Vainajan omaisten ja muiden läheisten tunteiden kunnioittaminen sekä sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin edistäminen edellyttävät hautaustoimen siirtämistä kirkollisasioista sosiaali- ja terveystoimeen
Kuolema kuuluu sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa tulee kiinnittää huomio vainajan omaisten ja muiden läheisten tunteiden kunnioittamiseen sekä sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin liittyviin näkökohtiin.
Uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä Vapaa-ajattelijain Liitto ry esittää hautaustoimen siirtämistä kirkollisasioista sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin sekä hautaustoimen sisällyttämistä sote-maakuntien tehtäviin ja järjestämisvastuulle. Nykyinen tilanne on uskonnottomia ihmisiä syrjivä.
Taustaa
Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Hautauksesta säädetään hautaustoimilaissa (457/2003). Vainajan ruumiin käsittelystä on voimassa olevassa lainsäädännössä vain vähän säännöksiä. Hautaustoimilain (457/2003) 2 §:n mukaan vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. Vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia. Terveydensuojeluasetuksessa (1280/1994) on eräitä säännöksiä vainajan ruumiin käsittelystä. Asetuksen 41 §:n mukaan muualla kuin sairaalan tiloissa ruumis on säilytettävä asianmukaisessa tiiviissä arkussa tai vastaavassa ennen hautaamista. Ruumiin kuljettaminen on sallittua vain siihen tarkoitukseen varatussa kulkuneuvossa.
Vainajan ruumiin käsittelyyn liittyvät seikat ovat myös merkityksellisiä ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen kannalta, sillä vainajan ruumiin asianmukainen ja kunnioittava kohtelu ovat osa ihmisarvon kunnioittamisen toteutumista. Hallituksen esityksessä hautaustoimilaiksi (HE 204/2002 vp) todetaan säännöksen suojelukohteena olevan ennen kaikkea vainajalle läheisten ihmisten tunteet ja ihmisten käsitys siitä, miten vainajiin tulee suhtautua.
Perustuslain säännös ihmisarvon loukkaamattomuudesta ulottaa täten vaikutuksensa laajemmalle kuin elossa olevien ihmisyksilöiden kohteluun. Voidaankin katsoa, että vainajan varsinaisen perusoikeussubjektiuden päättymisestä huolimatta, hänellä voidaan katsoa olevan perusoikeussubjektiuteen osittain rinnastettava asema, joka aiheutuu vainajan omaisten perusoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamisen vaatimuksen heijastumista. Näin ollen vainajan niin sanottuja perusoikeuksia suojaamalla pyritäänkin välillisesti vahvistamaan omaisten oikeuksien toteutumista.
Hautaustoimessa vakavia syrjintäongelmia
Hautaustoimeen liittyy paitsi hautausmaiden ja krematorioiden ylläpito sekä vainajien arkkuhautauksen, tuhkauksen ja tuhkan kätkemisen käytännön organisointi myös vainajan omaisten ja muiden läheisten tunteiden kunnioittaminen, heidän sosiaalisen ja henkisen hyvinvointinsa ja terveytensä edistäminen.
Vainajien lähiomaisten henkiseen, psykososiaaliseen hyvinvointiin liittyy kysymys hautajaisista, erityisesti niiden seremoniallinen osuus sekä hautajaisten logistiikka ja infrastruktuuri hautaustoimessa. Valitettavasti uskonnottomia ja muita evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomia syrjitään hautaustoimessa ei-kirkollisten hautajaistilaisuuksien järjestämismahdollisuuksissa.
Hautaustoimilaki säätää yleisen hautaustoimen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tehtäväksi. Hautaustoimen lainsäädäntöä käsitellään kirkollisasioiden kautta opetus- ja kulttuuriministeriössä, vaikka asiallisesti se kuuluisi sosiaali- ja terveysministeriön toimipiiriin. Hautaustoimea tulee alkaa tarkastella kirkollisasioiden sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon osana vainajan omaisten psykososiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistäen.
Hautaustoimilain mukaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hautausmaat hoitavat nyt kaikille tarkoitettua ”yleistä hautaustoimea”. Hautausmaiden tai niiden krematorioiden kappelit ovat sijaintinsa vuoksi logistisesti luontevia paikkoja hautajaistilaisuuksiin, joissa vainaja on arkussa ennen tuhkausta tai arkkuhautausta. Silti seurakunnat voivat nyt vapaasti – käytännössä mielivaltaisesti – päättää, saako heidän hautausmaansa tai krematorionsa kappelissa järjestää ei-kirkollisia hautajaistilaisuuksia (saattotilaisuuksia, jossa vainaja on vielä arkussa) vai ei.
Eri hautausmaiden ja krematorioiden sisätilassa, kappelissa joko voidaan tai ei voida pitää ei-uskonnollinen hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa. Helsinki KYLLÄ, Espoo EI, Vantaa KYLLÄ, Kerava EI, Nurmijärvi KYLLÄ, Tuusula EI, Hyvinkää KYLLÄ, Järvenpää EI, Riihimäki KYLLÄ, Lahti EI, Kotka KYLLÄ, Lappeenranta EI, Tampere KYLLÄ, Jyväskylä EI, Turku KYLLÄ, Pori EI, jne. Kaksijakoisuus kattaa koko maan: monissa kunnissa uskonnotonta hautajaistilaisuutta seurakunnan hautausmaan tai krematorion kappelissa ei saa pitää samalla kun toisissa kunnissa uskonnoton hautajaistilaisuus voidaan pitää seurakunnan hautausmaan tai krematorion kappelissa.
