Vuonna 2015 voimaan tulleen uuden yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta, ehkäistä syrjintää ja tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa.

”Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Syrjintäkielto koskee myös uskontoa tai vakaumusta, mikä tarkoittaa, että ketään ei saa syrjiä myöskään uskonnottomuuden perusteella. Uskonnottomia ovat muun muassa ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät.

Laki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä sekä työantajia arvioimaan yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan, edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista sekä laatimaan suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Oppilaitosten on varattava oppilaille ja heidän huoltajilleen sekä opiskelijoille mahdollisuus tulla kuulluiksi.

Yhdenvertaisuus- eli yv-suunnitelmissa tulisi käsitellä kohta kohdalta kaikki lain kieltämät syrjintäperusteet. Valitettavasti monissa laadituissa yv-suunnitelmissa puuttuu systemaattinen ja perusteellinen eri väestöryhmien syrjintäriskien arviointi sekä ehkäisevien ja korjaavien toimien määrittely. Tämä puute kohdistuu erityisesti uskonnottomuuteen.

Karsinta syrjivää

Uskonnottomien ja monien muidenkin syrjintäkieltoluettelossa mainittujen riskiryhmien tilanne on yksinkertaisesti jätetty käsittelemättä, syrjäytetty. Tällainen karsinta on yv-suunnitelmissa suorastaan syrjivää, olipa se ajattelematonta tahattomuutta tai harkittu teko priorisoinnin verukkeella.

Valitettavasti näin on käynyt myös esimerkiksi Helsingin koulutoimessa. Asia on tuotu esiin jo vuonna 2017 Helsingin seudun vapaa-ajattelijain Uskomaton-lehdessä. Nyt keväällä 2019 yhdistys kiinnittää asiaan vakavaa huomiota Helsingin kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan koskevassa lausunnossaan.

Lähes poikkeuksetta peruskoulujen yhdenvertaisuussuunnitelmien yleisessä osassa todetaan vain, että ”ketään ei saa syrjiä esimerkiksi iän, ihonvärin ja muun henkilöön johtuvan syyn perusteella”. Uskonto, vakaumus tai uskonnottomuus ja eräät muut kielletyt syrjintäperusteet loistavat poissaolollaan koulujen suunnitelmissa edes mainintana.

Tämä ilmeisesti johtuu jo opetusviraston kouluille lähettämästä suunnitteluohjeesta, jossa tehty syrjintäkieltoperusteiden rankka karsiminen on ilmeisesti vaikuttanut koulujen suunnitelmien puutteellisen lopputulokseen. Sinänsä ohjeiden antaminen kouluille suunnitelmien valmistelua varten oli hyvä asia; vain ohjeiden puutteellisuus oli huono asia.

Pelkkä maininta ei tietysti riitä, vaan yv-suunnitelmissa tulee käsitellä mahdollisimman konkreettisesti myös uskonnottomuuteen liittyvän syrjinnän ehkäisyä ja yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämistoimia. Seuraavassa uskonnottomuuteen liittyvien syrjintäongelmien pohdintaa, joka on esitetty esiin myös Helsingin seudun vapaa-ajattelijain lausunnossa.

Päiväkotien ja koulujen uskonnolliset tilaisuudet

Opetushallituksen ohjeissa (tammikuu 2018) mainitaan, että ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Sama sanotaan varhaiskasvatuksesta.)

Tämä olisi paras ratkaisu kaikkialla. Eihän työpaikoillakaan työpäivään liitetä aamuhartauksia ja jumalanpalveluksia. Ne eivät kuulu laissa mainittuihin kasvatuksen ja opetuksen tehtäviin. Varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelman perusteiden mukaan toiminnan tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.

Helsingissä lisäperusteena päiväkodin ja koulun uskonnollisen ohjelman lopettamiseen on ev.-lut. kirkon jäsenosuuden putoaminen pian alle puoleen kaupungin asukkaista; seitsemällä alueellahan se on jo tapahtunut. Alle puolet lapsista liitetään kirkon jäseniksi vauvakasteella.  

Jos uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia päivähoidon ja perusopetuksen ohjelmaan kuitenkin toistaisseksi liitetään, samaan aikaan pitää olla hyvin järjestettyä, sitouttamatonta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, josta on hyvissä ajoin informatiivisesti tiedotettu huoltajille sekä oppilaille.

