Yhdenvertaisuuslain edellyttämien yhdenvertaisuussuunnitelmien laadinnan ensimmäinen kierros ei ole mennyt ihan nappiin. Monet suunnitelmat ovat jääneet yleiselle tasolle, vaille syrjintäriskien systemaattista ja konkreettista tarkastelua.

Laki velvoittaa tilanteen arviointiin sekä yv-suunnitelmien päivittämiseen ja kehittämiseen. Niihin tulee saada lisää konkreettisuutta ja systemaattisuutta. Tarvitaan myös ohjausta ja koulutusta.

Helsingin seudun vapaa-ajattelijain lausunnossa Helsingin kaupungin yhdenvertaisuustoimikunnalle on konkreettisia näkökohtia yhdenvertaisuuden edistämiseen erityisesti uskonnottomien syrjinnän ehkäisyn ja tosiasiallisen yhdenvertaisuuden kehittämiseksi. Julkaisemme sen kokonaisuudessaan alla:

”Helsingin kaupunki
Kaupunginkanslia / Osallisuus ja neuvonta
Yhdenvertaisuustoimikunta

Kiitos lausuntopyynnöstä. Mielestämme yhdenvertaisuussuunnitelman laadinnassa tulee ottaa lähtökohdaksi yhdenvertaisuuslain 8 § kokonaisuudessaan. Se tarkoittaa, että suunnitelmassa tulee käsitellä systemaattisesti, kohta kohdalta ainakin kaikki laissa mainitut syrjintävaarassa olevat väestöryhmät.

”Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.”

Karsinta syrjivää

Valitettavasti yhdenvertaisuuslain toimeenpanon tarkastelussa on jouduttu toteamaan, että monissa laadituissa yhdenvertaisuussuunnitelmissa valitettavasti puuttuu systemaattinen ja perusteellinen eri väestöryhmien syrjintäriskien tarkastelu sekä ennaltaehkäisevien ja korjaavien toimien esittäminen. Syrjintäkiellossa mainittujen riskiryhmien tilanne on yksinkertaisesti jätetty käsittelemättä, ne on syrjäytetty. Tällainen karsinta on suorastaan syrjivää, olipa se ajattelemattomuutta tai harkittu teko priorisoinnin verukkeella.

Valitettavasti näin on käynyt myös Helsingin koulutoimessa. Olemme käsitelleet sitä yhdistyksemme julkaisemassa Uskomaton-lehdessä, jonka artikkelin liitämme lausuntomme liitteeksi.

Lähes poikkeuksetta peruskoulujen yhdenvertaisuussuunnitelmien yleisessä osassa todetaan vain, että ”ketään ei saa syrjiä esimerkiksi iän, ihonvärin ja muun henkilöön johtuvan syyn perusteella”. Uskonto, vakaumus tai uskonnottomuus ja eräät muut kielletyt syrjintäperusteet loistavat poissaolollaan koulujen suunnitelmissa.

Tämä ilmeisesti johtuu jo opetusviraston kouluille lähettämästä suunnitteluohjeesta, jossa tehty syrjintäkieltoperusteiden rankka karsiminen on ilmeisesti vaikuttanut koulujen suunnitelmien puutteellisen lopputulokseen. Sinänsä ohjeiden antaminen kouluille syksyyn 2016 suunnitelmien valmistelua varten oli hyvä asia ja vain ohjeiden puutteellisuus huono asia.

Uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä kiinnitämme huomiota uskontoihin ja vakaumuksiin liittyviin asioihin. Niihin liittyy kiinteästi uskonnottomuus, joka on Helsingin asukkaiden piirissä hyvin yleinen katsomuksellinen suuntaus. Uskonnottomia ovat muun muassa ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät.

Uskonnottomuuteen liittyvät syrjintäongelmat ja yhdenvertaisuuden haasteet

1)     Päiväkotien ja koulujen mahdolliset uskonnolliset tilaisuudet ja toimitukset

Opetushallituksen ohjeissa (tammikuu 2018) mainitaan, että ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Sama varhaiskasvatuksesta.)

Tämä olisi paras ratkaisu varsinkin Helsingissä, jossa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu enää noin puolet (52 %) kaupungin asukkaista. Seitsemällä alueella kirkon jäsenet ovat jo vähemmistönä, ja useiden vuosien kehityssuunta näyttää jatkuvan. Eihän työpaikoillakaan ole aamuhartauksia ja jumalanpalveluksia työpäivään liitettynä.

