Richard Dawkinsin kirjan ”Geenin itsekkyys” ytimen voi tiivistää lauseeseen: olemme rakenteeltamme geenikoneita ja kulttuuriltamme meemikoneita. Geenit ohjaavat materiaalisten prosessiemme kehittymistä ja toimintaa aivojen eli meemikoneen perustoiminnot mukaan lukien. Meemit ovat kulttuurin aivopopulaation eli ”infosfäärin” kopioitujia, kulttuurigeenejä.
Geenien ja meemien analogia on vain metafora. Esimerkiksi meemit ilmenevät ja välittyvät fenotyyppeinä, mutta tulkitaan ja koodataan aivoissa aina subjektiivisesti, joten niillä ei ole genotyyppejä. Elävä kulttuuri kasvaa, kehittyy, kilpailee, fraktioituu ja sekoittuu erilaisiksi meemiplekseiksi monikulttuurisissa aivopopulaatioissa.
Esimerkkejä meemeistä ja meemiplekseistä ovat: taide, teknologia, tiede, muoti, tavat, seremoniat, poliittiset ismit ja uskonnot. Dawkins pohtii tarkemmin jumalakäsitettä. Miten se tuottaa itsestään kopioita? Miksi sillä on niin suuri kyky säilyä hengissä? ”Jumala-meemin kyky säilyä hengissä (…) on sen suuren psykologisen vetovoiman seuraus. Se antaa ylimalkaisen uskottavan vastauksen syvällisiin ja vaikeisiin olemassaolon liittyviin kysymyksiin. Se antaa ymmärtää, että tämän maailman epäoikeudenmukaisuudet voidaan oikaista seuraavassa. ’Kaikkivaltius’ (…) on kuin lääkärin potilaalle antama plasebo se tehoaa, vaikka ei olekaan todellinen. (…) Jumala on olemassa (…) meeminä, jolla on erinomainen kyky säilyä hengissä tai joka on äärimmäisen tarttuva ihmisen kulttuurin tarjoamassa ympäristössä.”
Mielikuvitus sanan laajimmassa merkityksessä on meemien tapa kopioituna. Meemit kilpailevat geenien tavoin elintilasta, mutta ne kummatkaan eivät ole tietoisia tarkoitushakuisia yksilöitä, vaikka sokea luonnonvalinta saa ne käyttäytymään ikään kuin niillä olisi tarkoitus. Niiden tarkoituksista ja itsekkyydestä puhuminen onkin ymmärrettävä vain ihmiselle tyypillisenä pelkistävänä kielen käyttönä.
Geenit liittyvät usein tiiviiksi ryhmiksi. Tapahtuuko sitä meemeillä? Onko esimerkiksi organisoitunut kirkko arkkitehtuureineen, rituaaleineen, lakeineen, musiikkeineen ja kirjoitettuine perinteineen tällainen koadaptiivinen stabiili joukko eli meemipleksi? Erityinen uskonnon määräysten noudattamista edistävä esimerkki on kirkon oppi helvetintulesta: uhkaus kammottavista kuolemanjälkeisistä kärsimyksistä ellei uskonnon määräyksiä noudata, mikä on aiheuttanut suurta tuskaa aina keskiajalta nykypäivään saakka. Dawkins pohtii, voisiko tämän rinnastaa papiston tarkoituksellisesti suunnittelemiin Macchiavellin oppien mukaisiin syviin psykologisiin indoktrinaation tekniikoihin, mutta ei usko pappien olleen siihen kyllin fiksuja.
”Helvetintulen ajatus on yksinkertaisesti itseään jatkava, koska sillä on itsestään kumpuava syvä psykologinen vaikutus. Se on liittynyt jumala-meemiin, koska ne vahvistavat toisiaan ja auttavat toisiaan menestymään (…) Usko on meemikompleksin kolmas jäsen. Se tarkoittaa sokeaa luottamusta todisteiden puuttuessa tai jopa selvistä vastakkaista todisteista huolimatta. Meille ei kerrota epäilevästä Tuomaasta, jotta kunnioittaisimme häntä vaan jotta ihailisimme muita apostoleilta. Tuomas vaatii todisteita. Tietyille meemeille todisteiden etsiminen on kuolemanvaarallista. Matkimisen arvoisina pidetään apostoleita, joiden usko on niin vahva, etteivät he tarvinneet todisteita. Sokean uskon meemi varmistaa jatkuvuutensa sillä yksinkertaisella tiedostamattomalla periaatteella, että se ei rohkaise järjellisiä kysymyksiä.”