Suvivirsi ei ole ollut Vapaa-ajattelijain toiminnan asialistalla viime vuosina, vaan huomiomme ja tiedotustoimintamme on kohdistunut tietoisesti muihin kouluasioihin. Niinpä Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen aiheuttama toukokuun lopun ”suvivirsikohu” yllätti meidät, ja siinä oli tällä kertaa aivan erikoislaatuisia piirteitä.

Käsittelen sitä tässä kirjoituksessani Suvivirttä hieman myöhemmin, mutta jos arvoisa lukijalle sopii, palautan mieleen mihin asioihin olemme paneutuneet Suvivirren sijaan.

1) Elämänkatsomustiedon kieltoa oppilaiden kirkon jäsenyyden vuoksi on vaadittu poistettavaksi kiireesti peruskoulu- ja lukiolaista. Nykytilanne rikkoo yhdenvertaisuutta ja lapsen oikeuksia. Elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyjä on vaadittu parannettavaksi ja aineesta tiedottamista kehitettäväksi jo esiopetuksessa. Kenenkään ET-opetukseen oikeutetun ei tule joutua jämään pois aineen opetuksesta syrjivän lukujärjestyksen tai opetusjärjestelyn vuoksi.

2) Ev.-lut. kirkon eriskummallista etuoikeutta saada koulujumalanpalveluksiaan (esim. ”kevätkirkko”) lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan on vaadittu poistettavaksi. (Kirkko voikoon hyvin järjestää ja tarjota uskonnollisia tilaisuuksiaan lapsiperheille ja nuorille vapaa-ajalla.) Näin vältytään myös rinnakkaisten vaihtoehtoisten tilaisuuksien järjestämiseltä ja niistä tiedottamiselta. Vältytään myös huoltajille lähetettävistä kyselyistä, kumpaan ohjelmaan osallistuu, kun olemme todenneet vastaamisen olevan ongelmallista arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan kannalta.

3) Jos kirkon koulujumalanpalveluksia tai muita uskonnollisia tilaisuuksia kuitenkin liitetään koulutyöhön, niille on valmisteltava, tiedotettava ja järjestettävä hyvää rinnakkaista, vaihtoehtoista ohjelmaa. Sen toteuttamiseen tarvitaan useita opettajia. Uskonnollisesti sitouttamaton ohjelma on esiteltävä tiedotuksessa vähintäänkin yhdenvertaisena uskonnollisen yhdyskunnan ohjelman kanssa.

4) Edellä oleva kantamme uskonnollisista tilaisuuksista koskee myös varhaiskasvatusta eli päiväkotien toimintaa. Päiväkoteja ja kouluja ei saa käyttää uskonnollisen lapsilähetystyön alustana.

5) Koulujen yhteisten juhlien osalta olemme kiinnittäneet kriittistä huomiota uskonnollisten elementtien, kuvaelmien ja virsien liiallisuuteen. Kun perustuslakivaliokunta on katsonut, että yksittäinen virsi tai uskonnollinen elementti ei tee koko yhteisestä juhlasta uskonnollista, se tarkoittaa, että virsiä ja uskonnollisia elementtejä ei sitten pidä oleman sen enempää, tai koko juhlan luonne muuttuu.

Entä Suvivirsi?!

Suvivirren sisällyttämiseen kevätjuhlan ohjelmaan Vapaa-ajattelijain liitto ei ole ottanut erityisemmin kantaa. Toki se ei ole kouluille pakollinen ohjelmanumero ja virren voi korvata samaan säveleen tehdyllä suvilaululla. Mutta emme ole järjestönä kampanjoineet Suvivirttä vastaan ja sen kieltämisen puolesta.

Tämä johtuu myös siitä, että useiden gallupkyselyjen perustella suomalaisista noin 75-80 prosenttia suhtautuu myönteisesti Suvivirteen koulun kevätjuhlan ohjelmassa. On haluttu suunnata huomio ongelmiin, joissa on helpompi saada edistystä ja jotka ovat selvästi ongelmallisia uskonnottomien yhdenvertaisuuden ja katsomusvapauden kannalta.

Kirkon Gallup Ecclesiasticasta on ilmennyt, että vain vähemmistö väestöstä suhtautuu myönteisesti seurakuntien päivänavauksiin kouluissa. Erityisen kielteisesti niihin suhtautuivat kouluikäisten lasten huoltajien ikäluokat. Eikä koulupäiviin liitetyillä jumalanpalveluksillakaan ei ole likikään samanlaista kannatusta kuin Suvivirrellä. Tosin kirkko ja Nuorisobarometri eivät ole tohtineet kysyä jumalanpalveluksiin suhtautumisesta.

