VASTINE SELVITYKSEEN
Viite: Dnro 524/522/2013, Viestintäviraston ilmoitus Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän antamasta vastineesta koskien verkkotunnuksen vapaa-ajattelija.fi peruutuspyyntöä.
Seurakuntayhtymä esittää vastineessaan olevansa itsekin vapaa-ajattelun kannattaja. Epäilemättä evankelis-luterilainen seurakunta katsoo myös odottavansa Jeesuksen paluuta (lat. 'adventus') ja olevansa oikein ylistävä eli 'ortodoksinen'. Tästä huolimatta se tuskin saisi varattua
tunnuksia adventtikirkko.fi tai ortodoksinenkirkko.fi.
Vapaa-ajattelijain liitto ry on ottanut nykyisen nimensä käyttöön 1945. Nimi on siis erittäin vakiintunut, jonka lisäksi se on yhdistysrekisteriin merkitty. Liiton julkaiseman lehden nimi on
Vapaa Ajattelija. Liiton nimeä voidaan pitää vakiintuneena samassa merkityksessä kuin esimerkiksi Adventtikirkon nimeä.
Kuten seurakuntayhtymä oikein toteaa, on vapaa-ajattelu todellakin vanhempi kuin Vapaa-ajattelijain liitto Suomessa, sillä esimerkiksi kansainvälinen liitto perustettiin jo 1880. Nimi ‘vapaa-ajattelu’ on aina merkinnyt uskontokriittistä ajattelua ja se on eri käännöksinä kansainvälisesti tunnettu. Analogisesti liike-elämään voidaan ajatella vapaa-ajattelun olevan niinsanotun Kodak-opin mukaisesti vakiintunut käsite.
Seurakuntayhtymä kertoo järjestävänsä uskonnonvapauden yhtä puolta, vapautta harjoittaa uskontoa eli ns. positiivista uskonnonvapautta, koskevan kampanjan. Tätä varten he epäilemättä voivat varata esimerkiksi verkkotunnuksen VapausUskoa.fi. Sananvapautta ei loukkaa harhauttavan verkkotunnuksen kieltäminen.
Mitä tulee selvityksen viittaukseen Korinttolaiskirjeeseen, toteamme että Raamattu ei ole ollut Suomen alueella sovellettavaa oikeutta 1600-luvun jälkeen.
TIEDOTE
Seurakunta ei halua luopua vapaa-ajattelija.fi -verkkotunnuksesta
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä toivoo Viestintäviraston hylkäävän vapaa-ajattelijoiden peruutusvaatimuksen vapaa-ajattelija.fi -tunnuksesta.
Seurakuntayhtymä vetoaa vastineessaan ensimmäiseen Korinttolaiskirjeeseen. Vapaa-ajattelijoiden kuittaus on tyly.
– 1600-luvulla saatettiin tuomita "Ruotsin lain ja Mooseksen kirjojen mukaan", mutta enää ei onneksi Raamattu ole lakikirjan asemassa, toteaa vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma.
Vapaa-ajattelijat katsovat verkkotunnuksen olevan harhauttavan lähellä heidän omaa verkkotunnustaan vapaa-ajattelijat.fi. Lisäksi liitto huomauttaa julkaisevan lehteä nimeltä Vapaa Ajattelija.
LISÄTIETOJA
Petri Karisma
040 748 9532