Kansainvälisen humanistiliiton (Humanists International) yleiskokous Glasgowissa vuonna 2022, korvaa Amsterdamin julistuksen 2002.
Humanistiset käsitykset ja arvot ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunta, ja ne kuuluvat useimpien yhteiskuntien historiaan ympäri maailman. Moderni humanismi on merkitystä ja etiikkaa koskevan pohdinnan pitkien perinteiden kulminaatio, innoituksen lähde monille maailman suurille ajattelijoille, taiteilijoille ja humanitaarisille toimijoille, ja se on kietoutunut yhteen modernin tieteen kehityksen kanssa.
Maailmanlaajuisena humanistiliikkeenä pyrimme saamaan kaikki ihmiset tietoisiksi seuraavista humanistisen maailmankatsomuksen ydinkohdista:
1. Humanistit pyrkivät eettisyyteen
Hyväksymme, että moraalisuus on erottamaton osa ihmisyyttä ja perustuu elävien olentojen kykyyn kärsiä ja kukoistaa. Moraalisuutta motivoivat vahingoittamisen sijaan huolenpidon hyödyt, sen mahdollistajina ovat terve järki ja myötätunto, eikä se ei edellytä muuta lähdettä ihmisyyden ulkopuolelta.
Vahvistamme yksilön arvon ja arvokkuuden ja jokaisen ihmisen oikeuden suurimpaan mahdolliseen vapauteen ja kehitykseen, jotka eivät ole ristiriidassa toisten oikeuksien kanssa. Näin ollen tuemme rauhaa, demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja yleismaailmallisia lakiperusteisia ihmisoikeuksia.
Torjumme rasismin ja ennakkoluulot kaikissa muodoissaan sekä niistä aiheutuvat epäoikeudenmukaisuudet. Niiden sijaan pyrimme edistämään ihmisyyden kukoistusta ja yhteenkuuluvuutta kaikessa monimuotoisuudessaan ja yksilöllisyydessään.
Katsomme, että henkilökohtaiseen vapauteen on liityttävä vastuu yhteiskuntaa kohtaan. Vapaalla ihmisellä on velvollisuuksia muita kohtaan, ja koemme velvollisuudeksemme kantaa vastuumme koko ihmiskuntaa, myös tulevia sukupolvia, ja lisäksi kaikkia muita tiedostavia olentoja kohtaan.
Tunnistamme, että olemme osa luontoa ja että meillä on vastuu vaikutuksista, jotka meillä on muuta luontoa kohtaan.
2. Humanistit pyrkivät järkiperäisyyteen
Olemme vakuuttuneet, että maailman ongelmien ratkaisut löytyvät ihmisen järjenkäytöstä ja toiminnasta. Puollamme tieteen ja vapaan tutkimuksen käyttöä näiden ongelmien ratkaisemiseksi, muistaen kuitenkin, että vaikka tiede tarjoaa keinot, inhimillisten arvojen on määriteltävä päämäärät. Pyrimme käyttämään tiedettä ja teknologiaa ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen, emmekä koskaan välinpitämättömästi tai tuhoavasti.
3. Humanistit pyrkivät elämään täyttä elämää
Arvostamme kaikkia henkilökohtaisen ilon ja täyttymyksen lähteitä, jotka eivät ole vahingoksi muille, ja uskomme, että henkilökohtainen kehitys, joka tapahtuu luovan ja eettisen elämäntavan vaalimisen kautta, on elinikäinen pyrkimys.
Siksi vaalimme taiteellista luovuutta ja mielikuvituksen käyttöä ja tunnustamme kirjallisuuteen, musiikkiin sekä visuaalisiin ja esittäviin taiteisiin liittyvän muutosvoiman. Kunnioitamme luonnon rauhaa ja kauneutta, ja sen loputonta kykyä herättää ihmetystä ja kunnioitusta. Arvostamme omaehtoista ja yhteisöllistä liikuntaa ja sen avaamia mahdollisuuksia toveruuteen ja saavutuksiin. Kunnioitamme kilvoittelua tiedon saralla ja sen tuomaa nöyryyttä, viisautta ja näkemystä.
4. Humanismi tarjoaa merkityksen ja tarkoituksen lähteen, jolle on laaja tarve vaihtoehtona dogmaattiselle uskonnolle, autoritaariselle nationalismille, nurkkakuntaisuudelle ja itsekkäälle nihilismille
Vaikka uskomme, että sitoutuminen inhimilliseen hyvinvointiin on ajaton pyrkimys, näkemyksemme eivät perustu ikuiseksi julistettuun ilmoitukseen. Humanistit tunnustavat, että kukaan ei ole erehtymätön tai kaikkitietävä ja että luotettava tieto todellisuudesta ja ihmisistä syntyy vain jatkuvassa havainnoinnin, oppimisen ja uusiksi ajattelun prosessissa.