Jos uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia päivähoidon ja perusopetuksen ohjelmaan kuitenkin liitetään, samaan aikaan pitää olla hyvin järjestettyä sitouttamatonta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, josta on hyvissä ajoin informatiivisesti tiedotettu huoltajille sekä oppilaille.

Tiedotuksessa ei pidä enää käyttää syrjiviä ilmaisua, kuten osallistuvat ja ”osallistumattomat”. Ne lapset ja nuoret, jotka osallistuvat sitouttamattomaan kasvatukseen ja opetukseen, eivät ole mitään ”osallistumattomia”; hehän osallistuvat toimintaan, johon vain ei kuulu minkään uskonnon uskonnonharjoitusta (jumalanpalvelus, hartaus, virsilaulutuokio tai muu vastaava uskonnollinen tilaisuus tai toimitus).

Sitouttamattoman katsomuskasvatuksen ja opetuksen ohjelman järjestämiseen pitää olla hyvät henkilöresurssit, kokonainen työryhmä. Ohjelmaa ei saa sysätä yhden tai kahden elämänkatsomustiedon opettajan hommaksi niin, että muut istuvat kirkossa valvomassa.

Sitouttamaton ohjelma voidaan toteuttaa mielellään myös koulun ulkopuolella esimerkiksi retken muodossa. Sitouttamatonta ohjelmaa järjestettäessä voidaan käyttää myös vierailijoita esimerkiksi erilaisista kansalaisjärjestöistä tai kunnan toimialoista, vaikkapa kulttuuri-, vapaa-aika- ja nuorisotoimesta.

2)     Elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyt ja opetuksesta tiedottaminen uusien ekaluokkalaisten vanhemmille

Tulevien ekaluokkalaisten koteihin lähetettävässä ”Tervetuloa kouluun” -oppaissa tulee esitellä elämänkatsomustietoa (ET) varsin perusteellisesti. Tämä johtuu siitä, että eka luokalle tultaessa uskontokuntiin kuulumattomia oppilaita koskee kuitenkin katsomusaineen valintamahdollisuus, vaikka elämänkatsomustieto onkin heillä ensisijainen katsomusaine. ET:n käsittely on monina vuosina ollut näissä oppaissa yllättävän suppeata.

Rehtorien tulee pienissäkin kouluissa toimia aktiivisesti toimia sen hyväksi, että uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden oikeus elämänkatsomustiedon opetukseen toteutuu opetusjärjestelyjen puolesta hyvin ja syrjimättömästi. Tarvittaessa pitää käyttää kohtuullisia mukautuksia, jotta opetusjärjestely ovat oppilaan ikäkausi huomioon ottaen hyviä.

Myös muiden kuin ekaluokkalaisten opetusjärjestelyihin tulee kiinnittää erityistä huomiota syrjinnän ehkäisyn näkökulmasta. Elämänkatsomustieto on ollut eri syistä vajaakäytössä, joten myös kohtuullisia mukautuksia tulee tarvittaessa käyttää.

Uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden mahdollisuus siirtyä uskonnonopetuksesta heitä varten tehtyyn elämänkatsomustietoon tulee tuoda esiin koulun toiminnassa. Valintatilanne uskonnon aloittamispäätöksissä ei aina ole ollut reilu. Vaihdon uskonnosta ET-ryhmään on oltava avoin joka vuosiluokan vaihtuessa ja myös lukuvuoden aikana.

Kaupungin koulutuksen järjestäjänä ja rehtorien koulunsa johtajana tulee huolehtia, että oppilaiden oikeus saada ET:n opetuksessa opetussuunnitelman perusteiden mukaista opetusta toteutuu. ET:n tavoitteiden mukaisen opetuksen toteuttaminen yhdistetyssä ryhmässä ev.-lut. uskonnon ja muiden uskontojen opetuksessa olevien kanssa ja yhden opettajan opettamana ei ole mahdollista. ET:n perusajatuksena on tarkastella nuoria koskettavia kysymyksiä muuten kuin uskontojen linssien kautta.

On myös mahdollista, että ET avataan lakimuutoksella varsin pikaisesti kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi. Lukiolain käsittelyn yhteydessä se sai laajaa tukea sekä eduskunnassa että merkittävien tahojen lausunnoissa ja kannanotoissa (mm. Kuntaliitto, Lapsiasiavaltuutettu, Yhdenvertaisuusvaltuutettu ym.). Tulee varautua EY:n oppilasmäärien kasvuun.