Kahta vaihtoehtoa koskevassa tiedotuksessa ei pidä enää käyttää syrjiviä ilmaisua, kuten osallistuvat ja ”osallistumattomat”. Ne lapset ja nuoret, jotka osallistuvat sitouttamattomaan kasvatukseen ja opetukseen, eivät ole mitään ”osallistumattomia”; hehän osallistuvat kaikille mahdolliseen toimintaan, johon vain ei kuulu minkään uskonnon uskonnonharjoitusta (jumalanpalvelus, hartaus, virsilaulutuokio tai muu vastaava uskonnollinen tilaisuus tai toimitus).

Sitouttamattoman katsomuskasvatuksen ja opetuksen ohjelman järjestämiseen johdon pitää huolehtia hyvät henkilöresurssit, nimetä kokonainen työryhmä. Ohjelmaa ei saa sysätä yhden tai kahden elämänkatsomustiedon opettajan hommaksi, kun kaikki muut istuvat kirkossa valvomassa.

Sitouttamaton ohjelma voidaan toteuttaa mielellään myös koulun ulkopuolella esimerkiksi retken muodossa. Säännöllisiä yhteistyökumppaneita voisivat olla esimerkiksi kirjastot. Sitouttamatonta ohjelmaa järjestettäessä voidaan käyttää myös vierailijoita esimerkiksi erilaisista kansalaisjärjestöistä tai kunnan toimialoista, vaikkapa kulttuuri-, vapaa-aika- ja nuorisotoimesta.

Yv-suunnitelmissa tulee erityisesti arvioida ja pyrkiä ehkäisemään kahdesta vaihtoehtoisesta uskonnollisesta/katsomuksellisesta ohjelmasta johtuvia syrjintäriskejä.

Elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyt ja tiedottaminen

Tulevien ekaluokkalaisten koteihin lähetettävässä ”Tervetuloa kouluun” -oppaissa tulee esitellä elämänkatsomustietoa (ET) varsin perusteellisesti. Tämä johtuu siitä, että eka luokalle tultaessa uskontokuntiin kuulumattomia oppilaita koskee kuitenkin katsomusaineen valintamahdollisuus, vaikka elämänkatsomustieto onkin heillä ensisijainen katsomusaine. ET:n käsittely on monina vuosina ollut näissä oppaissa yllättävän suppeaa.

Rehtorien tulee pienissäkin kouluissa toimia aktiivisesti toimia sen hyväksi, että uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden oikeus elämänkatsomustiedon opetukseen toteutuu opetusjärjestelyjen puolesta hyvin ja syrjimättömästi. Tarvittaessa pitää käyttää kohtuullisia mukautuksia, jotta opetusjärjestely ovat oppilaan ikäkausi huomioon ottaen hyviä.

Myös muiden kuin ekaluokkalaisten opetusjärjestelyihin tulee kiinnittää erityistä huomiota syrjinnän ehkäisyn näkökulmasta. Elämänkatsomustieto on ollut eri syistä vajaakäytössä, joten myös kohtuullisia mukautuksia tulee tarvittaessa käyttää valmistamaan, ettei lukujärjestys aiheuta ET-oppilaille ylimääräisiä hankaluuksia.

Elämänkatsomustietoa opettavien luokanopettajien ja aineenopettajien lisä- ja täydennyskoulutukseen tulle kiinnittää myönteistä huomiota niin että kouluissa on myös vararesurssia henkilöstövaihdosten ja sairaussijaistuksien varalle. ET:n oppilasmäärät ovat vuosi vuodelta kasvaneet. Mikäli ET avataan lakimuutoksella varsin pikaisesti kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi, se lisää aineen oppilas- ja opiskelijamääriä..

Elämänkatsomustiedon opetukseen tulee hankkia lähtökohtaisesti aineen oppikirjoja ja muuta opetusmateriaalia. Tämä tarve johtuu myös siitä, että osalla opettajista aineen opetuskokemus voi olla vähäistä, jolloin oman opetusmateriaalien tekeminen kattavasti voi viedä liikaa aikaa. Kunnat voisivat myös itse tai yhteistyössä muiden vastaavien kuntien kanssa tuottaa alueellisesti sopivaa oppimateriaalia.

Oppikirjojen käyttömahdollisuus ei estä käyttämästä myös muita materiaaleja sekä sellaisia oppimis- ja työtapoja, joissa ei koko ajan käytetä oppikirjaa.

Uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden mahdollisuus siirtyä uskonnonopetuksesta heitä varten tehtyyn elämänkatsomustietoon tulee olla selkeä. Valintatilanne uskonnon aloittamispäätöksissä ei aina ole ollut reilu. Vaihdon uskonnosta ET-ryhmään on oltava avoin joka vuosiluokan vaihtuessa ja myös lukuvuoden aikana.

Esa Ylikoski