Näistä syistä emme pyri välttämään kriittistä arviointia emmekä pakottamaan näkemystämme kaikelle ihmiskunnalle. Päin vastoin, sitoudumme ajatusten vapaaseen ilmaisuun ja vaihtoon pyrkien tekemään yhteistyötä eri katsantokantoja edustavien, arvomme jakavien ihmisten kanssa, rakentaaksemme yhdessä parempaa maailmaa.
Olemme vakuuttuneet, että ihmiskunnalla on kyky ratkaista eteemme tulevat ongelmat vapaan tutkimuksen, tieteen, sympatian ja mielikuvituksen keinoin edistääkseen rauhaa ja inhimillistä kukoistusta.
Kutsumme kaikki tämän vakaumuksen jakavat liittymään kanssamme tähän innostavaan pyrkimykseen.
Käännös: VK Global Oy ja Antti Värri.
Suomalaisina jäsenjärjestöinä julistuksen allekirjoittajina ovat
Suomen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto.Declaration of Modern Humanism
Declared by the 2022 General Assembly of Humanists International, Glasgow, United Kingdom, replacing The Amsterdam Declaration of 2002.
Humanist beliefs and values are as old as civilization and have a history in most societies around the world. Modern humanism is the culmination of these long traditions of reasoning about meaning and ethics, the source of inspiration for many of the world’s great thinkers, artists, and humanitarians, and is interwoven with the rise of modern science.
As a global humanist movement, we seek to make all people aware of these essentials of the humanist worldview:
1. Humanists strive to be ethical
We accept that morality is inherent to the human condition, grounded in the ability of living things to suffer and flourish, motivated by the benefits of helping and not harming, enabled by reason and compassion, and needing no source outside of humanity.
We affirm the worth and dignity of the individual and the right of every human to the greatest possible freedom and fullest possible development compatible with the rights of others. To these ends we support peace, democracy, the rule of law, and universal legal human rights.
We reject all forms of racism and prejudice and the injustices that arise from them. We seek instead to promote the flourishing and fellowship of humanity in all its diversity and individuality.
We hold that personal liberty must be combined with a responsibility to society. A free person has duties to others, and we feel a duty of care to all of humanity, including future generations, and beyond this to all sentient beings.
We recognise that we are part of nature and accept our responsibility for the impact we have on the rest of the natural world.
2. Humanists strive to be rational
We are convinced that the solutions to the world’s problems lie in human reason, and action. We advocate the application of science and free inquiry to these problems, remembering that while science provides the means, human values must define the ends. We seek to use science and technology to enhance human well-being, and never callously or destructively.
3. Humanists strive for fulfillment in their lives
We value all sources of individual joy and fulfillment that harm no other, and we believe that personal development through the cultivation of creative and ethical living is a lifelong undertaking.
We therefore treasure artistic creativity and imagination and recognise the transforming power of literature, music, and the visual and performing arts. We cherish the beauty of the natural world and its potential to bring wonder, awe, and tranquility. We appreciate individual and communal exertion in physical activity, and the scope it offers for comradeship and achievement. We esteem the quest for knowledge, and the humility, wisdom, and insight it bestows.
4. Humanism meets the widespread demand for a source of meaning and purpose to stand as an alternative to dogmatic religion, authoritarian nationalism, tribal sectarianism, and selfish nihilism
Though we believe that a commitment to human well-being is ageless, our particular opinions are not based on revelations fixed for all time. Humanists recognise that no one is infallible or omniscient, and that knowledge of the world and of humankind can be won only through a continuing process of observation, learning, and rethinking.
For these reasons, we seek neither to avoid scrutiny nor to impose our view on all humanity. On the contrary, we are committed to the unfettered expression and exchange of ideas, and seek to cooperate with people of different beliefs who share our values, all in the cause of building a better world.
We are confident that humanity has the potential to solve the problems that confront us, through free inquiry, science, sympathy, and imagination in the furtherance of peace and human flourishing.
We call upon all who share these convictions to join us in this inspiring endeavor.
Suggested academic reference
’Declaration of Modern Humanism’, Humanists International, General Assembly, Glasgow, United Kingdom, 2022
Finnish Members of Humanist International Humanist Union of Finland The Union of Freethinkers of Finland