empiirinen maailmankuva vuorovaikutuksessa ympäristönsä olioiden kanssa. Vain näin todelliseksi ajatteluksi kutsuttava itsenäinen mielen toiminta tulee mahdolliseksi. Haikosen näkemyksistä roboteista voi lukea lisää esimerkiksi hänen kirjastaan “Tietoisuus, tekoäly ja robotit”.
Mielen, kielen ja yhteiskunnan ilmiöihin perehtynyt tekoälytutkija, professori Timo Honkela puolestaan tuo esiin kirjassaan “Rauhankone”, kuinka ihmisten subjektiivinen käsitys kielestä kärjistää kriisin, kun ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita tai puhuvat samasta asiasta eri sanoilla. Hänen mukaansa tekoäly voisi avustaa ihmisiä kielellisissä merkitysneuvotteluissa. Meillä kaikilla on siis oma subjektiivinen mielenkieli ja toivottavasti aina kommunikoidessame käymme myös aktiivisia merkitysneuvotteluja ilman tekoälyäkin. Myös ajattelevien artefaktien on kyettävä tähän eli päivittämään omaan mielenkieleensä liitämiään merkityksiä.
Valitettavasti Honkela kuitenkin rajoittuu näissä pohdinnoissaan vain kielen problematiikkaan ja myöntää itsekin karttelevansa puhumista tietoisuudesta. Olisiko tässäkin aistittavissa dualismin kaikuja?