Elämänkatsomustietoa opettavien luokanopettajien ja aineenopettajien lisä- ja täydennyskoulutukseen tulle kiinnittää myönteistä huomiota niin että kouluissa on myös vararesurssia henkilöstövaihdosten ja sairaussijaistuksien varalle. ET:n oppilasmäärät ovat vuosi vuodelta kasvaneet myös nykysäännöillä ja kasvu jatkuu riippumatta siitä, avataanko ET kaikille vai ei, koska vauvakasteet ovat alkaneet vähentyä selvästi.

Elämänkatsomustiedon opetukseen tulee hankkia lähtökohtaisesti aineen oppikirjoja ja muuta opetusmateriaalia. Tämä tarve johtuu myös siitä, että osalla opettajista aineen opetuskokemus voi olla vähäistä, jolloin oman opetusmateriaalien tekeminen kattavasti voi viedä liikaa aikaa. Helsingin kaupunki voisi myös tuottaa joitakin ET:n oppimateriaaleja varsinkin alakouluille, mahdollisesti yhteystyössä Espoo ja Vantaan kaupunkien kanssa. Oppikirjojen ja -materiaalien käyttömahdollisuus ei estä käyttämästä myös muita materiaaleja sekä sellaisia oppimis- ja työtapoja, joissa ei koko ajan käytetä oppikirjaa.

3)     Kriisituki ja henkinen tuki sosiaali- ja terveystoimessa

Myös uskonnottomat ja ei-uskonnolliset ihmiset eri elämänvaiheissa ja erityisesti myös ikäihmiset voivat tarvita henkistä tukea ja kriisitukea. Kaupungin on huolehdittava siihen tarvittava henkilöresurssi.

Resurssin mitoituksessa ei pidä laskea mukaan uskonnollisten yhdyskuntien kustantamia henkilöitä, kuten sairaalapappeja, eikä uskonnollisten yhdyskuntien vapaaehtoistyötekijöitä korvaamaan katsomuksellisesti neutraalia ammatillista henkilöstöä.

Henkisen tuen ja kriisituen saatavuudesta tulee myös tiedottaa niin yleisesti kuin myös erityistilanteissa.

Uskonnottomien ja ei-uskonnollisten ihmisten henkisen tuen tarpeisiin tulee kiinnittää huomiota myös vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen organisoinnissa.

Edellä sanottu koskee paitsi asiakkaita ja potilaita myös henkilöstöä, jonka jaksamisesta on erittäin tärkeää huolehtia.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien yhdistämisestä

Monessa tapauksessa on laadittu yhteinen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma. Niiden nimenä ja käsittelyjärjestyksenä on kuitenkin usein tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, mikä ei ole paras ratkaisu.

Mielestämme näiden suunnitelmien yhdistäminen samaan asiakirjaan on mahdollista ja perusteltua, mikäli siinä yhteydessä uuden yhdenvertaisuussuunnitelman laadinta korostuu. Koska monissa paikoissa on jo aikaisemmin laadittu tasa-arvosuunnitelmia, siltä osin kysymys on enemmän päivittämisestä, kun taas yhdenvertaisuussuunnitelmissa on ollut tai on kysymys uudesta ja siten uudesta, erityisen merkittävästä toimesta.

Mielestämme yhdistetyn suunnitelman nimenä on hyvä olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma. Tämä johtuu siitä, että yhdenvertaisuus on laaja-alaisempi perusoikeus kuin sukupuolten välinen tasa-arvo. Yhdenvertaisuus on perustuslain perusoikeuksien käsittelyssä ensimmäisenä ennen muita perusoikeuksia (Perustuslaki 6 §). Myös Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan kohdalla on päädytty nimeen, jossa yhdenvertaisuus on ensimmäisenä, ja sitä voidaan pitää myös esimerkkinä yhdistetyille yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmille. Edellä sanotulla ei ole tarkoitus väheksyä naisten ja miesten tasa-arvoa ja sen kehittämistyön tarpeita, ne ovat edelleen erittäin tärkeitä, vaan viitata yhdenvertaisuusperiaatteen laaja-alaisuuteen ja tärkeyteen.

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry

Jape Lovén                         Thomas Mangs
varapuheenjohtaja              sihteeri”