Venäjän tiedeakatemian valetieteen ja tiedeväärennösten vastainen komissio perustettiin vuonna 1998. Ensimmäisen vuosikymmenen ajan se joutui kamppailemaan erityisesti valtion investointeihin liittyvää valetieteellistä korruptiota vastaan. Komission menestys oli aluksi heikko. Vuonna se kuitenkin vuonna 2010 saavutti läpimurron puututtuaan hankkeeseen puhdistaa koko Venäjän juomavedet ”nanohiukkasfilttereillä”. Hankkeen takana olivat filtterin patentoineet Viktor Petrik ja Venäjän duuman silloinen puhemies Boris Gryzlov. Ensimmäinen tuomittiin huijauksesta jo 80-luvulla.
Pelkästään projektin ensimmäisen kauden budjetti olisi ollut yli 400 miljoonaa euroa. Tämä oli Putininkin mielestä liian suuri vedätys. Hankkeesta luovuttiin ja Petrik hävisi tiedemiehiä vastaan nostamansa kunnianloukkaussyytteet oikeudessa. Tämän jälkeen komissio on voinut keskittyä enemmän muihin ongelmiin, esimerkiksi kopioitujen väitöskirjojen paljastamiseen ja kuluttajille suunnattujen tiedevedätysten vastustamiseen.
Tiedeakatemian jäsenet ovat joutuneet kamppailemaan myös ortodoksikirkon kanssa. Vuonna 2007 julkaistu ”kymmenen akateemikon vetoomus” vastusti teologian väitöskirjojen valtiollista hyväksymistä ja koulujen uskonnonopetusta. Molemmat kamppailut hävittiin. Uskonnonopetus aloitettiin kouluissa vuonna 2012, ja teologia hyväksyttiin ”viralliseksi tieteeksi” josta voi väitellä tohtoriksi vuonna 2015.
Valetieteen ja tiedeväärennösten vastainen komissio ei ottanut kantaa näihin konflikteihin. Venäjän ortodoksikirkon valtavirta ei vastusta evoluutioteoriaa ja pitää luomiskertomusta vertauskuvallisena, joten sen doktriini ei ole suoranaista valetiedettä. Ortodoksikirkko kuitenkin myös hyväksyy ja tukee sen sisällä toimivia fundamentalisteja jotka uskovat luomiskertomukseen kirjaimellisesti. Viime vuosina erityisesti homojen vastustamisella profiloituneista fundamentalisteista onkin tullut Venäjän äärioikeiston näkyvin osa.
Kirkon sisäistä kreationistista liikettä rakensi jo 90-luvulla pappi Daniil Sysojev. Silloinen patriarkka Aleksei II myös ilmoitti että ”evoluutioon saa uskoa, kunhan ei tuputa sitä muille”. Sysojev ammuttiin vuonna 2009, eikä murhaa ole vieläkään selvitetty. Todennäköisesti hänet tappoivat islamistit, jotka uhkasivat Sysojevia useasti hänen islamofobisten kirjoitustensa vuoksi.
Sysojevin työtä jatkaa muun muassa Pietarin lakiasäätävän kokouksen edustaja Vitali Milonov. Milonov oli yksi Venäjän homopropagandalakien arkkitehdeistä, ja hän vastustaa evoluutioteorian opettamista kouluissa. Milonov tekee yhteistyötä Johan Bäckmanin kanssa ja vierailee aika ajoin Suomessa, viimeksi lokakuussa 2015 venäläisen romanssimusiikin konsertissa jota hän oli itse järjestämässä. Konserttiin oli kutsuttu puhumaan ulkoministeri Timo Soini.
Antti Rautiainen