Luontaishoito tarkoittaa alan edustajien mukaan luonnonmukaisten hoitojen käyttämistä, joiden ei tulisi häiritä elimistön normaalia toimintaa. Niiden sanotaan tukevan ja edistävän elimistön omaa paranemiskykyä. Tässä lähestymistavassa ihmisyksilö nähdään fyysisen kehon, mielen ja hengen kokonaisuudeksi, ja hoitojen on tarkoitus vaikuttaa näihin kaikkiin puoliin. Mielen ja hengen erottelu eli henkisen ulottuvuuden mukaan tuonti merkitsee sitä, ettei näillä hoitomuodoilla voi olla tieteellistä pohjaa.
Hoitomenetelmien kirjo on laaja. Niitä ovat esimerkiksi fytoterapia eli kasvilääkintä, luontaishoito-oppi (keskieurooppalainen), naturopatia, perinteinen kiinalainen lääkintä sekä akupunktio, intialainen lääkintä eli ayurveda, homeopatia, aromaterapia, hieronta, kiropraktiikka, naprapatia, osteopatia, polariaterapia, refleksologia eli vyöhyketerapia, antroposofinen lääketiede, shiatsu, reiki, väriterapia ja Alexander-tekniikka. Manipulaatiohoitoja, kuten osteopatiaa, naprapatiaa ja kiropraktiikaa antavat Suomessa tarvittavan ammatillisen pätevyyden omaavat henkilöt. Myös akupunktiota käytetään nykyisin joskus osana virallisen lääketieteen hoitomuotoja, vaikka sen vaikuttavuudesta on varsin vähän näyttöä.
Useimmat näistä hoito muodoista ovat lääketieteen kannalta uskomuslääkintää ja tiedeyhteisössä eikä näitä oppeja katsota tieteellisiksi Suomessa.