Piikin pelko ei ole viisauden alku

Robert Brotherus

Joskus ateistin ja kristityn polut kohtaavat yhteisymmärryksessä. Lupsakkaassa videossa Tampereen Vapaa-Ajattelijoiden Jori Mäntysalo ja Tampereen Hiippakunnan piispa Matti Repo kehottavat yhdessä ottamaan koronarokotteen.

Joskus ateistin ja kristityn polut kohtaavat yhteisymmärryksessä. Lupsakkaassa videossa  Tampereen Vapaa-Ajattelijoiden Jori Mäntysalo ja Tampereen Hiippakunnan piispa Matti Repo kehottavat yhdessä ottamaan korona-rokotteen, luottamaan lääketieteen asiantuntijoihin ja olemaan uskomatta koronan ympärillä velloviin salaliittoteorioihin. Katolisen kirkon pää Paavi Francis kannustaa korona-rokotuksiin yhteisen hyvän nimissä ja muistuttaa, että ihmiskunnalla on ”hyvä ystävyyssuhde” rokotteisiin.

Myös Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo kirjoitti vahvasti koronarokotusten puolesta. Tieteellinen ateisti voi pitkälti yhtyä Laajasalon kannanottoon: ”Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote”, joten ”Rokotuksesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta.”

Tämä moraalinen tuomio itketti ja suututti kristittyjen rokotevastaista siipeä ja synnytti jopa pienehkön eropiikin kirkosta. Rokotevastaisten mielestähän he ovat päinvastoin Jeesuksen asialla olevia moraalisia sankareita taistellessaan esimerkillään ja Youtube-linkeillään tappavaa rokotetta ja sen taustalla jyllääviä pahan voimia vastaan.

Julkkiskristityissä rokotevastaisuus kasvaa kun siirrytään liberaalin ev.-lut kirkon papeista tiukempiin fundamentalisteihin. Kreationistina kunnostautunut professori Tapio Puolimatka kirjoitti kristillisten medioiden seurakuntalainen.fi blogiinsa artikkelin, jonka mukaan korona on vaarallinen vain vanhuksille, tehokkaita korona-hoitoja on pimitetty, korona-rokotteet eivät tehoa, rokotteet tuottavat suuren määrän pimitettyjä kuolemia ja rokotepasseilla pyritään ”digitaaliseen diktatuuriin”, jossa rokottamattomia suljetaan keskitysleireille. Tämä oli liikaa verkkolehdelle: se poisti artikkelin ja antoi Puolimatkalle pysyvät potkut. Lehden mukaan   ”blogissa oli väitteitä, jotka eivät pitäneet paikkaansa” vaan olivat ”vastoin laaja-alaista ja maailmanlaajuista lääketieteellistä tutkimusnäyttöä” ja ”Seurakuntalainen ei voi olla välittämässä näkemyksiä […] jotka eivät perustu faktoihin.”

Toki on mehukasta seurata taas kerran kristittyjen hajaannusta, kun he ristiin moralisoivat ja lyövät Jeesuksella toisiaan rokote-kysymyksessä. Ja on hatunnoston arvoista, että Seurakuntalainen haluaa julkaista vain faktoihin perustuvia virheettömiä näkemyksiä. Olen toki samaa mieltä lehden kanssa siitä, että Puolimatkan rokote-väitteet ovat virheellisiä ja blogin poisto aiheellista. Mutta samalla tavalla logiikan ja evidenssin valossa on vielä paljon todennäköisempää, että rukous ei toimi, että Jeesus ei noussut kuolleista ja että elämä ei jatku kuoleman jälkeen taivaassa. Kuitenkin näiden jälkimmäisten virheellisten väitteiden julistus lehden sivuilla lienee jatkossakin kustantajalle soveliasta.

Laajasalon mukaan ”Väärään tietoon tai pelkoon perustuva rokotevastaisuus on vähennettävissä kärsivällisellä, laajamittaisella ja viisaasti jaetulla oikealla tiedolla ja pelkojen hälventämisellä.” Kannatettava tavoite, vaikkakin vaikea tänä sosiaalisen median aikana, jolloin rokotevastaiset elävät omassa (dis)informaatio-kuplassaan Puolimatkan ja hengenheimolaistensa kanssa. Eivätkä kirkon omat väärään tietoon tai pelkoon perustuvat opit kuten taivas ja helvetti ole myöskään osoittautuneet kovin helpoksi ja nopeiksi vähentää edes viisaasti jaetulla oikealla tiedolla ja pelkojen hälventämisellä.

Robert Brotherus

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2021.