Skeptikot tervehtivät vapaa-ajattelijoita!
Skepsis on vuonna 1987 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen perustuvaa käsitystä maailmasta. Pyrimme edistämään tutkimustiedon käyttöä päätöksenteossa ja ampumaan alas yritykset, joissa pseudotiedon yhteiskunnallista asemaa pyritään parantamaan. Skepsis on Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö, ja puheenjohtajana toimii neljättä vuotta Otto J. Mäkelä.
Tapetilla ovat viime vuosina olleet erilaiset uskomushoidot sekä muu terveyteen liittyvä huuhaa. Mennyttä ovat ajat, jolloin Skepsiksessä keskityttiin ufo-havaintoihin, grafologiaan tai kaivonkatsojiin. Esimerkiksi rokotuskielteisyys on ilmiö, joka leviää nopeasti sosiaalisen median kautta ja perustuu monesti ennakkoluuloihin ja tieteeksi naamioituihin huhupuheisiin.
Skepsiksen toiminta on viime vuodet pyörinyt hyväksi havaittujen rutiinien ympärillä. Syys- ja kevätkaudella yhdistys järjestää kerran kuussa ilmaisen yleisöluennon Tieteiden talolla. Puhujiksi on kutsuttu eri alojen tutkijoita. Syksyllä 2015 luennon pitivät evoluutiopsykologi Markus J. Rantala, taikuri ja tietokirjailija Heikki Nevala, geneetikko Iiris Hovatta sekä lääketieteen emeritusprofessori Jouko Tuomisto.
Luennot ovat parhaimmillaan niin suosittuja, etteivät kaikki halukkaat mahdu 135-paikkaiseen saliin. Luennot nauhoitetaan ja niitä voi katsella Skepsiksen YouTube-kanavalta. On ollut hauska nähdä, että luennot vetävät porukkaa vuodesta toiseen. Tieteestä kiinnostuneita ihmisiä riittää. Suuret nimet, kuten Hannu Lauerma, ovat takuuvarmoja salintäyttäjiä.
Skepsis tuottaa myös harvakseltaan tehtäviä Tiede ja arki -videoita YouTubeen. Niissä haastatellaan asiantuntijoita esimerkiksi kännykkäsäteilyn terveysvaikutuksista tai luomutuotannon ympäristöystävällisyydestä. Pyrimme olemaan läsnä tapahtumissa, joissa kaivataan kriittistä ääntä. Olemme viime vuosina päivystäneet Hengen ja tiedon messuilla ja tänä vuonna ensi kertaa myös Minä olen -tapahtumassa.
Skepsiksen vuodenkiertoon kuuluu Huuhaa- ja Sokrates-palkintojen jakaminen. Huuhaa-palkinto myönnetään vuosittain taholle, joka on kunnostautunut pseudotieteen tai suoranaisen taikauskon aseman edistämisessä. Vuonna 2015 palkinnon saivat Nelosella ja MTV3:lla näkyvät maksulliset ennustaja-chatit, vuonna 2014 palkinto taas myönnettiin uskomushoitojen asemaa ajavalle Suomen terveysjärjestölle. Muita viime vuosien palkittuja ovat esimerkiksi korvavalojen valmistaja Valkee sekä journalistiseksi tuotokseksi naamioitunut Magneettimedia.
Huuhaa-palkinto kiinnostaa toimittajia ja saa helposti paljon julkisuutta. Tieteellisen tiedon aseman edistämisestä myönnettävä Sokrates-palkinto ei valitettavasti herätä yhtä paljon mielenkiintoa. Vuonna 2015 palkinto myönnettiin Tiede-lehdelle ja sitä edellisenä vuonna Luonnontieteelliselle museolle. Jostain syystä ”negatiivinen” palkinto kiinnostaa julkisuudessa enemmän kuin positiivisesta teosta palkitseminen. Silti koemme tärkeäksi palkita myös hyvistä teoista.
Skepsis kasvaa mukavasti vuosi vuodelta, nyt jäseniä on jo yli 1 900. Haasteena on naisten houkuttelu mukaan toimintaan, nyt jäsenistö on kovin miesvaltaista. Selviä syitä tälle on vaikea löytää: ehkä yhteiskunnallisena “änkyränä” toimiminen houkuttelee enemmän miehiä kuin naisia.
Vuosi 2017 on Skepsiksen juhlavuosi: yhdistys täyttää silloin 30 vuotta. Tämä vuosi kuluukin pitkälti ensi vuoden tapahtumien ja projektien suunnittelussa. Pysykää kuulolla, sillä ensi vuonna Skepsiksestä ja skeptisestä ajattelusta kuullaan monella saralla. Sapere aude – uskalla tietää!
Tiina Raevaara
Skepsiksen vpj