Tältäkin pohjalta on ymmärrettävää, että Vapaa-ajattelijain koulujen kehittämiseen tähtäävässä toiminnassa kriittinen huomio on kohdistettu uskonnollista sitouttamattomuutta rikkoviin ev.-lut. kirkon uskonnollisiin tilaisuuksiin eikä Suvivirteen kevätjuhlassa.

Suosituksia ei ole annettu

Pitäisikö kevätjuhlan ohjelmaan liitettyä Suvivirttä laulaa vai olla laulamatta vai kenties poistua paikalta? Vapaa-ajattelijain liitto ja yhdistykset eivät ole siihenkään ottaneet selvää kantaa eivätkä antaneet siitä jäsenilleen ja muille uskonnottomille mitään suosituksia, Sellaiset eivät ole yleensäkään tapana. Vapaa-ajattelijat ajattelevat ja toimivat vapaasti.

Täytyy todeta, että emme ole juuri ollenkaan pitäneet esillä Opetushallituksen ohjeissa koko ajan ollutta mahdollisuutta, että jos kevätjuhlan ohjelmassa on Suvivirsi eli lauletun rukouksen virrenveisuuta, siitä on tuon ohjeen mukaan tiedotettava ja tilaisuudesta on oltava mahdollisuus poistua huomiota herättämättä. Olisi varmaan pitänyt.

Lauri Ojalan ja perheen pojan oikeustaistelu jo vuosia ennen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöstä oli jäänyt varsin vähälle huomiolle julkaisuissamme. (Helsingin VAbaarissa ja Tampereen Vapaaklubissa asia tosin oli esillä.) Niinpä Ojalan pojan toukokuun lopulla saama myönteinen ratkaisu Espoon kaupunkiin kohdistuvine 10 000 euron uhkasakkoineen ja pohjalla ja Laurille esitettyine hyvitysmaksuineen (2500 ja 750 euroa) pääsi yllättämään meidät.

Samoin meidät yllätti erityisesti iltapäivälehdissä ja muissakin lehdissä sekä some-kanavilla noussut päätöksen masinoitu arvostelu ja Lauri Ojalaan kohdistuva loukkaavien solvausten suuri määrä. Laurin ensi vaiheessa saamien tukiviestien määrä jäi paljon pienemmäksi hänen ja lautakunnan päätöksen paheksunta.

On selvä, että Vapaa-ajattelijain liitto tukee perustuslain 11. §:ssä säädettyä ja Opetushallituksen ohjeissa konkretisoitua mahdollisuutta poistua kevätjuhlasta virrenveisuun ajaksi. Emme voi olla tukematta. Kun kevätjuhlaan yleensä osallistuvat myös oppilaan huoltajat, jokainen perhe tietenkin ratkaisee suhtautumisensa tilanteeseen.

Vapaa-ajattelijain liitto ei ole yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökseen jälkeenkään antanut mitään kannanottoa ja suositusta siitä, miten yksityisten ihmisten asiaan tulisi vastaavissa tilanteissa jatkossa suhtautua.

Juridinen ja objektiivinen tosiasia on, että kaikki virret ovat uskonnollisia, laulettuja rukouksia, joiden veisaamiseen ei kenenkään pakko osallistua.

Toisaalta suomalaisilla on asiasta miljoona subjektiivista totuutta, mielipidettä. Kaikki eivät vaan pidä Suvivirttä niin uskonnollisena, kun sen ensimmäinen säkeistö on uskonnoton. Myös monet vapaa-ajattelijain jäsenet perheineen ovat yleisesti osallistuneet kevätjuhlaan, jonka ohjelmassa on ollut Suvivirsi. He ovat saattaneet pitää sitä kulttuurisena ilmiönä eikä uskonnonharjoittamisena.

Joulukuu tulla jolkuttaa

Koulun joulujuhla on kevätjuhlaa hajanaisempi virsineen, joulukuvaelmineen ja -evankeliumeineen, ja jotkut koulut kasaavat sinne liikaa uskonnollisia elementtejä. Enkeli taivaan – virressä on myös kiusallinen pystyyn pönkäisyn rituaali kunniaa Jumalalle -kohdassa. Sitä ei joka koulussa ole ohjelmassa, mutta jos on, sen sijainti pitäisi olla tarkkaan ohjelmassa. Kaikissa koulun joulujuhlissa ei uskonnollisia elementtejä edes ole mukana.

Tältä pohjalta lähdemme keskustelleen eteenpäin. Joulujuhlien uskonnollisella ohjelmalla ei ole samanlaista statusta ja symbolista merkitystä kuin Suvivirrellä. On myös perinteisiä kaikille sopivia joululauluja. Mikä niistä on paras, vai saisivatko lapset päättää?

Esa Ylikoski