MAAILMANKAIKKEUDESSA on monella tasolla yksinkertaisista asioista kehittynyt yhä monimutkaisempia rakenteita. Alkuräjähdyksen jälkeinen varhainen maailmankaikkeus oli vain kuumaa hiukkaspuuroa ilman mitään rakenteita. Myöhemmin avaruuden laajetessa aine järjestyi monimutkaisemmiksi rakenteiksi: tähdiksi ja planeetoiksi, galakseiksi ja galaksijoukoiksi. Planeettojen pinnoilla puolestaan syntyi kemiallisten prosessien kautta yhä monimutkaisempia molekyylejä, kunnes syntyi itsensä kopioimiseen kykeneviä molekyylejä, jotka käynnistivät elämän evoluution.

Evoluutio tuotti toinen toistaan kehittyneempiä ja monimutkaisempia eliöitä ja elimiä, kuten abstraktiin ajatteluun kykenevät ihmisaivot. Isojen aivojen mahdollistamassa kulttuurievoluutiossa puolestaan miljoonat ihmiset ovat yhdessä tuottaneet yhä monimutkaisempia teknologisia saavutuksia avaruusraketeista geeniteknologiaan ja supertietokoneisiin. Kaikessa kehityksessä kaikilla tasoilla voimme havaita uuden monimutkaisemman rakenteen perustuvan asteittaisille muutoksille aiemmissa rakenteissa.

Monimutkaiset järjestelmät koostuvat useasta erilaisesta yhteen sopivasta osasta, jotka vuorovaikuttavat erityisillä tavoilla. Tämä mahdollistaa järjestelmälle uusia kehittyneitä ominaisuuksia, joita sen yksinkertaisemmilla osilla ei ole. Kaikkein yksinkertaisimmat järjestelmät kuten elektroni ovat kuvattavissa muutamalla numeerisella arvolla, kun taas vaikkapa hiiren rakenteesta ja toiminnoista eri tasoilla voidaan kirjoittaa tuhansia sivuja tieteellistä kuvausta.

Kun uskovaiset yrittävät selittää alkuräjähdystä luoja-Jumalalla, osaavat pikkulapsetkin ihmetellä, mistä se Jumala oikein tuli. Jumala selityksenä on kuitenkin vieläkin huonompi, kun huomioidaan maailmankaikkeuden monimutkaisuuden kasvava trendi. Kristinuskon Jumalan on pakostakin oltava monimutkainen järjestelmä, koska sillä on erilaisia monimutkaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Jumalan oletetaan kykenevän abstraktiin ajatteluun, mikä edellyttää kykyä mallintaa ulkoisen maailman rakennetta järjestelmän sisäisillä rakenteilla. Tämä vaatii ihmisaivoilta tai AI-supertietokoneilta äärimmäisen monimutkaista miljardien kytkettyjen neuronien rakennetta. Yksinkertaisen alkuräjähdyspuuron selittäminen sitä paljon monimutkaisemmalla Jumalalla menee siis erityisen pahasti metsään.

Väittelyssä Richard Dawkinsin kanssa kristitty filosofi Richard Swinburne vastaa tähän ongelmaan sangen yllättävällä tavalla: hän väittää, että Jumala ei suinkaan ole monimutkainen vaan hyvin yksinkertainen. Swinburne turvautuu selityksessään pöyristyttävään retoriseen kikkailuun: hän sanoo, että koska Jumala on kaikkivoipa, niin hänellä ei ole mitään rajoituksia, eli rajoitusten lukumäärä on nolla ja nolla on yksinkertainen numero ja siksi Jumala on yksinkertainen. Voi Jeesus sentään, mitä sanahelinää! Ei ihme, että Dawkinskin tämän kuullessaan hölmistyneenä kysyy, miten mikään yksinkertainen järjestelmä voi samanaikaisesti lukea kahdeksan miljardin ihmisen ajatuksia?

Järjestelmä, joka pystyy lukemaan yhtä aikaa kymmenen ihmisen ajatuksia, on ilman muuta monimutkaisempi kuin järjestelmä, joka pystyy lukemaan vain yhden ihmisen ajatuksia. Jos järjestelmään vielä lisätään kyky keittää perunoita ja pilkkoa halkoja, niin monimutkaisuus kasvaa edelleen. On absurdia ajatella, että kun järjestelmän ominaisuuksia edelleen laajennetaan kohti äärettömyyttä, niin monimutkaisuus jossain vaiheessa romahtaisikin nollaan. Päinvastoin: äärettömästi äärettömän voimallisia ominaisuuksia omaavan järjestelmän monimutkaisuus olisi ääretön ja siksikin mahdoton. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun teologi sanoilla kikkailemalla yrittää puhua mustan valkoiseksi.

Toki Swinburne tai kuka vaan uskovainen on vapaa kertomaan minkälainen olisi sellainen yksinkertainen Jumalan rakenne, joka selittäisi Jumalan väitetyt ominaisuudet. Sitä ennen ”selitys” Jumalasta universumin selityksenä on hyppy ojasta allikkoon – äärettömään allikkoon. En pidätä hengitystäni selitystä odotellessa.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.