Tällainen epämääräinen tilanne heikentää ihmisten henkistä hyvinvointia eikä kunnioita surevien tunteita. Se voi aiheuttaa ahdistusta myös kuolemaansa lähestymässä oleville ihmisille, ja se aiheuttaa ahdistusta sekä käytännön ongelmia vainajan omaisille ja muille läheisille muutenkin kuormittavassa tilanteessa. Kappelin käyttökielto voi myös tulla yllätyksenä omaisille. Erityisesti kun vainaja tuhkataan, hautajaistilaisuuden pitäminen ennen tuhkausta on hankalaa, jos uskonnollisesti neutraalia hautajaistilaisuuden pitopaikkaa ei ole tarjolla eikä edes seurakunnan kappelia saa käyttää. Eikä arkkuhautauksissakaan hautajaistilaisuuden pitäminen ulkosalla haudan äärellä seisten ole ihmisten yhdenvertaisen kohtelun mukainen käytäntö, vaikka sää suosisikin.
Kuolemantapaus muodostaa psykososiaalisen riskin ja henkisen kuormituksen monen ikäisille vainajan omaisille ja ystäville, lapset ja nuoret mukaan lukien, ja julkisen vallan tulee turvata, että siihen ei muun kuorman lisäksi enää tule syrjinnän kokemuksia uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen perusteella. Tämän vuoksi hautaustoimen ei tule olla julkiselle vallalle vain kirkollisasia vaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuuluva asia. Hautaustoimen sääntely ja kehittäminen tulee siirtää sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön piiriin.
Kehittämistoimia tarvitaan
Tuhkausten yhä lisääntyessä krematorioiden määrää tulisi lisätä eri puolilla Suomea, ja uusien krematorioiden yhteydessä tulisi olla tunnustuksettomat/monikäyttöiset, riittävän suuret seremoniatilat. Samaan aikaan myös sairaaloiden yhteyteen on perusteltua alkaa järjestää nykyistä laajempia, monikäyttöisiä tiloja ei-kirkollisia saattotilaisuuksia varten. Hautajaiskulttuuri monipuolistuu. Monikäyttöisten tilojen sisustusta ja koristeluja pitäisi voida muuttaa vainajan katsomusta kunnioittavalla tavalla. Hautaustoimea ei voida enää hoitaa vain evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaiden ja krematorioiden kautta.
Hautaustoimea tulee alkaa tarkastella sosiaali- ja terveydenhuollon osana vainajan omaisten ja muiden läheisten tunteiden kunnioittamista sekä psykososiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistäen. Hautaustoimi tulee liittää myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmän uudistamiseen. Ev.-lut. kirkko saa nyt valtion budjetista rahoitusta 116 miljoonaa euroa, joista yli 100 miljoonaa käytetään hautaustoimeen.
Hautaustoimen järjestämisvastuu olisi perusteltua ottaa lähtökohtaisesti julkiselle vallalle, sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin ja myös uusille sote-maakunnille.
Julkisen vallan itse hoitamien hautausmaiden, krematorioiden ja seremoniatilojen palvelujen lisäksi voisi jatkossa olla mahdollisuus uskonnollisten yhdyskuntien ja uskonnottomien järjestöjen sekä yritysten hoitamille hautausmaille, jotka voisivat saada julkista rahoitusta samoilla perusteilla. Kaikkien hautausmaiden ei tulevaisuudessa tarvitse tarjota arkkuhautausmahdollisuutta. Myös jo olemassa oleville Vapaa-ajattelijain yhdistysten perustamille ja ylläpitämille hautausmaille tulee alkaa myöntää rahoitusta; niiden avustamisen puuttuminen koetaan nyt syrjivänä. Palveluiden tuottajana voisivat jatkossakin olla myös seurakuntien hautausmaat. Niiden saaman rahoituksen tai palveluiden hinnan tulisi kuitenkin riippua siitä, tarjoavatko ne palveluja kaikille myös hautajaistilaisuuden pitämiseen kappelissaan tai vastaavassa sisätilassa ennen tuhkausta tai arkkuhautausta vai rajoittavatko ne näiden lämpimien tilojen käytön vain omiin jäseniinsä. Seurakuntien hautaustoimeen saama rahoitus on tätä nykyä noin 20/euroa/kuntalainen/vuosi riippumatta siitä, sallivatko ne kappelien käytön ei-kirkollisiin tilaisuuksiin vai ei.
Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että erillisen muistotilaisuuden järjestämiseen varsinaisen hautauksen tai tuhkaukseen jättämisen jälkeen on erilaisia pitopaikkoja; esille nostettu ongelma koskee jäähyväis-/saattotilaisuuksia, joissa vainaja on arkussa ennen tuhkausta tai hautausta.
Vapaa-ajattelijain liitto ry